Kuoharipullon korkki pysyi kiinni, vaikka mahdollisuus tarjottiin. Taitavammat onnistuivat kaloja saamaan, keskikoko vain oli pieni.

Nyt on tämän vuoden pääkeikka meritaimenen perään pulkassa. Suuntana oli viime vuoden tapaan Gotlanti ja matkaan lähti suunnilleen sama kuuden hengen joukkue. Tätä kirjoitan kotimatkalla Viikkarin kyydissä karaokeötäkän kaikuessa taustalla. Takana on kolme ja puoli päivää perhon heittoa taimenen toivossa välillä 2.12.-5.12.2011.

Taistelutoverit.

Kelit olivat viime vuoteen verrattuna huomattavasti inhimillisemmät: pääasiassa pilvistä ja välillä sateistakin, mutta myös aurinko vilahti pari kertaa pilvien lomasta. Lämpötila ilmassa pysyi siinä 5 asteen hujakoilla, ja vesi oli 6-7 asteista paikasta riippuen. Vain kova tuuli kiusasi: pääasiassa lounaan suunnasta välillä jopa 15-20 m/s puhallellut viima rajoitti kalapaikkojen valintaa ja nosti muutamin paikoin melkoisia maininkeja.

Heti reissun alussa uhrattiin kuuluisalle Junfru –kalliolle korkillinen jallua ja yksi Haili. Olisi kalantulosta päätellen pitänyt jättää paremmat uhrit, mutta neitsyitä ei juuri tuolloin ollut käden ulottuvilla. Kuva Jari Senbom.

Kalakelit olivat siis reipasta puhuria lukuun ottamatta kohdallaan ja odotukset muutamien nettikeskusteluiden jäljiltä kovat: tältä reissulta en tulisi takaisin ensimmäistä mitallista meritaimenta juhlistaakseni jo 2009 Ahvenanmaan reissulta ostamani kuohuviinipullo mukana, tai ainakaan täytenä. Mutta ei se meritaimenen kalastus ole missään helppoa. Tämän jouduimme toteamaan jo ensimmäisenä kalapäivänä. Liikkeelle lähdettiin ennen aamunkoittoa ja kalapaikoille käveltiin otsalampun valossa. Onkihommat aloitettiin Lickershamnin ympäristöstä, ja päivän aikana kierreltiin sekä viime vuodelta tuttuja, että muutamia uusia ennakolta meille vinkattuja paikkoja. Tulos oli kuitenkin kehno: kuudelle jantterille pari hassua tärppiä, ei enempiä. MP-päivä tuskastutti ehkäpä liiankin suurin odotuksin liikkeelle lähtenyttä porukkaamme.

Lickershamnin eteläpuolta. Nättiä mestaa, mutta kaloja ei näkynyt.

Toinen päivä aloitettiin taas Jarin ja Timpan kanssa Lickershamnista. Aamun jo hiukan valjettua heitin oranssia Grad Fjyyriä ja mulkkismaista kimalleperhoa matalahkossa lahdukassa, kun jysähti isosti. Vahva kala lähti uimaan rauhallisesti kohti klintin reunaa ja meikä kiljuu kurkku suorana pojille: nyt on ensimmäinen kunnon mertsari ja kuoharikala kiinni!  Taimen hyppäsi pari kertaa aaltojen välissä ja näin vilahduksen tarkalla ilmamittauksella 60 senttiseksi todetusta voimanpesästä. Kala ei lähtenyt selkeään syöksyyn, vaan junnasi tasaisesti eteenpäin, joten annoin sille lohihommissa toimivaksi todettuun tyyliin reilusti painetta. Jämäkän Sagen taipuessa kahvaa myöten aloin miettimään, että tuleekohan väännettyä liiaksikin. Saman tien siima löystyi kalan irrotessa.

Aamuinen meri ennen auringon nousua ja kalan ottia.

Seurasi kiroilua ja vapa lensi kaaressa jordaaniin. Ei jumalauta, eka mertsari, reissun avauskala ja ekan kalan saajalle luvattu Jallupullo sivu suun. Jarin tuomaa lohdutustupakkaa askista tapaillessa kädet tärisivät kuin korkeatehoinen vibraattori. Jälkianalyysissä totesin, että täpinöissään kalaa tuli ehkäpä pidettyä liian tiukoilla. Kelalla oli yli sata metriä pohjasiimaa ja meressä riittää tilaa. Ei olisi tarvinnut painaa niin perkeleesti vastapalloon, vaan antaa kalan uiskennella ja laittaa painetta vasta sitten, kun sillä on vaikutusta ja saa hinattua kalaa lähemmäksi. Spekulaatiota tietenkin kaikki, ehkäpä tätä kalaa ei vain ollut minulle tarkoitettu. Silti harmitti niin vietävästi, että oli pakko kääriytyä sikiöasentoon rantakiville.

Siitä tokenin varsin nopsaan, kun Jari alkoi huutamaan tartutettuaan kalan tismalleen samoilta sijoilta, josta minä muutama minuutti aikaisemmin heitin. Tämä noin nelikymppinen kaunis taimen tuli ylös ja tarjosi hieman lohtua: nyt oli seurueella kala ylhäällä ja tapahtumiakin oli useampia. Ilmeisesti parvi kävi paikalla pyörähtämässä, sillä Jarilla oli vielä hetkeä myöhemmin samassa paikassa parempi kala kiinni parin potkun verran.

Jari rantauttaa kalaa.

Mutta mihinkään sankaritarinoihin ei loppureissu oikeuttanut. Minkäänlaista kalakontaktia ei minulle enää tarjottu, ja näin jälkeenpäin kalan sössiminen ketuttaa siinä mielessä vielä enemmän. Toisen päivän lopun kalastelimme pohjoisosan mestoja ja Janne onnistui virvelillä saamaan kaksi pientä taimenta.

Iso meri – pieni mies.

Kolmantena päivänä päätimme suunnata pohjoiseen, sillä lounaasta ja lännestä puhaltanut tuuli oli tehnyt olosuhteet länsirannalla vähän turhan haastaviksi. Aamulla pienen välipysähdyksen jälkeen päädyimme Pekan tuttujen vinkkaaman pitkän niemen, tai oikeastaan saaren (matkalla joutui kahlaamaan kapean salmen poikki) kärkeen. Paikka oli todella nätti: karu kivikkoniemi, jonka kärjessä oli matalikon päällä melkoinen pesukone maininkien iskiessä matalaan kahdelta suunnalta. Paikka suorastaan haisi taimenelle ja siellä olikin paljon tapahtumia. Tärppejä oli useimmilla jannuilla (ei minulla), Samilla ja Jarilla kalat kiinni ja Timppa sai ylös nätin pikku puikon. Illaksi teimme vielä siirtymän karttabongattuun niemennokkaan, josta Timppa sai vielä legendaarisen golden hourin aikana toisen nelikymppisen kalan ylös.

Timppa päästää pikkukaverin kasvamaan.

Viimeisenä aamupäivänä paukkasimme takaisin saaren kärkeen, mutta tällä kertaa paikalla oli todella hiljaista. Lähdimme takaisin kämppää kohti jo ennen puolta päivää tarkoituksena vielä pysähtyä Lickershaminssa kalalla, mutta pienen bensasekoilun jälkeen ajoimme suoraan kämpille. Niinpä reissu oli pulkassa ja kotimatka alkoi.

Hommasta jäi ristiriitaiset tunnelmat. Odotukset olivat (kohtuuttoman?) korkealla, eivätkä viisi ylös saatua keskikooltaan nelikymppistä taimenta niitä täyttäneet. Varsinkin isompien vähyys ihmetytti. Sama tuntui vaivaavan muita saarella kalastaneita suomalaisseurueita (muun maalaisia kalastajia ei sitten tavattukaan): mittakalat olivat todella tiukassa. Opas-Pärre oli toiselle finskiporukalle tarinoinut, että parin kovan talven jälkeen kalan keskikoko oli laskenut huomattavasti. Tarkkaa syytä hän ei uskaltanut arvella, mutta kyllä ainakin tämän reissun kokemusten perusteella olen valmis allekirjoittamaan väitteen.

Toisaalta oli tämä toiminnan täyteisin mertasreissu, jolla minä olen ollut mukana: tärppejä ja kiinni olleita oli kuitenkin paljon. Itsekin pääsin kättelemään ihan kunnon möllikkää. Kalat tuntuivat liikkuvan parvissa, ja tapahtumia tuli yleensä lyhyen ajan sisällä useita. Niinpä meritaimenhommissa tärkeintä tuntuu olevan osuminen oikeaan paikkaan silloin kun kalat ovat kohdalla. Meillä ei hirveän monesti reissun aikana näin käynyt, mutta hyvänä päivänä mahdollisuudet isoihin kalamääriin ovat olemassa. Myös ottiperhot olivat reissulla aatoksia antavia: perus Pattegrieseneillä ei kaloja saatu, vaan kaikki tulivat isoilla, yli kymmensenttisillä tinseliviritelmillä. Ehkäpä perhomiehet vähän liiankin herkästi tarjoavat pientä purtavaa taimenille, jotka nälkäisinä jahtaavat isoa saalista.

Kaunis joulunpunaista tinseliä purrut pieni taimen.

Kuvien editointi kesti, joten rapsaa en heti reissun päälle julkaissut. Näin muutama viikko keikan jälkeen loppuajatelmana täytyy todeta, että on se Gotlanti todella kaunis paikka kalastaa. Kaikki (tai ainakin lähes kaikki) kalat ovat luonnonkantaa, joten varmaankin vielä joutuu sillekin kivelle palaamaan. Silti reissun päätösoluita Tukholman Red Boat –hostellissa hörppiessä suunniteltiin jo keväälle reissua Tanskaan. Kalamies on ikuinen optimisti: seuraavan mutkan takaa löytyy aina se uusi ottipooli.

Meritunnelmaa.

Kahlaten kotiin!

Visby on nätti paikka normiturismoinninkin kannalta. Tässä vanhaa kaupunginmuuria.

Jaahans, jäi tästä viime vuoden Gotlannin kierroksestakin aikanaan rapsa kirjoittamatta. No, nyt uuden reissun odotuksissa (tätä kirjoittaessa lähtöön on 10 päivää) on hyvä hoitaa asia kuntoon ja kirjoitella vähän vuoden takaisista tapahtumista.

Eli viime vuonna meidän perinteinen itsenäisyyspäivän meritaimenreissu päätettiin Ahvenanmaan heikkojen näyttöjen jälkeen siirtää hieman kauemmaksi, ja lähdimme Gotlannin kuuluisille klinttirannoille taimenjahtiin. Osallistujalistaan lopulta kirjattiin minun lisäksi Jari ja Timppa, sekä Affenanmaan reissuilla tutuiksi tulleet Sami ja Janne sekä vanhana konkarina mukaan lähtenyt Jannen isä.

Matka vaati jonkin verran suunnittelua, kuitenkin kahdella lautalla piti saarelle päästäkseen seilata. Nynäshamnista lähtevä Gotlannin lautta kulki vieläpä näin off-seasonilla vain kerran päivässä. Lopulta matkaan lähdettiin Turusta illalla 2.12. ja perillä olimme saarella olimme 3.12. illan jo pimennyttyä. Kalastuspäiviä jäi kaksi kokonaista ja yksi puolikas.

Käytännön järjestelyt saarella hoidimme helpomman kautta ja varasimme majoituspaketin ja päivän opastuksen paikalliselta Fish Your Dream –lafkalta. Opas-Pärre osoittautui varsin miellyttäväksi sälliksi ja majoitus erittäin toimivaksi, joten näiltä osin homma oli kohdillaan.

Kalastuksen osalta voisi sitten taas touhun tiivistää lyhyeen: helvatan hankalaa. Talvi tuli viime vuonna aikaisin ja ilmavirrat olivat puhaltaneet pari viikkoa putkeen pohjoisesta juuri ennen meidän reissua. Olosuhteet olivat arktiset: puolimetriset lumihanget ja vesi siinä yhden-kahden asteen korvilla (kun se esimerkiksi tällä hetkellä Itämeriportaalin pintalämpökartoissa näyttäisi olevan lähempänä kymmentä kuin viittä). Pärre pyöritteli päätään ja kertoi, että normitalvena olosuhteet ovat harvoin yhtä karut edes helmikuussa. Tuuli ei meidänkään paikalla ollessa juuri laantunut, vaan välillä puhalteli oikein kunnolla tehden olon varsin kylmäksi, vaikkakin välillä hangessa rämpiessä kyllä hikeä riitti.

Ensimmäisenä päivänä olimme liikkeellä oppaan kanssa. Pärre pyöritti meitä ympäri saaren pohjoisosan parhaita ottipaikkoja ja juoksi joka jampan luona jatkuvasti, mutta tulos oli laihanlainen: yksi parin potkun verran kiinni ollut kala.

Pohjoisen paikkoja. Syyskalastuksessa Gotlannissa on otettava huomioon todella laajat kutupurojen laskupaikoista löytyvät rauhoitusalueet. Suurin osa tässäkin näkyvästä rannasta oli rauhoitettua.

Seuraavana päivänä paahdoimme Visbyn ohi eteläosan mestoihin tutustumaan. Täältä nätiltä hiekkasärkältä Jari onnistui tartuttamaan pinkkiin Hailiin komean, reilusti yli kilon siian rötkäleen, joka nautittiin illalla hyvin fileerattuna ja voissa paistettuna.

Jari ja siika.

Viimeisenä päivänä meillä oli kalastusaikaa enne lautan lähtöä puoleen päivään asti. Kalastimme mökin läheistä rantaa, ja sieltä lopulta onnistuin saamaan reissun ainoan kohdekalan: noin kolmekymmensenttinen taimenlapsi erehtyi pinkkiin maraboukatkaan.

Reissun ainoa kohdekala. Tällä ei vielä kuoharipullon korkit poksahdelleet.

Gotlanti on kuuluisa kalaisuudestaan (ja mikä parasta, siellä kaikki on luonnonkalaa sillä saarelle ei tehdä istutuksia) , ja netistä saakin usein lukea suomalaisittain melko hurjista saaliista. Meidän reissu kuitenkin osoitti, että ei se aina ole niin helppoa: meritaimenen kalastus on paljon myös olosuhteista kiinni. Kuusi jamppaa takoi oppaankin avustuksella kaksi ja puoli päivää ja tulos oli kaksi kalaa. Mutta uskomattoman hieno kalapaikka saari on, joten kun tämän vuoden reissua alettiin kehittelemään, oli suunta selvä. Nyt vain kaikki elimet ja ulokkeet ristiin, että kelit olisivat edes hitusen paremmat. Huonompaan viime vuodesta on vaikea mennä.

Komeita ovat Gotlannin kalliorannat.

Yksinäinen kalastajan talo jäi odottamaan uusia asukkaita, joten kai sitä pitää taas lähteä reilun viikon päästä tervehtimään.