Huove

Tämä tuli tuon englanninkielisen postauksen yhteydessä jo laitettua, mutta pistetäänpä uudestaan ihan på finska. Eli tässä olisi pieni videonpätkä kalastuksesta Sisiliassa, olkaapa hyvä. Salla sattui juuri sopivasti kuvaamaan kännykällään, kun kala tarttui, joten tärppikin on saatu nauhalle. Tarkemmin tapahtumista kerrottiin tuolla aikaisemmin reissurapsassa.

Testaan samalla tässä tuota ajastimella julkaisemista, joten tämän ilmestyessä olemme Norjassa kepittämässä lohta Repparilla pintureilla (tai epätoivoisina kämpillä ryyppäämässä, jos kalaa ei ole kuulunut). Niistä kemuista lisää myöhemmin.

Viime perjantaina sain viimein vapaapäivän ja mahdollisuuden lähteä kalaan. Oli sitä odotettukin, heinäkuu on ollut varsin kuivaa kautta kalastuksellisesti. Sain houkuteltua myös Jarin matkaan, vaikka kova oli homma saada mies lähtemään kalaan, piti ihan kerran soittaa ja vähän vihjaista. Perjantaiksi oli luvattu lähes kolmenkympin lämpötiloja, joten ajattelimme jättää koskissa kituvat istukkaat rauhaan ja keskittyä hellekaloihin: toutaimeen ja popperihaukeen.

Kierros alkoi keväältä tutulta Länsi-Suomen toutainvirralta. Kävimme kesäkuussa pariin otteeseen paikalla, ja onnistuimme kuin onnistuimmekin saamaan surffilautoihin komeita tärppejä ja yhden puolentoista kilon kalan ylöskin (rapsoja piti tehdä, mutkumutku…). Lisäksi olin perhokalastajat.netin ihmeellisessä maailmassa törmännyt Togeen, joka pitää toutaimen perhokalastukseen erikoistunutta Fly Fishing for Asp –blogia.  Kertakaikkisen mainio lisä suomen jalokalavaltaiseen blogivalikoimaan, täytyy sanoa. Utelin kaverilta vinkkejä toutaimen onkimiseen. Oli kuulemma samoilla mestoilla käynyt edellisenä päivänä ja saanutkin kalan, joten odotukset olivat korkealla.

Kalapoikakalenterin heinäkuun uros onkii toutainta.

Vaan, kuten niin usein tässä rakkaassa harrastuksessa, kaikki ei mennytkään käsikirjoituksen mukaan. Paikalle saavuttaessa yllätys oli melkoinen, kun joki kuohusi valtavana ruskeana massana. Ilmeisesti Suomen yli viikolla pyyhkineet ukkoskuurot olivat sataneet vähän isommin valuma-alueelle, ja vettä ryöppysi koskessa enemmän kuin toukokuun alussa ja näkösyvyyttä oli noin 15 senttiä. Näky ei ollut kalastuksellisesti rohkaiseva, mutta kolusimme koskea kuitenkin parin tunnin ajan saamatta mitään kontakteja kaloihin. Muutamat roiskahdukset näimme, eli kyllä siellä kaloja oli ja ne syönnöstivätkin, mutta usko ei vain riittänyt.

Vettä huilasi huolella ja värikin oli vähintään haasteellinen. Kuva Jari Senbom.

Niinpä aktivoimme suunnitelmamme kakkosvaiheen ja paukautimme Poriin kesähaukea poppereilla pyytämään. Popperikalastus on ollut to do –listalla jo pitkään, mutta kunnolla en oikein sitä ole päässyt vielä toteuttamaan. Viime vuoden elokuulta plakkarissa oli vain yksi perhoa pariin kertaan tavoitellut kaveri. Nyt suuntasimme poikien viime kesänä mainioksi mestaksi toteamalle Kokemäenjoen suistoalueelle. Alue on varsinainen popperimiehen unelma: kilometritolkulla munasyvyistä lumpeiden ja ruovikoiden täplittämää matalikkoa, joka ei ilmeisesti joen aiheuttaman virtauksen takia ole vielä muuttunut täysin mudaksi, vaan on oikein hyvin kahlattavissa.

Teimme Jarin kanssa varmaankin parin kilometrin kierroksen kahlaillen ja popperia plopustellen. Ensin meininki vaikutti varsin rauhalliselta, mitä ihmettelimme, sillä viime vuonna pojat olivat saaneet paljon tärppejä hauilta ja komeilta meriahveniltakin. Lopulta Jari kuitenkin hihkaisi, kun ensimmäinen kesähauki kävi päsäyttämässä perhoon. Eihän se tarttunut, mutta jäin seuraamaan tilannetta, sillä kaloilla on tapana lyödä useampi huti ennen kuin koukku tarttuu leukaan. Seuraavalla heitolla pienehkö puolentoista kilon hauki ampuikin valtavalla vauhdilla uudestaan kiinni perhoon hypäten kokonaan ilmaan. Tällä kertaa se myös osui, ja popperi löytyi syvältä kidasta, kun hetken päästä kalaa kädessä huljuteltiin. Sama meininki jatkui läpi illan, aina sieltä täältä iski hauki todella vihaisesti popperiin. Joku siinä läiskeessä ajaa kalat hulluuden partaalle, otit eivät todellakaan ole mitään pikku pyörähdyksiä, vaan yleensä on vähintään puoli kalaa ilmassa. Hauet olivat pienehköjä, kuten tähän aikaan vuodesta matalikoilla voi odottaakin, isoimman ollessa parin kilon luokkaa. Kävimme vielä aivan loppuillasta katsastamassa tutut kaislikonreunat vähän jykevämmän kaverin toivossa, mutta isompia ei täältäkään löytynyt.

Kesähauki vääntää. Kaikki näissä kuvissa näkyvä on kahlattavissa ja kalastettavissa. Kuva Jari Senbom.

Kesämies ja kala. Kuva Jari Senbom.

Täytyy kuitenkin sanoa, että on se pinturikalastus mahtavaa, oli kalalaji mikä hyvänsä! Huteja tulee plopustellessa paljon, tälläkään reissulla ei kädessä tainnut käydä kuin kalat mieheen. Mutta toimintaa ja tiukkoja tilanteita riittää. Toutaimen pariin myös palaamme elokuussa varmasti, sitäkin toivottavasti pinnasta surffeilla onkien. Seuraavalla reissulla kalastetaan kuitenkin ihan atlantin lohta. Ensi lauantaina suuntaamme Samulin kanssa kohti tuttuja maastoja Repparille. Kelit näyttävät ainakin tällä hetkellä varsin suosiollisilta, toivokaamme hyvää reissua.

I was on a holiday in Sicily with my fiancé in the end of June. It was mostly just about spending some quality time together but I managed to sneak a 7wt Sage Fli fly rod to my back bag. Well ok, I did ask for permission first, but I’m lucky enough to have a girl who understands these little quirks of mine.

I managed to get couple of hours of fishing at one evening in Giardini Naxos near Taormina, where our hotel was. It happened to be the most windy day of our trip, but Sage was heavy enough to cast Tinseli even in gusts. Tinseli is a classic Finnish flashy streamer tied almost purely out of flashabou. It is a murderous fly anywhere in the world: pretty much every predatory fish in the planet have some small silvery bait fish on their menu and Tinseli is a perfect imitation of those.

I got some great general advice about fly fishing in Mediterranean in Medflyfish –forums. From there I also found a link to the gold mine of information about fishing in Sicily: Spinning Sicila Nord –pages. Apparently these guys run guided fishing trips for spinfishermen in Sicily. The site has a wealth of information about Sicilian fishing. It’s in Italy, but Google Translate does decent job now a days when translating from some major language to English. According to the SSN guys fishing in Sicily is pretty good compared to some other tourist destinations. Mediterranean tends to be overfished, but the situation around the island is pretty good and the sea is teeming with different predatory fish like barracudas and snappers, though sea bass seems to be the most important target species for SSN spinners. Sicily also has good black bass fishing in freshwater lakes and the picture gallery even has some shots of rainbows on streamside. I wanted to do some salt water fly fishing. Wet wading in warm blue Mediterranean sounded like a nice change from seatrout fishing, which is done when water temperatures are nearing the freezing point.

Fishing at the clear blue Mediterranean.

So I got some nice advice from the forums and SSN and had a little lookout on a bus tour to mount Etna. We drove through the coastal city of Giardini Naxos and I found very nice spot with a huge breakwater and some volcanic rocks. Then on one free evening we headed there, I geared up and started to fish behind these huge rocks that were breaking the waves rolling in from the sea. The spot just looked fishy, waves braking into white water, just like a place where a seatrout would love to lay and stalk for the pray. And as it happens, just five casts and I have a fish on and not a small one. I just couldn’t believe it myself, so it took couple of seconds to actually set the hook properly but luckily I managed to do that. Fish put up a decent fight, though the hardest part was to get down to sea level from the breakwater I was fishing from. I found a large rock jammed between two huge cubical pieces of the breakwater, climbed down from there and somehow managed to do all this while keeping tension in line and without losing the fish. When I finally got the fish to my hand it indeed proved to be a sea bass around 60 cm (24 inch) in length. It was ecstatic moment: I came to fish for species I knew nothing about in a place I’ve never been in, worked it all out in my head and had results on the fifth cast. Some shouting was involved, but gladly the wind was blowing so furiously that I didn’t disturb too many people.

My first sea bass ever.

At that point I thought I had it all figured out, but the next couple of hours drew me back to the ground. I didn’t get any more contacts to fish, no pulls no nothing. But it really didn’t matter, I had done what I came to do: to fish in the clear blue Mediterranean in the shadow of towering mount Etna. It was just a great bonus that I actually managed to catch something.

View from Taormina to Giardini Naxos with old lady, mount Etna on the backround. The breakwater can be seen on the point on left side.

Sicily truly is a beautiful place to visit whether you fish or not.

And to make it even better, my dear girlfriend happened to be filming on her Nokia C6 cell phone just at the right time. Idea was to take some film of me casting, but she actually managed to catch the take and some of the ensuing battle on camera. So here you go, please enjoy.

Joskus kovinkin usko saattaa joutua koetukselle, ja kiusaukseen on helppo langeta. Näin pääsi käymään viikonloppuna myös minulle, kun jouduin ottamaan virpan kauniiseen käteen ja lähtemään vähän kuhaa jigittelemään. No ei vain, vaikka sitä nykyään lähes yksinomaan perholla tulee kalastettua, niin eipä tuossa virvelin viskomisessa ole mitään ihmeellistä. Joissain kalastustapahtumissa virppa vain toimii yksinkertaisesti paremmin, erityisesti kun kalastetaan syvemmältä. Myönnettävä myös, että onhan se vähän rennompi kalastusmuoto noin kepeänä kesäpäivänä käydä avoappiukon ja/tai –puolison kanssa vippailemassa jigiä tunteroinen järvellä. Ei tarvitse paljon riuhtoa.

Olimme siis viikonloppuna kihlattuni isän kesämökillä Toijalassa. Vaikka lauantain keli vaikutti mökkeilijästä kehnolta (kalamiehelle keli olisi ollut mitä mainioin), niin ihan leppoisa mökkiviikonloppu lopulta saatiin. Kävimme sekä lauantaina, että sunnuntaina piipahtamassa järvellä etsimässä kuhia penkan reunoilta. Lähinnä kävimme vähän ulkoilemassa, kalantulo ei ollut niin oleellista, varsinkin kun järven ottipaikat olivat vähän hakusessa. Appikin on keskittynyt mökillään enemmän uisteluun, joten varsinaisista jigailupaikoista ei ollut etukäteistietoa. Niinpä oli erinomaisen mukava yllätys, kun erään saaren reunasta nopeasti viiteen metriin laskevasta rinteestä pamahti pieni, reippaasti alamittainen kuha oranssiin matojigiin. Olin silloin liikenteessä Sallan kanssa, joten samalla sai todistettua, että kyllä sitä kalaa joskus oikeasti saadaan, vaikka harvemmin kotiin kannettaan. Enempiä kaloja ei kuulunut, mutta eipä se haitannut. Kesäpäivää oli kiva viettää järvellä leppoisasti jigaille, onnistuinpa varsin pilvisestä kelistä huolimatta polttamaan naamani pahasti.  Täydellistä kesämeininkiä, siis.

Tämä järvikeikka katkaisi kivasti pitkän hiljaiselon kalastusrintamalla. Sisilian reissun jälkeen ei ole päässyt kalaan. Sillä välin Jari ja Timppa ovat liittyneet lohimiesten jaloon ryhmään Utsjoella ja Samuli laittoi eilen viestiä yllätysmatkalta Naeroylta. Kiristää vähän istua töissä. Ensi viikon perjantaille on varattu kala-aikaa ja elokuun alussa pitäisi viimein päästä Finnmarkiin. Sitä odotellessa aika virtaa hiljaa kuin Don.

Kävin kotimatkalla pahimmissa kalastushimoissani katsastamassa tilanteen Herralankoskella Lempäälässä. Vettä on aika sopivasti. Kuvassa näkyy todella hyvin myös tämä suomalaisten koskikunnostusten kirous, kun keskiuomaan on jätetty kymmenen metriä leveä täysin kiveämätön veneväylä.

Juhannus meni tänä vuonna vähän erilaisissa merkeissä. Sallalla oli kesälomat päällä, ja parhaiten omiin aikatauluihin sopiva hetki lähteä reissuun oli juhannus. Äkkilähdöt Aurinkomatkoilta eivät ole pahan hintaisia, ja buukkaukseen lähti reissu Sisiliaan,  tarkemmin sanottuna Taorminaan. Jälkeenpäin juhannussäitä netistä katsellessa ajankohta oli varsin oiva.

Vähän turistikuvaa alkuun. Taorminan kuuluisin nähtävyys kreikkalainen teatteri ja Etna taustalla sauhuamassa.

Taormina sijaitsee Sisilian itärannikolla pienen kallionnyppylän päällä, ja sitä ympäröi sininen Välimeri. Kalamiehen mielessä moinen romanttisten tuijotteluhetkien lisäksi herättää muitakin vahvoja tunteita ja pakkoliikkeitä. Netistä selailemalla löytyi jonkin verran tietoa. Medflyfish –foorumilla muutkin turistit käyvät kyselemässä kalaohjeita myös englanniksi. Ohjeet ovat tavallisesti varsin yleispäteviä, mutta sitä kautta eksyin Spinning Sicilia Nord –sivustolle. Sivut ovat italiaksi, mutta Googlen kääntäjä tekee nykyään jo varsin ymmärrettävää jälkeä, jos kääntää joltain isolta kieleltä englanniksi. Sivuston kaverit järkkäävät opastettuja virvelireissuja Sisilian pohjoisosissa niin järville kuin merellekin. Meidän kohde oli hieman eri puolella Sisiliaa, mutta tietoa sivustolta sai varsin hyvin.

Ja ne tiedot olivat lupaavia: Vaikka Välimeri on pahasti ylikalastettu, Sisiliassa ja sen ympäristössä kalakannat ovat vielä varsin hyvässä kuosissa. Järvissä kalastetaan bassia (black tai largemouth bass kääntäjän mukaan, vähän vaihteli) ja merellä pääkohteena on meribassi. Myös muita kalalajeja on mahdollista tavoittaa varsinkin merestä, erilaisia napsijoita ja barracudaa ainakin. Kuvagalleriassa vilahtelee melkoisia mölliköitä, onpa joukossa myös jalompaa kalaa. Ilmeisesti jostain vuoriston joista on mahdollista saada myös taimenta ja kirjoa. Lohikaloja saa onkia kuitenkin kotona, joten tarkoitus oli lähteä nimenomaan merelle heittämään.

Neliosainen Sagen #7 FLi olisi juuri sopiva peli bassijahtiin ja mahtui mukavasti rinkkaan. Lisäksi hellekledjujen sekaan tarvitsisi heittää vain kela, peruketta, siimaleikkuri ja rasiallinen perhoja. Ainoa uupumaan jäänyt oli hallituksen lupa. Hieman oli pelko perseessä, että mitenköhän sitä suhtaudutaan, jos romanttisen pakomatkan tarvikelistaan ehdotetaan lisättäväksi perhovapa. Mutta eipä kihlatulla lopulta mitään asiaa vastaan ollut, olipa jopa jälkeenpäin huolissaan, että ehdinkö kalastaa riittävästi.

Kalaan pääsin lopulta juhannuslauantaina, kun teimme piston Taorminasta muutaman kilometrin päähän Giardini Naxoksen rantakohteeseen.  Olin aiemmin Etnan rinteille suuntautuneella reissulla bongaillut bussin ikkunasta kalapaikkoja, ja Naxoksen aallonmurtajan seutu ja alueen niemenkärki muutenkin vaikutti lupaavimmalta. Vaivasin matkaoppaita hieman erikoisemmilla kyselyillä, ja lopulta selvisi, että merikalastus ei maksa mitään ja on sallittua lähes kaikkialla uimarantojen ulkopuolella (Taorminan kohta teki pienen poikkeuksen, tosin kaikki vapaat rantapaikat alueella pruukaavat olemaan uimarantaa). Aallonmurtajat ovat tunnettuja ottipaikkoja, ja niemenkärjen laavakivikko muodosti herkullisia lahdukoita ja taskuja alueelle. Nousuvesilammikoissa rannassa seilasi parvittain hopeanhohtoista pikkukalaa ja rapuja möyri alueella paljon. Bassien täytyi vain odotella suu auki kallioiden reunalla aaltojen mereen huuhtomia herkkupaloja. Aallokko olikin melkoinen, sillä tuuli oli juurikin lauantaina kovimmillaan koko reissulla ja paikoitellen se oli varsin navakkaa. Sagen tuuliominaisuudet on tullut kuitenkin testattua mertsarijahdissa, ja erinomaisen hyvin se toimi myös Välimerellä.

Komeita ovat kalapaikat Sisiliassa.

SSN:n pojat suosittelivat 7-11 senttisiä vaappuja (käyttävät ilmeisesti paljon Nilsuja, ovat jopa Invincibleistä arvostelun tehneet), ja kun rantavedessä hopeakyljet välkehtivät, oli perhonvalinta selvä: noin 10 senttinen tinseli perukkeen päähän ja pomppien kohti aallonmurtajan kulmaa, jossa sijaitsi herkullinen kivikko. Aallot löivät kohisten kivien yli ja niiden taakse muodostui ottipaikan oloinen rylläkkä, jossa voisi niin meribassin kuin –taimenenkin kuvitella viihtyvän. En ehtinytkään heittää kuin viitisen kertaa, kun tinselissä tuntui raskasta vetoa. Alkuun en heti pystynyt uskomaan, että kala oli kiinni, niin nopeasti asiat tapahtuivat. Mutta uskottava se oli. Tämän jälkeen alkoikin kova pohtiminen, että miten saada kala rantaan. Olin heittänyt korkealta aallonmurtajan valtavien laavakivestä ja betonista tehtyjen kuutioiden päältä, mereen oli matkaa hyvinkin yli kaksi metriä. Lähdin urheillen ja hyppien etsimään paikkaa, josta pääsisin rantaan, ja lopulta parisenkymmentä metriä taaempaa löytyi kahden kuution väliin jumittunut kivi, jota pitkin pystyi kipuamaan alas aallonmurtajalta. Sain väsytettyä kalan ylhäältä varsin valmiiksi ja vedettyä rantamatalaan, sitten vapa pystyssä kipusin alas kallioille ja jotenkin koko operaation ajan sain pidettyä siiman kireällä ja kalan kiinni. Kun vihdoin sain kalan käsiini se osoittautui kuin osoittautuikin komeaksi meribassiksi, kooltansa oli ehkäpä vajaa 60 senttiä ja painoa parisen kiloa. Olo oli kuin voittajalla: esikatsotusta kalanpaikasta viidennellä heitolla uusi kalalaji plakkariin. Joutui siinä hieman tuulettamaan. Jälkeenpäin kuulin, että suurin osa operaatiosta taltioitui myös videolle, joka julkaistaan tässä lähiaikoina. Valokuvat ovat kaukaa otettu, koska olin varsin hankalassa paikassa, jonne kameraneito ei päässyt laitteineen seuraamaan. Mutta eipä sen väliä, kalavehkeitten mukana raahaminen osoittautui viiden minuutin aikana kaiken sen vaivan arvoiseksi.

Jälleen uusi kalalaji kirjattavaksi. Miedot on tässä vielä tuuletukset.

Ymmärrettävästi innostuin menestyksestä kovasti, mutta jatko palautti taas maan pinnalle. Paiskoin tinseliä rannassa ainakin pari-kolme tuntia ilman kalakontakteja. Koitin myös coneheadilla varustettua tinsulaa heittää, jotta pääsisin vähän syvemmälle aaltojen alle, mutta hiljaista piteli silläkin. Jos varustelistaa haluaisi päivittää seuraavaa reissua varten, joku sopiva upposiima tai peruke voisi olla kova, jotta pääsee sen pahimman aallokon alle ja perhoon saa pidettyä vähän paremman kontaktin.

Näkymä Taorminasta Giardini Naxokseen ja Etnalle. Niemenkärki ja aallonmurtaja kuvassa vasemmalla.

Lopulta ehdin heittelemään yhtenä iltana muutaman tunnin ajan. Tarkoitus oli myös vuokra-autoreissun yhteydessä käydä katsastamassa SSN:n poikien suosittelemia hotspotteja, joita löytyi ainakin Cefalun (on muuten myös Aurinkomatkojen kohde Sisiliassa, lähtijöille vinkvink) ympäristöstä. Paikan löytäminen osoittautui hieman haastavaksi, eikä aikatauluunkaan kalapysähdys lopulta oikein mahtunut. Mutta ei se mitään, minä oli oikein tyytyväinen. Tarkoitushan ei missään vaiheessa ollut lähteä kalareissuun, vaan vähän heitellä biitsillä lorvailun ohessa. Tulokset olivat paljon odotettua paremmat, kun kalankin kerran sain ylös. Jos siis on lähdössä Sisiliaan (tai muualle Välimerelle) lomareissuun, niin suosittelen lämpimästi ottamaan mukaan sopivan vahvan merivavan ja parit tinselit. Kannattaa kuitenkin muistaa, että perheen kanssa reissuun lähdettäessä ei mennä pelkästään kalalomalle, mutta brunan ottamisen ohessa voi aina vähän kalastella. Toisaalta Sisiliaan voisi tehdä myös ihan kalareissuja. Ryanair lentää Tampereelta nykyään suoraan saarelle (40-60€ näytti suuntaansa olevan), ja kalastus merellä on ilmaista. Sisävesien kalastuksesta en osaa tarkemmin sanoa, mutta esimerkiksi SSN:n kavereiden kautta varmasti saa järjestettyä jotain. Monipuolinen kalastus, runsaat kalakannat ja letkeä ilmasto ja elämänmeno tekevät Sisiliasta varsin houkuttelevan kalamatkakohteen.

Sisilia on kaunis paikka, suosittelen käymään. Vavan kanssa tai ilman.

Onhan tämä nyt ihan käsittämätöntä hommaa – näin taloustieteilijän näkökulmasta katsottuna.

Juhis kirjoitti juuri Kanadalaisesta lohijoesta, jonka 21km pätkän saa vuokrattua vuodeksi hintaan 300.000€. Samaan aikaan Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitos julkaisi lehdistötiedotteen vuoden 2010 Suomalaisten ammattikalastajien kalansaaliista. Kalaa oli tullut ennätysmäärä.

Asia mistä järkytyin oli homman taloudellinen järkevyys. Kaikkien Suomalaisten ammattikalastajien yhteenlasketun lohisaaliin arvo oli 900.000€ vuonna 2010.

Eli siis koko Suomen merialueen lohisaaliin arvo on sama kuin 63km lohijokea.

Vertailun vuoksi pelkkä Torniojoen pääväylä on 510km pitkä ja Simojoki 193km. Näistä joista puuttuu vain ne lohet..

Lue koko RTKL:n tiedote.

Uskomaton mahdollisuus! Vain Lax-à –shopista! Lohijoki, lodge ja kanootit mukana, kalan keskipaino 20 paunaa! Eikä siinä vielä kaikki, nopean tilaajan etuna kaupan päälle Nikkei –veitsisarja!

Islannin suurin ja kuuluisin kalamatkanjärjestäjä Lax-á esittää nettikaupassaan ohittamattoman tarjouksen: Nyt olisi 21 kilometrin pätkä Quebecissä sijaitsevaa Moisie –jokea tarjolla kesäkuun lopusta lokakuun loppuun tarjoushintaan, vain 285 000 euroa (norm. 300 000,-)! No ideahan lienee lähinnä ryhtyä itse yrittäjäksi myymään kohdetta (tainno, mikäs se varakasta lohimiestä estää hankkimasta pätkää itselleen?). Mielenkiintoista sinänsä, että Lax-à ei itse ole lähtenyt tähän hommaan mukaa, onkohan kannattavuuslaskelmat antaneet negatiivisia lukemia? Vuokrahintojen huidellessa moisissa lukemissa en kyllä enää ihmettele noiden Pohjois-Amerikan erämaalodgejen kovia viikkohintoja. Mutta kyllä se kesä yrittäjän toisaalta alkaa kuulostamaan ihan kivalta. Mikäs se pankinjohtajan numero taas olikaan, hmm?

Viime sunnuntaina harrastettiin todellista lähialuekalastusta. Kaunis kesäpäivä houkutteli meidän kaksihenkisen perheen pihalle, ja samalla pääsin täyttämään viikon kalastuskiintiöstä edes pienen siivun kaivellen Pyhäjärveen kätköistä sinne keväällä istutettuja kirre- ja taimenlauttoja. Tampereen kaupunki tiputtaa (tai on ainakin aikaisemmin tiputtanut) Viinikanlahteen melkoisen mällin onkikokoista istaria keväällä, jopa 3000 kilosta joskus olen kuullut puhuttavan. Viinikanlahti on suljettu kalastukselta ennen kesäkuun alkua, ja villit tarinat kertovat, että kesäkuun alussa, ennen kuin kakki kalat on verkotettu, on jopa rantamiehen mahdollista tavoittaa taimenta ja kirjoa. Aikaisemmin olen Tammerkoskesta näitä samoja kaloja tavoitellut ja löytänytkin, mutta järven puoli on ilmeisesti liian läheisestä sijainnista johtuen jäänyt kokematta. Merta edemmäksihän se on kalaan päästävä. Mutta ei sunnuntaina.

Meitä oli liikkeellä melkoinen seurue. Naisväki otti aurinkoa ja minä sekä virppamieheksi mukaan lähtenyt kaverini Robi kalastelimme. Onkiminen oli vähän sellaista puolihuolimatonta heittelyä ja auringosta nauttimista, nyt ei kalastettu hampaat irvessä. Tuloskin oli odotettu, eli lähinnä rusketusta (lue punoitusta). Kovasti liitsiä bunnyllä ja ilman sekä sivuperukkeessa eriväristä katkaa järveen paiskottiin, mutta ilman tulosta. Päämajapaikaksi valikoitu laivalaiturin nurkka ei ehkä ollut optimaalisin kalapaikka, vettä oli meinaan heti rannasta yli viisi metriä. Onnistuin silti yhden liitsin pohjaan jättämään. Myöhemmin kävimme Robin kanssa nurkan takana venerannassa tsekkaamassa paikat. Täällä olikin syvyyslukemat perholle toimivammat ja kahlaamaankin olisi päässyt. Muuten näky olikin masentava: matalan ja syvän veden välinen penkka oli hyvinkin nähtävissä veden pinnaltakin, sillä se oli aivan täynnä verkkoja. Varmaan parikymmentä verkonmerkkiä oli nätisti rivissä vajaan kilometrin pätkällä, ja ympärillä nipussa vielä muutama varmistamassa homman. Eipä siinä pitkään viitsinyt verkkojen seassa vääntää.

Leppoisa kesäpäivä urbaanissa kalastusympäristössä oli kuitenkin mukava. Lähinnä käristettiin nahkaa, mutta olipa samalla käsille jotain tekemistä. Eipä siinä kalantuloa niin jännitettykään. Verkkomäärät olivat kyllä tiedossa mutta eivät ehkä tiedostettuja, joten kyllähän se vähän ampui downiin. Pienenä lisäbonuksena kalastusympäristölle oli Sauna Open Air –hevifestareiden päälavan rakenteet. Eipä ole aiemmin festarialueilla tullut kalastettua. Kovasti aloimme jo suunnittelemaan viinapullojen hautaamista juhla-alueelle. Minulle tuo raskaampi kitararäminä ei niin tipu (harmi sinänsä, Tampereella riittäisi hyvää keikkaa tässä genressä), mutta Norjan lohimatkaa voisi rahoittaa myymällä festarialueen ulkopuolella aarrekarttoja janoisille hevimöröille (“kymmenen askelta käppyräisestä koivusta itään on aarre, X merkkaa paikan”).

Perhokalastajien parissa pk.netin perusteella hevimiehiä löytyy, joten jos Saunaan on tulossa, niin kannattaa ottaa vavat mukaan! Tai ehkä ei, jos se viina-aarre sittenkin löytyy.

Kalastusta kauniina kesäpäivänä.

Turbosärkien ja seisovan veden kalastus on mukavaa, mutta perhokalastus on kuitenkin luotu lohikalojen jallittamiseksi virtaavassa vedessä ja siellä sen itsekin olen oppinut. Niinpä oli mahtavaa päästä viime perjantaina avaamaan koskikalastuskausi ihan tosissaan. Kohteeksi valikoitui aikaisemmin käymätön Poltinkoski Ikaalisten kulmilta ja matkaan lähdettiin totutusti Jarin ja Timpan kanssa. Poltti oli kaikille tuntematon paikka, joten samalla pääsimme toteuttamaan tavoitetta kiertää toistaiseksi käymättömiä Pirkanmaan koskikohteita. Lähtö hieman venähti ja luvanostoon Ikaalisten Golffille päästiin vasta kuuden jälkeen. Muutama muukin onkimies koskella näytti olevan, mutta nämä kaveri keskittyivät kirren kiilto silmissään tykittämään välisuvantoa, johon tuore steelheadparvi olikin kuulemma tiistain noussut putkea pitkin. Ketään muista kalamiehistä en suvannon ulkopuolella havainnut.

Tämä oli melkoisen käsittämätön juttu, sillä suvannosta alaspäin oli varmastikin kilometrin verran äärimmäisen kaunista koskea, johon lähdimme tutustumaan. Tämä itse Poltinkoskena tunnettu pätkä on pienimuotoinen, mutta erittäin moni-ilmeinen paikka. Koski muistutti paljon Kotalan koskia. Tummavetisenä kuohuvassa uomassa riitti monttuja ja kiventakusia kalan väijypaikoiksi. Virittelin larvaongen Sageen ja uuteen kutosen Loopin Multi Poweriin laitoin päivällä PPK:n artikkelin innoittamana sidotun Jarpan muunnoksen. Jo ensimmäisessä montussa kävi kala pyörähtämässä Jarpan perässä. Vaihdoin perinteiseen tinseliin, johon kala kävi vihaisesti iskemässä vesi roiskuen ja siimassa tuntui pikku nykäisykin. Taimenhan se oli, vaikkakin vähän pienen puoleinen, eikä se enää uuteen ottiin innostunut. Lähimontuistakaan ei enempiä kaloja kuulunut, joten lähdin tarpomaan etukäteen jo alaspäin lähteneiden poikien perään.

Jari larvailee Poltinkosken yläosilla.

Tutustumiskäynnin hengessä painelin alaspäin varsin vauhdilla ja ohitin monta todella herkullisen näköistä paikkaa. Muutamiin oli pakko pysähtyä vähän heittämään, ja erään kiven takaa tinseliin iski vihaisesti kiinni hyvän kokoinen kala. Kovasti se kirjolta näytti, mutta isoon tinseliin vauhdilla pinnasta päsäyttäminen ja kovan kosken kiventakusen väijypaikka viittaisi taimeneen. Lopullista lajinmääritystä en saanut tehtyä, sillä kala pääsi hetken väännön jälkeen irti. Harmitti ja taisi muutama ärräpääkin siinä ilmoille päästyä, sillä kala oli varsin hyvän kokoinen.

Hetken harmittelun jälkeen matka alaspäin jatkui, ja yhytin pian pojat koluamasta nätin näköistä koskimonttua larvoilla. Timpalla oli ollut paikassa kiinni kilon kieppeille ollut taimen, joka oli viime metreillä haavin suulta päässyt pakoon. Seurailin jamppojen kalastusta hetken ja kävin vielä kopaisemassa saman montun tinsulalla. Kiven vierustan peilistä alavirtaan vauhdilla uitettuun tinseliin tämmäsi kiinni nätti taimen. Tämä ehjäeväinen kaunokainen antautui kevyen taistelun jälkeen, pituutta kalalla oli vajaat 40 senttiä. Erittäin kaunis kala.

Jari ja Timppa kolaavat kohtaa, jossa Timpalla oli kala kiinni. Valovoima kittilinssissä ei tummenevassa illassa oikein riittänyt, koitin retusoida kuvia tuhoamatta niitä täysin, mutta hieman heikoksi tulos jäi.

Lopulta päädyimme alasuvannolle, jonka pohjasta koitin kotiinviemiskirjoa tovin kaivella liitsi-pupa-katkis –yhdistelmällä. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Suvannon jälkeen seurasi vielä lyhty ja jyrkkä lähes putousmainen ryöpsähdys vanhan myllyn ohitse. Sekä niskalla, että putouksen alla oli vanhat, kiveen kiinnitetyt metalliset passituolit juoma- ja vapatelineineen, joten ottipaikkoja taisivat olla. Meidän pyytöihin ei kaloja kuitenkaan kuulunut, joten suuntasimme takaisin autolle tarkoituksena koluta koskea välisuvannosta ylävirtaan.

Poltinkosken alapuolinen suvanto. Pinturimiehelle varsin herkullista virtaa, nyt ei tuikkeja täällä pahemmin näkynyt.

Väki oli koskella illan mittaan vähentynyt, vain pari sitkeää virvelimiestä jaksoi takoa välisuvantoa. Sekaan oli lähdettävä soppaa hämmentämään, mutta kirjoja tai muitakaan kaloja ei kovasta liitsinviskomisesta huolimatta kuulunut. Pojat jäivät vielä suvantoa pommittamaan, minä lähdin ylävirtaan katsomaan tätä Kärkelänkoskeksi nimettyä pätkää.

Jos itse Poltinkoski alavirtaan suvannosta oli positiivinen yllätys, niin ylävirassa sijaitseva Kärkelänkoski oli varsin tylsä. Syvä ja kapea ränni oli kunnostettu vain heittelemällä isoja kivenmurikoita koskeen. Ei porrastuksia, pohjapatoja tai muuta mielenkiintoista struktuuria. Niskaakaan ei ollut, virta vain pikkuhiljaa kulki vauhdikkaammin kunnes jossain vaiheessa murtui kuohuiksi. Uittelin tinseliä parissa kiventakusessa, mutta homma meni lähinnä kävelyksi. Palasin takaisin välisuvannolle. Jari paiskoi Poltinkosken niskalla streameria. Hänellä oli käynyt kiepsahtamassa perhossa hyvän kokoinen kala. Seurailin hommaa hetken, Jarilla kävi toinenkin kala perhossa, mutta ei tarttunut. Suvannossa alkoi näkymään pimenevässä yössä jokusia tuikkijoita, joita Timppa yritti jallittaa. Minä poistin viimein tinselin siiman päästä ja vaihdoin Coddardiin. Sateisessa pimeässä yössä heiton äärikantamilla tuikkivien kalojen kanssa kisailu oli kutienkin erinomaisen haastavaa, varsinkin kun perhoa tai tuikkejakaan ei enää nähnyt. Hetken tapahtumattoman takomisen (ei sillä, enpä välttämättä olisi nousuja pimeässä nähnytkään, vaikka niitä olisi ollut) jälkeen keräsin kimpsut kasaan, semminkin kun Jari ja Timppa olivat jo vaihtaneet siviileihin ja odottelivat autolla. Niinpä käänsimme Hiluxin nokan kohti kotia siinä yhden kieppeillä yöllä. Tehokas reilu kuuden tunnin tutustuminen uuteen kohteeseen oli ohi.

Tutustumisretki oli varsin onnistunut. Poltti yllätti kauneudellaan. Ennakkokäsitykset kirreparatiisista pitivät osin paikkansa, mutta tämä toiminta oli keskittynyt välisuvannolle. Siitä alaspäin oli erittäin kaunista koskea, jossa tuntui kalaakin olevan varsin hyvin. Nettisivujen mainokset paikallisesta taimenesta tuntuivat pitävän kutinsa, eikä mainostettu vaelluskalojen vierailu keväisin ja syksyisin tuntunut enää lainkaan epäuskottavalta. Ei tunnetun koskipaikan “löytäminen” antanut ihan samanlaisia kiksejä kuin vaikkapa toutainten onnistunut jymäyttäminen surffilaudoilla (tästä ehkä myöhemmin lisää), mutta pakko se on myöntää, että tuossa virtaavan veden kalastuksessa on jotain eirinomaisen hienoa. Varmaa on, että tänne tullaan vielä uudestaan, sillä todella monta herkkumonttua jäi nyt koittamatta, ja ylempänä jokialueella sijaitsevat Leppäkoski ja Kalliokoski jäivät kokonaan näkemättä.

Tämän vuoden haukikausi nytkähti käyntiin Turun saaristossa kapteeni Hollingworthin vieraana. Jose oli jälleen kutsunut piipahtamaan aalloilla Airiston. Suunnitelmissa oli yön yli reissu, joka lopulta kuitenkin typistyi päivävisiitiksi. Tampereelta sain houkuteltua matkaan Jarin, ja Josen peesiin lähti sukulaispoika Vellu. Koko orkesteri satakiloisia karjuja ja pari kellurengasta oli tarkoitus ahtaa samaan veneeseen ja ajella pelipaikoille. Siellä rengasmiehet lähtisivät ankkailemaan ja loppupoppoo heittäisi veneestä. Lopulta järkevimmäksi ratkaisuksi osoittautui ottaa meikäläisen kiekko kyytiin, muut kolme perhomiestä mahtuivat heittämään veneestä. Kapteenimme oli suunnitellut ankkailun ja venekalastuksen yhdistävää reittiä jo valmiiksi, mutta kuten usein käy, suunnitelmat elivät päivän mittaa.

Alkuviikon sääennusteet olivat luvanneet kalakelejä: pitkän lämpimän ja aurinkoisen jakson jälkeen tulisi pilvistä ja jopa vesikuuroja. Ihan kutiansa eivät ennusteet pitäneet, vaan torstain keli oli puolipilvinen ja lämmin. Aurinkoinen toukokuun alku oli nostanut veden lämpötilan vuodenaikaan nähden korkeaksi. Lämpimimmässä pohjukassa vesi oli 17,5 asteista, selkien läheisyydessäkin oltiin reilusti yli yhdentoista, Keskimäärin kalapaikoilla veden lämpö huiteli 13-14 asteen kieppeillä. Toiveissa oli, että kutu olisi lämpimässä vedessä jo ohitse ja kalat tankkaamassa.

Kierros aloitettiin Josen kotisatamasta Stormalöstä. Heti kärkeensä ampaisimme Takuupaikaksi nimetylle kaislikkopätkälle. Vaan nyt tämä tunnettu ottipaikka kumisi tyhjyyttään. Sinänsä riskisuoritus pelata hihaässä ensimmäisenä etenkin kun homma kosahti. Kalamiesten mieltä ei pieni takaisku kuitenkaan masentanut, vaan kokka suunnattiin syvemmälle lahden perukoille, jossa kuteneiden kalojen toivottiin väijyvän.

Minut heitettiin renkaineni pois kyydistä suuren kalan paikaksi tiedetyn pikkusaaren rantaan. Kolasin pitkän kaislikon ilman tapahtumia, kunnes aivan kärjestä parin varovaisen imuttelun jälkeen tärähti kunnolla. Tällä kalalla oli lähtönopeus kohdallaan: käsissä olevan siima hävisi sekunneissa ja jäin hölmistyneenä tuijottamaan tropiikkitahdilla pyörivää kelaa ajatellen, että näinköhän tulisi ensimmäinen pohjille vetänyt hauki. Ei ihan tullut, muutama kierros perhosiimaa jäi jäljelle kalan lopetettua syöksyn kaislikon keskelle. Siima oli kiertynyt korsien ympärille, joten renkaalla piti lähteä perään sotkuja selvittelemään. Lopulta sain suoran kontaktin kalaan ja talutin sen selvemmille vesille. Hetken teutaroinnin jälkeen hauki oli valmista kauraa, mutta ongelma olikin järkäleen kampeaminen renkaaseen. Vähän pohdin asiaa, mutta lopulta halusin ottaa mitat kalasta ja aloin sovittelemaan sormia leuan alle. Kokemus tuosta lip lock –otteesta on rajoittunutta, mutta hetken ähinän jälkeen sain jötkäleen syliin, josta se kuitenkin saman tien potkaisi itsensä takaisin veteen. Tässä vaiheessa arvelin kiusanneeni kalaa tarpeeksi ja nappasin viherpininkin tinselipyrstöisen Bulky Sliderin pois suupielestä. Vähän jäi harmittamaan, kun yksin ollessani sain vain muutaman hätäisen kännykameraräpsyn kalasta muistoksi. Kokoa oli kuitenkin siunaantunut varsin mukavasti, pituusarvio oli jonnekin 90-95 sentin kieppeelle ja painoakin oli varmaan kuutisen kiloa.

Isompi kala renkaan vieressä. Kaveri oli ihan tuhdissa kunnossa, mutta ei missään nimessä mätilastissa. Silti kyseessä tuskin oli kutenut kala, sillä kalassa oli kiinni toistakymmentä iilimatoa. Ne tuppaavat yleensä kutuaikana haukien liikkuessa aktiivisesti tippumaan. Toisaalta urokset harvoin kuulemma kasvavat näin isoiksi, joten jäimme asiaa ihmettelemään. Oliko kyseessä syystä tai toisesta kudun väliin jättänyt kala, tai vain poikkeuksellisen iso uros? Sukupuolimääritystä en ehtinyt tehdä.

Venemiehet olivat tällä välin kierrelleet syvemmällä lahdessa huonolla menestyksellä, tulos oli vain pari tärppiä. Niinpä meikäläinen pakattiin takaisin veneeseen, ja suoritimme alkuperäissuunnitelmista poikkeavan pidemmän siirtymän Heisalan maisemiin. Matkalla ongittiin yksi matala lahdukka, jossa kirkkaassa vedessä oli hieno seurailla valtavia lahnaparvia, kävipä muuan puikkari tukistamassa perhoa. Pikkusiirtymän jälkeen kalastusta jatkettiin parin matalahkon kaislikkolahden alueelta. Minulla oli pari kalaa tinselisliderissä kiinni, venekunnalla useampia tärppejä. Otit tuntuivat olevan kovin varovaisia.

Heittelyä Heisalan suunnalla. Minun ottamat kuvat on kännykameralla räpsitty. Taas tuli todettua, että paras kamera on se, joka kulkee mukana.

Pojat löysivät hieman kauempaa saaren toiselta puolelta pari kutulahtea. Jose nappasi ruokakalaksi parikiloisen merihauen, jonka jälkeen jengi tuli hakemaan meikäläistä. Käristimme engångsrillissä pari kyrsää ja siirryimme takaisin venekunnan löytämien lahdukoiden liepeille. Täällä näytti olevan vielä ihan täysi kututohina päällä, alueella cruisaili useampia pikkukollien ympäröimiä mammoja. Perhot maistuvat tunnetusti varsin kehnosti kesken naimapuuhien, joten itse sain tyytyä pariin imaisuun. Jari nosti yhden kutumamman veneeseen, normaalisti pienehkö puikkari painoi sukutuotteineen reilut neljä kiloa. Kun nälkäisiä kuteneita kavereita ei löytynyt, päätimme siirtyä vielä kotilahteen iltasyönnille.

Jarin nelonen. Kuva Joseph Hollingworth.

Paukkasimme jo aamulla koestetulle Takuupaikalle, sillä siitä on joka reissulla ainakin yksi kala otettu. Niin otettiin nytkin, vihervalkoiseen slinkyyni tööttäsi kiinni kilon parin puikkari. Otimme kuvat ensimmäisestä itsesidotulla slinkyllä saamastani kalasta. Kala ei ilmeisesti halunnut paparazzien piirittämäksi, sillä se alkoi kuvan oton jälkeen kovan venkoilun ja tippui veteen. Vapautus ei ollut ihan oppikirjasta ja rytäkässä peukalo sujahti kiduskansien väliin arvattavin tuloksin. Verta ei hirveästi miehestä roiskunut, mutta nyt peukkua koristavat molemmin puolin haukimiehen arvet. Toivottavasti kala selvisi vähemmin vammoin.

Takuupaikan kala, riemua jakamassa itse kapteeni. Kuva Jari Senbom.

Tästä vene suunnattiin kohti kotisatamaa, matkalla vielä Jose kehotti koestamaan sataman lähikaislikot. Minä heitin keulasta ja yllättäen huomasin komean mamman uimassa pikku-uros rinnallaan veneen ohitse. Koitin viittoilla perästä heittävälle Jarille suuntimaa, jotta saisi perhon kalan eteen. Jari sai ensimmäisen näkökontaktin kalaan vasta kun se hotkaisi hänen punamustan slinkydeceiverin suuhunsa. Komean kokoinen mamma tuli varsin rauhassa veneen viereen. Hämmästynyt sulho seurasi perässä ihmetellen, että mihin se emäntä nyt meinasi, kun juuri piti päästä sukua jatkamaan? Tilanne oli kaikkiaan varsin huvittava, pikkukolli ei kutukiimassa pelännyt venettä tai kalastajia lainkaan. Urho pötki pakosalle vasta kun mammaa yritettiin kammeta veneeseen ja se alkoi tästä tulistuneena riehumaan. Jari joutui hetken kalan kanssa vääntämäänkin, kunnes se saatiin koukattua veneeseen. Komea täydessä kutulastissa ollut kala painoi 6,5 kiloa.

Jarin mamma vedessä ja urho seuraamassa tapahtumia taustalla. Vähän kehnosti näkyy, mutta siellä se on. Kuva Joseph Hollingworth.

Jari ja kuuspuolikas. Kuva Joseph Hollingworth.

Tämä oli hyvä lopetus mukavalle päivälle. Kutuhommat olivat suurimmilta osin vielä vaiheessa, mikä näkyi varsin varovaisina tärppeinä. Kalat eivät vielä olleet saaneet kunnon tankkausvaihetta päälle. Kohdekaloja kävi veneessä tai renkaassa yhteensä viisi. Näistä kaksi kuitenkin oli hyvän kokoisia ja tapahtumiakin riitti, joten ihan tyytyväinen reissuun voi olla. Vain Vellun nollille jääminen oli harmi, olisi mukavaa, jos kaikki saisivat kalaa. Kiitokset kuitenkin taas Paimion hirmulle, kapteeni Hollingworthille kierroksesta. Viimeistään syksyllä nähdään, mahdollisesti jo paljon aiemmin.