Viime vuonna kunnioitin isänmaan itsenäisyyttä reissaamalla Ahvenanmaalle meritaimenkalalle. Löysin tuolloin Perhokalastajat.netissä ilmoituksen, jossa etsittiin innokkaita taimenen kalastajia, sillä eräälle porukalle oli tullut harmittavia peruuntumisia. Koitin houkutella Samuliakin mukaan, mutta hän ei saanut aikataulujaan sorvattua sopiviksi, joten lähdin itsekseni tuntemattomien sällien seuraan kalalle. Tiesin vain muutaman kaverin nettimaineeltaan kokeneiksi meritaimenmiehiksi. Kelit eivät suosineet, ja kalat jäivät viikonlopun mittaisella puserruksella saamatta, mutta seura osoittautui aivan loistavaksi, ja saalispussiin jäi punalihaisen sijasta sillä kertaa erinomaiset kontaktit, hirveä määrä tietoa ja suuri polte meritaimenen kalastukseen. Paluumatkalla laivalla päätin, että mertsaria tullaan onkimaan vähintään niin pitkään, että saan sen ensimmäisen kalan. Sen jälkeen voi pysähtyä, katsoa taaksepäin ja miettiä, kannattiko se kaikki käytetty aika ja vaiva tämän kalan saamiseen. Tällä hetkellä tilasto on 10/0, eli kymmenen vuorokautta meritaimenen kalastusta ja nolla kalaa (no, kymmenenä päivänä on käyty heittämässä, ympäri kellon ei ihan pysty tähän aikaan vuodesta kalastamaan, ja muutama päivä on ollut vielä lyhyempikin). Tilastomerkintänä on yksi todennäköinen tärppi Dragsfjärdistä takavuosilta. Silti innostus tätä kalastusmuotoa kohtaan on vain kasvanut.

Niinpä kun viime vuotista Ahvenanmaan reissua järkkäillyt Honkasalon Lauri soitteli minulle syksyllä, että Eckerö kutsuu jälleen itsenäisyyspäivän viikonloppuna, olin heti mukana. Tällä kertaa tarkoitus oli lähteä jo torstaina 3.12., jotta saisimme kaksi täyttä kalastuspäivää. Paluu olisi sitten itsenäisyyspäivänä. Jengi olisi osin sama, kuin edellisellä reissulla, muutamia vaihdoksia oli kuitenkin tapahtunut. Koitin jälleen houkutella Samulia peesiin, mutta mies ei työkiireiltään matkaan kerennyt. Jarin sain kuitenkin matkaan lähtemään, sen kun mainitsin asiasta, niin mies oli heti mukana. Yhden harmillisen viime hetken poisjäännin jälkeen lopulliseen kokoonpanoon kuului minun ja Jarin lisäksi entuudestaan tutut Lauri, Sami ja Janne, sekä uusi tuttavuus Pekka. Kämppäkin oli vaihtunut, sillä edellisen vuoden todella loistava omakotitalo oli varattuna toiselle kalaporukalle. Taso oli siis korkealla, siksipä vähän huoletti, että mihin läävään sitä päätyy, sillä loppukauden mertsaripyynnissa valoa ei pitkään riitä, ja aikaa tulee kämpillä vietettyä. No, ei hätää, Lauri oli Viking Linen kautta onnistunut hommaamaan aivan käsittämättömän upean hirsihuvilan, vieläpä kohtuuhintaan. Pihaan ajettuamme alkoi kuulumaan armoton natina, kun leuat loksahtelivat miehillä. 120 neliötä luksusta, neljä makkaria, täysin varusteltu keittiö, iso töllö (josta oli hyvä lasittaa kalastus-DVD:tä illalla onkimisen jälkeen), rantasauna ja jopa kalastusvälineille oma ulkomökki. Sami oli hoitanut ruokapuolen työpaikkansa kautta, miellä oli seitsemän kiloa lihapullia, pahuksen herkullisia kermaperunoita ja valtavat saavilliset pippurikastiketta ja metsäsienisalaattia. Vielä kun laivalta hankittiin keissi olutta mieheen, niin ulkokalastukselliset puitteet olivat todellakin kunnossa.

Sami uittelee perhoa Kungsjössä.

Mutta entä se kalastus? Kelit vaikuttivat tällä kertaa paremmilta, kohtuullista kaakkoistuulta lupailtiin. Myös muutama kylmempi yö oli takana, joten veden lämpökin oli tippumassa sopiviin lukemiin. Poppoota riitti, sillä pk.netin kautta oli selvinnyt, että ainakin kuusi eri porukkaa, varmaan hyvinkin 40 henkeä, oli Kivellä taimenta perholla onkimassa. Vaan kumman hyvin sinne sekaan mahtui. Torstaina ehdimme aamulaivalla kanssani tulleiden Laurin ja Jarin kanssa nopsaan kopaista kotilahtemme pohjukan. Isäntä oli kämppää esitellessään kehunut, että nyt vesien jäähdyttyä taimenet ja siiat olisivat tulleet aivan rantamatalaan. Niinpä heti kamat sisään saatuamme oli pakko pärähtää lahden rantaan, sillä valoa oli vielä juuri sen verran, että heittää näki. Kahluuhousujen sun muiden kamojen kanssa ei kerinnyt arpomaan, niinpä meillä oli varsin tyylikäs MC Fisun perhojaoston kokoontumisajo rannassa. Yllättävän hyvin se chest pack sopii myös nahkatakin päälle. Heittelimme ehkäpä vartin rannassa, kunnes pahimmat höyryt saatiin pihalle. Pimeäkin laskeutui, joten palasimme sisätiloihin ja aloimme lämmittelemään saunaa.

MC Fisun Lauri ja Jari lähdössä ongelle. Jos nämä jäbät tulisivat vastaan pimeällä koskella, niin vaihtaisin puolta ja vauhdilla.

Aamulla herätys ei sujunut kaikilta ihan niin sutjakasti kuin olisi toivonut. Torstain aikainen herätys ja rankka matkapäivä tuntuivat vielä, ja liikkeelle lähtö venyi himan. Kävimme odotellessamme heittämässä Jarin ja iltalaivalla saapuneen Samin kanssa kotilahden pohjukan läpi hieman huolellisemmin. Paikalla näkyi paljon kolmipiikkejä, mikä on aina hyvä merkki. Lisäksi ympäri lahtea kruisaili kaloja, ja näkyipä välillä tuikkejakin. Merkki jäi vain ikuisesti arvoitukseksi, olisivatko olleet niitä paljon mainostettuja siikoja. Taimentakin seassa saattoi olla, mutta ainakaan meidän pyydöt eivät maistuneet. Lopulta jengi saatiin kuitenkin kokoon ja pääsimme lähtemään tunnetummille ottipaikoille Eckerön eteläkärkeen. Sieltä löytyy muutama todella nätti niemenkärki, pari mahtavaa riuttaa ja paljon tasaista rantaa ongittavaksi. Seutu on tunnettua ottialuetta, ja paikalla olikin jo parikin eri porukkaa, mutta yllättävän hyvin sinne sekaan mahtui. Ensimmäinen tapahtuma oli Laurilla, jonka perhon perässä kävi kala pyörähtämässä heti sen laskeuduttua veteen. Kohta hän saikin varsin pulskan, hieman yli 40 senttisen kalan. Myös Jarilla kävi ambulanssin Drags Devilin perässä kala pyörähtämässä, meillä muilla oli hiljaisempaa. Pääsimme pelipakoille varsin myöhään, joten päivän vähäiset valoisat tunnit kuluivat nopeasti, ja pian olikin aika siirtyä takaisin kämpille nauttimaan tuhti ateria. Sen jälkeen eivät silmät pysyneet auki, väki oli melkoisen väsynyttä. Edes saunaa ei jaksettu tulille laittaa. Itse otin pienen välikuoleman, jotta jaksoin lähteä Laurin kanssa iltalaivalla tulleita Jannea ja Pekkaa vastaan. Myös Jari lähti urheasti laivalonkun voimalla mukaan. Ajokeli oli todella hurja. Vaikka ilma oli plussan puolella, kiilteli tien pinta jäisenä ja tuntui hyvin liukkaalta. Pian Maarianhaminan jälkeen ohitsemme alkoi painamaan hälytysajoneuvoa pillit ulisten. Syy selvisi kohta, Viikkarin auto oli törmännyt jäisellä tiellä peuraan ja pyörähtänyt katon kautta ainakin kertaalleen ympäri. Matkustajat jouduttiin leikkaamaan irti, joten tie oli puolisen tuntia poikki. Astuin ulos autosta, ja meinasin kaatua saman tien, sillä tien pinta aivan umpijäässä. Paluumatka köröteltiinkin sitten kuuttakymppiä.

Eckerön eteläkärkeä. Taustalla näkyvät kuohut iskevät useamman sata metriä pitkään riuttaan, jota pitkin pääsee kahlaamaan. Mahtavia paikkoja, mahtavia paikkoja.

Lauantainakaan lähtö ei ollut kovin lentävä, mutta pääsimme liikenteeseen vähän paremmissa ajoin. Ihan hämärän taitteeseen emme tosin ehtineet, mikä hieman harmitti, sillä se on kuulemma varsin hyvää peliaikaa. Olimme ottaneet Eckerön kolmen päivän lupien lisäksi lauantaille luvat Hammaruddan vesialueille. Ahvenanmaalla ei lääninluvilla ongita, vaan vesistöt on edelleen jaettu kalastuskuntien kesken, ja jokaiselle alueelle on ostettava oma lupansa. Pienen arpomisen jälkeen päätimme Samin kanssa lähteä katsastamaan hyväksi kehutut Kungsön mestat Hammaruddasta, kun muut taas lähtivät edellisen päivän hyvien kokemusten saattelemana takaisin Eckerön eteläkärkeen. Kungsöltä löysimme Samin kanssa erittäin nätin lahden, jota oli ilo kalastaa. Alueelta löytyi hyvin monimuotoista vettä: oli hiekkarantaa, kallioisia niemenkärkiä ja rakkolevän peittämiä kivikkoja. Mahdollisuudet kalansaantiin olivat olemassa, sillä kolmipiikkiä pyöri jaloissa, ja myös paikallinen opas toi venekuntansa paikalle kalastamaan parhaat paikat. He heittivät vartissa samat mestat, joiden takomiseen me käytimme koko päivän. Tuloskin oli sama, ei mitään. Myös toinen jengi oli heittänyt tyhjää Eckerössä, joten tulos ei ollut kehuttava.

Sami kalastaa Kungsjössä.

Sunnuntaina meillä oli vielä muutama tunti aikaa kalastaa, sillä laiva lähti vasta reippaasti kahden jälkeen. Lauri jäi kämpille ja Sami heittämään kotilahdukkaa, mutta muun porukan kanssa ampaisimme vielä kerran kohti Eckerön eteläkärkeä. Heitimme paikalla hetken, mutta keli oli jo käynyt sen verran karuksi, että meidän oli lähdettävä etsimään suojaisampaa kalastuspaikkaa. Niinpä ampaisimme Eckerön läntisimpään kärkeen Västerön alueelle kalaan. Siellä tuuli mahdollisi heittämisen, mutta aallokko oli varsin tuima. Kalastin pitkää hiekkarantapätkää, ja pääsin pitkästä aikaa oikein hyppimään välttääkseni meriveden päätymisen kahluuhousujen sisään. Päälle vyöryviä aaltoja tarkkailleessa kalastuksessa oli mukavaa extreme -henkeä, ja olisin mielestäni ansainnut myös kalan, vaan sitkeästä yrittämisestä huolimatta tulosta ei syntynyt. Myös muilla oli siiman päässä hiljaista, joten oli aika pakata vavat, käydä siivoamassa kämppä ja suunnata Maarianhaminaan laivalle.

Se on hänessä. Viimeisen päivän hyökkäysjoukkue juuri ennen paluumatkalle lähtöä. Vasemmalta Jari, Pekka, Janne ja allekirjoittanut.

Saalispuoli jäi siis edellisvuoden tapaan varsin surkeaksi. No, yksi kala sentään saatiin ylös asti. Myös muilla porukoilla oli ollut varsin hiljaista, vain muutamia sattumakaloja oli saatu, ja osa kokeneistakin Kiven kävijöistä jäi ilman tapahtumia. Tämä jäi hieman hämmästyttämään, sillä vaikka keli ei ehkä ollut aivan optimi, niin ihan kelpo kalailma kuitenkin. Ehkäpä vesi oli vielä liian lämmintä: kun ulapalta löytyy vielä kuusiasteista vettä, ei rantojen 3-4 astetta niin kiinnosta. Tai sitten kalaa olisi täytynyt tällä tuulella hakea ihan kunnolla suojan puolelta. Tai mertsari on vaan vähentynyt Ahvenanmaalla, istutukset pienentyneet ja/tai tuotto heikentynyt. Tai, tai, tai… Kalamies on mestari keksimään selityksiä huonolle kalantulolle, itsestään se ei koskaan voi olla kiinni. Tosin tällä kertaa ukkoa oli sen verran runsaasti takomassa alueita, että syitä voi jo etsiä muualtakin. Tuttua jengiä oli kuitenkin jälleen mahtava nähdä, jubailla menneistä ja suunnitella tulevia kalareissuja. Lauri uhosi tulevansa käymään vastalöydetyillä mestoilla Porin suunnalla, olihan hänellä sormensa pelissä näiden paikkojen löytämisen kanssa. Samin pitäisi esitellä Larun ottipaikkoja. Gotlantiin lähtöä kovasti suunniteltiin, ja luulen, että pari videopätkää näytettyäni meidän ei ensi vuonna tarvitse lähteä Samulin kanssa kahdestaan Repparille. Miellyttävä reissu kaiken kaikkiaan, ehkäpä se kalastus ei sittenkään ole niin saaliskeskistä? Ainiin, paras saalis tuli lopulta Isabellan laivabaarin hämyisessä nurkkapöydässä. Sekään ei ollut punalihaista. Tästä lisää ehkäpä myöhemmin.

Noniin, meritaimenkausi on avattu, ja olipahan reissu, joka opetti ja innosti noviisia todella paljon, mutta herätti samalla myös kysymyksiä. Tuloshakuisille lukijoille laitan alkuun lyhyen raportin tapahtumista, mutta pidempiin pohdintoihin taipuvat voivat hiljentyä pohdiskelemaan kanssani opittua.

Viime talvena Ahvenanmaan reissulla Honkasalon Lauri valaisi, minkälaisia paikkoja meritaimenen kalastajan kannattaa hakea. Mukava, etelään tai länteen avautuva kivikkoinen ja rakkoleväinen ranta on hyvä, mutta paras tuntomerkki hyvälle taimenrannalle on syvän veden läheisyys. Nyrkkisäännöksi hän opasti sellaisen kymmenen metriä vettä (tästäkin on tosin huhujen mukaan poikkeuksia). Kulutin vuoden vaihteessa yhden iltapäivän kirjastossa tutkien merikortteja, ja löytyihän sieltä kriteerit täyttäviä paikkoja myös Porin suunnalta.

Testireissua en saanut järjestettyä ennen viime perjantaita. Tänä syksynä olen heittänyt haukireissua Perhokalastajat.netin kautta löytyneen Torniosta Tampereelle naisen perässä muuttaneen Jarin kanssa. Marraskuun alun kylmissä sisälahdet jo jäätyivät (haukireissuista tarkemmin myöhemmin), joten päätimme jättää Hollow Decieverit lepoon ja avata taimenkauden. Melkoinen avaus siitä tulikin.

Lyhyesti kun luvattiin kertoa (ei aina meikäläisellä tapana), niin menköön. Keli oli melkoisen rapea, mutta taimenen kalastajalle erinomainen. Reipas etelätuuli, jossain siellä 8m/s korvilla, puuskissa aina 12m/s asti, ajoi vettä pohjoiseen ja pinnan nousuun. Sateen tuhnuinen ranta, ilma noin 8 astetta ja vesi noin 3 astetta.  Ensimmäinen tapahtuma tuli iltapäivästä Jarille, kun miehen kahlaillessa ja lillutellessa Ambulanssin väristä Drag’s Devilä edessään siihen kävi pyörähtämässä kolmeenkin otteeseen pienehkö, alamitan rajoilla ollut taimen. Tapahtuma tuli laajan, veden alle matalana jatkuvan niemen päältä, noin polvisyvyisestä vedestä. Paikan ylitse löivät aallot vaahtopäinä. Kalastelimme tämän jälkeen rantaa eteenpäin noin tunnin, jonka jälkeen alkoi hämärtämään. Jari lähti ensimmäisenä takaisinpäin kalastaakseen matkalla tapahtuman antaneen matalikon läpi, itse tulin ehkä vartin päästä perässä. Ihmettelin, kun mies istuu kivellä kiskomassa röökiä, vaikka illan parhaat kalastushetket olivat käsillä. Kun pääsin kohdalle, alkoi hän kertoa kädet täristen tarinaa elämänsä kalasta. Jari oli kalastanut matalaa niemen kärkeä, kun vaahtopäiden välistä oli tällännyt iso kala. Ensimmäinen syöksy oli ollut viisikymmentä metriä suoraan selälle päin. Hetken muljattuaan kala parkkeerasi parin isomman pintakiven läheisyyteen. Perukkeen katkomisvaara oli ilmeinen, mutta kun kalan luoksekaan ei päässyt kahlaamaan, Jari koitti saada kalan kävelytettyä pois kivien luota. Taimen oli riemastunut tästä, ottanut vauhtia ja esittänyt näyttävän hyppysarjan. Kuudes hyppy jäi viimeiseksi perhon irrotessa. Suurin Jarin taimen on 5,5-kiloinen Pohjois-Ruotsista uistelemalla saatu. Tämä oli ollut isompi. Reilusti.

Sanomattakin selvää, että miestä söi. Minä kuitenkin innostuin tapahtumasta, ja paiskoin hullun kiilto silmissä vielä viimeisen vartin, kunnes pimeys pakotti lopettamaan ja palaamaan autolle. Jari ei täriseviltä käsiltään enää kalastamaan pystynyt. Reissu oli kuitenkin kaiken kaikkiaan aivan loistava, paljon parempi kuin osasin odottaa ensimmäisestä pistosta aiemmin tuntemattomalle paikalle. Tämä loi todella paljon uskoa omaan tekemiseen, ja on varmaa, että viimeiseksi taimenreissuksi tämä ei jää, ja samoille mestoille vielä palataan.

Opittua, satunnaisessa järjestyksessä

1) Meritaimenta on mahdollista saada perholla rannalta heittämällä.

2) Taimenpaikan löytäminen itse puuduttamalla persettään kirjastossa merikortin ääressä on mahdollista.

3) Kalatapahtumien saaminen omin voimin löydetystä paikasta on aivan uskomattoman hienoa.

4) Kaverin perhossa pyörähtämässä käyneestä alamitan rajoilla olleesta taimenesta voi innostua niin paljon, että meinaa kusta kahluuhousuun.

5) Elämänsä kalan menettäneelle kaverille on laiha lohtu todeta, että “parempi vaan kun et saanut ekalla reissulla semmosta mörköä ylös.”

6) Taimenet voivat olla uskomattoman matalassa myös kovassa aallokossa.

7) Meritaimenta ei suotta kutsuta tyrskytaimeneksi.

8 ) Kannattaa kalastaa ennakkoluulottomasti, varsinkin jos varsinaista kokemuspohjaista tietoa ei ole.

9) Perho kalastaa aina, kun se on vedessä.

10) Aina ei välttämättä tarvita niitä 30-metrisiä siivuja, että saa kalaa.

11) Lyhyillä heitoilla perhon hallinta ja tuntuman pitäminen kovassa aallokossa on helpompaa.

12) Guiden Coastal uppoaa liian hitaasti rankalla kelillä.

13) Asiaa voi hieman auttaa käyttämällä nopeammin uppoavaa peruketta.

14) Pienetkin rannanmuodot voivat aiheuttaa suuria virtauksia.

15) Näiden virtausten alueelta löytyy kaloja.

16) Pitkät pehmeäsiipiset perhot á la Gränd Fjyyr eivät toimi kovassa aallokossa, vaan siipi on jatkuvasti koukun mutkan ympärillä.

17) DD on toimiva peli, ainakin ambulanssivärisenä.

18) Kovassa kelissä on tärkeää, että varusteet ovat hyvät, niin itse kalastusvarusteet kuin erityisesti vaatetus.

19) Isolla aallokolla on helpompi etsiä heittopaikaksi vaikkapa kivi, heittää siitä sektori läpi, kahlata rantaan ja etsiä uusi paikka.

20) Merta on seurattava herkeämättä, että osaa ottaa isot aallot vastaan.

21) Herkeämättä seuraaminen on hankalaa, kun kahlaa rantaan selkä merelle päin.

22) Taimenenkalastuksessa kovassa kelissä on nuoren (tai nuorenmielisen) miehen harrastukseltaan toisinaan kaipaamaa extrememeininkiä, tästä on laiturin nokassa torkkuen tapahtuva mato-onginta kaukana.

23) Meritaimenen perhokalastus on aivan saatanan siistiä!

Sitten muutama kysymys

Itselläni ei juurikaan ole aikaisempaa kokemusta kovassa kelissä kalastamisesta, joten kysymykset liittyvät lähinnä niihin.

1) Missä kala luuraa isolla aallokolla? Vähän saimme jo vastaustakin, mutta kahden kalan perusteella ei ehkä kannata tehdä kovin pitkälle vieviä johtopäätöksiä. Oma oletus oli, että kalat eivät vain voi olla rannalla murtuvien aaltojen seassa pyörimässä, vaan olisivat hieman syvemmällä aaltojen alla. Tämä reissu kuitenkin osoitti toisin, kontaktit saatiin matalikolta, jonka yli aallot löivät vaahtopäinä.

2) Minkälaisia siimoja/muita vermeitä käyttää isossa aallokossa? Coastal upposi aivan liian hitaasti, jotta siitä olisi mitään varsinaista hyötyä ollut tatsin säilyttämisen kannalta.

3) Entä perhot, pitääkö ne saada aallon alle, vai voivatko ne lillua ja pyöriä vaahtopäiden seassa? Itse käytin hieman raskaampia perhoja, jota ehkä uivat hieman syvemmällä ja tasaisemmin, mutta toisaalta monet saaliskohteet pyörivät avuttomina aallokossa, ja näitä herkkupaloja taimenet (oletettavasti) kyttäilevät siellä rannan pesukoneessa.

Näitä kyssäreitä pitää vielä pohtia kokeneemmassa seurassa, ehkäpä jo tuossa itsenäisyyspäivän tienoolla, kun lähdemme perinteiselle (onhan tämä jo toinen kerta) itsenäisyyspäivän Ahvenanmaan turneelle.

Nyt keli oli sen verran kehno, etten viitsinyt kameraa kaivaa esille suojapussista. Niinpä kuvakollaasissa on otoksia viime itsenäisyyspäivän reissulta Eckeröhön. Siellä keli oli kevyempi ja kalat harvemmassa.

Visa viskoo Eckerössä.

Sininen hetki. Tähän sopisi soimaan Platipus –levymerkillä julkaistu Union Jackin tranceklassikko Two Full Moons and a Trourt.