Month: November 2008
-
Simojoen lohiarvoitus ratkesi
Tulihan se sieltä, totuus nimittäin. Meitä piinasi Jukkiksen kanssa koko kesän Simojoen lohilaskurin huimat lukemat. Yli 230 noussutta lohta päivässä!! Ja sitten karu totuus joella, ei mitään havaintoa kaloista. No, onneksi kiltit RKTL:n pojat tekivät tutkimusta: “Vilkkainta kalojen liikehdintä oli 15. kesäkuuta, jolloin 230 yli 60 senttimetrin kokoista lohta ui luotauspaikan ohi ylävirtaan ja 134…
-
Lihis the Cruel, Terror of Porkkala, slayer of five (ok, I let four of them go, but hey, I have blood on these hands!)
Olin sopinut helsinkiläistyneen ystäväni Jussin kanssa pienimuotoiset taimenpeijaiset pääkaupunkimme rannikolle. Pienen hiomisen jälkeen päätimme valita ajaksi lauantain 15.11., ja lopulta päätimme vaihtaa kohdekalankin haukeen, kun vesikin oli vielä mukavan lämpöistä. Saavuin siis perjantaina illasta Jussin residenssiin. Ennen liikkelle lähtöä käväisin vielä Lidlissä hakemassa mestareiden aamupalan ja muutaman meksikolaisen oluen. Otin sikspäkillisen Solia matkaan ja lähdin…
-
Haukia, vaan ei perholla
Käytin tässä jälleen aikaani hyödyksi: Piti tehdä koulutöitä, sen sijaan kolasin YouTubesta haukivideoita. Törmäsin perus pulikanuiton lisäksi pariin varsin mielenkiintoiseen ja ajatuksia herättävään pätkään. Haukien käsinkalastusta Hauen käsinkalastusta Rahajoella. Kuinka monta tällaista hauen kutunousun kohteena olevaa pikkujokea mahtaa löytyä? Ei varmasti ole ihan yhtä tai kahta. Ajatus aikaisen kevään koskikalastuksesta isoilla steamereilla haukien toivossa ei…
-
Saaristossa
Olemme Samulin kanssa suunnitelleet syksyistä haukikarnevaalia Saaristomerelle ainakin parin vuoden ajan, ja nyt lopulta päätimme lopettaa särkimäisen leuanloksuttelun ja toteuttaa suunnitelmat. Niinpä data virtasi sekä ykköset ja nollat saivat kyytiä, kun hiiret savuten etsimme sopivaa päämajaa iskullemme. Olen ilmeisesti sen verran verkkoajan kasvatti, että minulle hyvät tai edes jonkinlaiset nettisivut ovat erittäin tärkeä osa yrityksen…