Koeasiakkuus kaverin kalaopaskoulun päättökokeessa Läsäskoskella tuotti tulokseksi vain yhden nelivitosen, vaikka isompia körmyjä illan hämyssä päästiin näkemään.

Tämän vuoden hienoimmat taimenreissut osuivat yllättäen aivan loppukauteen. Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna piipahdimme pitkästä aikaa Jokkmokissa (lisää tästä myöhemmin) ja maanantaina 16.9. oli vuorossa visiitti Läsäkoskelle. Honkasalon Lauri ja Ahtisen Jerkko olivat tahkonneet kalaoppaan ammattitutkintoa Liviassa vuoden päivät ja nyt oli edessä näyttökoe, jossa osaaminen punnitaan ja katsotaan, saavatko sällit paperit kouraan. Jari kyseli minua koeasiakkaaksi kalapäivälle täydellä ylläpidolla, ja kun kyseessä oli vielä Läsän tasoinen mesta, niin ei tarvinnut kauaa houkutella.

Lähdimme matkaan sunnuntaina iltapäivästä. Vettä oli vähän ja se oli vuodenaikaan nähden vielä hyvinkin lämpöistä, yli 16 astetta, mutta yleisesti siis vallan kelpo lukemissa. Läsällähän on saatu erikoislupa kalastaa koko syyskuu. Kautta jatketaan kuitenkin kalojen ehdoilla vain siihen asti, kun kutupareja alkaa muodostua vedenlämmön tiputtua sinne 10 asteen kinturoille. Tyypillisesti tämä tapahtuu syys-lokakuun vaihteessa.  Lauri ja Jerkko olivat näyttöään varten saaneet käyttöönsä sekä ala- että keskikosket, jotka yleensä myydään eri luvilla. Kuuleman mukaan kalaakin piti olla joessa, joten kaasutimme into piukeana kohti Kangasniemeä.

Syyskuinen myllypooli.

Ehdimme sunnuntai-iltana kalastaa puolisentoista tuntia ennen pimeää Noposenmutkassa. Kalaa oli paikalla ja salakat saivat kyytiä. Niskalla näkyi peruspuikkareiden lisäksi ainakin yksi aivan jäätävä posaus ja varmasti muitakin isoja kaloja oli paikalla. Meidän tarjouksia ne eivät vain huolineet. Alakosken alaosaa kalastanut toinen porukka kertoi, että järvestä oli noussut iso muikkuparvi puljaamaan kosken alaosaan ja sitä oli seurannut kasa taimenia. Alhaalla olivat muutaman kirkkaan onnistuneet koukuttamaankin, mutta ne isoimmat onnistuivat myös heillä välttelemään perhoja. Todella hyvä fiilis seuraavaa täyttä kalastuspäivää varten kuitenkin jäi.

Maanantaiaamu alkoi kartanolta aamupalalla. Pojat pitivät esitelmää Läsän historiasta sekä kalastuksesta ja kävimme läpi turvaohjeita. Mielenkiintoisia juttuja, mutta pikkuhiljaa polte kalalle kävi pahaksi. Tunteroisen rupattelun jälkeen pääsimme lopulta ongelle. Kalastus aloitettiin Alakoskilta. Edellisen illan hienot lupaukset eivät kuitenkaan realisoituneet. Joella oli todella hiljaista, kaloja ei näkynyt pinnassa eikä tuntunut siiman päässä. Kolusimme pinnasta ja pohjalta pienillä ja isoilla perhoilla, mutta hiljaista piteli, vaikka Jerkko ja Lauri opastivat asiantuntevasti kalanpaikat, kahluureitit ja ottiperhot. Kirkas päivä, matala vesi ja joessa huilaavat lehdet ilmeisesti sulkivat kalojen suut päiväksi. Lehtiä olikin alkanut varisemaan puista isommin vasta ihan viime päivinä eivätkä kalat niihin olleet vielä tottuneet, mikä varmasti hankaloitti ongintaa. Asiantuntevimmatkaan oppaat eivät voi kaloja pakottaa perhoihin ottamaan. Aamupäivän onginnan tulokseksi alakoskilta jäi yksi tärppi minulle ja yksi tiputus Jarille.

Allekirjoittanut onkii Alakosken alaosaa. Kuva Matti Huitila.

Kahden aikoihin keräännyimme kartanolle ruokailemaan. Laurin ja Jerkon osana päivän palvelupakettia tekemän pastalounaan jälkeen siirryimme Keskikoskille kalaan. Taimenia alkoi viimein löytyä, kun maltoin Laurin ohjeiden mukaisesti pistää pinturit takaisin rasiaan ja viritellä larvarigin. Muutaman pienen taimenenpenikan lisäksi sain Kuupoolista lirkittyä yhden raavaamman, noin nelivitosen kalan kuulapupalla. Ehdin hetken vielä Jerkon johdolla koluamaan pohjoisväylää, mutta muutamia pintakäyntejä kummempia ei näkynyt. Jarilla oli ollut isompi jermu kiinni Myllypoolissa ja muutkin kalastajat olivat saaneet pikkupuikkareita, joten kaikkiaan otti selvästi parani iltaa kohti mentäessä.

Koppi. Kuva Matti Huitila.

Kuuden aikaan keräännyimme kartanolle tekemään yhteenvetoa päivästä ja keräämään saalispalautteet. Koeasiakkaiden osalta päivä oli pulkassa, Jari, Jerkko ja kouluttajat jäivät vielä käymään loppukeskustelua. Me säntäsimme Jarin kanssa Keskikoskille vielä tunniksi kalaan. Illan hämärtyessä sekä hyönteiset, että kalat aktivoituivat selvästi ja pintomisia sekä salakka-ajoja alkoi näkyä ympäri koskea. Ei mitään mahdotonta mellakkaa, mutta kaloja kuitenkin selkeästi oli. Me emme vain millään onnistuneet löytämään oikeita perhoja ja illasta jäi luu käteen.

Ilta Kuupoolilla.

Kaikkineen reissu oli kyllä hieno. Kalaa näkyi aivan toisella tavalla kuin perusistarikoskella. Aktiivisuusjaksot ovat luonnonkaloilla huomattavasti selkeämmät: iltaa kohden täysin kuolleelta vaikuttanut koski heräsikin yllättäen eloon ja kaloja tuntui olevan vähän joka puolella. Tähän vuodenaikaan tuo pimeä tulee nopeasti, joten aktiivisin aika on varsin lyhyt. Samaten loppukauden koulutetut kalat C&R-koskella tuntuivat olevan melko tarkkoja perhon suhteen eivätkä tykänneet välketinseleitä pureskella. Täyshoidolla ja kunnon opastuksella kalastaminen oli kuitenkin varsin miellyttävää touhua, eikä epätoivo hiipinyt puseroon. Sen verran poltetta kuitenkin jäi, että ehkäpä sitä ensi kesänä pitää tehdä uusi isku vaikkapa kevätkesän parhaaseen pikkukala-aikaan, vaikka varsin arvokasta tuo onginta Läsällä onkin. Hyvää luonnonkalan ongintaa tässä maassa on vain niin surullisen vähän, että siitä joutuu pulittamaan varsin kovan hinnan.

Janiin, näyttökoe oli menestys, kuulemma paras mitä ohjaajat olivat ottaneet urallaan vastaan. Joten onnittelut kahdelle tuoreelle kalaoppaalle ja vielä iso kiitos hienosti hoidetusta päivästä.

Kevään ensimmäiseltä koskireissun tuloksena oli tukku hienoja kokemuksia ja yksi koskihauki.

Perjantai 25.5. oli vapaana ja varattu kalapäiväksi. Suunnitelma oli lähteä Turguseen kapteeni Hollingworthin mainiolle kala-alukselle, mutta kuume kellisti kipparin, joten oli keksittävä plan B. Soittelin läpi Timpan ja Jarin, mutta pojat eivät ongelle päässeet. Lopulta tarpeettoman pitkän arpomisen jälkeen päätin lähteä itsekseni käymään Poltinkoskella.

Ikaalisten perämetsissä sijaitseva Poltti tuli tsekattua ensimmäistä kertaa viime keväänä. Tutustumisreissu oli varsin onnistunut ja koski todella nätti ja mukava kalastettava, vaikkakin vähän tummavetinen. Eivät ole vuodet veljiä keskenänsä, tämän jouduin toteamaan koskelle päästyäni. Vettä oli varmasti puoli metriä enemmän kuin viime vuonna lähes päivälleen samaan aikaan. Viimeksi niin ilmeikäs koski oli nyt valtava kuohuva ränni, kun vesi huljasi isoimpienkin kivien yli. Ilmeisesti korkea vesi oli pelotellut kollegat myös pois koskelta (tai kevään ensimmäisiä istutuksia ei oltu vielä tehty, voisi kyynisempi kommentaattori epäillä), sillä sain koko illan onkia itsekseni. Vaikka vettä oli reilusti, lämpötila oli varsin sopiva, vähän reilut 12 astetta.

Päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja käydä tarkistamassa lupa-alueen yläosan Kallio- ja Leppäkosken. Ylin Kalliokoski oli varsin nätti paikka, josta tuli kalastettua korkean veden takia vain niska. Kuvauksellinen paikka, varsinkin vanhan myllyn rauniot kallioisella putouspaikalla olivat näyttävät.

Kalliokosken kuohuja myllyn kohdalta.

Leppäkoski oli ainakin tällä vedellä melkoinen ränni. Muutenkin se taitaa olla kunnostamaton kohde ainakin koskialueen pätkäisevän padon yläpuolelta, jossa pienvoimala jauhaa sähköä lähikylän kolmeen telkkariin. Ongin hetken näyttävää akanvirtaa ilman tuloksia. Padon alapuolella varsinkin luonnonuoma oli otikkaan näköinen, mutta siinä ei tullut kalastettua. Normivedellä voi tosin luonnonuoma olla melko kuiva, jos juoksutus tapahtuu pääasiassa putkea pitkin voimalaitokseen.

Näyttävä stoppari Leppäkoskella, luulisi kajakkimiehillekin kelpaavan.

Leppäkosken pato ja tunnelmapisarat.

Tutkimusmatka päättyi Poltinkoskelle, jossa oli tarkoitus alkaa varsinainen kalastus. Startti oli venynyt varsin myöhäiseksi, ja muilla koskilla tusatessa meni aikaa, joten kello oli lähempänä kymmentä, kun aloitin pommittamaa Poltinkosken herkullista välisuvantoa. Niska oli tyhjä, joten siirryin ylemmän kosken loppuliukuun. Päävirran reunasta Hollow Deceiveriin päsähtikin varsin mukavan oloinen kala. Hetken väsyttelin jo mielessäni paikallista taimenta, mutta ei, haukihan sieltä nousi. Ei auttanut katsoa lahjakalaa suuhun, vaan varsin hyvässä lihassa ollut kiloinen puikkari lähti mukaan kalapihvien raaka-aineeksi.

Poltinkosken välisuvanto.

Loppuillasta roikottelin tinseliä alempana koskessa tietämieni kiventakusten tuntumassa, sillä päälle päin niitä oli varsin vaikea havaita. Mitään kontaktia kaloihin ei enää ollut. On tuo Poltti kyllä tavattoman hieno paikka, ja koko Aurejoen reitillä riittää pudotuskorkeutta ja näyttäviä koskipaikkoja. Pato on harmillinen juttu, mutta kyllä synkeintä on tuo veden yönmusta väri, varsinkin näin tulva-aikaan. Kansalaisen karttapaikkaa katsoessa kyllä näkyy syykin. Reitin ympäristö on täynnä tiheätä sinistä viivaa metsäojien merkiksi, ja useampi turvetuotantoaluekin näytti löytyvän. Kyllä kosken nettisivuilla uhotaan paikallista taimenta silti löytyvän, ja viime reissulla saatiin kyllä muutamia nättejä pienempiä ja isompia mallikappaleitakin, eli saattaa niitä siellä puljata. On se sitkeä otus kuitenkin tuo taimen. Huonoista puolista huolimatta Poltti on kyllä monipuolinen ja miellyttävä kalastettava, joten kyllä siellä joutunee käymään joskus vähän vähemmällä vedellä uudestaan.

Sateenkaari. Iltavalo oli erittäin kuvauksellinen, ja menetin melkoisen vuoden luontokuvan, kun valtava lähes 50 joutsenen parvi lensi välisuvannon yli. Kamera oli luonnollisesti repussa.