Category Archives: Reissuraportit

It’s on!

It’s not too often you get to open the Baltic seatrout season in February here in Finland. We had very cold weather in January and the sea was completely frozen, but now in the February some plus degrees, rain and strong southern winds have already dissipated the ice from most of the south coast.

We were supposed to go the last weekend already, but I caught a cold and couldn’t go. Feeling somewhat better and very anxious to go I persuaded the guys to go out this Sunday even if the conditions looked quite harsh: there were some 15 m/s southern winds (up to 20 m/s in gusts) and a lot of snow predicted. The morning drive through the blizzard to the coast was painful and even dangerous, but when we eventually got to Hanko, the weather wasn’t that bad.

The wind forced us to seek out some new spots from the northern side of Hanko peninsula, but it worked out well in the end. We found some very nice new spots and early in the morning ran in to a school of feeding trout, when my dear fishing buddy Jari caught two 50+ centimeter trouts back to back within the first 15 minutes (though he is a well-known mixed user and caught them on a spoon rather than on a fly).

After that hot start we had our hopes quite high but they were brought down to your usual seatrouters state of mind when we had absolutely no contact to fish for the rest of the day. But in this business you have to consider a two-fish day quite successful and anyhow it was just so unbelievably great to be out there in the sea and casing some line again.

 

My friends even shot and edited a short video about the two fish caught. Warning: includes beutiful sea trouts caught & released on spinning gear, can cause serious need to get out and do some fishing.

Läsäkoskella oppaalta oppimassa

Koeasiakkuus kaverin kalaopaskoulun päättökokeessa Läsäskoskella tuotti tulokseksi vain yhden nelivitosen, vaikka isompia körmyjä illan hämyssä päästiin näkemään.

Tämän vuoden hienoimmat taimenreissut osuivat yllättäen aivan loppukauteen. Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna piipahdimme pitkästä aikaa Jokkmokissa (lisää tästä myöhemmin) ja maanantaina 16.9. oli vuorossa visiitti Läsäkoskelle. Honkasalon Lauri ja Ahtisen Jerkko olivat tahkonneet kalaoppaan ammattitutkintoa Liviassa vuoden päivät ja nyt oli edessä näyttökoe, jossa osaaminen punnitaan ja katsotaan, saavatko sällit paperit kouraan. Jari kyseli minua koeasiakkaaksi kalapäivälle täydellä ylläpidolla, ja kun kyseessä oli vielä Läsän tasoinen mesta, niin ei tarvinnut kauaa houkutella.

Lähdimme matkaan sunnuntaina iltapäivästä. Vettä oli vähän ja se oli vuodenaikaan nähden vielä hyvinkin lämpöistä, yli 16 astetta, mutta yleisesti siis vallan kelpo lukemissa. Läsällähän on saatu erikoislupa kalastaa koko syyskuu. Kautta jatketaan kuitenkin kalojen ehdoilla vain siihen asti, kun kutupareja alkaa muodostua vedenlämmön tiputtua sinne 10 asteen kinturoille. Tyypillisesti tämä tapahtuu syys-lokakuun vaihteessa.  Lauri ja Jerkko olivat näyttöään varten saaneet käyttöönsä sekä ala- että keskikosket, jotka yleensä myydään eri luvilla. Kuuleman mukaan kalaakin piti olla joessa, joten kaasutimme into piukeana kohti Kangasniemeä.Myllypooli_päivä

Syyskuinen myllypooli.

Ehdimme sunnuntai-iltana kalastaa puolisentoista tuntia ennen pimeää Noposenmutkassa. Kalaa oli paikalla ja salakat saivat kyytiä. Niskalla näkyi Myllypooli peruspuikkareiden lisäksi ainakin yksi aivan jäätävä posaus ja varmasti muitakin isoja kaloja oli paikalla. Meidän tarjouksia ne eivät vain huolineet. Alakosken alaosaa kalastanut toinen porukka kertoi, että järvestä oli noussut iso muikkuparvi puljaamaan kosken alaosaan ja sitä oli seurannut kasa taimenia. Alhaalla olivat muutaman kirkkaan onnistuneet koukuttamaankin, mutta ne isoimmat onnistuivat myös heillä välttelemään perhoja. Todella hyvä fiilis seuraavaa täyttä kalastuspäivää varten kuitenkin jäi.

Maanantaiaamu alkoi kartanolta aamupalalla. Pojat pitivät esitelmää Läsän historiasta sekä kalastuksesta ja kävimme läpi turvaohjeita. Mielenkiintoisia juttuja, mutta pikkuhiljaa polte kalalle kävi pahaksi. Tunteroisen rupattelun jälkeen pääsimme lopulta ongelle. Kalastus aloitettiin Alakoskilta. Edellisen illan hienot lupaukset eivät kuitenkaan realisoituneet. Joella oli todella hiljaista, kaloja ei näkynyt pinnassa eikä tuntunut siiman päässä. Kolusimme pinnasta ja pohjalta pienillä ja isoilla perhoilla, mutta hiljaista piteli, vaikka Jerkko ja Lauri opastivat asiantuntevasti kalanpaikat, kahluureitit ja ottiperhot. Kirkas päivä, matala vesi ja joessa huilaavat lehdet ilmeisesti sulkivat kalojen suut päiväksi. Lehtiä olikin alkanut varisemaan puista isommin vasta ihan viime päivinä eivätkä kalat niihin olleet vielä tottuneet, mikä varmasti hankaloitti ongintaa. Asiantuntevimmatkaan oppaat eivät voi kaloja pakottaa perhoihin ottamaan. Aamupäivän onginnan tulokseksi alakoskilta jäi yksi tärppi minulle ja yksi tiputus Jarille.

Lihis

Allekirjoittanut onkii Alakosken alaosaa. Kuva Matti Huitila.

Kahden aikoihin keräännyimme kartanolle ruokailemaan. Laurin ja Jerkon osana päivän palvelupakettia tekemän pastalounaan jälkeen siirryimme Keskikoskille kalaan. Taimenia alkoi viimein löytyä, kun maltoin Laurin ohjeiden mukaisesti pistää pinturit takaisin rasiaan ja viritellä larvarigin. Muutaman pienen taimenenpenikan lisäksi sain Kuupoolista lirkittyä yhden raavaamman, noin nelivitosen kalan kuulapupalla. Ehdin hetken vielä Jerkon johdolla koluamaan pohjoisväylää, mutta muutamia pintakäyntejä kummempia ei näkynyt. Jarilla oli ollut isompi jermu kiinni Myllypoolissa ja muutkin kalastajat olivat saaneet pikkupuikkareita, joten kaikkiaan otti selvästi parani iltaa kohti mentäessä.

 Kppi

Koppi. Kuva Matti Huitila.

Kuuden aikaan keräännyimme kartanolle tekemään yhteenvetoa päivästä ja keräämään saalispalautteet. Koeasiakkaiden osalta päivä oli pulkassa, Jari, Jerkko ja kouluttajat jäivät vielä käymään loppukeskustelua. Me säntäsimme Jarin kanssa Keskikoskille vielä tunniksi kalaan. Illan hämärtyessä sekä hyönteiset, että kalat aktivoituivat selvästi ja pintomisia sekä salakka-ajoja alkoi näkyä ympäri koskea. Ei mitään mahdotonta mellakkaa, mutta kaloja kuitenkin selkeästi oli. Me emme vain millään onnistuneet löytämään oikeita perhoja ja illasta jäi luu käteen.

Kuupooli

Ilta Kuupoolilla.

Kaikkineen reissu oli kyllä hieno. Kalaa näkyi aivan toisella tavalla kuin perusistarikoskella. Aktiivisuusjaksot ovat luonnonkaloilla huomattavasti selkeämmät: iltaa kohden täysin kuolleelta vaikuttanut koski heräsikin yllättäen eloon ja kaloja tuntui olevan vähän joka puolella. Tähän vuodenaikaan tuo pimeä tulee nopeasti, joten aktiivisin aika on varsin lyhyt. Samaten loppukauden koulutetut kalat C&R-koskella tuntuivat olevan melko tarkkoja perhon suhteen eivätkä tykänneet välketinseleitä pureskella. Täyshoidolla ja kunnon opastuksella kalastaminen oli kuitenkin varsin miellyttävää touhua, eikä epätoivo hiipinyt puseroon. Sen verran poltetta kuitenkin jäi, että ehkäpä sitä ensi kesänä pitää tehdä uusi isku vaikkapa kevätkesän parhaaseen pikkukala-aikaan, vaikka varsin arvokasta tuo onginta Läsällä onkin. Hyvää luonnonkalan ongintaa tässä maassa on vain niin surullisen vähän, että siitä joutuu pulittamaan varsin kovan hinnan.

Janiin, näyttökoe oli menestys, kuulemma paras mitä ohjaajat olivat ottaneet urallaan vastaan. Joten onnittelut kahdelle tuoreelle kalaoppaalle ja vielä iso kiitos hienosti hoidetusta päivästä.

Kulttuurikäynti Siikakoskella

Ensimmäinen visiitti Kymijoen kulttuurimaisemissa tuotti tulokseksi yhden toutaimen.

Elokuun viimeinen viikonloppu oli varattu kalastukselle, kun työmatkalta piti jäädä alunperin Ouluun Samulin vieraaksi. Valtion matkustussääntö esti kuitenkin moiset kikkailut, vaikka omakustanteisesti palaisi reissultansa, joten kotiin oli palattava. Torstaina Torin rannassa oluttuopposen äärellä kuitenkin kehittyi jo uusi suunnitelma, joka on toteutumaisillaan tätä kirjoitettaessa. Siitä lisää lopussa.

Kalalle piti kuitenkin aivan liian pitkäksi venyneen tauon jälkeen päästä ja soittokierroksen jälkeen ilmeni, että karavaani oli lähdössä sunnuntaina kohti Kymijokea. Niinpä hyppäsin Timpan kyytiin Tampereelta ja tapasimme Riksun iskujoukon Jarin ja Laurin Siikakosken rannalla. Minä olen tähän asti onnistunut välttelemään (en tosin mitenkään aktiivisesti, ei vain ole tullut käytyä) Kymijokea, joka kuitenkin on kulttuurinähtävyys niin kalastukselliseesti kuin historiallisestikin. Nyt tuli siis sekin nähtyä.

Niska 

Siikakosken niska.

Siikakosken alue oli ensinnäkin huomattavasti isompi kuin oli odottanut. Todella nättiä paikkaa riittää varmaankin parin kilometrin pätkällä. Kaunis sunnuntaipäivä oli houkutellut kuitenkin onkimiehiä paikalle enemmänkin, joten melkoinen kulttuuritunnelma joella vallitsi. Rinkisysteemit eivät tunnu ainakaan Siikakoskella toimivan, vaan paikkoja varattiin varsin surutta. Jos jossain avautui mahdollisuus päästä yhtään paremman oloinen ottipaikka, piti syöksyä kärppänä paikalle, että edes muutaman siivun pääsi heittämään.

Koskimaisemaa

Kulttuurimaisemaa.

HeittoViuhdoimme pääasiassa kaksikätisillä lohen perässä päivän ilman kummempia tuloksia. Jarilla oli pari tärppiä ja itse sain yksikätisellä lillutellulla tinselillä nätin, reilun viisikymppisen toutaimen aivan koskialueen alaosan loppuliu’usta. Kalaa näkyi paljon, varsinkin niskalla oli lohta ilmassa vähän väliä, mutta miehitys niin tiukka, että heittämään ei oikein tahtonut päästä. Joka tapauksessa hieno ja varsinkin eteläisessä Suomessa ainutlaatuinen paikka, mikä myös selittää ruuhkaa. Kyllähän tuolla uudestaankin voi käydä, ensi kerralla kyllä vähän pidempi keikka on paikallaan. Kuuden tunnin ajelu kuuden tunnin luvan takia on vähän liioiteltua.

 

Ajelusta tulikin mieleen jo alussa mainittu suunnitelma. Eli to-pe yönä on tarkoitus Timpan kanssa startata kohti pohjoista, napata Samuli mukaan Oulusta ja lähteä viimein koestamaan Jokkmokkin alueen kalavesiä uudestaan. Viime visiitistä hurahtikin jo nelisen vuotta vaikka jo silloin uhottiin, että paluu on edessä. Nyt viimein päästään etsimään nousutaimenia Purkilta ja Pärliltä, vaikkakin vain viikonlopun verran. Sidontapenkki on jo laulanut mm. melkoisia mustia hahmostriimerin möhkäleitä. Stay tuned!

Mustasurma

Pimenevässä illassa isot taimenet purevat mustia hahmostreamereita, ainakin toiveissa.

Kalassa Kazakstanissa–melkein

Kazakstan on mielenkiintoinen maa – myös kalastuksellisesti. Pääsin reissulla todistamaan taloussiian perkaamista ja melkein itsekin kalalle.

Noniin, nyt on maailmalta kotiuduttu ja juhannustakin jo juhlittu, joten voisi vähän kirjoittaa reissusta. Kazakstaniin päädyin tekemään lehtijuttuja, koska koulukaverini on suomen lähetystössä maan pääkaupungissa Astanassa töissä. Minne mies kulkee, niin kalastus tulee mukana, vaikka tällä kertaa työparin uhkavaatimusten takia (ei kuulemma työn tekemisestä tule mitään, jos on koko ajan kalalla, emmäkäsitä…) piti vapa jättää kotiin. Silti pääsin reissulla melkein kalaan.

Kazakstan on valtava pläntti maata (pinta-alaltaan maailman yhdeksänneksi isoin valtio) Venäjän eteläpuolella Keski-Aasiassa. Pääasiassa maa on tasaista kuivaa aroa, yli kolme neljäsosaa maasta onkin puoliaavikkoa tai aavikkoa. Ei siis ehkä yllätys, että pikaisella googlehaulla Kazakstanin kalastusmahdollisuuksista ei paljon tietoa löydy. Mutta jos kahdeksan kertaa Suomen kokoiselta alueelta löytyy vuoristoa edes 12% pinta-alasta ja sisävesiäkin 2%, se tarkoittaa jo varsin mittavia mahdollisuuksia. Vaikka merenrantaa Kazakstanista ei löydy, on sen alueella useampia erittäin isoja järviä, maailman suurin järvi Kaspianmeri ja surullisen kuuluisa Araljärvi etunenässä.

Vaikka kovin syvälle kasakkien kalaharrastukseen en päässyt, tuntui kalastus (kuten myös metsästys, vaellus ja eräily muutenkin) olevan suhteellisen suosittua Kazakstanissa. Maan entisessä pääkaupungissa Almatyssa oli todistettavasti ainakin kaksi kalastuskauppaa (jotka perhana olivat kiinni, kun koitin mennä käymään), ja jos sattumanvaraisella hortoilulla miljoonakaupungissa törmää kahteen kalastusliikkeeseen, niitä aivan varmasti on useampia. Uudessa, keskelle aroa pystytetyssä kulissinomaisessa pääkaupunki Astanassa en kalastusliikettä nähnyt, mutta kaupungin halki virtaavalla joella (joka on alun perin ollut pikku puro, mutta suuruudenhullu presidentti on päättänyt, että pääkaupungissa pitää olla kunnon joki ja kaivattanut ojan sata metriä leveäksi virtaamattomaksi suvannoksi) näkyi kalastajia: ukkoja mato-ongella ja jopa jokunen virveliäkin heittänyt.

Kalastus

Kalapoika Astanassa, jotain pikkujigiä kaveri siinä heitteli.

Pikatuntumalta jäi sellainen kuva, että lämpimien vesien lajien kalastus on suosituinta. Kuhaa, monnia, karppia ja sampia kalastetaan joista ja järvistä (tai näin ainakin siellä päin, missä itse pyörin). Itse pääsin lähimmäs kalastusta Almatyn lähellä Kapchagaissa (englanninkielinen kirjoitusasu, lausutaan suurin piirtein Kapsikai) valtavan, 150 kilometriä pitkän tekojärven rannalla. Meitä Almatyssa auttanut suomalainen liikemies Kyllösen Kauko rakentaa järven rannalle lomakylää, joka on tarkoitus nimetä Finlandiaksi. Ensimmäisenä tontille oli rakennettu huussi, toinen rakennus olikin jo sauna. Pääsimme tyypittämään toisessa erässä, sillä rakennusmestarina häärinyt Markus oli ottanut ensimmäiset löylyt samana päivänä.

Stitched Panorama

Aurinko laskee Kapsikain tekojärvellä.

Stitched Panorama

Kapsikaissa voi kalastellessa joutua väistelemään villihevoslaumoja.

Työmaalla hääräsi apumiehinä pari paikallista sälliä, jotka olivat kovia kalastamaan. Iltaisin töiden jälkeen kaverit ampuivat järven rantaan Vavatvirveliä heittämään. Varsin tutun näköiset vermeet oli käytössä. Vavat olivat aika järeitä, mutta avokeloilla heitettiin lippuja ja lusikoita. Kuhaa tulee kuulemma välillä varsin hyvin, mitään valtavia kölliköitä ei rannalta tosin tavoita. Meidän saunailtana kaverit saivat noin kiloisen paikallisen särkikalan, joka näytti säyneen ja siian risteytykseltä. Varsinainen taloussiika siis! Pataan meni, valitettavasti minulla ei ollut kamera enää hollilla, joten kuvaa en kalasta saanut. Samoin kävi omalle kalastukselle, piti poikien kanssa käydä vähän heittämässä, mutta haastattelu päivällä venyi sen verran pitkäksi, että en lopulta ehtinyt rantaan ollenkaan. Joten harmillisesti jäi heitot tekemättä Kazakstanissa.

Lämpimän veden kalastus ei ole kuitenkaan aina mahdollisuus Kazakstanissa. Almatyn miljoonakaupunki sijaitsee suoraan arosta kilometrien korkeuteen ampaisevien vuorten katveessa. Opaskirjan mukaan vuoristosta löytyisi myös taimenta, ja pikavisiitillä laskettelukeskuksessa tie seuraili varsin nätin näköistä pientä vuoristopuroa. Olisi kyllä ehdottomasti tarkemman tutustumisen arvoinen paikka, sillä Almaty kaupunkinakin oli hieno, mutta jos miljoonakaupungin porteilta saisi vielä ongittua taimenta vuoristossa, olisi mahdollisuudet kalastusturismiin melkoisen mahtavat. Lisäksi maan itäosista löytyy Siperianjokilohta, Hucho Taimenta. Sinänsä ei kovin suuri ihme, sillä Mongoliahan on aivan itärajan tuntumassa. Tosin Kazakstanin kanta on uhanalainen, eikä ilmeisesti vedä vertoja Mongolian kuuluisammille Taimenvesille.

Stitched Panorama

Kuva vuorilta, vain parinkymmenen minuutin päässä miljoonakaupungin keskustassa. Kuvassa näkyvä pikaluisteluareena on kuulemma piireissä maailmankuulu, siellä on tehty valtava määrä maailmanennätyksiä.

Kaiken kaikkiaan Kazakstan on siis erittäin mielenkiintoinen maa, myös kalastuksellisesti. Eläminen ja kalastaminen on vielä varsin edullista, kun suuria kansainvälisiä matkanjärjestäjiä ei paikalla häärää. Venäjän kielen taitaminen vain olisi ensiarvoista, että pystyisi asioista ja paikoista ottamaan paremmin selvää. Mahdollisuuksia kyllä on, ja eksotiikkaa riittää. Pääsee ainakin kalalle paikkoihin, joissa joka toinen koskella vastaan tuleva ei ole käynyt. 

Poltinkosken eksploraatio

Kevään ensimmäiseltä koskireissun tuloksena oli tukku hienoja kokemuksia ja yksi koskihauki.

Perjantai 25.5. oli vapaana ja varattu kalapäiväksi. Suunnitelma oli lähteä Turguseen kapteeni Hollingworthin mainiolle kala-alukselle, mutta kuume kellisti kipparin, joten oli keksittävä plan B. Soittelin läpi Timpan ja Jarin, mutta pojat eivät ongelle päässeet. Lopulta tarpeettoman pitkän arpomisen jälkeen päätin lähteä itsekseni käymään Poltinkoskella.

LillukkaIkaalisten perämetsissä sijaitseva Poltti tuli tsekattua ensimmäistä kertaa viime keväänä. Tutustumisreissu oli varsin onnistunut ja koski todella nätti ja mukava kalastettava, vaikkakin vähän tummavetinen. Eivät ole vuodet veljiä keskenänsä, tämän jouduin toteamaan koskelle päästyäni. Vettä oli varmasti puoli metriä enemmän kuin viime vuonna lähes päivälleen samaan aikaan. Viimeksi niin ilmeikäs koski oli nyt valtava kuohuva ränni, kun vesi huljasi isoimpienkin kivien yli. Ilmeisesti korkea vesi oli pelotellut kollegat myös pois koskelta (tai kevään ensimmäisiä istutuksia ei oltu vielä tehty, voisi kyynisempi kommentaattori epäillä), sillä sain koko illan onkia itsekseni. Vaikka vettä oli reilusti, lämpötila oli varsin sopiva, vähän reilut 12 astetta.

Päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja käydä tarkistamassa lupa-alueen yläosan Kallio- ja Leppäkosken. Ylin Kalliokoski oli varsin nätti paikka, josta tuli kalastettua korkean veden takia vain niska. Kuvauksellinen paikka, varsinkin vanhan myllyn rauniot kallioisella putouspaikalla olivat näyttävät.

Kalliokoski1

Kalliokosken kuohuja myllyn kohdalta.

Leppäkoski oli ainakin tällä vedellä melkoinen ränni. Muutenkin se taitaa olla kunnostamaton kohde ainakin koskialueen pätkäisevän padon yläpuolelta, jossa pienvoimala jauhaa sähköä lähikylän kolmeen telkkariin. Ongin hetken näyttävää akanvirtaa ilman tuloksia. Padon alapuolella varsinkin luonnonuoma oli otikkaan näköinen, mutta siinä ei tullut kalastettua. Normivedellä voi tosin luonnonuoma olla melko kuiva, jos juoksutus tapahtuu pääasiassa putkea pitkin voimalaitokseen.

Stitched Panorama

Näyttävä stoppari Leppäkoskella, luulisi kajakkimiehillekin kelpaavan.

Leppäpato

Leppäkosken pato ja tunnelmapisarat.

Tutkimusmatka päättyi Poltinkoskelle, jossa oli tarkoitus alkaa varsinainen kalastus. Startti oli venynyt varsin myöhäiseksi, ja muilla koskilla tusatessa meni aikaa, joten kello oli lähempänä kymmentä, kun aloitin pommittamaa Poltinkosken herkullista välisuvantoa. Niska oli tyhjä, joten siirryin ylemmän kosken loppuliukuun. Päävirran reunasta Hollow Deceiveriin päsähtikin varsin mukavan oloinen kala. Hetken väsyttelin jo mielessäni paikallista taimenta, mutta ei, haukihan sieltä nousi. Ei auttanut katsoa lahjakalaa suuhun, vaan varsin hyvässä lihassa ollut kiloinen puikkari lähti mukaan kalapihvien raaka-aineeksi.

Stitched Panorama

Poltinkosken välisuvanto.

Loppuillasta roikottelin tinseliä alempana koskessa tietämieni kiventakusten tuntumassa, sillä päälle päin niitä oli varsin vaikea havaita. Mitään kontaktia kaloihin ei enää ollut. On tuo Poltti kyllä tavattoman hieno paikka, ja koko Aurejoen reitillä riittää pudotuskorkeutta ja näyttäviä koskipaikkoja. Pato on harmillinen juttu, mutta kyllä synkeintä on tuo veden yönmusta väri, varsinkin näin tulva-aikaan. Kansalaisen karttapaikkaa katsoessa kyllä näkyy syykin. Reitin ympäristö on täynnä tiheätä sinistä viivaa metsäojien merkiksi, ja useampi turvetuotantoaluekin näytti löytyvän. Kyllä kosken nettisivuilla uhotaan paikallista taimenta silti löytyvän, ja viime reissulla saatiin kyllä muutamia nättejä pienempiä ja isompia mallikappaleitakin, eli saattaa niitä siellä puljata. On se sitkeä otus kuitenkin tuo taimen. Huonoista puolista huolimatta Poltti on kyllä monipuolinen ja miellyttävä kalastettava, joten kyllä siellä joutunee käymään joskus vähän vähemmällä vedellä uudestaan.

Stitched Panorama

Sateenkaari. Iltavalo oli erittäin kuvauksellinen, ja menetin melkoisen vuoden luontokuvan, kun valtava lähes 50 joutsenen parvi lensi välisuvannon yli. Kamera oli luonnollisesti repussa.

Hiljaiset kaislikot

Haukireissu lähijärville tuotti tulokseksi kasan puikkareita ja vain yhden paremman kalan.

Tänään avattiin haukikausi kunnolla, kun Jarin ja Timpan kanssa pakkasimme kelluntarenkaat autoon ja hurautimme pelipaikoille. Tiukan karttabongailun tuloksena olin löytänyt pari uutta paikkaa kokeiltavaksi lähijärviltä. Ensimmäisestä kaislikosta vedimme vesiperän, mutta kannaksen toisen puolen lahdukassa oli lätinä päällä. Lopulta jäi hieman epäselväksi, oliko kyseessä kututoimintaa vai paikalla olevien salakoiden harvennusoperaatioita. Myös paikalla olevien kalojen laji jäi kysymysmerkiksi, sillä perhot eivät kelvanneet.

Kolusimme lahden reunan pitkän kaislikon, josta Timppa onnistui reissun isoimman, noin kolmekiloisen pullukan naaraamaan renkaaseen. Haukimaisteri otti pari muutakin pienempää kalaa, itsellä oli hiljaista, vain yksi tärppi.

Seuraavaksi vaihdoimme paikkaa tutulle kaislanreunalle. Itse onnistuin täällä paremmin, ja sain useampia tärppejä ja yhden pikku puikkarin renkaaseenkin. Muilla oli myös tärppejä, mutta varsin haluttomasti hauentumpit kävivät perhojen pyrstöjä nyppimässä. Isommat kalat loistivat poissaolollaan. Jari saikin veneellä liikkuneelta paikalliselta haukipatulta oivia elämänohjeita: kun tuomi kukkii, on hauki jo pois rannasta kolmessa metrissä. Pojilla ei enää puhti riittänyt penkanreunojen etsintään, joten pakkasimme kamat hieman etuajassa ja lähdimme kotia kohden.

Varsin tapahtumaköyhä haukipäivä siis. Edes kameraa ei tullut kaivettua esiin, joten kuviakaan ei ole. Toivottavasti ensi viikolla Turussa kapteeni Hollingworthin vieraana on enemmän äksöniä.

Länsi-Suomen Grand Slam

Sunnuntaina ajettiin kalan perässä ilman mainittavia tuloksia.

Grand Slam on Karibian alueella käytetty käsite, jolla tarkoitetaan kolmen merkittävimmän matalikoiden salttikalalajin, bonefishin, tarponin ja permitin saamista saman päivän aikana. Jarin ja minun viime sunnuntain kierroksesta muodostui tahattomasti Länsi-Suomen Grand Slamin hakureissu.

Kierros aloitettiin toutainjahdilla. Lempäälässä vesi oli liian kylmää, alle seitsemän asteen, samaten Haihussa. Niinpä lähdimme jo ajelemaan pettyneinä kohti merta, mutta matkan varrella päätimme vielä pysähtyä Loimijoella vedenlämpöä fiilistelemässä. Siellähän se oli juuri kohdallaan, aavistuksen yli kahdeksan asteista.

Stitched Panorama

Keltaisen joen kalastaja.

Joki vain on pitkä, leveä ja koskia useampia, joten ihan Lempäälän tai Haihun kaltaista toutaimen massoittumista ei siellä taida tapahtua, ainakaan tämän kokemuksen perusteella. Pinnassa ei näkynyt mitään, eikä juurikaan siiman päissä. Eräästä kosken sivupeilistä Jari sai kuitenkin yhden toutaimen hetkeksi tartutettua, mutta parin tunnin lyijymöntin mutaveteen paiskomisen tuloksena se ei lämmittänyt riittävästi. Nyt kun on päässyt maistamaan ruokailevan tounarin kalastusta, tämä kevätpyynti on vähän tylyä: kalastuksellisesti ja maisemallisesti tylsää, vaikkakin kalat ovat todella hienoja, jos niitä onnistuu saamaan. Nyt hetken arpomisen jälkeen päätimme kuitenkin jatkaa matkaa kohti merta.

Minulla vilkkui vielä mielessä parin viikon takainen taimenen tiputus, joten aloitimme meritaimenen onkimisella. Aikansa värjäytyneessä vedessä jaksoimmekin heittää, kun taas alkoi tunnelma latistua ja siiman päähän toivoa jotain elämääkin.

Stitched Panorama

Astetta urbaanimman taustan omaavaa taimenrantaa.

Niinpä siirryimme koittamaan erästä matkalla ohittamaamme sisälahtea hauen toivossa. Lahti vaikutti todella mainioilta kutupaikalta, mutta ei sielläkään mitään elämää ollut. Ei rantapusikoissa, ei siiman päässä. Liekö kutu jo hoidettu, kun vesikin matalassa ja tummassa lahdessa oli lämmennyt jo yli 11 asteen? Tai sitten paikka ei muuten jostain syystä ole hauelle sopiva. Kalattomuus hieman masensi, ja vielä kun Jari sai uhkaukaasin saapua kotiin välittömästi, niin pakkasimme auton ja kotimatka alkoi.

Tyypillinen keväinen kalastuspäivä siis. Alkukaudesta ongelma tuntuu olevan kalojen löytäminen, kun suurin osa saalislajeista keskittyy kututouhuihin ja löytyvät usein hyvin pieneltä alueelta. Jos tätä aluetta ei löydä, niin sitten on todella hiljaista, kuten miellä tällä reissulla.

Ehkäpä näin jälkiviisaana voi teoretisoida, että olisi kuitenkin voinut kiertää vähemmän ja kalastaa enemmän – jahdata vaikka sitä toutainta. Kauden ensireissuilla vain ei malttanut paukuttaa samaa paikkaa koko päivää. No, Länsi-Suomen Grand Slam –käsite kuitenkin keksittiin: hauki, toutain ja taimen saman päivän aikana rannalle. Grand Grand Slamiin voisi vielä lisätä kuhan. Siinäpä haastetta tulevan kesän kalastuksiin.

20/0

Kuoharikala oli jälleen tarjolla, mutta kun ei osaa niin ei.

Messuviikonloppu oli kalastukselle pyhitetty. Pienen arpomisen jälkeen päätimme Timpan kanssa lähteä lauantaina kalalle ja sunnuntaina messuille säästämään. Onkipaikaksi valittiin Dragsfjärdin tunnettu meritaimenranta.

Puu1

Talvimyrskyt olivat kaataneet puita myös täällä.

Edeltävä viikko oli ollut hyvää keliä: etelätuulta, lämpöistä ja aurinkoista. Lauantaiksi tietenkin kaikki muuttui: harmaa päivä muutaman asteen plussalla ja kylmä, pyörteilevä tuuli iski silmille, kun hyppäsimme uimarannan kohdalla pois autosta. Sunnuntaiksi oli luvattu aurinkokelit, mutta tämä oli meidän kalapäivä ja onkia piti, joten varustetta niskaan ja jorpakkoon.

Kalastelimme ensin uimarantaa ja siitä kohti niemen nokkaa ilman tapahtumia. Törmäsimme yhteen siian onkijaan, joka rohkaistakseen meitä totesi nähneensä alueella taimenia, viime keväänä. Hei, tänks!

Rantsu1

Timppa onkii Dragsin rantaa.

Muutaman tunnin tuloksettoman kalastuksen jälkeen alkoi olla jo kylmä ja ajatus kotiinlähdöstä hiipiä mieleen. Sitten paikalle kaarsi vene, joka oli pyörinyt rantoja pitkin jo pidempään. Paatissa oli pari virppasälliä, jotka paiskoivat punaisia lottoja kohti rantakiviä. Tulivat siihen kyselemään, että onko miten kalaan näkynyt. Hämmästyivät kovasti, kun totesin hiljaista pidelleen ja alkoivat esittelemään omaa saalista: kirjo ja mittataimen, toisen mitallisen olivat kuulemma päästäneet takaisin ja yksi isokin ollut kiinni. Ihmettelivät itsekin, miten kalaa oli niin hyvin liikenteessä, vaikka moinen matalapaine ei yleensä keväällä ole se kuningaskeli.

Tämä havainto antoi kovasti uutta virtaa meidän kalastukseen. Hetken paiskomisen jälkeen tutuinkin siimassa tuttu töksähdys, vaikka taimentranssiin vaipuneelta kesti sekuntitolkulla tajuta, että nyt on kala kiinni. Nätti mittataimen loikki heti ensimmäisenä viidellä komealla hypyllä suoraan jalkoihin ja minä lapoin siimaa sisään minkä kerkesin. Sitten kala jäi jalkoihin muljuamaan, ja ehdin kerätä kädet täristen siimat kelalle. Sivuperukkeessa ollut pinkki Mulkkis kimalteli kalan suupielessä.

Taimen otti pari lyhyttä syöksyä ja minä kahlasin heittokiveltä rantaan. Sain jo selkeästi väsyneen kalan jalkoihin ja mielessä alkoi pyörimään poksahtava kuohuviinipullo, kun vapa suoristui perhon irrotessa. Kala jäi vielä sekunniksi rantaveteen pyörimään, melkein jo hyökkäsin perään, mutta ihan ei ehtinyt. Epätoivo iski mieleen, mikä helvetti tässä on nyt niin vaikeaa? Universumille osoitettiin useita kysymyksiä siitä, mitä niin pahaa olen elämässäni tehnyt, että tällaista ansaitsen.

Tuollaisen tärkeän kalan tiputtamisen jälkeen olo on epätodellinen. Viisi minuuttia vituttaa aivan armottomasti, mutta adrenaliinin laskettua tulee kovin ristiriitainen tunne. Ei tiedä, pitäisikö mennä vimmatusti piiskaamaan vai käpertyä kokoon rantakiville. Mutta aina, kun se ketutus lopulta laskee, asian hyvät puolet pääsevät pintaan: hyvä, että edes jotain tapahtumia ja jos kerta yhden sai ottamaan, niin miksei toistakin. Niinpä loppupäivä heitettiin huolella, mutta enempiä tapahtumia ei ollut.

No, nyt on koukutettu ja karkuutettu Suomen vesistäkin ensimmäinen taimen. Nyt tilastossa komeilee lukema 20/0: 20 päivää meritaimenen perässä ilman tulosta. Taas tuli oppia: sivuperukkeen käyttö ei ole vain turhaa solmujen lisäämistä siimaan, vaan ihan kannattava taktiikka. Kuohari pullon korkki on edelleen kiinni, mutta selkeästi alkaa jo olemaan vähän löysällä. Kyllä se sieltä kohta irtoaa, ehkä jo ensi vuonna.

Gotlanti 2011–Puikkojen päivät

Kuoharipullon korkki pysyi kiinni, vaikka mahdollisuus tarjottiin. Taitavammat onnistuivat kaloja saamaan, keskikoko vain oli pieni.

Nyt on tämän vuoden pääkeikka meritaimenen perään pulkassa. Suuntana oli viime vuoden tapaan Gotlanti ja matkaan lähti suunnilleen sama kuuden hengen joukkue. Tätä kirjoitan kotimatkalla Viikkarin kyydissä karaokeötäkän kaikuessa taustalla. Takana on kolme ja puoli päivää perhon heittoa taimenen toivossa välillä 2.12.-5.12.2011.

Taistelutoverit1_pieni

Taistelutoverit.

Kelit olivat viime vuoteen verrattuna huomattavasti inhimillisemmät: pääasiassa pilvistä ja välillä sateistakin, mutta myös aurinko vilahti pari kertaa pilvien lomasta. Lämpötila ilmassa pysyi siinä 5 asteen hujakoilla, ja vesi oli 6-7 asteista paikasta riippuen. Vain kova tuuli kiusasi: pääasiassa lounaan suunnasta välillä jopa 15-20 m/s puhallellut viima rajoitti kalapaikkojen valintaa ja nosti muutamin paikoin melkoisia maininkeja.

Junfru1_pieni

Heti reissun alussa uhrattiin kuuluisalle Junfru –kalliolle korkillinen jallua ja yksi Haili. Olisi kalantulosta päätellen pitänyt jättää paremmat uhrit, mutta neitsyitä ei juuri tuolloin ollut käden ulottuvilla. Kuva Jari Senbom.

Kalakelit olivat siis reipasta puhuria lukuun ottamatta kohdallaan ja odotukset muutamien nettikeskusteluiden jäljiltä kovat: tältä reissulta en tulisi takaisin ensimmäistä mitallista meritaimenta juhlistaakseni jo 2009 Ahvenanmaan reissulta ostamani kuohuviinipullo mukana, tai ainakaan täytenä. Mutta ei se meritaimenen kalastus ole missään helppoa. Tämän jouduimme toteamaan jo ensimmäisenä kalapäivänä. Liikkeelle lähdettiin ennen aamunkoittoa ja kalapaikoille käveltiin otsalampun valossa. Onkihommat aloitettiin Lickershamnin ympäristöstä, ja päivän aikana kierreltiin sekä viime vuodelta tuttuja, että muutamia uusia ennakolta meille vinkattuja paikkoja. Tulos oli kuitenkin kehno: kuudelle jantterille pari hassua tärppiä, ei enempiä. MP-päivä tuskastutti ehkäpä liiankin suurin odotuksin liikkeelle lähtenyttä porukkaamme.

Stitched Panorama

Lickershamnin eteläpuolta. Nättiä mestaa, mutta kaloja ei näkynyt.

Toinen päivä aloitettiin taas Jarin ja Timpan kanssa Lickershamnista. Aamun jo hiukan valjettua heitin oranssia Grad Fjyyriä ja mulkkismaista kimalleperhoa matalahkossa lahdukassa, kun jysähti isosti. Vahva kala lähti uimaan rauhallisesti kohti klintin reunaa ja meikä kiljuu kurkku suorana pojille: nyt on ensimmäinen kunnon mertsari ja kuoharikala kiinni!  Taimen hyppäsi pari kertaa aaltojen välissä ja näin vilahduksen tarkalla ilmamittauksella 60 senttiseksi todetusta voimanpesästä. Kala ei lähtenyt selkeään syöksyyn, vaan junnasi tasaisesti eteenpäin, joten annoin sille lohihommissa toimivaksi todettuun tyyliin reilusti painetta. Jämäkän Sagen taipuessa kahvaa myöten aloin miettimään, että tuleekohan väännettyä liiaksikin. Saman tien siima löystyi kalan irrotessa.

Aamumeri_pieni

Aamuinen meri ennen auringon nousua ja kalan ottia.

Seurasi kiroilua ja vapa lensi kaaressa jordaaniin. Ei jumalauta, eka mertsari, reissun avauskala ja ekan kalan saajalle luvattu Jallupullo sivu suun. Jarin tuomaa lohdutustupakkaa askista tapaillessa kädet tärisivät kuin korkeatehoinen vibraattori. Jälkianalyysissä totesin, että täpinöissään kalaa tuli ehkäpä pidettyä liian tiukoilla. Kelalla oli yli sata metriä pohjasiimaa ja meressä riittää tilaa. Ei olisi tarvinnut painaa niin perkeleesti vastapalloon, vaan antaa kalan uiskennella ja laittaa painetta vasta sitten, kun sillä on vaikutusta ja saa hinattua kalaa lähemmäksi. Spekulaatiota tietenkin kaikki, ehkäpä tätä kalaa ei vain ollut minulle tarkoitettu. Silti harmitti niin vietävästi, että oli pakko kääriytyä sikiöasentoon rantakiville.

Siitä tokenin varsin nopsaan, kun Jari alkoi huutamaan tartutettuaan kalan tismalleen samoilta sijoilta, josta minä muutama minuutti aikaisemmin heitin. Tämä noin nelikymppinen kaunis taimen tuli ylös ja tarjosi hieman lohtua: nyt oli seurueella kala ylhäällä ja tapahtumiakin oli useampia. Ilmeisesti parvi kävi paikalla pyörähtämässä, sillä Jarilla oli vielä hetkeä myöhemmin samassa paikassa parempi kala kiinni parin potkun verran.

Jarikala2_pieniJari rantauttaa kalaa.

Mutta mihinkään sankaritarinoihin ei loppureissu oikeuttanut. Minkäänlaista kalakontaktia ei minulle enää tarjottu, ja näin jälkeenpäin kalan sössiminen ketuttaa siinä mielessä vielä enemmän. Toisen päivän lopun kalastelimme pohjoisosan mestoja ja Janne onnistui virvelillä saamaan kaksi pientä taimenta.

Kallio2_pieni

Iso meri – pieni mies.

Kolmantena päivänä päätimme suunnata pohjoiseen, sillä lounaasta ja lännestä puhaltanut tuuli oli tehnyt olosuhteet länsirannalla vähän turhan haastaviksi. Aamulla pienen välipysähdyksen jälkeen päädyimme Pekan tuttujen vinkkaaman pitkän niemen, tai oikeastaan saaren (matkalla joutui kahlaamaan kapean salmen poikki) kärkeen. Paikka oli todella nätti: karu kivikkoniemi, jonka kärjessä oli matalikon päällä melkoinen pesukone maininkien iskiessä matalaan kahdelta suunnalta. Paikka suorastaan haisi taimenelle ja siellä olikin paljon tapahtumia. Tärppejä oli useimmilla jannuilla (ei minulla), Samilla ja Jarilla kalat kiinni ja Timppa sai ylös nätin pikku puikon. Illaksi teimme vielä siirtymän karttabongattuun niemennokkaan, josta Timppa sai vielä legendaarisen golden hourin aikana toisen nelikymppisen kalan ylös.

Timppajakala1_pieni

Timppa päästää pikkukaverin kasvamaan.

Viimeisenä aamupäivänä paukkasimme takaisin saaren kärkeen, mutta tällä kertaa paikalla oli todella hiljaista. Lähdimme takaisin kämppää kohti jo ennen puolta päivää tarkoituksena vielä pysähtyä Lickershaminssa kalalla, mutta pienen bensasekoilun jälkeen ajoimme suoraan kämpille. Niinpä reissu oli pulkassa ja kotimatka alkoi.

Kallio3_pieniHommasta jäi ristiriitaiset tunnelmat. Odotukset olivat (kohtuuttoman?) korkealla, eivätkä viisi ylös saatua keskikooltaan nelikymppistä taimenta niitä täyttäneet. Varsinkin isompien vähyys ihmetytti. Sama tuntui vaivaavan muita saarella kalastaneita suomalaisseurueita (muun maalaisia kalastajia ei sitten tavattukaan): mittakalat olivat todella tiukassa. Opas-Pärre oli toiselle finskiporukalle tarinoinut, että parin kovan talven jälkeen kalan keskikoko oli laskenut huomattavasti. Tarkkaa syytä hän ei uskaltanut arvella, mutta kyllä ainakin tämän reissun kokemusten perusteella olen valmis allekirjoittamaan väitteen.

Toisaalta oli tämä toiminnan täyteisin mertasreissu, jolla minä olen ollut mukana: tärppejä ja kiinni olleita oli kuitenkin paljon. Itsekin pääsin kättelemään ihan kunnon möllikkää. Kalat tuntuivat liikkuvan parvissa, ja tapahtumia tuli yleensä lyhyen ajan sisällä useita. Niinpä meritaimenhommissa tärkeintä tuntuu olevan osuminen oikeaan paikkaan silloin kun kalat ovat kohdalla. Meillä ei hirveän monesti reissun aikana näin käynyt, mutta hyvänä päivänä mahdollisuudet isoihin kalamääriin ovat olemassa. Myös ottiperhot olivat reissulla aatoksia antavia: perus Pattegrieseneillä ei kaloja saatu, vaan kaikki tulivat isoilla, yli kymmensenttisillä tinseliviritelmillä. Ehkäpä perhomiehet vähän liiankin herkästi tarjoavat pientä purtavaa taimenille, jotka nälkäisinä jahtaavat isoa saalista.

Jarikala1_pieni

Kaunis joulunpunaista tinseliä purrut pieni taimen.

Kuvien editointi kesti, joten rapsaa en heti reissun päälle julkaissut. Näin muutama viikko keikan jälkeen loppuajatelmana täytyy todeta, että on se Gotlanti todella kaunis paikka kalastaa. Kaikki (tai ainakin lähes kaikki) kalat ovat luonnonkantaa, joten varmaankin vielä joutuu sillekin kivelle palaamaan. Silti reissun päätösoluita Tukholman Red Boat –hostellissa hörppiessä suunniteltiin jo keväälle reissua Tanskaan. Kalamies on ikuinen optimisti: seuraavan mutkan takaa löytyy aina se uusi ottipooli.

Aamumeri2_pieni

Meritunnelmaa.

Saari1_pieni

Kahlaten kotiin!

Muuri2_pieni

Visby on nätti paikka normiturismoinninkin kannalta. Tässä vanhaa kaupunginmuuria.

Gotlanti 2010 – lunta, hikeä ja kaksi kalaa

Jarisiika2_pieniJaahans, jäi tästä viime vuoden Gotlannin kierroksestakin aikanaan rapsa kirjoittamatta. No, nyt uuden reissun odotuksissa (tätä kirjoittaessa lähtöön on 10 päivää) on hyvä hoitaa asia kuntoon ja kirjoitella vähän vuoden takaisista tapahtumista.

Eli viime vuonna meidän perinteinen itsenäisyyspäivän meritaimenreissu päätettiin Ahvenanmaan heikkojen näyttöjen jälkeen siirtää hieman kauemmaksi, ja lähdimme Gotlannin kuuluisille klinttirannoille taimenjahtiin. Osallistujalistaan lopulta kirjattiin minun lisäksi Jari ja Timppa, sekä Affenanmaan reissuilla tutuiksi tulleet Sami ja Janne sekä vanhana konkarina mukaan lähtenyt Jannen isä.

Meri1_pieniMatka vaati jonkin verran suunnittelua, kuitenkin kahdella lautalla piti saarelle päästäkseen seilata. Nynäshamnista lähtevä Gotlannin lautta kulki vieläpä näin off-seasonilla vain kerran päivässä. Lopulta matkaan lähdettiin Turusta illalla 2.12. ja perillä olimme saarella olimme 3.12. illan jo pimennyttyä. Kalastuspäiviä jäi kaksi kokonaista ja yksi puolikas.

Käytännön järjestelyt saarella hoidimme helpomman kautta ja varasimme majoituspaketin ja päivän opastuksen paikalliselta Fish Your Dream –lafkalta. Opas-Pärre osoittautui varsin miellyttäväksi sälliksi ja majoitus erittäin toimivaksi, joten näiltä osin homma oli kohdillaan.

Kalastuksen osalta voisi sitten taas touhun tiivistää lyhyeen: helvatan hankalaa. Talvi tuli viime vuonna aikaisin ja ilmavirrat olivat puhaltaneetAalto1_pieni pari viikkoa putkeen pohjoisesta juuri ennen meidän reissua. Olosuhteet olivat arktiset: puolimetriset lumihanget ja vesi siinä yhden-kahden asteen korvilla (kun se esimerkiksi tällä hetkellä Itämeriportaalin pintalämpökartoissa näyttäisi olevan lähempänä kymmentä kuin viittä). Pärre pyöritteli päätään ja kertoi, että normitalvena olosuhteet ovat harvoin yhtä karut edes helmikuussa. Tuuli ei meidänkään paikalla ollessa juuri laantunut, vaan välillä puhalteli oikein kunnolla tehden olon varsin kylmäksi, vaikkakin välillä hangessa rämpiessä kyllä hikeä riitti.

Ensimmäisenä päivänä olimme liikkeellä oppaan kanssa. Pärre pyöritti meitä ympäri saaren pohjoisosan parhaita ottipaikkoja ja juoksi joka jampan luona jatkuvasti, mutta tulos oli laihanlainen: yksi parin potkun verran kiinni ollut kala.

Ranta1_edit_pieni

Pohjoisen paikkoja. Syyskalastuksessa Gotlannissa on otettava huomioon todella laajat kutupurojen laskupaikoista löytyvät rauhoitusalueet. Suurin osa tässäkin näkyvästä rannasta oli rauhoitettua.

Seuraavana päivänä paahdoimme Visbyn ohi eteläosan mestoihin tutustumaan. Täältä nätiltä hiekkasärkältä Jari onnistui tartuttamaan pinkkiin Hailiin komean, reilusti yli kilon siian rötkäleen, joka nautittiin illalla hyvin fileerattuna ja voissa paistettuna.

Jarisiika1_edit

Jari ja siika.

Viimeisenä päivänä meillä oli kalastusaikaa enne lautan lähtöä puoleen päivään asti. Kalastimme mökin läheistä rantaa, ja sieltä lopulta onnistuin saamaan reissun ainoan kohdekalan: noin kolmekymmensenttinen taimenlapsi erehtyi pinkkiin maraboukatkaan.

Fisu_pieni

Reissun ainoa kohdekala. Tällä ei vielä kuoharipullon korkit poksahdelleet.

Gotlanti on kuuluisa kalaisuudestaan (ja mikä parasta, siellä kaikki on luonnonkalaa sillä saarelle ei tehdä istutuksia) , ja netistä saakin usein lukea suomalaisittain melko hurjista saaliista. Meidän reissu kuitenkin osoitti, että ei se aina ole niin helppoa: meritaimenen kalastus on paljon myös olosuhteista kiinni. Kuusi jamppaa takoi oppaankin avustuksella kaksi ja puoli päivää ja tulos oli kaksi kalaa. Mutta uskomattoman hieno kalapaikka saari on, joten kun tämän vuoden reissua alettiin kehittelemään, oli suunta selvä. Nyt vain kaikki elimet ja ulokkeet ristiin, että kelit olisivat edes hitusen paremmat. Huonompaan viime vuodesta on vaikea mennä.

Rökt1_wide_pieni

Komeita ovat Gotlannin kalliorannat.

Talopano2_edit_pieni

Yksinäinen kalastajan talo jäi odottamaan uusia asukkaita, joten kai sitä pitää taas lähteä reilun viikon päästä tervehtimään.