Huove

Vuosikymmen on vaihtunut, niin ajanlaskullisesti kuin henkilökohtaisestikin saavutettuani 30 ikävuoden rajapyykin männä viikolla. Nyt kai pitäisi aikuistua paitsi elämässä, myös perhokalastuksessa, alkaa haalimaan bambuvapoja ja muistelemaan menneitä vuosikymmeniä. Ikää huomaa karttuneen ainakin siitä, että muutamilla joilla on tullut käytyä kalassa jo yli kaksikymmentä vuotta.  Nojoo, ehtiihän tässä vielä elämänsä aikana (toivottavasti!) ongelle useammankin kerran, ja uusia haasteita perhokalastuksen saralla todellakin riittää. Tänä keväänä on aikaisemmin vähälle jäänyt hauen kevätkalastus kovasti odotuksessa, samoin meritaimenta oli tarkoitus käydä kokeilemassa muutamalla reissulla. Toutainkausi on tietenkin kevään kohokohtia. Mutta kausi avautui lauantaina 20.3. sumarikalastuksen merkeissä.

Parina viime vuonna olemme käyneet Kärnällä korriongella (vanhoja rapsoja täällä ja täällä. Tänä vuonna näitä kekkereitä ei saatu erinäisistä syitä johtuen järjestettyä  (Samulillakin taitaa olla jo jännät paikat kotona 🙂 ), mutta näiden keikkojen onnistumiset ovat valaneet kovasti uskoa sumarikalastuksen mahdollisuuksiin, ovathan nuo olleet taimenreissuista parhaasta päästä saaliin, pintakäyntien ja kalastuksen hienouden suhteen. Joten jotain on tänä vuonnakin järjestettävä.

Tunnen vain perin heikosti näitä kotikulmien korrikoskia. Herraskoski on tunnettu paikka, ja Kitusissa olen joskus vuosia (ellei vuosikymmeniä, hitto tätä ikää 😀 ) sitten sumariaikoihin käynyt ja pari pinnassa käyntiäkin nähnyt (tuolloin tosin sumukorennot ja niillä kalastus oli lähinnä epämääräistä legendaa). Siihen tiedot Pirkanmaan ja lähialueiden korripaikoista jäävätkin (tuolla kommenttiraidan puolella minua saa sivistää). Viime vuonna ensivisiitillään positiivisesti yllättänyt Vilppulankoski Mäntässä tuntui kuitenkin profiililtaan sopivan kevätkalastukseen, ja olipa sieltä pk.netin keskusteluiden perusteella saatukin saalista näin talvella. Siispä Jari ja kaverinsa Timppa kyytiin, ja Timpan työpakulla kohti Mänttää!

Hirveästi kerrottavaa nettipolville ei kauden avauksesta jäänyt. Yhtään korria ei näkynyt, ei vedessä eikä lumella. Keli oli kuitenkin kohdillaan, pitkän pakkasjakson jälkeen ensimmäinen plussalla pysynyt yö takana ja mukava tuhnukeli. Voi olla, että olimme liian aikaisin liikkeellä, tai Vilppula ei vain ole korrikoski. Jari sai kuitenkin kosken alaosista, kohdasta jossa uomat yhtyvät, heti aamun aluksi pari pientä harria nousemaan pinturiin. Kyseiseen monttuun tuntui muutenkin ahtautuneen kaikki kosken talvihorkissaan kangertelevat kalat, sillä samalta alueelta pojat saivat päivän mittaan vielä muutaman harrin, lähinnä pohjia liitseillä ruoppaamalla. Isoimmaksi jäi Timpan noin 30 senttinen. Lisäksi Jarilla kävi jaloissa valkoista liitsiä uitellessaan paremman kokoinen, lähes 40 senttinen harri tukistamassa maraboupysrtöä.

Omalla kohdalla tulos oli kalallisesti vielä laihempi: yksi varma tärppi alasuvannon pohjaa valko-mustalla circle hookiin sidotulla liitsillä pöllyttäessä. Circlet eivät tosiaan jää pohjaan yhtä helposti, kuin normit, mutta enpä ole yhtään kalaakaan saanut niihin tartutettua. Pitää ehkä jatkaa vielä harjoituksia. Niskalla näkyi oikein pari tuikkia, mutta mitään elämää ei pinnalla näkynyt. Olisiko jotain pieniä kaksisiipisiä suuhunsa lapannut? Kaksi pinnassa käyntiä tunnissa ei kuitenkaan tee vielä steady riseriä, joten en innostunut purkamaan larvalitkaani, vaan sitkeästi ruoppasin indikaattorin avulla sekä hidasvirtaista niska-aluetta, että kosken loppuliukua ilman mainittavaa tulosta. Tärppejä saattoi olla, saattoi olla olematta, eipä noita indikaattorilla voi pohjaoteista erottaa. Kertaakaan vapaa nostaessa ei kuitenkaan siiman päässä tuntunut kalaa.

Käteen jäi siis lähinnä kokemusta. Lisäksi välinepuolella tuli uusi innovaatio, nimittäin korvatulppaindikaattori. Indikaattoreita olen käyttänyt aikaisemmin nimenomaan sumarikalastuksessa, kun nymfejä ja larvoja on uitettu pitkiä matkoja hidasvirtaisissa suvannoissa. Mikään käyttämistä kaupallisista kohoratkaisuista ei vain ole toiminut, joten jouduin väsäämään oman. Siinä klassinen keltainen korvatulppa, eari, kuten niitä piireissä kutsutaan, sidotaan (liimataan) siimalenkillä varustettuun #6 streamerkoukkuun. Toimi todellakin hyvin! Palaan tähän indikaattori-innovaatioon myöhemmin tarkemmin.

Kalalla on kuitenkin aina kivaa, varsinkin neljän kuukauden tauon jälkeen. Kyllä se pohjien ruoppaus ilman tapahtumia jossain vaiheessa alkoi vähän puuduttamaan, mutta saipahan ainakin raitista ilmaa. Pitää vain toivoa, että tämä reissu ei anna suuntaa koko uuden ikävuosikymmenen kalastukselle, vaan tästä lähdetään parantamaan. Samaa toivoin ensimmäisenä kolmekymppisaamuna krapuloissani: toivottavasti tämä ei anna suuntaa kaikille uuden ikävuosikymmenen aamuille.

Kuvia ei valitettavasti ole, kamera kun ei tullut reissuun mukaan. Valitan.

Kävin tuossa muutama viikko sitten ystäväni Antti Hynnisen luotsaaman Auteur Jazz –yhtyeen keikalla Tampereen Klubilla, kun kerrankin olivat tänne böndelle (vain maalaistollot sanovat enää "lande") saapuneet. Olin ehtinyt jo kuunnella biisejä levyltä, mutta livenä meininki on vielä pari piirua kovempi. Erittäin toimivia biisejä, itse tykkäsin varsinkin hienoista bassolinjoista. Sällit eivät myöskään sorru vanhan liiton be-pop sankareiden perisyntiin, eli elvistelyyn. Monilla jazz-levyillä tunnutaan lähinnä esittelevän omia soittotaitojaan muille muusikoille, ja itse kappaleet unohtuvat taustalle. Auteurilla hienojen pohjien päälle rakennetut melodiat ovat mielenkiintoisia ja erittäin toimivia. Myös raskaampaa musiikkia diggaileva tyttöystäväni totesi, että biisit ovat harvinaisen hyviä ja mielekkäitä kuunneltavia. Moni muukin tuntuu tykkävään, sillä vaikka Emmaa ei ehdokkuudesta huolimatta tullutkaan, niin Funky Awardsin vuoden levy -palkinto pamahti.

Miten tämä liittyy perhokalastukseen? No, varsin löyhästi, kuten moni asia näin talviaikaan. Antti on lapsuudenystäväni ja myös perhomiehiä, hänen kanssaan on nuorempana tullut koluttua lähijokia ja ennen kaikkea kalastettua haukea heidän Kurussa sijainneen mökin lähellä sijaitsevista suojärvistä ja –lammista. Nyttemmin menestyvä muusikko ei soittokiireiltään ole paljon ongelle päässyt, mutta viime kesänä hän sai yhdistettyä onnistuneesti nämä kaksi asiaa, kun kävi Jazz & Fly Fishing –poppoon keralla heittämässä pari keikkaa pohjoisessa.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan yhtyeeseen, toimii hyvin vaikkapa perhoja sitoessa. Itselläni Aphorism –levy on vakiomusiikkia perhoja sitoessa. Varsikin pupat ja pinturit saavat selkeäsi ottavampia vivahteita Auteur Jazzin tuella.

Bändi veivaa. Edessä oikealla  pilliin puhaltaa Antti Hynninen. Kuvat ovat kännykameralla otettuja, joten laatu on mitä on.

Tämä talvi on kalastuksellisesti ollut varsin nuiva. Paukkupakkaset ja kunnon nietokset ovat kyllä tervetulleita, mutta niissä on sama vika kuin kunnon hellekesässä: keli on miellyttävä ja on mukavaa olla olemassa, mutta kalastuksellisesti molemmat tietävät vaikeuksia. Monena aikaisempana vuotena on vielä tammikuusta päässyt merelle mertsari- tai haukiongelle, ainakin etelässä. Nyt ei ole moisesta pelkoa edes Ahvenanmaalla. Taimenkausi loppui kuin seinään ennen joulukuun puoltaväliä.

Nyt on siis ollut aikaa keskittyä muihin hommin, myös kalastuksellisesti. Sidontapenkki on ollut käytössä, mutta itse olen vähän laiskanpulskea sitomaan etukäteen perhoja. Tänä talvena on tosin ollut se poikkeus, että olen sitonut jonkin verran perhoja myös myyntiin, ja siinä sivussa on omaankin rasiaan eksynyt muutama sidos. Huopeen ylläpitoon olisi myös mahdollisuuksia, mutta se aika, mikä opiskeluilta ja työnteolta on virtuaalimaailmalle jäänyt, on viimeaikoina mennyt suurprojektiimme, viime kesän Finnmarkin videon, koostamiseen. Luvassa on melkoisen komea kooste lohen pinturointia ja Pohjois-Norjan jokimaisemia. Julkaisuajankohtaa ei vielä uskalla kiveen hakata, mutta projekti etenee ja näyttää tällä hetkellä todella lupaavalta. We will keep you posted, kuten Lontoossa sanoisivat.

Tästä pääsemmekin tämänkertaisen postauksen varsinaiseen aiheeseen. Hiljattain videon tiimoilta tapahtuneen virtuaalikokoontumisen aikana editoijana toimiva Samulin pikkuveli Valtteri heitti linkkivinkin Älypää-tietovisasivun uusimpaan tulokkaaseen. Nyt on viimein pelattavissa Kalastusvisa! Samuli paukutti heti ensimmäisenä iltana Huopeen tiimin Pohjat ja kuukauden 7. parhaan tuloksen (nyt jo hieman tippunut tuloksissa alaspäin). Enhän voinut siihen tyytyä, vaan visaa oli hakattava niin kauan, kunnes sain paremman tuloksen. Pari iltaa vierähti iloisesti. Kysymykset ovat varsin kinkkisiä, kertaakaan en ole onnistunut vastaamaan oikein jokaiseen 25 kysymykseen. Ennätystuloksessa viimeinen jäi vastaamatta. Varsin mielenkiintoista kalastukseen liittyvää nippelitietoa olen myös oppinut, varsinkin onkimisen ja verkkokalastuksen puolelta. Henkilökohtaista tuloskuntoa seurataan täällä.

Top-listat

Lihiz – Ennätys: 20289, tuloskeskiarvo: 9481, Pelatut pelit: 57

pst – Ennätys: 17122

Samuli otti oikein screenrin ennätystuloksestaan päästäkseen leijumaan sillä. Onneksi pystyin pistämään paremmaksi, vaikka viimeinen kysymys jäi vastaamatta.

Viime vuonna kunnioitin isänmaan itsenäisyyttä reissaamalla Ahvenanmaalle meritaimenkalalle. Löysin tuolloin Perhokalastajat.netissä ilmoituksen, jossa etsittiin innokkaita taimenen kalastajia, sillä eräälle porukalle oli tullut harmittavia peruuntumisia. Koitin houkutella Samuliakin mukaan, mutta hän ei saanut aikataulujaan sorvattua sopiviksi, joten lähdin itsekseni tuntemattomien sällien seuraan kalalle. Tiesin vain muutaman kaverin nettimaineeltaan kokeneiksi meritaimenmiehiksi. Kelit eivät suosineet, ja kalat jäivät viikonlopun mittaisella puserruksella saamatta, mutta seura osoittautui aivan loistavaksi, ja saalispussiin jäi punalihaisen sijasta sillä kertaa erinomaiset kontaktit, hirveä määrä tietoa ja suuri polte meritaimenen kalastukseen. Paluumatkalla laivalla päätin, että mertsaria tullaan onkimaan vähintään niin pitkään, että saan sen ensimmäisen kalan. Sen jälkeen voi pysähtyä, katsoa taaksepäin ja miettiä, kannattiko se kaikki käytetty aika ja vaiva tämän kalan saamiseen. Tällä hetkellä tilasto on 10/0, eli kymmenen vuorokautta meritaimenen kalastusta ja nolla kalaa (no, kymmenenä päivänä on käyty heittämässä, ympäri kellon ei ihan pysty tähän aikaan vuodesta kalastamaan, ja muutama päivä on ollut vielä lyhyempikin). Tilastomerkintänä on yksi todennäköinen tärppi Dragsfjärdistä takavuosilta. Silti innostus tätä kalastusmuotoa kohtaan on vain kasvanut.

Niinpä kun viime vuotista Ahvenanmaan reissua järkkäillyt Honkasalon Lauri soitteli minulle syksyllä, että Eckerö kutsuu jälleen itsenäisyyspäivän viikonloppuna, olin heti mukana. Tällä kertaa tarkoitus oli lähteä jo torstaina 3.12., jotta saisimme kaksi täyttä kalastuspäivää. Paluu olisi sitten itsenäisyyspäivänä. Jengi olisi osin sama, kuin edellisellä reissulla, muutamia vaihdoksia oli kuitenkin tapahtunut. Koitin jälleen houkutella Samulia peesiin, mutta mies ei työkiireiltään matkaan kerennyt. Jarin sain kuitenkin matkaan lähtemään, sen kun mainitsin asiasta, niin mies oli heti mukana. Yhden harmillisen viime hetken poisjäännin jälkeen lopulliseen kokoonpanoon kuului minun ja Jarin lisäksi entuudestaan tutut Lauri, Sami ja Janne, sekä uusi tuttavuus Pekka. Kämppäkin oli vaihtunut, sillä edellisen vuoden todella loistava omakotitalo oli varattuna toiselle kalaporukalle. Taso oli siis korkealla, siksipä vähän huoletti, että mihin läävään sitä päätyy, sillä loppukauden mertsaripyynnissa valoa ei pitkään riitä, ja aikaa tulee kämpillä vietettyä. No, ei hätää, Lauri oli Viking Linen kautta onnistunut hommaamaan aivan käsittämättömän upean hirsihuvilan, vieläpä kohtuuhintaan. Pihaan ajettuamme alkoi kuulumaan armoton natina, kun leuat loksahtelivat miehillä. 120 neliötä luksusta, neljä makkaria, täysin varusteltu keittiö, iso töllö (josta oli hyvä lasittaa kalastus-DVD:tä illalla onkimisen jälkeen), rantasauna ja jopa kalastusvälineille oma ulkomökki. Sami oli hoitanut ruokapuolen työpaikkansa kautta, miellä oli seitsemän kiloa lihapullia, pahuksen herkullisia kermaperunoita ja valtavat saavilliset pippurikastiketta ja metsäsienisalaattia. Vielä kun laivalta hankittiin keissi olutta mieheen, niin ulkokalastukselliset puitteet olivat todellakin kunnossa.

Sami uittelee perhoa Kungsjössä.

Mutta entä se kalastus? Kelit vaikuttivat tällä kertaa paremmilta, kohtuullista kaakkoistuulta lupailtiin. Myös muutama kylmempi yö oli takana, joten veden lämpökin oli tippumassa sopiviin lukemiin. Poppoota riitti, sillä pk.netin kautta oli selvinnyt, että ainakin kuusi eri porukkaa, varmaan hyvinkin 40 henkeä, oli Kivellä taimenta perholla onkimassa. Vaan kumman hyvin sinne sekaan mahtui. Torstaina ehdimme aamulaivalla kanssani tulleiden Laurin ja Jarin kanssa nopsaan kopaista kotilahtemme pohjukan. Isäntä oli kämppää esitellessään kehunut, että nyt vesien jäähdyttyä taimenet ja siiat olisivat tulleet aivan rantamatalaan. Niinpä heti kamat sisään saatuamme oli pakko pärähtää lahden rantaan, sillä valoa oli vielä juuri sen verran, että heittää näki. Kahluuhousujen sun muiden kamojen kanssa ei kerinnyt arpomaan, niinpä meillä oli varsin tyylikäs MC Fisun perhojaoston kokoontumisajo rannassa. Yllättävän hyvin se chest pack sopii myös nahkatakin päälle. Heittelimme ehkäpä vartin rannassa, kunnes pahimmat höyryt saatiin pihalle. Pimeäkin laskeutui, joten palasimme sisätiloihin ja aloimme lämmittelemään saunaa.

MC Fisun Lauri ja Jari lähdössä ongelle. Jos nämä jäbät tulisivat vastaan pimeällä koskella, niin vaihtaisin puolta ja vauhdilla.

Aamulla herätys ei sujunut kaikilta ihan niin sutjakasti kuin olisi toivonut. Torstain aikainen herätys ja rankka matkapäivä tuntuivat vielä, ja liikkeelle lähtö venyi himan. Kävimme odotellessamme heittämässä Jarin ja iltalaivalla saapuneen Samin kanssa kotilahden pohjukan läpi hieman huolellisemmin. Paikalla näkyi paljon kolmipiikkejä, mikä on aina hyvä merkki. Lisäksi ympäri lahtea kruisaili kaloja, ja näkyipä välillä tuikkejakin. Merkki jäi vain ikuisesti arvoitukseksi, olisivatko olleet niitä paljon mainostettuja siikoja. Taimentakin seassa saattoi olla, mutta ainakaan meidän pyydöt eivät maistuneet. Lopulta jengi saatiin kuitenkin kokoon ja pääsimme lähtemään tunnetummille ottipaikoille Eckerön eteläkärkeen. Sieltä löytyy muutama todella nätti niemenkärki, pari mahtavaa riuttaa ja paljon tasaista rantaa ongittavaksi. Seutu on tunnettua ottialuetta, ja paikalla olikin jo parikin eri porukkaa, mutta yllättävän hyvin sinne sekaan mahtui. Ensimmäinen tapahtuma oli Laurilla, jonka perhon perässä kävi kala pyörähtämässä heti sen laskeuduttua veteen. Kohta hän saikin varsin pulskan, hieman yli 40 senttisen kalan. Myös Jarilla kävi ambulanssin Drags Devilin perässä kala pyörähtämässä, meillä muilla oli hiljaisempaa. Pääsimme pelipakoille varsin myöhään, joten päivän vähäiset valoisat tunnit kuluivat nopeasti, ja pian olikin aika siirtyä takaisin kämpille nauttimaan tuhti ateria. Sen jälkeen eivät silmät pysyneet auki, väki oli melkoisen väsynyttä. Edes saunaa ei jaksettu tulille laittaa. Itse otin pienen välikuoleman, jotta jaksoin lähteä Laurin kanssa iltalaivalla tulleita Jannea ja Pekkaa vastaan. Myös Jari lähti urheasti laivalonkun voimalla mukaan. Ajokeli oli todella hurja. Vaikka ilma oli plussan puolella, kiilteli tien pinta jäisenä ja tuntui hyvin liukkaalta. Pian Maarianhaminan jälkeen ohitsemme alkoi painamaan hälytysajoneuvoa pillit ulisten. Syy selvisi kohta, Viikkarin auto oli törmännyt jäisellä tiellä peuraan ja pyörähtänyt katon kautta ainakin kertaalleen ympäri. Matkustajat jouduttiin leikkaamaan irti, joten tie oli puolisen tuntia poikki. Astuin ulos autosta, ja meinasin kaatua saman tien, sillä tien pinta aivan umpijäässä. Paluumatka köröteltiinkin sitten kuuttakymppiä.

Eckerön eteläkärkeä. Taustalla näkyvät kuohut iskevät useamman sata metriä pitkään riuttaan, jota pitkin pääsee kahlaamaan. Mahtavia paikkoja, mahtavia paikkoja.

Lauantainakaan lähtö ei ollut kovin lentävä, mutta pääsimme liikenteeseen vähän paremmissa ajoin. Ihan hämärän taitteeseen emme tosin ehtineet, mikä hieman harmitti, sillä se on kuulemma varsin hyvää peliaikaa. Olimme ottaneet Eckerön kolmen päivän lupien lisäksi lauantaille luvat Hammaruddan vesialueille. Ahvenanmaalla ei lääninluvilla ongita, vaan vesistöt on edelleen jaettu kalastuskuntien kesken, ja jokaiselle alueelle on ostettava oma lupansa. Pienen arpomisen jälkeen päätimme Samin kanssa lähteä katsastamaan hyväksi kehutut Kungsön mestat Hammaruddasta, kun muut taas lähtivät edellisen päivän hyvien kokemusten saattelemana takaisin Eckerön eteläkärkeen. Kungsöltä löysimme Samin kanssa erittäin nätin lahden, jota oli ilo kalastaa. Alueelta löytyi hyvin monimuotoista vettä: oli hiekkarantaa, kallioisia niemenkärkiä ja rakkolevän peittämiä kivikkoja. Mahdollisuudet kalansaantiin olivat olemassa, sillä kolmipiikkiä pyöri jaloissa, ja myös paikallinen opas toi venekuntansa paikalle kalastamaan parhaat paikat. He heittivät vartissa samat mestat, joiden takomiseen me käytimme koko päivän. Tuloskin oli sama, ei mitään. Myös toinen jengi oli heittänyt tyhjää Eckerössä, joten tulos ei ollut kehuttava.

Sami kalastaa Kungsjössä.

Sunnuntaina meillä oli vielä muutama tunti aikaa kalastaa, sillä laiva lähti vasta reippaasti kahden jälkeen. Lauri jäi kämpille ja Sami heittämään kotilahdukkaa, mutta muun porukan kanssa ampaisimme vielä kerran kohti Eckerön eteläkärkeä. Heitimme paikalla hetken, mutta keli oli jo käynyt sen verran karuksi, että meidän oli lähdettävä etsimään suojaisampaa kalastuspaikkaa. Niinpä ampaisimme Eckerön läntisimpään kärkeen Västerön alueelle kalaan. Siellä tuuli mahdollisi heittämisen, mutta aallokko oli varsin tuima. Kalastin pitkää hiekkarantapätkää, ja pääsin pitkästä aikaa oikein hyppimään välttääkseni meriveden päätymisen kahluuhousujen sisään. Päälle vyöryviä aaltoja tarkkailleessa kalastuksessa oli mukavaa extreme -henkeä, ja olisin mielestäni ansainnut myös kalan, vaan sitkeästä yrittämisestä huolimatta tulosta ei syntynyt. Myös muilla oli siiman päässä hiljaista, joten oli aika pakata vavat, käydä siivoamassa kämppä ja suunnata Maarianhaminaan laivalle.

Se on hänessä. Viimeisen päivän hyökkäysjoukkue juuri ennen paluumatkalle lähtöä. Vasemmalta Jari, Pekka, Janne ja allekirjoittanut.

Saalispuoli jäi siis edellisvuoden tapaan varsin surkeaksi. No, yksi kala sentään saatiin ylös asti. Myös muilla porukoilla oli ollut varsin hiljaista, vain muutamia sattumakaloja oli saatu, ja osa kokeneistakin Kiven kävijöistä jäi ilman tapahtumia. Tämä jäi hieman hämmästyttämään, sillä vaikka keli ei ehkä ollut aivan optimi, niin ihan kelpo kalailma kuitenkin. Ehkäpä vesi oli vielä liian lämmintä: kun ulapalta löytyy vielä kuusiasteista vettä, ei rantojen 3-4 astetta niin kiinnosta. Tai sitten kalaa olisi täytynyt tällä tuulella hakea ihan kunnolla suojan puolelta. Tai mertsari on vaan vähentynyt Ahvenanmaalla, istutukset pienentyneet ja/tai tuotto heikentynyt. Tai, tai, tai… Kalamies on mestari keksimään selityksiä huonolle kalantulolle, itsestään se ei koskaan voi olla kiinni. Tosin tällä kertaa ukkoa oli sen verran runsaasti takomassa alueita, että syitä voi jo etsiä muualtakin. Tuttua jengiä oli kuitenkin jälleen mahtava nähdä, jubailla menneistä ja suunnitella tulevia kalareissuja. Lauri uhosi tulevansa käymään vastalöydetyillä mestoilla Porin suunnalla, olihan hänellä sormensa pelissä näiden paikkojen löytämisen kanssa. Samin pitäisi esitellä Larun ottipaikkoja. Gotlantiin lähtöä kovasti suunniteltiin, ja luulen, että pari videopätkää näytettyäni meidän ei ensi vuonna tarvitse lähteä Samulin kanssa kahdestaan Repparille. Miellyttävä reissu kaiken kaikkiaan, ehkäpä se kalastus ei sittenkään ole niin saaliskeskistä? Ainiin, paras saalis tuli lopulta Isabellan laivabaarin hämyisessä nurkkapöydässä. Sekään ei ollut punalihaista. Tästä lisää ehkäpä myöhemmin.

Noniin, meritaimenkausi on avattu, ja olipahan reissu, joka opetti ja innosti noviisia todella paljon, mutta herätti samalla myös kysymyksiä. Tuloshakuisille lukijoille laitan alkuun lyhyen raportin tapahtumista, mutta pidempiin pohdintoihin taipuvat voivat hiljentyä pohdiskelemaan kanssani opittua.

Viime talvena Ahvenanmaan reissulla Honkasalon Lauri valaisi, minkälaisia paikkoja meritaimenen kalastajan kannattaa hakea. Mukava, etelään tai länteen avautuva kivikkoinen ja rakkoleväinen ranta on hyvä, mutta paras tuntomerkki hyvälle taimenrannalle on syvän veden läheisyys. Nyrkkisäännöksi hän opasti sellaisen kymmenen metriä vettä (tästäkin on tosin huhujen mukaan poikkeuksia). Kulutin vuoden vaihteessa yhden iltapäivän kirjastossa tutkien merikortteja, ja löytyihän sieltä kriteerit täyttäviä paikkoja myös Porin suunnalta.

Testireissua en saanut järjestettyä ennen viime perjantaita. Tänä syksynä olen heittänyt haukireissua Perhokalastajat.netin kautta löytyneen Torniosta Tampereelle naisen perässä muuttaneen Jarin kanssa. Marraskuun alun kylmissä sisälahdet jo jäätyivät (haukireissuista tarkemmin myöhemmin), joten päätimme jättää Hollow Decieverit lepoon ja avata taimenkauden. Melkoinen avaus siitä tulikin.

Lyhyesti kun luvattiin kertoa (ei aina meikäläisellä tapana), niin menköön. Keli oli melkoisen rapea, mutta taimenen kalastajalle erinomainen. Reipas etelätuuli, jossain siellä 8m/s korvilla, puuskissa aina 12m/s asti, ajoi vettä pohjoiseen ja pinnan nousuun. Sateen tuhnuinen ranta, ilma noin 8 astetta ja vesi noin 3 astetta.  Ensimmäinen tapahtuma tuli iltapäivästä Jarille, kun miehen kahlaillessa ja lillutellessa Ambulanssin väristä Drag’s Devilä edessään siihen kävi pyörähtämässä kolmeenkin otteeseen pienehkö, alamitan rajoilla ollut taimen. Tapahtuma tuli laajan, veden alle matalana jatkuvan niemen päältä, noin polvisyvyisestä vedestä. Paikan ylitse löivät aallot vaahtopäinä. Kalastelimme tämän jälkeen rantaa eteenpäin noin tunnin, jonka jälkeen alkoi hämärtämään. Jari lähti ensimmäisenä takaisinpäin kalastaakseen matkalla tapahtuman antaneen matalikon läpi, itse tulin ehkä vartin päästä perässä. Ihmettelin, kun mies istuu kivellä kiskomassa röökiä, vaikka illan parhaat kalastushetket olivat käsillä. Kun pääsin kohdalle, alkoi hän kertoa kädet täristen tarinaa elämänsä kalasta. Jari oli kalastanut matalaa niemen kärkeä, kun vaahtopäiden välistä oli tällännyt iso kala. Ensimmäinen syöksy oli ollut viisikymmentä metriä suoraan selälle päin. Hetken muljattuaan kala parkkeerasi parin isomman pintakiven läheisyyteen. Perukkeen katkomisvaara oli ilmeinen, mutta kun kalan luoksekaan ei päässyt kahlaamaan, Jari koitti saada kalan kävelytettyä pois kivien luota. Taimen oli riemastunut tästä, ottanut vauhtia ja esittänyt näyttävän hyppysarjan. Kuudes hyppy jäi viimeiseksi perhon irrotessa. Suurin Jarin taimen on 5,5-kiloinen Pohjois-Ruotsista uistelemalla saatu. Tämä oli ollut isompi. Reilusti.

Sanomattakin selvää, että miestä söi. Minä kuitenkin innostuin tapahtumasta, ja paiskoin hullun kiilto silmissä vielä viimeisen vartin, kunnes pimeys pakotti lopettamaan ja palaamaan autolle. Jari ei täriseviltä käsiltään enää kalastamaan pystynyt. Reissu oli kuitenkin kaiken kaikkiaan aivan loistava, paljon parempi kuin osasin odottaa ensimmäisestä pistosta aiemmin tuntemattomalle paikalle. Tämä loi todella paljon uskoa omaan tekemiseen, ja on varmaa, että viimeiseksi taimenreissuksi tämä ei jää, ja samoille mestoille vielä palataan.

Opittua, satunnaisessa järjestyksessä

1) Meritaimenta on mahdollista saada perholla rannalta heittämällä.

2) Taimenpaikan löytäminen itse puuduttamalla persettään kirjastossa merikortin ääressä on mahdollista.

3) Kalatapahtumien saaminen omin voimin löydetystä paikasta on aivan uskomattoman hienoa.

4) Kaverin perhossa pyörähtämässä käyneestä alamitan rajoilla olleesta taimenesta voi innostua niin paljon, että meinaa kusta kahluuhousuun.

5) Elämänsä kalan menettäneelle kaverille on laiha lohtu todeta, että “parempi vaan kun et saanut ekalla reissulla semmosta mörköä ylös.”

6) Taimenet voivat olla uskomattoman matalassa myös kovassa aallokossa.

7) Meritaimenta ei suotta kutsuta tyrskytaimeneksi.

8 ) Kannattaa kalastaa ennakkoluulottomasti, varsinkin jos varsinaista kokemuspohjaista tietoa ei ole.

9) Perho kalastaa aina, kun se on vedessä.

10) Aina ei välttämättä tarvita niitä 30-metrisiä siivuja, että saa kalaa.

11) Lyhyillä heitoilla perhon hallinta ja tuntuman pitäminen kovassa aallokossa on helpompaa.

12) Guiden Coastal uppoaa liian hitaasti rankalla kelillä.

13) Asiaa voi hieman auttaa käyttämällä nopeammin uppoavaa peruketta.

14) Pienetkin rannanmuodot voivat aiheuttaa suuria virtauksia.

15) Näiden virtausten alueelta löytyy kaloja.

16) Pitkät pehmeäsiipiset perhot á la Gränd Fjyyr eivät toimi kovassa aallokossa, vaan siipi on jatkuvasti koukun mutkan ympärillä.

17) DD on toimiva peli, ainakin ambulanssivärisenä.

18) Kovassa kelissä on tärkeää, että varusteet ovat hyvät, niin itse kalastusvarusteet kuin erityisesti vaatetus.

19) Isolla aallokolla on helpompi etsiä heittopaikaksi vaikkapa kivi, heittää siitä sektori läpi, kahlata rantaan ja etsiä uusi paikka.

20) Merta on seurattava herkeämättä, että osaa ottaa isot aallot vastaan.

21) Herkeämättä seuraaminen on hankalaa, kun kahlaa rantaan selkä merelle päin.

22) Taimenenkalastuksessa kovassa kelissä on nuoren (tai nuorenmielisen) miehen harrastukseltaan toisinaan kaipaamaa extrememeininkiä, tästä on laiturin nokassa torkkuen tapahtuva mato-onginta kaukana.

23) Meritaimenen perhokalastus on aivan saatanan siistiä!

Sitten muutama kysymys

Itselläni ei juurikaan ole aikaisempaa kokemusta kovassa kelissä kalastamisesta, joten kysymykset liittyvät lähinnä niihin.

1) Missä kala luuraa isolla aallokolla? Vähän saimme jo vastaustakin, mutta kahden kalan perusteella ei ehkä kannata tehdä kovin pitkälle vieviä johtopäätöksiä. Oma oletus oli, että kalat eivät vain voi olla rannalla murtuvien aaltojen seassa pyörimässä, vaan olisivat hieman syvemmällä aaltojen alla. Tämä reissu kuitenkin osoitti toisin, kontaktit saatiin matalikolta, jonka yli aallot löivät vaahtopäinä.

2) Minkälaisia siimoja/muita vermeitä käyttää isossa aallokossa? Coastal upposi aivan liian hitaasti, jotta siitä olisi mitään varsinaista hyötyä ollut tatsin säilyttämisen kannalta.

3) Entä perhot, pitääkö ne saada aallon alle, vai voivatko ne lillua ja pyöriä vaahtopäiden seassa? Itse käytin hieman raskaampia perhoja, jota ehkä uivat hieman syvemmällä ja tasaisemmin, mutta toisaalta monet saaliskohteet pyörivät avuttomina aallokossa, ja näitä herkkupaloja taimenet (oletettavasti) kyttäilevät siellä rannan pesukoneessa.

Näitä kyssäreitä pitää vielä pohtia kokeneemmassa seurassa, ehkäpä jo tuossa itsenäisyyspäivän tienoolla, kun lähdemme perinteiselle (onhan tämä jo toinen kerta) itsenäisyyspäivän Ahvenanmaan turneelle.

Nyt keli oli sen verran kehno, etten viitsinyt kameraa kaivaa esille suojapussista. Niinpä kuvakollaasissa on otoksia viime itsenäisyyspäivän reissulta Eckeröhön. Siellä keli oli kevyempi ja kalat harvemmassa.

Visa viskoo Eckerössä.

Sininen hetki. Tähän sopisi soimaan Platipus –levymerkillä julkaistu Union Jackin tranceklassikko Two Full Moons and a Trourt.

Pakko käyttää tätä äärimmäisen paljon vihaamaani NOT! –huumoria, sopii tämän hetken tunnelmaan. Uskollinen haukivapani Loopin Green Line SW #8-9 antoi viimein kaikkensa, ja napsahti poikki taannoin Porissa, kun renkaasta kalastaessani teutaroin hauen kanssa. Ensin ryntäsin tietenkin vavan ostopaikkaan, Sportia-Pekkaan, kyselemään uutta kärkeä vapaan. Sitä kautta sain yhteyden maahantuojaan ja lopulta aina pääkallon paikalle lahden toiselle puolelle. Ei ole ei tule, valmistus lopetettu, eikä kärkiä enää saatavissa. No, ei hätää, onhan minulla kotivakuutus, sitä kautta on Jukkiskin joskus saanut rahallisen korvaukse katkennneesta pahlastansa ja hankittua uuden tilalle, eli eikun vahinkoilmoitusta täyttämään. No, vastaushan oli tullut yllättävänkin nopeasti, se ei vain koskaan sähköpostiini päätynyt. Senttiäkään ei ole takaisin tulossa. Tarkka vastaus meni näin:

“Hei

Olet hakenut korvausta perhovavan rikkoutumisesta. Perhoon tarttui hauki, jota väsyttäessä vapa rikkoutui.
Kotivakuutuksesta korvataan äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta tapahtumasta aiheutunut omaisuusvahinko. Ennalta arvaamattomalla tapahtumalla tarkoitetaan tapahtumaa, jota voidaan pitää odottamattomana. Kalastettaessa se, että perhoon tarttuu hauki ei ole ennalta arvaamatonta eikä myöskään se että hauki on niin suuri, että
vapa katkeaa. Näin ollen emme voi suorittaa korvausta perhovavan rikkoutumisesta.”

Hmm. Laitoin nyt hieman palautetta IF:lle. Kala oli parin kilon hauki, joka ei todellakaan ole tarpeeksi iso katkaisemaan salttivapaa,  Suomen vesissä tuskin niin isoja kaloja liikkuu. Joten vavan on täytynyt aiemmin osua johonkin kiveen tai vastaavaan, mutta pahoin pelkään, että koska en osaa tarkkaa vaurion syntyhetkeä kertoa, en ole korvausta saamassa. Voisihan tuohon myös perustella (ja Samuli avuliaana miehenä lupasi asian todeksi varmistaa, on se vaan kaveri!), että kun on kovin surkea kalastaja, niin hauen tarttuminen on todellakin odottamattoman yllättävää.

Mitä tästä opimme? Vakuutusyhtiöt kaartelevat vastuusta kaikilla mahdollisilla keinoilla, aukkoja ei kertomuksiinsa kannata jättää. Harmittaa vain, että tämäkin elämän koulu piti oppia kantapään kautta, sillä uuteen vapaan ei todellakaan ole tällä hetkellä mahdollisuuksia rahaa laittaa. Pieni toivo on, sillä Perhokalstajat.netin kautta olen saanut korjausehdotuksia, varsin päteviäkin, missä sulatellaan uutta hiilikuitua katkenneen kohdan päälle. Vähän saattaa kuulemma jäykistyä, mutta toimia pitäisi. No, katsotaan.

Siinä on vanha uskollinen palasina. Aika siistin oloinen tuo leikkauskohta, ehkä siitä vielä jotenkin soivan pelin saa.

Syysmyrsky mouruaa ulkona pimeässä, kesän reissut takana ja rauhoitus päällä. Kivahan menneitä pintruilohia on muistella, muttakun polte takaisin on paha. Ensi kesään vaan on toivottoman pitkä aika. Välissä pimeä ja synkkä talvi. Pelkkä ajatus puistattaa, halu lämpimään on kova. No, onneksi haukikausi on parhaimmillaan. Huomenna piti lähteä merelle, vaan sain kaverilta tekstarin, työesteitä ilmaantunut. Autokaan ei ole käytössä. Sapettaa.

Sitten puhelin piippaa uudestaan. Toiselta ystävältä viesti. On Turkissa, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, lämpöä +34. Edessä virtaa upea Alera -joki, taustalla vanha roomalainen linnoitus ja kahteen kilometriin nousevat vuoret. Pari kirkasta vajaa nelikymppistä tammukkaakin on rantautettu. Biitsille on matkaa parikymmentä kilometriä. Pitkä tuijotus tyhjyyteen. Nyt tuli viesti vähän heikolla hetkellä.

Tässä teille kaikille onnellisille paskiaisille, jotka ovat kalalla, olkoon se missä päin maailmaa tahansa:

Olkoon MP kanssanne ja tulkoon Bullens pataanne.

Kun ei pysy, niin irtoaa.  Näin käy varmasti jokaiselle Lohenkalastajalle pyyntimenetelmistä välittämättä. Tulee kolauksia, muutaman potkun tärppejä, lyhyitä syöksyjä ja pitempiä väsytyksiä mutta jossain vaiheessa vastapeluri siiman päässä vaan lunastaa vapautensa.  Tämmöiset yksittäiset tapahtumat kuuluvat ehdottomana osana kalastukseen ja sen käsittämättömään hienouteen. Joskus pelkästään sen ISON muutamat potkut ennen kalan vapautumista voivat jättää paljon suuremmat muistot, kuin taiten rannalle asti saatu kala. Tällaiset yksittäiset tapahtumat lohenkalastaja kuittaa ehkä muutamalla voimasanalla, pään puistelulla tai muulla itse kullekin ominaisella tavalla, kun kaikke ei mennytkään niinkuin piti. Mutta kun näitä “ei niinkuin piti ” tapahtumia alkaa kertyä useampia putkeen, päiviä peräkkäin, reissusta toiseen eikä edes talven aikana punotut juonet saati muut kommervenkit auta, niin alkaa hiljalleen pohtimaan, että josko se filatelia olisi sittenkin itselle paremmin sopiva harrastus.

Arvoisat Huopeen muut jäsenet ovat kotiuttaneet Lohikaloja vähintäänkin kohtalaisella ylösottoprosentilla huolimatta siitä, että suurin osa kaloista on tainut tulla pintaperholla, joissa tapahtumien määrä suhteessa ylössaatuihin kaloihin on luultavasti suurempi, kuin perinteisessä uppoperhokalastuksessa. Toki heiltäkin kaloja on karannut, todella isojakin sellaisia, mutta nämä lasketaan mielestäni yllä mainitsemiin “ei niinkuin piti” tapahtumiin, ja lukeutuvat siis tilastotappioksi. Mutta mitäs minä olen tehnyt sillä välin, kun hyvät herrat ovat kotiuttaneet mm lohiluokan kaloja yhdenkäden vehkeillä ja pintaperholla? Minä olen lähes kaksi kesää tehny kaiken juuri siten, kuin “ei olisi pitänyt”, muun muassa näin…

: ) heinäkuu 2007, teno, alaköngäs, pupujussilla eurotitti rannalle. Tätä kalaa ei tuolla hetkellä osannut arvostaa ollenkaan niin paljon, kuin mitä samassa tilanteessa olisi kaksi vuotta eteenpäin tehnyt…

1) heinäkuu 2007, teno, Kempin monttu. Isoon Green Highlander putkeen jymähtää hyvänkokoinen kala. Syöksy koskeen parikymmentä metriä ja irti.

2) Elokuu 2007, Kuusinki, Takkupyörre. Pupujussia ( puolen tuuman kupariputkeen sidottu maailman yksinkertaisin perho) tavoittelee yön pimeimpinä hetkinä Pääjärven kuningastaimen. Muutama raju potku ja irti.

3) Heinäkuu 2008, Teno, Kempin monttu. Reilu titti päräyttää alempana ilmaan ja heitän kakshaara lakkapäään pomppukohtaan ja samantien nykäisee. Muutaman potkun jälkeen kelaan siiman pätkän käteeni. Peruke on mennyt poikki, en käsitä miten. Suora tapsi on kuin leikattu poikki.

4) Heinäkuu 2008, Teno, Piltamon puronsuusta nro 4 kakshaaraan sidottu Moilanen tavoittaa hyvän lohijalan. Seuraan kalaa muutaman kymmenen metrin matkan alavirtaan ja hetken kiivaan väännön jälkeen päätän rantauttaa lohen. Täysin käsittämättömästä syystä uitan kalan kivien muodostamaan poukamaan, jossa kala muljaa perukkeen poikki rantakiviin ja lipuu hiljaa omaan elementtiinsä.

5&6) Heinäkuu 2008, Teno, Kempin montusta samalla laskulla kaksi rullanpäräystä ja irti. Ei vaan näytä nakertavan kunnolla.

7) Heinäkuu 2008, Teno, Kempin monttu. Paikallisen asiantuntijan jaloista ampuu jokin, luultavasti lohensukuinen kala kiinni. Muutama potku, rullanpäräys ja irti. Kuinkas muutenkaan.

8&9 Heinäkuu 2008, Teno, Välikarilta taas seuraava näyte mustaan kirjaan. Jostain syystä olin vääntänyt kelan jarrun aivan nollille, jolloin kalan ottaessa en saa minkäänlaista vastaiskua aikaiseksi, ainoastaan hillittömästi sutia pyörivän rullan ja siimasotkun. Kaivelen taskusta peiliä todetakseni, että joskus tämä naama voisi tehdä nämä asiat pikkaisen huolellisemmin. Peilissä on joku vikana, koska seuraavalla laskulla karkaa taas titti muutaman potkun jälkeen. Alan vakavasti harkita tynamiitin käyttöä perhon sijasta.

10&11) Heinäkuu 2008, Teno, Kotamontun alapuoliselta karilta ensin tärppi titistä, tämän jälkeen vähän pitempi väsyttely nro 2 green & silveriin haksahtaneen titin kans. Jostain syystä koko väsytyksen ajan oli tunne että ei pysy, ja ei muuten pysyny. Tässä vaiheessa kalakaveritkin alkaa huolestumaan ja armoton päänaukominen alkaa hiljalleen muuttua sympaattiseen myötäelämiseen omien tuntemuksieni kanssa. Perhokalastus alkaa tuntua todella hienolta lajilta.

12) Heinäkuu 2008, Teno, Piltamo. Elämäni otti. Tämän  muistaa pitkän aikaa. Vastapelurin kokoa en käy edes arvaamaan, mutta kalan ottaessa nro 2:n Villen villapaidan se räsähtää samantien pintaan ja veden pinta särkyy ainakin metrin matkalta. Tuttavuus jää muutamaan sekuntiin jonka jälkeen vilkuttelen viitisen minuuttia heittokiveltä ja koitan palauttaa lihasmuististani sitä tunnetta, kun iso kala ottaa voimalla.

13) Heinäkuu 2008, Teno, Siirin särkkä. Titti kiinni ja irti. Tutut säkeet ja kertosäe, kulunut listahitti jo.

14) Elokuu 2008, Simojoki, Harrikoski. Pupujussin kanssa yhteistuumin jallitamme paikallisen asukin iltapalalle. Viitisen minuuttia ateriaa maisteltuaan tummahko lohi päättää, että ei tänäänKÄÄN ja luopuu minun tunteella ja taidolla valmistamasta pikaherkusta. Otan sen verran nokkiin mokomasta nirppanokkaisuudesta, että koitan samantien kauden kärkitulosta perhovavan heitossa. Taitaa mennä kuitenkin sektorista ohi. Kaivan kännykän taskusta ja ilmoitan Samulille, että nyt on hiilikuitua ennätyshalvalla myynnissä. Onneksi tunteiden liekki palaa kuumana vain hetken ja nöyränä köpötän hakemaan perhovapaani pajupuskasta,  otan lakin pois ja kumartamaan joelle. En minä vielä tänä kesänä tätä hommaa lopeta, vaikka kaikki ei ihan käsikirjoituksen mukaan aina menekään.

15) Kesäkuu 2009, Kuusinki, Lohipyörre. Joku siellä taas kesän aluksi käy raplaamassa perhoa, mutta liekö talven jälkeen koukut vai mies ruosteessa. Kalasta en uskalla muutaman potkun perusteella lähteä kovin vahvaa lajitunnistusta tekemään, mutta ko paikasta on joskus useamman kilon taimen rannalle asti tullut.

16) Heinäkuu 2009, Kitkajoki, Päähkänä. Taimenpyynnin yhteydessä onnistun uittamaan pupujussin todella komean harjuksen suupieleen. Olen joskus saanut 47cm pitkän Harrin kitkalta, mutta tämä on isompi.  Mukamas lohenkalastajana ajattelen ottaa harjuksen samalla tavalla rantaan kuin Lohen joten tuloksena on paljon painokelvottomia. Ei kestäny suupielet ei…

17 ) Elokuu 2009, Kuusinki, Takkupyörteellä olen aiheuttaa erittäin vakavan perheriidan katkottamalla siimat pirun ison Taimenen kanssa. Syynä perheriitaan on kokoöinen kalan perään heittely, ja katkotukseen astetta villimpi kala ja astetta tyhmempi kalastaja, joka viimeistä kertaa käytti itsetehtyä kartioperuketta kirurginsolmulla. Luojan kiitos, että minusta ei tullut koskaan kirurgia , ei näköjään tuo solmunteko ole minun vahvin laji. Ottiko muuten mustaan? No ei ottanu ku punamustaan pupujussiin. Painoarvio haavimiehen mukaan +5 kg. Tämän kalan kanssa koin todella paniikinomaisia hetkiä, ei ole nimittäin hirveästi kokemusta lentokaloista, kuten tämä yksilö sattui olemaan ja upean taistelun päätteeksi ansaitsi vapautensa.

18 ) Elokuu 2009, Kitkajoken Harrisuvannolla muistelen kuuden vuoden takaisia hetkiä, kunnes kultaiset muistot tahraa suvannon mustakala, joka pamauttaa pupujussiin kiinni niin, että rensselit helisee. Parin hypyn jälkeen hihittelen, että taitaa olla toivoton ajatus, että minä enää kalaa rannalle saisin. Tutkailen kädessäni kalan ottanutta pupujussia, ja höperrän perholle kaikkea mukavan siivotonta. Kaivelen taas peiliä taskusta ja koitan otsalampun valossa tutkia, näkyykö katseessani hulluuden orastavia ensioireita. Itsekseen puhuminen ja nauraminen pimeällä joelle niitä ainakin ovat. Onneksi illan aikana näin käy muillekin, se tuo musta kala vaan puree niinku hampaaton mummo.

19) Elokuu 2009, Takkupyörre. Olen tullut vielä ennen suvannon syysrauhoitusta vaatimaan parin viikon takaista tappelupukaria neuvottelupöytään ja keskustelemaan asiat selväksi ennen pitkää talvea. Emme pääse ainakaan kyseisen kalan kanssa win-win tilanteeseen, vaan neuvottelen hänen pienemmän assistenttinsa kanssa hetken niskalla olevan ottikiven edessä. Olen ilmeisen huono neuvottelukumppani, koska myös tämä yksilö päättää hylätä tarjoukseni heti neuvottelun alkumetreillä. Minä olen jo huomattavan vittuuntunut tämmöiseen luonnon kapinointiin minua vastaan. Kyselen kavereilta, että mitä pahaa minä olen tehnyt ja miten saisin kaikki syntini anteeksi ja kalaonnen palaamaan kohdalleni.

20) Syyskuu 2009, Beiarelva, Norja. Eckhart Tollen sanoman ydin on helppo tavoittaa: Tie kärsimyksestä rauhaan on jokaisen ulottuvilla. Kun olemme yhteydessä sisällämme olevaan hiljaisuuteen, siirrymme aktiivisen mielemme tuolle puolen ja löydämme pysyvän rauhan ja tyyneyden. Kaiken ylläkerrotun kohelluksen jälkeen budhamainen olotila on pirun vaikea saavuttaa vaikka kuinka meditoisi. Suitsukkeiden polttamisen sijasta poltin korkeaoktaanista sen verran, että karistin suomen pölyt jaloista ja suuntasimme Samulin kanssa Norskilaan syksyn reissulle. Tästä reissusta tarkempaa raporttia tullenee piakkoin kuvien kera.

Lyhyestä virsi kaunis. Eka laskulle pupujussi siiman nokkaan ja menoks. Samuli menee EDELLÄNI ja näyttää ensimmäisen viiden heiton aikana, miten kala otetaan hallitusti rantaan. Ensimmäistä kertaa kalalla mielessäni käy kateellinen pilkahdus, ei jumalauta se voi noin helppoa olla. Jupisen taas itsekseni, kuinka jokaisella lohenkalastajalla pitäisi kokea kahden kesän kalaton putki. Siinä nähtäisiin, kuinka monella kestää korvien väli tulla seisomaan tänne neliasteiseen veteen flunssassa ja kuumeessa. Suomalainen mies antaa liian helposti periksi, minä en piruvie anna koskaan periksi.

Vilkuilen taaksepäin ja ihailen, kuinka paikallinen kalastaja tartuttaa TAKANANI kalan. Voihan helevetti ja vielä madolla! Seuraan tapahtumaa takanani niin intensiivisesti ja punon katalia juonia mokomalle mato-onkijalle, että en meinaa tajuta, kun vapaani kiskotaan käsistäni jokeen. Mulla on taas kala kiinni, pannaanko pitkäkin veto siitä, että kuinka kauan. Väsyttelen kalaa Zeniläisellä tyyneydellä ja nautin tilanteesta täysin siemauksin. Oikeastihan olen aivan paniikissa, tämä kala ei saa karata, tämä ei saa perkele karata. Rauhoittelen itseäni hulpattamalla kaikkea hupaisaa itselleni. Väsytän yhtäaikaa meritaimenta, harjusta, mustaa lohta ja varmaan kohta hyljettäkin, kaikki vaihtoehdot kun käyvät kalan näyttäytyessä mielessäni. Samuli saapuu katselemaan touhujani ja kehtaa vielä sanoa, että älä päästä karkuun. Joo, oman ja muiden fyysisen koskemattomuuden vuoksi olisi erittäin suotavaa, että kala ei karkaisi. Kaksi metriä rannasta, samulilta tulee merkki että nyt. Suljen silmät, huokaisen syvään ja lyön liinat kiinni ja vedän. Se tulee, ei tule ku kääntyy, tulee perkele sittenki ja tulee rannalle asti. Se ei karkaa, ei ennenkun minä niin päätän. Suustani purkautuu eläimellinen suden ja lampaan ristisiitosta muistuttava älähdys. Putki on poikki. Minä tarvitsin kalan saamiseksi rannalle 20 mahdollisuutta. Se on melkoisen paljon monen muunkin, kuin minun mielestä. Mutta elämä on.

Kuten aiemmin tuli todettua, Samuli hankki yhdessä pikkuveljensä Valtterin kanssa varsin laadukkaan videokameran. Se ei ehkä tullut ainoastaan kalareissujen taltiontia varten, mutta yksi suuri käyttökohde matkat varmasti ovat. Toistaiseksi olemme itse kuvanneet materiaalin, mutta Valtterilla on ollut suunnitelmissa tulla ihan erilliseksi kuvausryhmäksi matkoillemme. Valtteri myös hoitaa videoiden editoinnin järkeviksi pätkiksi, mistä suurkiitos hänelle.

Olemme juuri saaneet ensimmäisen pätkän leikkauspöydältä uuteen Videot –osastoon. Se sisältää videoraportin heinäkuun alun Jokkmokkin reissusta. Kalastusta, kauniita maisemia ja paljon ajamista. Ikävä kyllä, kuten kirjallisesta raportista voi lukea, kalat jäivät vähän vähemmälle, joten kovin tiukkaa väsytysilotulitusta ei ole luvassa. Sen sijaan löytyy matkatunnelmia miellyttävän Mobyn musiikin soidessa taustalla, vieläpä ihan laillisesti, sillä tämä hieno artisti on antanut materiaaliansa käyttöön ilmaiseksi erilaisiin ei-kaupallisiin projekteihin. Pätkä kannattaa ehdottomasti katsoa HD:nä, jos vain koneessa riittää puhtia ja kaistanleveysmies sanoo kyllä. Toistaiseksi videot ovat vielä linkitetty YouTuben kautta, mutta harkitsemme lisäävämme niitä tänne downloadattaviksi. Lisäksi video-osastosta löytyy pätkä Samulin reissulta Uuteen-Seelaantiin. Se on hieman vanhempi ja kuvattu digipokkarilla, mutta kala on melkoinen mörssäri.

Jatkossa videoita on luvassa lisää. Meillä on todella loisteliasta materiaalia Finnmarkin reissusta, tällä kertaa kaloja nähdään ja saadaan, myös pinturiotteja on taltioitu muistikortille. Tarkoitus on tehdä pieni opastuspätkä lohen pinturikalastuksesta, ja mahdollinen erillinen reissuvideo. Materiaali on nyt päätynyt Valtterin leikkuupöydälle, editoinnissa menee muutama tovi, mutta eiköhän vielä tämän vuoden puolella pääse nautiskelemaan Pohjois-Norjan tunnelmista. Kamera kulkee tästä lähin kaiklla reissuilla mukana, joten osastoa kannattaa käydä muutenkin välillä vilkuilemassa, uutta materiaalia lisätään sitä mukaan kun sitä tulee.

Noniin, kalastusvuoden kohokohta on taas käsillä: perinteinen Norjan lohireissu! Kirjoitan tätä jälleen Oulusta Samulin luota, lähdemme huomenna kohti Skaidia. Tämän hetkinen suunnitelma on kalastaa Repparfjordelvalla viikko, ja sen jälkeen maanantaina rauhoituspäivänä siirtyä Sandfjordelvalle ja jotostella tunturiin telttailemaan muutamaksi yöksi. Vaan kovin vaikealta vaikuttaa: Finnmark on kärvistellyt kovissa helteissä jo useamman viikon ajan, vettä on huhujen mukaan todella vähän ja se vähäkin lienee kovin lämmintä. Esimerkiksi Sandiksella ei ole satanut tippaakaan kolmeen viikkoon! Tuleva viikko ei ennusteiden mukaan tuo muutosta tähän asiaan, mutta viikonloppuna pitäisi kelin muuttua. Ei auta kuin koittaa Zumbata kunnon sateiden toivossa. Mutta reissuun lähdemme, lohenkalastaja on ikuinen optimisti. Meillä on auto, teltta ja puolitoista viikkoa aikaa löytää lohta. Ja jos lohi ei ota, niin taimenet ja harrit joutuvat joka tapauksessa syömään. Ja jäämeri pysyy tasaisen viileänä vähän reilun kahdeksan asteisena. Mahdollisuuksia siis piisaa.

Pojilla on taas lohikelit. Kyllä tarkenee, rantapallot ja aurinkorasvat on pakattu mukaan.

Tunnelmia viime vuodelta, Samuli speijjailee.

Tätä lähdetään taas hakemaan!