Huove

Hiljaista pidellyt kalastusrintamalla ja myös täällä blogimaailmassa viime aikoina. Kivoja videoita kuitenkin sattunut silmiin, joista tässä yksi hienoimmista. Todellakin epic, ja täytyy todeta, että tuo touhu ainakin on todellista urheilukalastusta! Pitää kai itsekin lähteä lenkille, että moiseen tilanteeseen joutuessa ei puhti loppuisi ensimmäisen kahden sadan metrin jälkeen kesken. Tai mikä vielä parempaa, lähteä kalaan!

Mertsarikauden ollessa aluillaan myös sidontapenkistä on kuoriutunut muutamia suteja. Ehkäpä otikkaimman näköinen peli tuli legendaarisen ambulanssiväreihin sidotusta Hollow Deceiveristä. Kerrankin maltoin olla laittamatta liikaa karvoitusta (paha tapa laittaa liikaa on jäänyt haukipuolelta, jossa karvaa saa taas olla aika reippahasti, kun terävät hampaat sitä kuitenkin katkovat).

Tällä hetkellä taas muut kiireet pitävät poissa kalavesien ääreltä, mutta ei tämä mennyt kesä ihan niin hiljainen onkimisen suhteen ole ollut, kuin blogin päivitystahdista voisi olettaa. Jahka tässä vähän meno rauhoittuu, niin lupaan hieman kertailla kesän tapahtumia.

Sain eilen iloista sähköpostia Sissokselta:

“Asiani koskee uutiskirjeen tilaamalla osallistumistasi arvontaan. Olet voittanut palkinnon.”

Vähän aikaa spostia tavattuani varmistuin, että kyseessä ei ole Nigerian Sissos ja soittelin liikkeeseen varmistaakseni, minkä palkinnon olen saanut. Vaihtoehdot olivat:

Arvatkaa vaan, oli arpalappu antanut tuon neljännen kohdan? Pienin rahallinen ja käytännöllinen arvo, ja mikä parasta, patruunat ovat luvanvaraista tavaraa, joten niitä ei minulle voi luovuttaa! No, lupasi Sissoksen kaveri puhua perhopuolen janttereille ja lähettävät minulle jotain perhokamaa postissa lohdutukseksi. Jäädään odottelemaan. Joskus se onni potkaisee, mutta osuma saattaa sittenkin sattua.

Lempäälän Ideaparkiin on avattu uusi miesten maailma Mänpark. Tarkoitus on mitä selvimmin optimoida rahanvienti: kun vaimoväki vinguttaa korttia vaatekaupoilla, voivat herrat tuhlata aikaa ja rahaa moottorivärkkien ja/tai kalastusvälineiden parissa (pahoittelen sukupuolistereotypioita, mutta tässä tapauksessa taitavat olla poikkeuksellisen paikkansapitäviä). Erityisesti uutta Kalastussuomi.fi -liikettä on luukutettu televisiotakin myöten, joten päätin käydä katsastamassa uuden kauppapaikan tarjonnan.

Vissun vaparäkki.

Mänpark on piilotettu melko vaikeakulkuisesti entisiin huoltotiloihin pois Ideaparkin pääkäytäviltä. Sisään pääsee vain yhdestä kohtaa, joka kyltityksestä huolimatta pitää melkein tietää, että paikalle löytää. Syrjäinen sijainti saattaa kiireisessä ostoskeskuksessakin olla kehnompi juttu, esimerkiksi Idiksen muotikatu Catwalk on varsin hiljainen, vaikka ihan pääareenoiden vieressä sijaitseekin. Tosin Mänparkin kohderyhmä ja tarjonta poikkeaa muusta keskuksesta, joten sinänsä sijainti ei välttämättä ole huono asia.

Varsin iso ja avara tila on jaettu kahtia: toisella puolella myydään moottoritavaraa ja toisella kalastuskamat. Välissä on iso tila heittoaltaalle. Sisäänkäynnin luona on lisäksi sohvakalustot, kalastusmainoksia pyörittävä telkkari ja vino pino alan lehtiä.

Sisäänkäynnin sohvakalusto.

Itse liikkeessä näytti pyörivän varsin tututtuja naamoja Tampereen kalastusvälineestä. Myös tarjonta oli tuttu: perho-osastolla tarjolla oli lähinnä Visionin, TFO:n ja Snowbeen tuotteita. Sidontahyllyillä oli vielä melko tyhjää. Veikkaisin, että uuttaa isoa liiketilaa ei vanhoista varastoista ole saatu vielä ihan täytettyä. Henkilökunnan mukaan tavaraa tulee vielä parin kuukauden ajan lisää päivittäin.

Varsinkin Vissun vapoja oli näytillä iso kirjo, mutta muuten perhokamavalikoima ei ollut mitenkään säväyttävä. Liikkeen jippo löytyykin laajan tilan muusta käytöstä. Erityisesti heittoallas on kuningasjuttu ja vapoja on todella helppo testata. Setti käteen, kaksi askelta ja on jo heittoaltaalla. Päivä kuluisi kivasti eri settejä testaillessa, nyt rajatun ajan puitteissa jouduin tyytymään heittämään Vissun Cultin #5:sta ja Big Daddyn 9’ #8:aa, joista varsinkin jälkimmäinen jätti kaipuun käteen. Muutenkin isoa, vaikkakin vähän kolkkoa tilaa on hyödynnetty: liikkeestä löytyy mm. koeuittoallas (jossa voi koittaa niin vieheitä kuin kajakkiakin) ja sidontapaikka. Seinillä olikin useampia mainoksia perhonheitto- ja sidontakursseista sekä muuhun kalastukseen liittyvistä esittelytilaisuuksista.

Uittoallas.

Kaiken kaikkiaan hieno paikka, ja konseptiin kuuluu vielä asiantuntevaa palveluakin. Myyjät olivat auliisti esittelemässä mm. perhonheittoa kädestä pitäen kaikille, jotka altaan ääreen uskaltautuivat. Mikä hienointa, aikaa näytti löytyvän myös paikalla pyörineille pikkujunnuille, vaikka viikkorahojen ostovoima tuskin riittäisi esittelysettien hankintaan (nojoo, jos kauppias koukuttaa kouluikäisen perhokalastukseen, on tulevaisuudessa kassavirtaa luvassa pitkäksi aikaa (nimim. kokemusta on), mutta silti nykyisessä pikavoittoja suosivassa maailmassa ihailtavan pitkäjänteistä toimintaa).

Erittäin mukava paikka siis ihan viettää aikaa, ja yleiseen hengailuun tunnuttiin suhtautuvan positiivisesti ja ihan rohkaisevankin ovella. Isossa hallissa heittoaltaan äärellä tulikin vähän Perhomessufiilis. Harvoin sitä tietenkään kalastuskaupasta ostamatta pois pääsee, ja tälläkin kertaa vähän sidontamatskuja oli ihan kannatusmielessä laitettava.  Suosittelen kyllä lämpimästi visiittiä, jos Ideaparkin kulmille syystä tai kolmannesta päätyy.

Noniin, on taas se aika vuodesta, nimittäin lohireissun aika! Starttaamme kohti pohjoista parin tunnin kuluttua. Suunnitelma on vähän auki, mutta ajatuksena oli ehkä heittää lupa tai kaksi Neidenillä tai Utsjoella, käydä Sandfjordelvalla näin parhaaseen nousuaikaan ja luonnollisesti ohjelmaan kuuluu myös Repparin visiitti. Täysi tankki, viikko aikaa ja taivas rajana, täältä tullaan!

Sidoin yhden Red Franciksen ja homma vähän lähti käsistä. Nyt on joka värissä, lisäpainotuksella ja jopa kumijaloilla varustettuja versioita.

Kazakstan on mielenkiintoinen maa – myös kalastuksellisesti. Pääsin reissulla todistamaan taloussiian perkaamista ja melkein itsekin kalalle.

Noniin, nyt on maailmalta kotiuduttu ja juhannustakin jo juhlittu, joten voisi vähän kirjoittaa reissusta. Kazakstaniin päädyin tekemään lehtijuttuja, koska koulukaverini on suomen lähetystössä maan pääkaupungissa Astanassa töissä. Minne mies kulkee, niin kalastus tulee mukana, vaikka tällä kertaa työparin uhkavaatimusten takia (ei kuulemma työn tekemisestä tule mitään, jos on koko ajan kalalla, emmäkäsitä…) piti vapa jättää kotiin. Silti pääsin reissulla melkein kalaan.

Kazakstan on valtava pläntti maata (pinta-alaltaan maailman yhdeksänneksi isoin valtio) Venäjän eteläpuolella Keski-Aasiassa. Pääasiassa maa on tasaista kuivaa aroa, yli kolme neljäsosaa maasta onkin puoliaavikkoa tai aavikkoa. Ei siis ehkä yllätys, että pikaisella googlehaulla Kazakstanin kalastusmahdollisuuksista ei paljon tietoa löydy. Mutta jos kahdeksan kertaa Suomen kokoiselta alueelta löytyy vuoristoa edes 12% pinta-alasta ja sisävesiäkin 2%, se tarkoittaa jo varsin mittavia mahdollisuuksia. Vaikka merenrantaa Kazakstanista ei löydy, on sen alueella useampia erittäin isoja järviä, maailman suurin järvi Kaspianmeri ja surullisen kuuluisa Araljärvi etunenässä.

Vaikka kovin syvälle kasakkien kalaharrastukseen en päässyt, tuntui kalastus (kuten myös metsästys, vaellus ja eräily muutenkin) olevan suhteellisen suosittua Kazakstanissa. Maan entisessä pääkaupungissa Almatyssa oli todistettavasti ainakin kaksi kalastuskauppaa (jotka perhana olivat kiinni, kun koitin mennä käymään), ja jos sattumanvaraisella hortoilulla miljoonakaupungissa törmää kahteen kalastusliikkeeseen, niitä aivan varmasti on useampia. Uudessa, keskelle aroa pystytetyssä kulissinomaisessa pääkaupunki Astanassa en kalastusliikettä nähnyt, mutta kaupungin halki virtaavalla joella (joka on alun perin ollut pikku puro, mutta suuruudenhullu presidentti on päättänyt, että pääkaupungissa pitää olla kunnon joki ja kaivattanut ojan sata metriä leveäksi virtaamattomaksi suvannoksi) näkyi kalastajia: ukkoja mato-ongella ja jopa jokunen virveliäkin heittänyt.

Kalapoika Astanassa, jotain pikkujigiä kaveri siinä heitteli.

Pikatuntumalta jäi sellainen kuva, että lämpimien vesien lajien kalastus on suosituinta. Kuhaa, monnia, karppia ja sampia kalastetaan joista ja järvistä (tai näin ainakin siellä päin, missä itse pyörin). Itse pääsin lähimmäs kalastusta Almatyn lähellä Kapchagaissa (englanninkielinen kirjoitusasu, lausutaan suurin piirtein Kapsikai) valtavan, 150 kilometriä pitkän tekojärven rannalla. Meitä Almatyssa auttanut suomalainen liikemies Kyllösen Kauko rakentaa järven rannalle lomakylää, joka on tarkoitus nimetä Finlandiaksi. Ensimmäisenä tontille oli rakennettu huussi, toinen rakennus olikin jo sauna. Pääsimme tyypittämään toisessa erässä, sillä rakennusmestarina häärinyt Markus oli ottanut ensimmäiset löylyt samana päivänä.

Aurinko laskee Kapsikain tekojärvellä.

Kapsikaissa voi kalastellessa joutua väistelemään villihevoslaumoja.

Työmaalla hääräsi apumiehinä pari paikallista sälliä, jotka olivat kovia kalastamaan. Iltaisin töiden jälkeen kaverit ampuivat järven rantaan virveliä heittämään. Varsin tutun näköiset vermeet oli käytössä. Vavat olivat aika järeitä, mutta avokeloilla heitettiin lippuja ja lusikoita. Kuhaa tulee kuulemma välillä varsin hyvin, mitään valtavia kölliköitä ei rannalta tosin tavoita. Meidän saunailtana kaverit saivat noin kiloisen paikallisen särkikalan, joka näytti säyneen ja siian risteytykseltä. Varsinainen taloussiika siis! Pataan meni, valitettavasti minulla ei ollut kamera enää hollilla, joten kuvaa en kalasta saanut. Samoin kävi omalle kalastukselle, piti poikien kanssa käydä vähän heittämässä, mutta haastattelu päivällä venyi sen verran pitkäksi, että en lopulta ehtinyt rantaan ollenkaan. Joten harmillisesti jäi heitot tekemättä Kazakstanissa.

Lämpimän veden kalastus ei ole kuitenkaan aina mahdollisuus Kazakstanissa. Almatyn miljoonakaupunki sijaitsee suoraan arosta kilometrien korkeuteen ampaisevien vuorten katveessa. Opaskirjan mukaan vuoristosta löytyisi myös taimenta, ja pikavisiitillä laskettelukeskuksessa tie seuraili varsin nätin näköistä pientä vuoristopuroa. Olisi kyllä ehdottomasti tarkemman tutustumisen arvoinen paikka, sillä Almaty kaupunkinakin oli hieno, mutta jos miljoonakaupungin porteilta saisi vielä ongittua taimenta vuoristossa, olisi mahdollisuudet kalastusturismiin melkoisen mahtavat. Lisäksi maan itäosista löytyy Siperianjokilohta, Hucho Taimenta. Sinänsä ei kovin suuri ihme, sillä Mongoliahan on aivan itärajan tuntumassa. Tosin Kazakstanin kanta on uhanalainen, eikä ilmeisesti vedä vertoja Mongolian kuuluisammille Taimenvesille.

Kuva vuorilta, vain parinkymmenen minuutin päässä miljoonakaupungin keskustassa. Kuvassa näkyvä pikaluisteluareena on kuulemma piireissä maailmankuulu, siellä on tehty valtava määrä maailmanennätyksiä.

Kaiken kaikkiaan Kazakstan on siis erittäin mielenkiintoinen maa, myös kalastuksellisesti. Eläminen ja kalastaminen on vielä varsin edullista, kun suuria kansainvälisiä matkanjärjestäjiä ei paikalla häärää. Venäjän kielen taitaminen vain olisi ensiarvoista, että pystyisi asioista ja paikoista ottamaan paremmin selvää. Mahdollisuuksia kyllä on, ja eksotiikkaa riittää. Pääsee ainakin kalalle paikkoihin, joissa joka toinen koskella vastaan tuleva ei ole käynyt. 

Nyt on reissusta kotiuduttu, vaan kalalle ei vielä päästy. Kuitenkin Kazakstanissakin pääsi harrastamaan kalastustouhuja, joten ei se ihan kuiva reissu ollut. Tarkemmin myöhemmin, mutta aloitetaan päivitysrumba taas nettilöydöksillä.

Nokian Uutiset uutisoi perjantaina 15.6. nettisivullaan Siurosta keskiviikko-torstai yönä saadusta seitsemän kilon kuhasta. Hirveä mölli, kertoo kyllä hyvin, minkälaisia kaloja koskessa ui. Ja juuri olin mainostanut kotona, että pitäisi varmaan käydä Siurolla, sieltä kun voisi saada kuhaa ruokakalaksi. Tämän uutisen jälkeen tosin saattaa olla melkoinen tunku jo valmiiksi ruuhkaisella koskella, mutta ei tämä kuhaintoa ainakaan alentanut.

Lisäksi netin ihmemaasta löytyi myös pääkaupunkiseudulta kuntavaaliehdokasta hakeville lukijoille yksi vaihtoehto. Vihreiden Emma Kari kantaa huolta Vantaanjoen meritaimenesta. Sen syvemmälle politiikkaan ei ole tarkoitus nyt sukeltaa, muitakin hyviä (ehkä jopa parempia) syitä äänestää jotain ehdokasta on kuin meritaimen. Mutta jos joku nostaa tämänkin kissan (taimenen) pöydälle, on se syytä tuoda esiin.

Viime päivinä julkisuudessa on ollut taas paljon kalastusjuttuja. Tiistain 29.5. Hesarissa oli juttu siitä, kuinka entisiä alkoholisteja kuntoutetaan kalastuksen avulla. Tämän niin mainion harrastuksen rentouttava ja vapauttava vaikutus toimii siis ääritapauksissakin. Harmillisesti juttu on luettavissa kokonaisuudessaan vain Hesarin digilehden tilanneille.

Juttussa haastatellun Heinon kanssa voi olla kuitenkin samaa mieltä, kun hän toteaa: "­Kun jo il­lal­la päät­tää, et­tä aa­mul­la läh­den ka­laan, niin sil­loin ei tu­le läh­det­tyä juo­maan kal­jaa." QFT!

Lisäksi mätirasiaistutukset ovat olleet esillä mediassa kovasti. Eilisissä Kympin uutisissa oli pitkä pätkä asiasta. Kommentointi oli ehkä vähän mutkia oikovaa ja turhankin positiivista, sillä mätirasiat julistettiin taimenkantojen pelastukseksi ja niiden avulla kuulemma pystytään palauttamaan taimenkannat kaikkialle Suomeen. Ovat ne ehdottomasti askel oikeaan suuntaan, mutta on tässä maassa aika helevetisti muutakin tehtävä, että saataisiin taimenkannat taas kuosiin.

Kympin uutiset: taimenet palaavat takaisin jokiin

Nyt tulee muuten ainakin omalta osaltani hieman hiljaisempi jakso raporttien kanssa, sillä alkukauden paras kalastuskausi menee valitettavasti Kazakstanissa lehtijuttuja kirjoitellessa. Tai valitettavaa nyt on lähinnä vain ajankohta, muuten matkaa odotan innolla. Kalaan päässee seuraavan kerran vasta juhannuksen jälkeen.

Mutta toivottavasti arvon blogitoverini ehtivät käydä kalalla ja laittaa raporttiakin. Jos eivät, niin sillä ainakin voi aina lohduttautua, että joku teistä, hyvät lukijat, on aina ongella.

Kevään ensimmäiseltä koskireissun tuloksena oli tukku hienoja kokemuksia ja yksi koskihauki.

Perjantai 25.5. oli vapaana ja varattu kalapäiväksi. Suunnitelma oli lähteä Turguseen kapteeni Hollingworthin mainiolle kala-alukselle, mutta kuume kellisti kipparin, joten oli keksittävä plan B. Soittelin läpi Timpan ja Jarin, mutta pojat eivät ongelle päässeet. Lopulta tarpeettoman pitkän arpomisen jälkeen päätin lähteä itsekseni käymään Poltinkoskella.

Ikaalisten perämetsissä sijaitseva Poltti tuli tsekattua ensimmäistä kertaa viime keväänä. Tutustumisreissu oli varsin onnistunut ja koski todella nätti ja mukava kalastettava, vaikkakin vähän tummavetinen. Eivät ole vuodet veljiä keskenänsä, tämän jouduin toteamaan koskelle päästyäni. Vettä oli varmasti puoli metriä enemmän kuin viime vuonna lähes päivälleen samaan aikaan. Viimeksi niin ilmeikäs koski oli nyt valtava kuohuva ränni, kun vesi huljasi isoimpienkin kivien yli. Ilmeisesti korkea vesi oli pelotellut kollegat myös pois koskelta (tai kevään ensimmäisiä istutuksia ei oltu vielä tehty, voisi kyynisempi kommentaattori epäillä), sillä sain koko illan onkia itsekseni. Vaikka vettä oli reilusti, lämpötila oli varsin sopiva, vähän reilut 12 astetta.

Päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja käydä tarkistamassa lupa-alueen yläosan Kallio- ja Leppäkosken. Ylin Kalliokoski oli varsin nätti paikka, josta tuli kalastettua korkean veden takia vain niska. Kuvauksellinen paikka, varsinkin vanhan myllyn rauniot kallioisella putouspaikalla olivat näyttävät.

Kalliokosken kuohuja myllyn kohdalta.

Leppäkoski oli ainakin tällä vedellä melkoinen ränni. Muutenkin se taitaa olla kunnostamaton kohde ainakin koskialueen pätkäisevän padon yläpuolelta, jossa pienvoimala jauhaa sähköä lähikylän kolmeen telkkariin. Ongin hetken näyttävää akanvirtaa ilman tuloksia. Padon alapuolella varsinkin luonnonuoma oli otikkaan näköinen, mutta siinä ei tullut kalastettua. Normivedellä voi tosin luonnonuoma olla melko kuiva, jos juoksutus tapahtuu pääasiassa putkea pitkin voimalaitokseen.

Näyttävä stoppari Leppäkoskella, luulisi kajakkimiehillekin kelpaavan.

Leppäkosken pato ja tunnelmapisarat.

Tutkimusmatka päättyi Poltinkoskelle, jossa oli tarkoitus alkaa varsinainen kalastus. Startti oli venynyt varsin myöhäiseksi, ja muilla koskilla tusatessa meni aikaa, joten kello oli lähempänä kymmentä, kun aloitin pommittamaa Poltinkosken herkullista välisuvantoa. Niska oli tyhjä, joten siirryin ylemmän kosken loppuliukuun. Päävirran reunasta Hollow Deceiveriin päsähtikin varsin mukavan oloinen kala. Hetken väsyttelin jo mielessäni paikallista taimenta, mutta ei, haukihan sieltä nousi. Ei auttanut katsoa lahjakalaa suuhun, vaan varsin hyvässä lihassa ollut kiloinen puikkari lähti mukaan kalapihvien raaka-aineeksi.

Poltinkosken välisuvanto.

Loppuillasta roikottelin tinseliä alempana koskessa tietämieni kiventakusten tuntumassa, sillä päälle päin niitä oli varsin vaikea havaita. Mitään kontaktia kaloihin ei enää ollut. On tuo Poltti kyllä tavattoman hieno paikka, ja koko Aurejoen reitillä riittää pudotuskorkeutta ja näyttäviä koskipaikkoja. Pato on harmillinen juttu, mutta kyllä synkeintä on tuo veden yönmusta väri, varsinkin näin tulva-aikaan. Kansalaisen karttapaikkaa katsoessa kyllä näkyy syykin. Reitin ympäristö on täynnä tiheätä sinistä viivaa metsäojien merkiksi, ja useampi turvetuotantoaluekin näytti löytyvän. Kyllä kosken nettisivuilla uhotaan paikallista taimenta silti löytyvän, ja viime reissulla saatiin kyllä muutamia nättejä pienempiä ja isompia mallikappaleitakin, eli saattaa niitä siellä puljata. On se sitkeä otus kuitenkin tuo taimen. Huonoista puolista huolimatta Poltti on kyllä monipuolinen ja miellyttävä kalastettava, joten kyllä siellä joutunee käymään joskus vähän vähemmällä vedellä uudestaan.

Sateenkaari. Iltavalo oli erittäin kuvauksellinen, ja menetin melkoisen vuoden luontokuvan, kun valtava lähes 50 joutsenen parvi lensi välisuvannon yli. Kamera oli luonnollisesti repussa.

Haukireissu lähijärville tuotti tulokseksi kasan puikkareita ja vain yhden paremman kalan.

Tänään avattiin haukikausi kunnolla, kun Jarin ja Timpan kanssa pakkasimme kelluntarenkaat autoon ja hurautimme pelipaikoille. Tiukan karttabongailun tuloksena olin löytänyt pari uutta paikkaa kokeiltavaksi lähijärviltä. Ensimmäisestä kaislikosta vedimme vesiperän, mutta kannaksen toisen puolen lahdukassa oli lätinä päällä. Lopulta jäi hieman epäselväksi, oliko kyseessä kututoimintaa vai paikalla olevien salakoiden harvennusoperaatioita. Myös paikalla olevien kalojen laji jäi kysymysmerkiksi, sillä perhot eivät kelvanneet.

Kolusimme lahden reunan pitkän kaislikon, josta Timppa onnistui reissun isoimman, noin kolmekiloisen pullukan naaraamaan renkaaseen. Haukimaisteri otti pari muutakin pienempää kalaa, itsellä oli hiljaista, vain yksi tärppi.

Seuraavaksi vaihdoimme paikkaa tutulle kaislanreunalle. Itse onnistuin täällä paremmin, ja sain useampia tärppejä ja yhden pikku puikkarin renkaaseenkin. Muilla oli myös tärppejä, mutta varsin haluttomasti hauentumpit kävivät perhojen pyrstöjä nyppimässä. Isommat kalat loistivat poissaolollaan. Jari saikin veneellä liikkuneelta paikalliselta haukipatulta oivia elämänohjeita: kun tuomi kukkii, on hauki jo pois rannasta kolmessa metrissä. Pojilla ei enää puhti riittänyt penkanreunojen etsintään, joten pakkasimme kamat hieman etuajassa ja lähdimme kotia kohden.

Varsin tapahtumaköyhä haukipäivä siis. Edes kameraa ei tullut kaivettua esiin, joten kuviakaan ei ole. Toivottavasti ensi viikolla Turussa kapteeni Hollingworthin vieraana on enemmän äksöniä.