Kaikkea sitä käy. Näin kesken työpäivän surffasin Googlea – ihan työasioilla – ja Google tempasi hakutuloksena Ngongotahassa, Uudessa Seelannissa, myynnissä olevan talon. Ei siinä muuta, mutta olen käynyt kalassa kyseisen talon takapihalla maailman toisella puolella…
No, jatketaanpa töitä. Talon myyntihinta oli nimittäin 306.000€. 🙂
Pitäähän sitä nyt multimediaa olla. Tässä lyhyt pätkä Rotoruan alueelta taimen väsytystä. Kala on oikeasti aivan valtava, kuvat eivät tee oikeutta. Kyseisessä poolissa oli taimenia useita, joskin nyt koukutettu on yksi isoimpia. Videossa esiintyvä paikallinen kiwi (uusseelantilaiset kutsuvat itseään kiweiksi) koukuttaa kalan turistessaan kanssani niitä näitä.
Kalastustapana oli indikaattorin kanssa tapahtuva ylävirtaan heitetty nymfi, joita perukkeessa on tavallisesti kaksi. Kerron näistä joskus kunnolla ihan erillisen artikkelin muodossa. Suuret kiitokset kuuluvat pikkuveljelleni Valtterille videon editoinnista, voimia sinne Kainuun korpeen 😉
Tähän väliin, ennen kun saan aikaiseksi raportoida loppureissusta täytyy nostaa esille hauska idea. Törmäsin paikallisia saitteja surffatessani kavereihin, jotka vuokraavat kala-autoja. Gin-Clear on ilmeisesti parin kalastusoppaan perustama porukka, jolla on kaksi . Autoissa on nukkumatilaa kahdelle, perhokalastusaiheinen kirjasto, perhonsidontavälineet ja minibaari, jossa on perukemateriaalit ja muut pikkusälät valmiina. Näistä maksetaan siis vaan kulutuksen mukaan 😀
Ei pahempi idea, päivälle kertyy kustannuksia noin 65€ ($100 NZD). Harmi vaan että kausi Suomessa on niin lyhyt, ei mahtaisi moinen kantaa kovin pitkälle. Meidän kalastusporukassa on vaan tämä kala-auto aina tapetilla. Kalalla on käyty Citroenin C3 -tilaihmeellä jossa kolme perhokalastajaa joutuu matkaamaan syli täynnä rojua, tai sporttimadalletulla 3 -ovisella Corollalla pitkin Pohjois-Ruotsin hunossa kunnossa olevia pikiteitä siten että purukalusto kolisee vielä seuraavalla viikolla. Pyhä lupaus on, että jonain päivänä joku hankkii auton, josssa on tarpeeksi tilaa yli kahdelle perhokalastajalle.
Osa 1. Oppaan kanssa kalassa, aka. Kuravellistä kuusikkoon.
Toisen kalastuspäivän suhteen oli suuria odotuksia, olihan nyt se päivä kun lähtisin oppaan kanssa joelle. Edellisen päivän iltana alkoi sataa kaatamalla, ja sain Lindsayltä puhelun että lähtisimmekin kauemmas saaren toiselle puolelle. Rotoruan lähistöllä olevat joet olisivat huomenna täyttä mutavelliä ja kalastus ei onnistuisi.
Aamun valjettua Lindsay kaartaa pihaan isolla, useammankin kalareissun nähneellä Nissanin maasturilla, rekisterillä G0 F1SH. Hyvältä näyttää siis, löytyi oikein vanhan linjan kalamies oppaaksi. Lindsay varoitteli että keli on todella huono, ja ajaisimme vuorijonon toiselle puolelle jossa yleensä on kuivempaa ja joet kirkkaampia.
Reippaan 3 tuntisen ajomatkan jälkeen surkeassa kelissä, jota lähinnä voisi kuvata suomalaisittain rankan ukkoskuuron ja hernerokkasumun yhdistelmäksi — täällä kuulemma “Oh Sam, it’s just rain”. Kiivettyämme saaren itäpuolella olevan vuorijonon yli paljastui karu totuus, vettä tuli kuin esterin ahterista, jopa uusseelantilaisittain. Eteen ei nähnyt ja purot vyöryivät eteenpäin kantaen mutaista velliä kohti kristallinkirkkaita jokia.
Kun saavuimme perille Mohaka Riverille, oli Lindsay aivan sanaton minun kiroillessani suomeksi. Joki velloi pitkin pusikkoja, jättäen itse kuravellikuninkaan Simojoenkin heinäkuun tulvat kakkoseksi. Reilut 16500km matkaa ja tämä oli lopputulos, alkoi kiroiluttamaan oikein kunnolla. No, ärräpäät tunnetusti helpottavat oloa, ja päätimme selvittää mitä oikein oli tapahtunut. Menimme paikalliseen majataloon kysymään mitä oikein oli tapahtunut. Kuulemma edellisenä yönä oli ollut “cloudburst“, jossa vettä voi tippua kymmeniä senttejä muutamassa minuutissa. Tämä selvisi noin varttitunnin selvityksen jälkeen, paljastui nimittäin että paikallinen lammasfarmari – maanviljelijä itse – oli nyt pellolla selvittämässä tuhoja mutta oli jättänyt meidän onneksemme(?) puheliaan emäntänsä kotiin vahtimaan lapsia. Noniin, kaikki alueen joet olisivat siis kalastuskelvottomia päiväkausia.
Ei muuta kuin nokka takaisin kohti Rotoruaa ja etsimään kirkasta vettä. Lindsay sanoi, että nyt ei tulisi olemaan helppoa. Hän ei muistanut että tilanne olisi ollut näin paha ainakaan 30 vuoteen. Kiva. Sainkin äkkiä tittelin “Rainman” (Icemanin ollessa varattu), minulle ehdotettiin että voisin varmasti viedä takaisin osan sateesta kuivuudesta kärsivään Melbourneen. Useamman tunnin jokia koluttuamme löytyi eteläisen pallonpuoliskon suurimmasta kuusiviljelmästä – Kaingaroa Forestista – kirkasta vettä. En osaa tarkkaan kuvailla kuinka iso kuusikko oli kyseessä, mutta jotain kertoo se, että sieltä ajetaan satamaan 420 tukkirekkaa päivässä. Joka tapauksessa hiekkainen maasto muistutti lähinnä kotoisia hiekkaharjuja, joissa kasvaa mäntyjä. Se suodatti tehokkaasti järkyttävän vesisademäärän ilman että joki meni aivan kelvottomaan kuntoon. Joen nimi
oli Rangitaiki River.
Helpottavan kahvikupposen ja Lindsayn vaimon leipoman kerrassaan loistavan rusinakakun jälkeen hyppäsimme jokeen. Kalastustapana toimi nymfikalastus ylävirtaan indikaattorin kanssa – jotain mitä tulen varmasti harrastamaan kotosuomessa reilusti. Kalastustapa on lähes larvastusta, erona tosiaan se että hauleja ei käytetä, uitot ovat pidempiä ja käytetään indikaattoria. 
Tykkään, ei ole ihan niin ronkkimisen meininki kuin larvastuksessa.
Tunnin kalastuksen tuloksena saan kaksi kuvankaunista kirjolohta, tili siis auki! Paikalliset kalat ovat erittäin kovia taistelijoita, ja toinen kirjolohista ampaisee pohjasiimoille ihan kevyesti. Perukkeina käytetään vahvoja fluorocarbon -siimoja, joten kaloille voi antaa reilusti painetta. Ne pitää kuulemma pysäyttää ennen kuin ampaisevat ryteikköihin, joo joo. Arvaa yritänkö 🙂
Noin parisataa metriä ylävirtaan vaihdan pinturiin, ja Royal Coachman pettää virran sivusta n. 3kg kirjolohen. Otti on kuin lohella konsanaan, vesi räiskyy. Tiputan kalan yli 5min väsytyksen jälkeen, kala ampui pari koskea alaspäin vaikka yritin kaikkeni pysäyttää sitä. Ihme kyllä v-kerroin ei noussut oikeastaan laisinkaan, olo oli kuin itse Henrik Mortensenillä. “I got the best of it”. Saan pinturilla vielä kaksi kalaa, joten nyt saldona on 4 uskomattoman kaunista ja ehjäeväistä kalaa, kokoluokassa 1,5-2,5kg.
Lähdemme etsimään lisää kalastettavaa vettä. Seuraavana kuivuneet Flaxy Lakes, Kanava ja reissun lopetus.
Toiselta nimeltään pesukoneita, kanjonikiipeilyä ja yleistä kyvyttömyyden tunnetta
Olipahan päivä Rotoruassa. Ensimmäinen kolmasosa-sooloilupäivä takana. Kokeilin niin vuoristokiipeily- joki kuin järvikalastustakin. Heti alkuun tapan jännityksen: ei saalista. Pääsin kyllä tarjoamaan perhoa pariin otteeseen ennalta havaituille kokoluokkaa 2-5kg kaloille. Ei ihan arkipäiväistä huvia ruuhkasuomessa 😀
Ensimmäiseksi tempaisin pienen joen yläjuoksulle, johon sain “varman vinkin” kalastuskaupasta. Ei helvetti mikä paikka. Joki virtasi kanjonissa, noin 50m maan pinnalta. Kolusin kanjonin pohjalle ja löysin kasan pesukoneita ja muuta jätettä jota oli heitetty jossain ylhäällä kulkevan sillan päältä. Nooh, hetken kanjonissa koluttuani löysin kaksi poolia. Joki oli kaivettu tunneliin, ja tunnelin ylä- ja alapuolella oli poolit. Kummassakin näkyi kaloja, arviolta 2kg. Pari heittoa ja onnistuin tartuttamaan perhot ylhäällä roikkuviin liaaneihin.
Noin tunnin alhaalla koluttuani päätin että nyt riittää, en päässyt edes kahlaamalla alavirtaan sillä joki oli yllättävän syvä. Meinasi välillä jo alkaa pelottamaan. Kiipesin lopulta ylös ja en hajottanut mitään. Ekasta paikasta siis nollaa.
Seuraavaksi suuntasin jokisuuhun, jossa kalastuskirjan mukaan on hyvät pelipaikat. Jokisuuhun pääsi kätevästi autolla. Pian selvisi, että vettä hiekkarannalla järveen laskevassa jokisuussa oli noin 10cm. Kahlasin satakunta metriä ulos, ja muutaman kymmenen Woolly Bugger -heiton jälkeen lähdin karkuun minua ahdistellutta mustaa (kyllä: joutsenet ovat pääosin mustia + punanokkaisia) joutsenta. Ok, järveltä en löytäisi kalaa näillä ohjeilla. Toisesta paikasta siis nollaa.
Päätin kokeilla vielä jokea ylävirtaan, vähän matkan päässä oli silta ja sen
yläpuolella joki vaikutti sopivalta, se kulkee kätevästi pellon laidassa. Pian auton parkkiin saatuani karu totuus selvisi, joessa ei voi kahlata sillä se pelottaa kalat ja rannalta ei pysty heittämään. Näin pari isoa (3kg+) taimenta joen pohjalla, selkäpiitä alkoi karmimaan. Joki oli korkeintaan 4m leveä, ja siinä on tuon kokoluokan taimenia! Käpistelin jokirannassa pari tuntia, pääsin tarjoamaan nymfejä arviolta 4-5kg taimenelle joka kölli rauhassa erään puun alla. Tuloksena puolentusinaa nymfiä puussa taimenen yläpuolella ja arviolta kaksi semionnistunutta driftiä kalan ohi. Ei reaktiota kalan puolelta, itsekseni kyllä lupasin että jatkossa luen jokaisen FF&FT:ssä olevan “näin heität puiden alle kätevästi alaheitolla” -artikkelin.
Lopulta päätin antaa homman olla, joka oli pitkässä juoksussa hyvä ratkaisu. Huomasin nimittäin palatessani että olin kävellyt vahingossa jokivartta yksityisalueelle. NZ:ssä yksityisalue on aika rankka käsite, jokamiehen oikeutta ei noin vain tunneta.
No huomenna lisää. Onneksi pääsen kalaan oppaan kanssa, joka toivottavasti opastaa minut paremmille pooleile 🙂
Terveisiä Aucklandista. Kirjoitan tätä nettikahvilasta, sain juuri tehtyä loput varaukset reissuun. Huomenna Holdenin (helvetti, en saanut Nissania vaan Opel Corsan. Opelit ovat täällä päin maailmaa Holdeneita) nokka kohti Rotoruaa. Rotoruasta sain todella halvan majoituksen (29 AUD / päivä, eli n. 17€) ja kalliin oppaan. No ainakin rahat menevät kalastukseen eikä nukkumiseen, joten sijoitus ei voi mennä hukkaan.
Aucklandissa on mukava +20-23C ja puolipilvistä. Kalakelit.. ehkä. Eilen ajelimme Larissan kanssa pitkin pohjoissaarta, ehkä hienoimpia teitä mitä olen koskaan ajellut. Uskomattoman hienoja rantateitä, täynnä kukkivia puita ja mutkia. Kalapaikkoja ei vielä päässyt bongaamaan, ajattelimme että päivästä saa nautittua enemmän kun suuntaamme nokkamme kohti ehkä ainoaa niemeä koko saarella joka ei oikein sovellu kalastukseen mitenkään. Oli ihan hyvä valinta 🙂
Luulen muuten että törmäsin Thamesissa Angling Exploration Groupiin, kaverit ajoivat koinsyömällä hiacella jossa luki isolla fuck & fish. No, nähtäväksi jää oliko se todella AEG vai jotain muita paikallisia taimenpummeja, bloginsa mukaan kaverit ovat nyt Mongoliassa jahtaamassa Taimenia.
Täytyy laittaa kuvia myöhemmin, en ehtinyt vielä purkaa kameraa.
Sain oppaan varattua Rotoruan alueelle. Compleat Anglerista oli ilmoitettu että “Sam’s coming from Finland” ja kun soittelin Lindsaylle homma oli välittömästi kunnossa. Olemme menossa ensi keskiviikkona, 19.12 katsomaan jos löytyisi pari brownieta.
Lindsay ei enää tee aktiivisesti mainosta palveluitaan, kuulemma läskit jenkit pilaavat homman ja heidän kanssaan ei kestä edes rahasta. Joten nykyään homma toimii siten, että paikalliset kalastusliikkeet suosittelevat oppaita ja he pääsevät valitsemaan asiakkaansa. Toisaalta kun näin sitä vispomista Yellowstonessa, ymmärrän että välttämättä ihan jokaista republikaania ei halua jokivarteen viedä.
Lindsay on vähän jo ikääntymään päin oleva herrasmies, paikallisen kalastusopasliiton perustajajäsen ja nykyinen puheenjohtaja. Vaikuttaa siis lupaavalta, toivotaan että kaveri on pätevä ja löydämme kalaa. On meinaan sijoituksena sen verran suuri meikäläisen kukkarolle, ettei ihan turhasta viitsisi maksaa.
Lauantaina sitten nokka kohti Aucklandia ja pyörät alle (vuokrasin Nissan enmuistaminkä automaattivaihteilla – päättelin että vasemmanpuoleinen liikenne on ihan riittävän jännittävää).
Tänään päästiin viimein asiaan. Ensin kävimme eteläisen pallonpuoliskon korkeimmassa tornissa (300m), Eureka Towerissa ihmettelemässä Melbournen maisemia. Hienolta näytti, ja täytyy sanoa että ylöspääsystä kannatti pari lanttia maksaa.
Tornin yläpäässä on 300 000 litraa vettä, joka tasaa huojumisliikettä kovassa tuulessa. Uh Oh.
Tornin lähettyvillä oli toki jotain mielenkiintoisempaa. Nimittän Melbournen yksi harvoista keskusta-alueella olevista kalastuskaupoista, Compleat Angler. Kaupalla on harvinaisen huonot verkkosivut mutta palvelu oli mitä loistavinta. Winston, Sage ym. säästömerkit esillä (Sage Xi2 maksoi 997 AUD, noin 600€). Jätin säästämättä. Itse kaupan pitäjä sensijaan oli loistava informaation lähde ensi viikon Uuden Seelannin reissua ajatellen: hän oli juuri viime viikolla ollut pohjoissaarella kalassa. Saldona kahteen-kolmeen pekkaan viikon aikana melkein 100 taimenta, suurimmat 5-7lbs. AI mikä matkakuume?
Perhoina olivat toimineet tungsten nymfit ohuella fluorocarbon perukkeella upotettuna, litkan päähän kokoa #16 oleva PT tai musta nymfi joka rasvataan Ginkillä(!). Sain kaverilta heidän oppaansa osoitteen ja puhelinnumeron, hän lupasi suositella minua hänelle. Kuulemma kaveri ei enää aktiivisesti mainosta opaspalveluitaan, ettei opastettavaksi tule läskejä idiootti-jenkkejä. “But you’re okay mate, I can call him and tell him you’re coming”.
Cheers mate!
Here we go again. Nyt alkoi taas polttelemaan kalareissu ihan viimeisen päälle. Pakkaan parhaillaan viimeisiä tavaroita, kohtana Melbourne Australia ja siitä edelleen ennen joulua useampi päivä kalastelua Uudessa Seelannissa, pohjoissaarella. Olen menossa Larissan kanssa Danin ja Paulin luo viettämään joulua, ja päättelin että kerta nurkilla ollaan, voisi poiketa kalassa.
Luin pk.netistä että kahluukamppeita ja perhoja on turha yrittää viedä maahan. Tosin, lueskelin New Zealand biosecurity sivuja, joissa on hyvät ohjeet maahan tuleville kalastajille (mitenniin? onko meillä turismia?). Näiden mukaan maahan saa tuoda kumipohjaiset kahluukengät! Hähää. Arvatkaas mitä säästin Bozemanista? Noniin, Simmsin Aquastealthit vaan laukkuun ja menoksi.
Muutoin mukaan on lähdössä #5 ja #7 vavat, vähän olen vielä pihalla mikä toimii ja mikä ei. Tarkoituksena olisi löytää jotain vähän reilumpaa kirjolohta mestoilta.. saa nähdä kuin äijän käy. Pyhänä tavoitteenani on raportoida matkan vaiheita suoraan Huopeeseen, sitä vartenhan tämä äänitorvi on laitettu tulille. Huomenissa ensin suuntana Oulu -> Helsinki -> Hong Kong -> Melbourne. Palaan poolille.