Category Archives: Hauki

Pike fly fisher’s livingroom

It’s been long, way too long since the last post. I guess all this writing have just been too tiring: I’ve been writing in work, when I get out of work I write my thesis and then I also have been writing about fishing for magazines and even cotrubuted to wonderful Chasing Silver Magazine’s blog.

It really didn’t feel like writing some more would be the way to unwind after all that, so Huove has been neglected for quite some time. Gladly I’ve had the change to do some fishing, but the number of fishing days have been very low for last year also.

Just the other day I went through old posts here. It was really a pleasure to look through all these memories from the trips before, so I decided it would be time to start writing again mostly for my own sake, just to be able to return to some of the tirps and the feelings there.

I will start easy and make just a short post with a picture. All these interior design blogs are highly popular, so now Huove will take a step towards that direction: here’s a pike fly fisher’s living room. I’m willing to dish out some tips and even makse some designs for you too, themes can vary from trout bedroom to asp in the cellar.

Hiljaiset kaislikot

Haukireissu lähijärville tuotti tulokseksi kasan puikkareita ja vain yhden paremman kalan.

Tänään avattiin haukikausi kunnolla, kun Jarin ja Timpan kanssa pakkasimme kelluntarenkaat autoon ja hurautimme pelipaikoille. Tiukan karttabongailun tuloksena olin löytänyt pari uutta paikkaa kokeiltavaksi lähijärviltä. Ensimmäisestä kaislikosta vedimme vesiperän, mutta kannaksen toisen puolen lahdukassa oli lätinä päällä. Lopulta jäi hieman epäselväksi, oliko kyseessä kututoimintaa vai paikalla olevien salakoiden harvennusoperaatioita. Myös paikalla olevien kalojen laji jäi kysymysmerkiksi, sillä perhot eivät kelvanneet.

Kolusimme lahden reunan pitkän kaislikon, josta Timppa onnistui reissun isoimman, noin kolmekiloisen pullukan naaraamaan renkaaseen. Haukimaisteri otti pari muutakin pienempää kalaa, itsellä oli hiljaista, vain yksi tärppi.

Seuraavaksi vaihdoimme paikkaa tutulle kaislanreunalle. Itse onnistuin täällä paremmin, ja sain useampia tärppejä ja yhden pikku puikkarin renkaaseenkin. Muilla oli myös tärppejä, mutta varsin haluttomasti hauentumpit kävivät perhojen pyrstöjä nyppimässä. Isommat kalat loistivat poissaolollaan. Jari saikin veneellä liikkuneelta paikalliselta haukipatulta oivia elämänohjeita: kun tuomi kukkii, on hauki jo pois rannasta kolmessa metrissä. Pojilla ei enää puhti riittänyt penkanreunojen etsintään, joten pakkasimme kamat hieman etuajassa ja lähdimme kotia kohden.

Varsin tapahtumaköyhä haukipäivä siis. Edes kameraa ei tullut kaivettua esiin, joten kuviakaan ei ole. Toivottavasti ensi viikolla Turussa kapteeni Hollingworthin vieraana on enemmän äksöniä.

Länsi-Suomen Grand Slam

Sunnuntaina ajettiin kalan perässä ilman mainittavia tuloksia.

Grand Slam on Karibian alueella käytetty käsite, jolla tarkoitetaan kolmen merkittävimmän matalikoiden salttikalalajin, bonefishin, tarponin ja permitin saamista saman päivän aikana. Jarin ja minun viime sunnuntain kierroksesta muodostui tahattomasti Länsi-Suomen Grand Slamin hakureissu.

Kierros aloitettiin toutainjahdilla. Lempäälässä vesi oli liian kylmää, alle seitsemän asteen, samaten Haihussa. Niinpä lähdimme jo ajelemaan pettyneinä kohti merta, mutta matkan varrella päätimme vielä pysähtyä Loimijoella vedenlämpöä fiilistelemässä. Siellähän se oli juuri kohdallaan, aavistuksen yli kahdeksan asteista.

Keltaisen joen kalastaja.

Joki vain on pitkä, leveä ja koskia useampia, joten ihan Lempäälän tai Haihun kaltaista toutaimen massoittumista ei siellä taida tapahtua, ainakaan tämän kokemuksen perusteella. Pinnassa ei näkynyt mitään, eikä juurikaan siiman päissä. Eräästä kosken sivupeilistä Jari sai kuitenkin yhden toutaimen hetkeksi tartutettua, mutta parin tunnin lyijymöntin mutaveteen paiskomisen tuloksena se ei lämmittänyt riittävästi. Nyt kun on päässyt maistamaan ruokailevan tounarin kalastusta, tämä kevätpyynti on vähän tylyä: kalastuksellisesti ja maisemallisesti tylsää, vaikkakin kalat ovat todella hienoja, jos niitä onnistuu saamaan. Nyt hetken arpomisen jälkeen päätimme kuitenkin jatkaa matkaa kohti merta.

Minulla vilkkui vielä mielessä parin viikon takainen taimenen tiputus, joten aloitimme meritaimenen onkimisella. Aikansa värjäytyneessä vedessä jaksoimmekin heittää, kun taas alkoi tunnelma latistua ja siiman päähän toivoa jotain elämääkin.

Astetta urbaanimman taustan omaavaa taimenrantaa.

Niinpä siirryimme koittamaan erästä matkalla ohittamaamme sisälahtea hauen toivossa. Lahti vaikutti todella mainioilta kutupaikalta, mutta ei sielläkään mitään elämää ollut. Ei rantapusikoissa, ei siiman päässä. Liekö kutu jo hoidettu, kun vesikin matalassa ja tummassa lahdessa oli lämmennyt jo yli 11 asteen? Tai sitten paikka ei muuten jostain syystä ole hauelle sopiva. Kalattomuus hieman masensi, ja vielä kun Jari sai uhkaukaasin saapua kotiin välittömästi, niin pakkasimme auton ja kotimatka alkoi.

Tyypillinen keväinen kalastuspäivä siis. Alkukaudesta ongelma tuntuu olevan kalojen löytäminen, kun suurin osa saalislajeista keskittyy kututouhuihin ja löytyvät usein hyvin pieneltä alueelta. Jos tätä aluetta ei löydä, niin sitten on todella hiljaista, kuten miellä tällä reissulla.

Ehkäpä näin jälkiviisaana voi teoretisoida, että olisi kuitenkin voinut kiertää vähemmän ja kalastaa enemmän – jahdata vaikka sitä toutainta. Kauden ensireissuilla vain ei malttanut paukuttaa samaa paikkaa koko päivää. No, Länsi-Suomen Grand Slam –käsite kuitenkin keksittiin: hauki, toutain ja taimen saman päivän aikana rannalle. Grand Grand Slamiin voisi vielä lisätä kuhan. Siinäpä haastetta tulevan kesän kalastuksiin.

Tukeva Liukuja

Ei, otsikolla en viittaa itseeni, vaan Bulky Slider (BS) –haukiperhomalliin. Innostuin pk.netin keskusteluiden pohjalta vääntämään Pohjolan Perhokalastajan numerossa 2/2011 esiteltyjä sutturoita ja ihan otikkaan oloisia niistä tulikin. Itse olen onnistunut kyseisen numeron jonnekin hukkaamaan (sapettaa kovasti), mutta aktiivinen yhteisö pk.netissä hommasi minulle ohjeet. Tosin nämä väännökset tuli tehtyä ennen ohjeiden näkemistä, mutta oikein ne tuli tehtyä.

Pari Bulky Slideriä kevään koitoksiin tutuissa luottoväreissä.

BS:n rakentelu aloitetaan pyrstöstä. Itse tykkään kovasti schlappenpyrstöistä, sillä ne ovat todella eläviä. BS:iin sellaisen tehdään, ja päälle sidotaan hieman kimalteita ja keinokuitua. Pyrstön voi myös halutessaan tehdä kokonaan keinokuiduista (ohjeissa käytetään slinkyä, itse käytän sitä ja kanekalonia).

Sitten riipaistaan craft fur –suikale rungolle kiertämällä. Tästä saadaan mukaan CFD:n elävyyttä ja ennen kaikkea craftista on todella helppo tehdä perho. Itse ennen viimeistä kierrosta kiinnittelen vielä vähän kimalteita, kierrän viimeisen kiepin ja jätän tilaa vielä päähän.

Tilaa tarvitaan, sillä BS:iin laitetaan vielä päähän keinokuituja. Näin saadaan kokoa ja näköä perholle aivan toisella tavalla, kuin pelkästä craftista sidottuihin. CFD:t ovat jääneet minulla vähälle käytölle juuri niiden kynämäisen profiilin takia (vaikka on niilläkin kaloja tullut, ei siinä, mutta kun ei luotto riitä niin ei). BS korjaa tämän ongelman onnistuneesti.

Alkuperäisessä reseptissä ei epoksipäätä ole, mutta minä moisen vielä lisäsin, sillä silmät vain näyttävät hyviltä. En tosin tiedä, oliko itse aina vai mies ruosteessa talven jäljiltä, sillä päistä tuli todella sameat ja rumat. No, onneksi täydellisen tasainen ja kirkas epoksipää ei taida olla haukiperhon tärkein asia.

BS yhdistää siis mainiosti tunnettujen haukiperhomallien parhaita puolia. Schlappenpyrstön elävyys yhdistyy craftin helppouteen ja slinkyn antamaan profiiliin. Aivan HD:n elävyyden ja profiilin tasolle ei taideta pääsä (bucktail on vain varsinkin näissä isoissa perhoissa niin mahtava matsku), mutta kestävyys on ihan toista luokkaa. Lopputulos on hyvin lupaavan oloinen, vaikka aivan samanlaista läskiprofiilia en vielä saanut aikaan kuin moni pk.netissä tuotoksia esitellyt kanssasitoja. Kunhan se saamarin kausi vain alkaisi, niin pääsisi sitten lopullisille makutuomareille tuotoksia esittelemään.

Makutuomari työssään.

P.S. Löysin kanekalonia niinkin yllättävästä lähteestä, kuin paikallisesta orientaalimarketista tuossa Tuulensuussa. 5,90€ nippu ja 14,90€ kolme, yhdestä tosiaan riittää materiaalia ahkerammallekin sitojalle todella pitkäksi aikaa.

Haukea ja taimenta hakemassa

Merikausi alkaa olemaan kuumimmillaan. Viime viikolla pääsin kertaallen kalalle. Läheskaimani J-M oli lähdössä veneellä mertsarin perään, ja me pummimme Timpan kanssa häneltä kyydin pelipaikoille.

Lähtö tapahtui parhaiden perinteiden mukaisesti aamulla enne kuutta, tarkoituksena oli päästä pelipaikoille aamuhämärässä. Veneen vesillelasku ei kuitenkaan sujunut ihan kuin Strömsössä, joten aurinko oli jo noussut hyvän matkaa horisontin yläpuolelle ennen kuin siimat saatiin veteen suoristettua. Pari päivää aiemmin oli etelästä kuitenkin puhallellut oikein isosti, joten vesi ja kalansaantitoiveet olivat korkealla.

Aloitimme Timpan kanssa kolaamaan erään niemen ulapanpuolta toiveena tavoittaa taimenta. Tuuli oli kääntynyt mantereen puoleiseksi ja loppunut lähes kokonaan. Meri olikin poikkeuksellisen tyyni. Kirkas auringon paiste yhdistettynä tyyneen keliin ja vielä karvan verran yli kymmenasteiseen kirkkaaseen veteen ei herättänyt luottamusta taimenen tavoittamiseen rantamiehenä. Tunnin tyhjänpyynnin jälkeen palasimme autolle, virittelimme renkaat ja siirryimme mantereen puolen sisälahteen haukia etsimään.

Näin leppoisassa kelissä kelpaa heitellä, mutta taimenen saamisen mahdollisuuksia se ei yleensä paranna.

Tällä puolella vesi oli melkoista kuravelliä, näkösyvyyttä oli vain muutamia kymmeniä senttejä. Teimme Timpan kanssa pitkän kierroksen pikkusaarten ympärystöjen kaislikoita koluten. Tapahtumat olivat yllättävänkin tiukassa. Itse sain hopeapinkillä tinselillä pari tärppiä ja yhden puikkarin uistellen. Erinäisten perhonvaihto-operaatioiden jälkeen löysin vanhan tutun fluoripapukaija-HD:n. Sameissa vesissä ennenkin tehonsa todistanut pyytö alkoi antaa osumia hieman useammin. Iltapäivästä kalojen ottihalut tuntuivat muutenkin paranevan, ja käsissä kävi pari pikkupuikkaria ja yksi parin kilon kala muutamien tärppien lisäksi. Isommat kalat vain loistivat poissaolollaan.

Illansuussa päätimme vielä pistäytyä mertsaripuolella. Rantaa kohti potkiessa J-M soitti ja kertoi, että tuuli oli navakoitunut, kääntynyt etelänsuuntaiseksi ja nostanut melkoisen aallokon, joten he tulisivat sisään hieman suunniteltua aikaisemmin. Ehdimme kuitenkin piipahtaa pikaiseen taimenrannalla, joka oli kuin eri merelle olisi tullut. Vaahtopäät löivät rantaan ja vesi oli ottanut savenharmaata väriä. Heittelimme navakassa tuulessa hetken, ja törmäsimme vielä rannalla muihin perhomiehiin. “Yllättäen” olivat tuttuja pk.netistä. Aika pienet ovat piirit meritaimenen perhokalastuksen puolella.

Sama ranta, sama iltäpäivä,vähän eri meininki. Panoraamaohjelma onnistui nuo aallotkin blendaamaan yhteen yhtä saumaa lukuun ottamatta. Ei jaksa/osaa sen kanssa nyt taistella, joten saa kelvata tämmöisenään, saapa yleisfiiliksen rannasta.

Päivä oli siis leppoisa, mutta ei kovin tuottoisa. Nyt on kuitenkin taimenkausi saatu auki. Pääsimme tarkastamaan samalla uusia kellurengasmestoja. Kalastettavaa alueella riitti, mutta veden väri ja laiha saalis eivät tehneet vaikutusta. Hyvä tietää kuitenkin moisen mahdollisuuden olemassaolosta.

Haukihoukutin, vol. 2

Vääntelin lisää tuotoksia Kanekalonista. Pikkuhiljaa alkaa materiaali taipumaan miekäläisenkin käsissä ihan mukavan näköisiksi perhoiksi. Tässä yksi, omaan silmään oikein kiva väriyhdistelmä. Vastaavaa ei aiemmin ole tullut uitettua, joten innolla odotan, miten tuon saa toimimaan. Pää jäi vähän suttuiseksi, mutta se ei taida kalastavuutta kovinkaan paljon haitata. Jerkkimiehethän ovat näille väriyhdistelmille antaneet erilaisia lempinimiä. Jos sinipinkille ei vielä sellaista ole keksitty, niin ehdotan käyttöön otettavaksi termiä jäätynyt katkarapu.

Rastaperhot

Pistetäänpä yleisön pyynnöstä nyt sitten näitä rastaperhoja. Kyseessä on siis keinorastojen rakenteluun tarkoitettu kanekalon –kuitu. J-M oli törmännyt takavuosina Perhomessuilla kaveriin, joka oli sitonut salttiperhoja kyseisestä kuidusta. Vähän asiaa kaiveltuaan hänelle selvisi, että kyseistä tavaraa maahantuova yritys sijaitsee täällä Tampereella. Kuitua saa pikaisen googletuksen perusteella useammastakin nettikaupasta, tuo linkin lähde on vain ensimmäisenä silmään osunut. Itse maahantuojan yhteystietoja ei äkkiseltään löytynyt. J-M oli kuitenkin ostanut isot tupot kuitua joka värissä. Käydessäni hänen vapakasaamossa Pispalassa sain tuliaisiksi paitsi uuden vavan (vahinko!), myös pussillisen kanekalonia eri väreissä haakerttiperhojen sitomiseen.

Kyseessä on melko karkea enemmän tai vähemmän kihara kuitu. Pituutta matskulla on 120 senttiä, ja sitä saa useissa osin varsin kirkkaissa väreissä. Kuitu oli maksanut noin vitosen per kimppu. Tavaraa riittää yhdessä satsissa ahkerammallekin haukimiehelle eliniäksi. Niinpä J-M saksi minulle mielellään hyvänkokoiset tupot kuitua.

Kanekalon vaati pientä käsittelyä toimiakseen perhoissa kunnolla. Pyörittelin materiaalia käsissä rikkoakseni kiharat osassa materiaalista. Toisaalta osa taas oli turhankin suoraa ja samalla toimenpiteellä sai aikaan hieman kiharaa. Lisäksi laitoin väliin vähän flash’n’slinkyä (valkoinen) ja jotain muuta H2O:n kuitua (ei voi enää muistaa nimeä) parantamaan siiven rakennetta. J-M:n mukaan Mirror Image olisi sopivan höttöisenä paras tavara tunkea tuonne siipeen, mutta kun muita sai Sportia-Pekasta pari euroa edullisemmin per pussi, niin nuukana poikana valitsin halvemman vaihtoehdon. Nättejä perhoja noista sai, ja kun malttaa muiden kuituperhojen tapaan sitoa siivet tarpeeksi harvoiksi, ne elävät vedessä varsin kohtuullisesti.

Punavalkoinen kanekalon –perho.

Viherpinkki raidoilla ryyditetty yksilö ja taustalla häpeämätöntä piilomainontaa.

Kalatkin tykkäsivät, tuolla viherpinkillä tuli tuon Porin viime keikan kaikki käsissä käyneet hauet.

Haukikausi auki

Viime lauantaina pääsimme viimein avaamaan syksyn haukikauden. Pakko sanoa, että oli tätä odotettukin. Suuntana oli totutusti Pori ja mukaan pakattiin Jari, Timppa ja kolme kellurengasta. Kiva puolipilvinen keli lupasi hyvää, vaikka pohjoisesta puhaltanut tuuli ei paras mahdollinen kalansaannin kannalta ole.

Kalastus aloitettiin tutun niemen kulmasta, jossa tiedämme olevan porilaisittain poikkeuksellisen syviä kaislikonreunoja, eli niitä ei kahlaamalla pysty kalastamaan. Tosin vesi oli varsin korkealla ollen jotain +20 luokkaa, joten kahluukalastus olisi muutenkin ollut hankalampaa. Kun olimme vielä tuulen puolella ja aallokko liplatti kivasti kaislaan, ei perhoja tarvinnut kauaa uitella, kun alkoi tapahtua. Tärppejä tuli kivasti pojille, ja taisivat he kalatkin mieheen ottaa. Itse olin onnistunut jättmään renkaan tukiputket kotiin, joten jouduin metsästä kaivamaan sopivan kepukan, veistelemään sen oikeaan pituuteen ja vielä pyöristämään päät ennen kuin pääsin vesille.

Slip! Jari joutuu toteamaan limatuubin liukkauden.

Pääsin lopulta mukaan karkeloihin, ja pian kaislikon päässä iski seurimon ja tärpin jälkeen komealla loikalla kiva parin kilon merihauki. Vesi oli vielä hyvinkin yli 16-asteista, joten kala oli varsin pirteä ja tarjosi kivan vastuksen. Kalastelin vielä tovin kaislikonreunaa, kunnes siirryin niemen viereen muodostuvan lahden pohjukkaan.

Kalat olivat lämpimässä vedessä pirteitä, tämäkin yritti sukeltaa Timpan renkaan alle.

Ehkäpä tuuli painoi kivasti safkaa tarjolle lahden perälle, sillä kalaa reisisyvyisessä lahdukassa tuntui olevan varsin hyvin. Tällä kertaa vain muiden pyydöt toimivat paremmin, ja itse sain tyytyä pariin tärppiin, kun pojat ottivat useammankin komean kalan. Ihan isoimmat loistivat poissaolollaan, mutta varsin kiva keskikoko kalalla oli, sellaista kahden-kolmen kilon ronskia merihaukea, pikkupuikkareita ei pyytöihimme juurikaan sattunut.

Timppa löysi lahdenpohjukan ja koko reissun isoimman, 88 senttisen hauen.

Loppuillasta otimme vielä reippaan siirtymän uudelle paikalle, jonka pojat olivat scoutanneet viime vuoden puolella. Matalien lahtien täyttämä alue oli klassista kivistä porilaisrantaa ja sellaisena parhaimmillaan varmasti loppukaudesta (tämän varmisti myös paikalla verkkojaan kokenut mökki-isäntä, joka lauantai-illan juttutunnelmissa kehuskeli alueen hienoutta loppukaudesta). Nyt kaloja oli varsin harvassa, itselleni tapahtumat jäivät pariin tärppiin, Jari nappasi kaksi kalaakin.

Kaiken kaikkiaan kauden ensimmäinen reissu oli hieno. Itselläni ei käsissä käynyt kuin kaksi kalaa, Timpalla viitisen ja Jarilla vielä pari enemmän. Tärppejä silti oli, ja oli se hauen onkiminen pitkästä aikaa hienoa hommaa, kun tapahtumia piisasi. Lisäksi sain uudet kuituperhot toimimaan kivasti. Vein pari viikkoa takaperin Loopin Multipowerin läheskaimani J-M:n vavanrakennusluolaan butinlaittoa varten, ja samalla reissulla tarttui miehen rakentaman #7 9’ TicrX:n lisäksi mukaan myös keinorastojen rakentamiseen tarkoitettua keinokuitua. Lisäämällä sekaan hieman Flash’n’slinkyä matskusta sai rakennettua varsin hyvännäköisiä perhoja, jotka tuntuivat maistuvan kaloillekin, kun perinteiset HD:t pyysivät tyhjää. Tästä on hyvä jatkaa.

20 kilon hauki vai kesän virallinen uutisankka?

Jaahas, on taas se aika vuodesta, kun kesätoimitukset riipivät hätäpäissään juttuja kasaan ja vähän mikä tahansa kelpaa. Tämän päivän Aamulehti uutisoi näyttävästi paperiversion etusivulla (kannen pääjuttuna!) Vesijärvestä verkotetusta 20 kiloisesta hirmuhauesta. Juttua lukiessa kävi ilmi, että pituutta kalalla oli 115 senttiä. Tämän kokoinen kala ei ole kyllä millään ole 20 kiloa. Onneksi sen verran vaivaa on juttua varten nähty, että kyselty Kalatalouden keskusliiton toiminnanjohtajalta mielipidettä asiaan. Hän toteaakin, että tuon kokoinen hauki ei millään parikymppinen ole.

Taitaa punnituksessa käytetty Abun jousivaaka olla kalibroinnin tarpeessa, tai sitten todennäköisimmin on tapahtunut perinteiset: katsottu pauna-asteikkoa kilojen sijaan. Näitä samoja paunojen sekoittamisesta johtuvia uutisia on saatu nauttia tässä viime vuosina joka kesä. No, ei sitä joka kesätoimittajalta voi vaatia tietoutta kalojen pituus/paino –suhteista, hyvä että nyt on edes asiantuntijalta vähän kyselty.

Eipä siinä, komea kala joka tapauksessa, haukikauden alkua odotellessa nähdään unia moisista. Onnittelut saamamiehelle!

Loimijoenlohta ja vihernieriää

Viime perjantaina sain viimein vapaapäivän ja mahdollisuuden lähteä kalaan. Oli sitä odotettukin, heinäkuu on ollut varsin kuivaa kautta kalastuksellisesti. Sain houkuteltua myös Jarin matkaan, vaikka kova oli homma saada mies lähtemään kalaan, piti ihan kerran soittaa ja vähän vihjaista. Perjantaiksi oli luvattu lähes kolmenkympin lämpötiloja, joten ajattelimme jättää koskissa kituvat istukkaat rauhaan ja keskittyä hellekaloihin: toutaimeen ja popperihaukeen.

Kierros alkoi keväältä tutulta Länsi-Suomen toutainvirralta. Kävimme kesäkuussa pariin otteeseen paikalla, ja onnistuimme kuin onnistuimmekin saamaan surffilautoihin komeita tärppejä ja yhden puolentoista kilon kalan ylöskin (rapsoja piti tehdä, mutkumutku…). Lisäksi olin perhokalastajat.netin ihmeellisessä maailmassa törmännyt Togeen, joka pitää toutaimen perhokalastukseen erikoistunutta Fly Fishing for Asp –blogia. Kertakaikkisen mainio lisä suomen jalokalavaltaiseen blogivalikoimaan, täytyy sanoa. Utelin kaverilta vinkkejä toutaimen onkimiseen. Oli kuulemma samoilla mestoilla käynyt edellisenä päivänä ja saanutkin kalan, joten odotukset olivat korkealla.

Kalapoikakalenterin heinäkuun uros onkii toutainta.

Vaan, kuten niin usein tässä rakkaassa harrastuksessa, kaikki ei mennytkään käsikirjoituksen mukaan. Paikalle saavuttaessa yllätys oli melkoinen, kun joki kuohusi valtavana ruskeana massana. Ilmeisesti Suomen yli viikolla pyyhkineet ukkoskuurot olivat sataneet vähän isommin valuma-alueelle, ja vettä ryöppysi koskessa enemmän kuin toukokuun alussa ja näkösyvyyttä oli noin 15 senttiä. Näky ei ollut kalastuksellisesti rohkaiseva, mutta kolusimme koskea kuitenkin parin tunnin ajan saamatta mitään kontakteja kaloihin. Muutamat roiskahdukset näimme, eli kyllä siellä kaloja oli ja ne syönnöstivätkin, mutta usko ei vain riittänyt.

Vettä huilasi huolella ja värikin oli vähintään haasteellinen. Kuva Jari Senbom.

Niinpä aktivoimme suunnitelmamme kakkosvaiheen ja paukautimme Poriin kesähaukea poppereilla pyytämään. Popperikalastus on ollut to do –listalla jo pitkään, mutta kunnolla en oikein sitä ole päässyt vielä toteuttamaan. Viime vuoden elokuulta plakkarissa oli vain yksi perhoa pariin kertaan tavoitellut kaveri. Nyt suuntasimme poikien viime kesänä mainioksi mestaksi toteamalle Kokemäenjoen suistoalueelle. Alue on varsinainen popperimiehen unelma: kilometritolkulla munasyvyistä lumpeiden ja ruovikoiden täplittämää matalikkoa, joka ei ilmeisesti joen aiheuttaman virtauksen takia ole vielä muuttunut täysin mudaksi, vaan on oikein hyvin kahlattavissa.

Teimme Jarin kanssa varmaankin parin kilometrin kierroksen kahlaillen ja popperia plopustellen. Ensin meininki vaikutti varsin rauhalliselta, mitä ihmettelimme, sillä viime vuonna pojat olivat saaneet paljon tärppejä hauilta ja komeilta meriahveniltakin. Lopulta Jari kuitenkin hihkaisi, kun ensimmäinen kesähauki kävi päsäyttämässä perhoon. Eihän se tarttunut, mutta jäin seuraamaan tilannetta, sillä kaloilla on tapana lyödä useampi huti ennen kuin koukku tarttuu leukaan. Seuraavalla heitolla pienehkö puolentoista kilon hauki ampuikin valtavalla vauhdilla uudestaan kiinni perhoon hypäten kokonaan ilmaan. Tällä kertaa se myös osui, ja popperi löytyi syvältä kidasta, kun hetken päästä kalaa kädessä huljuteltiin. Sama meininki jatkui läpi illan, aina sieltä täältä iski hauki todella vihaisesti popperiin. Joku siinä läiskeessä ajaa kalat hulluuden partaalle, otit eivät todellakaan ole mitään pikku pyörähdyksiä, vaan yleensä on vähintään puoli kalaa ilmassa. Hauet olivat pienehköjä, kuten tähän aikaan vuodesta matalikoilla voi odottaakin, isoimman ollessa parin kilon luokkaa. Kävimme vielä aivan loppuillasta katsastamassa tutut kaislikonreunat vähän jykevämmän kaverin toivossa, mutta isompia ei täältäkään löytynyt.

Kesähauki vääntää. Kaikki näissä kuvissa näkyvä on kahlattavissa ja kalastettavissa. Kuva Jari Senbom.

Kesämies ja kala. Kuva Jari Senbom.

Täytyy kuitenkin sanoa, että on se pinturikalastus mahtavaa, oli kalalaji mikä hyvänsä! Huteja tulee plopustellessa paljon, tälläkään reissulla ei kädessä tainnut käydä kuin kalat mieheen. Mutta toimintaa ja tiukkoja tilanteita riittää. Toutaimen pariin myös palaamme elokuussa varmasti, sitäkin toivottavasti pinnasta surffeilla onkien. Seuraavalla reissulla kalastetaan kuitenkin ihan atlantin lohta. Ensi lauantaina suuntaamme Samulin kanssa kohti tuttuja maastoja Repparille. Kelit näyttävät ainakin tällä hetkellä varsin suosiollisilta, toivokaamme hyvää reissua.