Huove

Jaahas, se on kevät taas käsillä, kun Vihavuoden luvat tulivat myyntiin. Muutaman vuoden tauon jälkeen koitettiin taas lupia tälle lähialueemme hienoimmalle koskikohteelle hankkia: Samulin, Jarin ja Timpan remmillä soitettiin lupia, mutta eihän se tärpännyt. Pitäisi kai ulkoistaa tuo soittaminen johonkin intialaiseen call centeriin, että järkevä tsäänssi saada edes jonkinlainen lupa. No, ei auta itku markkinoilla, tämä vain oli taas yksi osoitus siitä, että repertuaarin laajentaminen koskivesiä kauemmas kannattaa.

Tuli tuossa kevään kunniaksi kieputettua Pk.netin Green Butt –kisaan lohiklinkki. Ihan hauskan näköinen, makrokuvista vain käy tuo varisin laaduton sidontajälki ilmi. Oli hieman hankaluuksia vääntämisessä, silkki alkaa olemaan jo varsin vanhaa ja haurasta, mustasta häkilästä jäljellä enää jämäpaloja eikä muutenkaan vaan homma sujunut. Vikahan ei siis ole minussa, vaan välineissä…

Pakkasen paukkuessa on mukava suunnitella tulevan kauden kalastuksia (tainno, mukavampi olisi olla kalalla, mutta kun ei näillä keleillä kehtaa). Kävimme tuossa taannoin Timpan kanssa yhdellä (ehkä niitä pari meni) paikallisessa korttelikapakissa katselemassa talvista kaupunkia. Vähemmän yllättäen keskustelu pyöri pääasiassa kalastuksen ympärillä.

Illan edetessä puhuttiin paljon tulevan kauden onkihommista keskittyen erityisesti kauden alkupuolen karkeloihin. Jossain vaiheessa hokasin, että tästä on nyt tehtävä muistiinpanoja. Loppua kohden horjahtelevammalla käsialalla paperille on kirjailtu suuria suunnitelmia. Ulosanti ei ehkä joka kohdassa ole ihan selkein, mutta tunnelman takaamiseksi seuraava on lähes suora jäljennös kuulakärkikynällä paperille laaditusta listasta  (lisättynä muutamia jälkikäteisellä huomautuksella):

:Huhtikuu:

Sumarit (maalis-huhtikuu)

   –> Kärnä

-Kevätmertsari

Jäiden lähtö:

-Kevätjärväri!

-Kututoutain ja hauki

:Toukokuu:

-Loppukuusta mökin vuokraus erään virranpätkän laidalta! + sauna (tarkoitus olisi siis lopullisesti selvittää, löytyykö tuolta pätkältä jalompaa kalaa).

-Poltinkoski!

-Taimen Keski-Suomi!

:Kesäkuu:

-Taimenta koskilta vitusti!! med Samuli (Vaimo sai kesätyötä Jyväskylästä, joten Samuli perheineen viettää kesän Keski-Suomessa. Tätä pitää hyödyntää ja ottaa taas pitkästä aikaa jotain Keski-Suomen kohteita ohjelmaan, suunnitelmia on jo tehty.)

-Toutain syönnöksellä

-Kesä + Heinä: taimenta Nässyltä iltapistoina!

:Heinäkuu:

-Ehkä pohjoinen (tähän lisäyksenä se, että Samulin kanssa keskustelimme tuossa taannoin, ja hänelle ei Elokuun alun perinteinen Repparin reissu käynyt. Sen sijaan alettiin suunnittelemaan tutustumista Reisaan hinäkuun puolella.)

-Popperilla hauki + ahven

-Kuha!

-Purkifossen –> Timo maksaa! (tästä myös Samulin kanssa hehkuttiin)

-Tässä vaiheessa A4:nen alkoi olemaan täynnä ja olutta otettu sen verran, että raha ei enää ollut mikään ongelma. Niinpä lapun alalaidasta löytyy horjuvalla käsialalla listäyksia, kuten Reppari + Gaula + Florida Keys. Ilmeisesti melkoinen kalakierros oli suunnitteilla.

On tuossa ihan kattava lista muutamalle alkukauden kuukaudelle. Huutomerkein merkittiin erityisen kiinnostavat reissut, ja niissäkin riittää toteutettavaa. Tosin paljon on tuollaista lähialuekalastusta, minkä lisääminen olisikin yksi ensi kauden tärkeimmistä tavoitteista. Nyt on ainakin kunnon suunnitelmat olemassa, loppu on vain toteutuksesta kiinni.

Nyt kun pakkanen paukkuu kunnolla pihalla joutuu haaveet mertaskauden jatkumisesta hautamaan. Siispä kalastusrintamalla tulee taas pakollinen useamman kuukauden hiljainen jakso (En ole koskaan ollut oikein talvikalastuksen suuri ystävä, mutta voisihan sitä jollain koskella pyörähtää, jahka vähän kelit paranevat). Nyt on sitten aikaa viritellä varusteita, sitoa perhoja ja käydä läpi kesän reissuilta kertynyttä kuvasaldoa. Tätä herkkua onkin kohta luvassa Huopeeseen enemmänkin, mutta tässä lämmittelynä kuvat talven ensimmäisistä sidontasessioista.

Ratsasin Lielahdessa pyörähtäessäni Sportia-Pekan alelaarin hyvällä menestyksellä. Mukaan tarttui monen muun matskun ohella nättejä pieniä popperipäitä ja kumijalkoja. Foamipopperit ovat pienempiä ja keveämpiä kuin aiemmin käyttämäni suuret plopsuttimet, ja näitä pystynee heittämään jo kutosen Loopillakin. Salaisena haaveena on, että pannukarkeat meriahvenatkin olisivat haukien ohella kiinnostuneita näistä kohtuullisemman kokoisista perhoista, ja kesällä pääsisi smetana-ahvenen makuun. Nyt ei pitäisi olla perhoista kiinni.

Tällä kaverilla on vähän pidemmät jalat. Toivottavasti kelpaa kesällä.

Kuoharipullon korkki pysyi kiinni, vaikka mahdollisuus tarjottiin. Taitavammat onnistuivat kaloja saamaan, keskikoko vain oli pieni.

Nyt on tämän vuoden pääkeikka meritaimenen perään pulkassa. Suuntana oli viime vuoden tapaan Gotlanti ja matkaan lähti suunnilleen sama kuuden hengen joukkue. Tätä kirjoitan kotimatkalla Viikkarin kyydissä karaokeötäkän kaikuessa taustalla. Takana on kolme ja puoli päivää perhon heittoa taimenen toivossa välillä 2.12.-5.12.2011.

Taistelutoverit.

Kelit olivat viime vuoteen verrattuna huomattavasti inhimillisemmät: pääasiassa pilvistä ja välillä sateistakin, mutta myös aurinko vilahti pari kertaa pilvien lomasta. Lämpötila ilmassa pysyi siinä 5 asteen hujakoilla, ja vesi oli 6-7 asteista paikasta riippuen. Vain kova tuuli kiusasi: pääasiassa lounaan suunnasta välillä jopa 15-20 m/s puhallellut viima rajoitti kalapaikkojen valintaa ja nosti muutamin paikoin melkoisia maininkeja.

Heti reissun alussa uhrattiin kuuluisalle Junfru –kalliolle korkillinen jallua ja yksi Haili. Olisi kalantulosta päätellen pitänyt jättää paremmat uhrit, mutta neitsyitä ei juuri tuolloin ollut käden ulottuvilla. Kuva Jari Senbom.

Kalakelit olivat siis reipasta puhuria lukuun ottamatta kohdallaan ja odotukset muutamien nettikeskusteluiden jäljiltä kovat: tältä reissulta en tulisi takaisin ensimmäistä mitallista meritaimenta juhlistaakseni jo 2009 Ahvenanmaan reissulta ostamani kuohuviinipullo mukana, tai ainakaan täytenä. Mutta ei se meritaimenen kalastus ole missään helppoa. Tämän jouduimme toteamaan jo ensimmäisenä kalapäivänä. Liikkeelle lähdettiin ennen aamunkoittoa ja kalapaikoille käveltiin otsalampun valossa. Onkihommat aloitettiin Lickershamnin ympäristöstä, ja päivän aikana kierreltiin sekä viime vuodelta tuttuja, että muutamia uusia ennakolta meille vinkattuja paikkoja. Tulos oli kuitenkin kehno: kuudelle jantterille pari hassua tärppiä, ei enempiä. MP-päivä tuskastutti ehkäpä liiankin suurin odotuksin liikkeelle lähtenyttä porukkaamme.

Lickershamnin eteläpuolta. Nättiä mestaa, mutta kaloja ei näkynyt.

Toinen päivä aloitettiin taas Jarin ja Timpan kanssa Lickershamnista. Aamun jo hiukan valjettua heitin oranssia Grad Fjyyriä ja mulkkismaista kimalleperhoa matalahkossa lahdukassa, kun jysähti isosti. Vahva kala lähti uimaan rauhallisesti kohti klintin reunaa ja meikä kiljuu kurkku suorana pojille: nyt on ensimmäinen kunnon mertsari ja kuoharikala kiinni!  Taimen hyppäsi pari kertaa aaltojen välissä ja näin vilahduksen tarkalla ilmamittauksella 60 senttiseksi todetusta voimanpesästä. Kala ei lähtenyt selkeään syöksyyn, vaan junnasi tasaisesti eteenpäin, joten annoin sille lohihommissa toimivaksi todettuun tyyliin reilusti painetta. Jämäkän Sagen taipuessa kahvaa myöten aloin miettimään, että tuleekohan väännettyä liiaksikin. Saman tien siima löystyi kalan irrotessa.

Aamuinen meri ennen auringon nousua ja kalan ottia.

Seurasi kiroilua ja vapa lensi kaaressa jordaaniin. Ei jumalauta, eka mertsari, reissun avauskala ja ekan kalan saajalle luvattu Jallupullo sivu suun. Jarin tuomaa lohdutustupakkaa askista tapaillessa kädet tärisivät kuin korkeatehoinen vibraattori. Jälkianalyysissä totesin, että täpinöissään kalaa tuli ehkäpä pidettyä liian tiukoilla. Kelalla oli yli sata metriä pohjasiimaa ja meressä riittää tilaa. Ei olisi tarvinnut painaa niin perkeleesti vastapalloon, vaan antaa kalan uiskennella ja laittaa painetta vasta sitten, kun sillä on vaikutusta ja saa hinattua kalaa lähemmäksi. Spekulaatiota tietenkin kaikki, ehkäpä tätä kalaa ei vain ollut minulle tarkoitettu. Silti harmitti niin vietävästi, että oli pakko kääriytyä sikiöasentoon rantakiville.

Siitä tokenin varsin nopsaan, kun Jari alkoi huutamaan tartutettuaan kalan tismalleen samoilta sijoilta, josta minä muutama minuutti aikaisemmin heitin. Tämä noin nelikymppinen kaunis taimen tuli ylös ja tarjosi hieman lohtua: nyt oli seurueella kala ylhäällä ja tapahtumiakin oli useampia. Ilmeisesti parvi kävi paikalla pyörähtämässä, sillä Jarilla oli vielä hetkeä myöhemmin samassa paikassa parempi kala kiinni parin potkun verran.

Jari rantauttaa kalaa.

Mutta mihinkään sankaritarinoihin ei loppureissu oikeuttanut. Minkäänlaista kalakontaktia ei minulle enää tarjottu, ja näin jälkeenpäin kalan sössiminen ketuttaa siinä mielessä vielä enemmän. Toisen päivän lopun kalastelimme pohjoisosan mestoja ja Janne onnistui virvelillä saamaan kaksi pientä taimenta.

Iso meri – pieni mies.

Kolmantena päivänä päätimme suunnata pohjoiseen, sillä lounaasta ja lännestä puhaltanut tuuli oli tehnyt olosuhteet länsirannalla vähän turhan haastaviksi. Aamulla pienen välipysähdyksen jälkeen päädyimme Pekan tuttujen vinkkaaman pitkän niemen, tai oikeastaan saaren (matkalla joutui kahlaamaan kapean salmen poikki) kärkeen. Paikka oli todella nätti: karu kivikkoniemi, jonka kärjessä oli matalikon päällä melkoinen pesukone maininkien iskiessä matalaan kahdelta suunnalta. Paikka suorastaan haisi taimenelle ja siellä olikin paljon tapahtumia. Tärppejä oli useimmilla jannuilla (ei minulla), Samilla ja Jarilla kalat kiinni ja Timppa sai ylös nätin pikku puikon. Illaksi teimme vielä siirtymän karttabongattuun niemennokkaan, josta Timppa sai vielä legendaarisen golden hourin aikana toisen nelikymppisen kalan ylös.

Timppa päästää pikkukaverin kasvamaan.

Viimeisenä aamupäivänä paukkasimme takaisin saaren kärkeen, mutta tällä kertaa paikalla oli todella hiljaista. Lähdimme takaisin kämppää kohti jo ennen puolta päivää tarkoituksena vielä pysähtyä Lickershaminssa kalalla, mutta pienen bensasekoilun jälkeen ajoimme suoraan kämpille. Niinpä reissu oli pulkassa ja kotimatka alkoi.

Hommasta jäi ristiriitaiset tunnelmat. Odotukset olivat (kohtuuttoman?) korkealla, eivätkä viisi ylös saatua keskikooltaan nelikymppistä taimenta niitä täyttäneet. Varsinkin isompien vähyys ihmetytti. Sama tuntui vaivaavan muita saarella kalastaneita suomalaisseurueita (muun maalaisia kalastajia ei sitten tavattukaan): mittakalat olivat todella tiukassa. Opas-Pärre oli toiselle finskiporukalle tarinoinut, että parin kovan talven jälkeen kalan keskikoko oli laskenut huomattavasti. Tarkkaa syytä hän ei uskaltanut arvella, mutta kyllä ainakin tämän reissun kokemusten perusteella olen valmis allekirjoittamaan väitteen.

Toisaalta oli tämä toiminnan täyteisin mertasreissu, jolla minä olen ollut mukana: tärppejä ja kiinni olleita oli kuitenkin paljon. Itsekin pääsin kättelemään ihan kunnon möllikkää. Kalat tuntuivat liikkuvan parvissa, ja tapahtumia tuli yleensä lyhyen ajan sisällä useita. Niinpä meritaimenhommissa tärkeintä tuntuu olevan osuminen oikeaan paikkaan silloin kun kalat ovat kohdalla. Meillä ei hirveän monesti reissun aikana näin käynyt, mutta hyvänä päivänä mahdollisuudet isoihin kalamääriin ovat olemassa. Myös ottiperhot olivat reissulla aatoksia antavia: perus Pattegrieseneillä ei kaloja saatu, vaan kaikki tulivat isoilla, yli kymmensenttisillä tinseliviritelmillä. Ehkäpä perhomiehet vähän liiankin herkästi tarjoavat pientä purtavaa taimenille, jotka nälkäisinä jahtaavat isoa saalista.

Kaunis joulunpunaista tinseliä purrut pieni taimen.

Kuvien editointi kesti, joten rapsaa en heti reissun päälle julkaissut. Näin muutama viikko keikan jälkeen loppuajatelmana täytyy todeta, että on se Gotlanti todella kaunis paikka kalastaa. Kaikki (tai ainakin lähes kaikki) kalat ovat luonnonkantaa, joten varmaankin vielä joutuu sillekin kivelle palaamaan. Silti reissun päätösoluita Tukholman Red Boat –hostellissa hörppiessä suunniteltiin jo keväälle reissua Tanskaan. Kalamies on ikuinen optimisti: seuraavan mutkan takaa löytyy aina se uusi ottipooli.

Meritunnelmaa.

Kahlaten kotiin!

Visby on nätti paikka normiturismoinninkin kannalta. Tässä vanhaa kaupunginmuuria.

Just one more hour and I’m off to Gotland to fish for some nice silvery searun browntrouts, better known as seatrouts here. Oh how long can one hour be?

I amused myself with small Youtubesession, and found this quite hilarious video.  I guess that’s one way to fish too, starting from 1:30. True fly fishing (just missing a nice C&R shot at the end)!

Gotlannin reissu lähestyy, tätä kirjottaessa lähtöön on enää pari päivää. Millään ei malttaisi odottaa. Sääennusteet näyttävät suosiollisilta ja tuuletkin sopivan lempeiltä, joten mahdollisuudet ensimmäisen meritaimenen koukuttamiseen ja kuoharipullon poksauttamiseen ovat hyvät.

Jari ja Timppa pyörähtivät tänään tässä meillä ja kahvin keiton lomassa intouduimme sitomaan parit perhotkin. Meikäläisellä ei varmaan koskaan ole ollut ennen reissua näin hyvä tilanne perhojen kanssa, rasiat ovat melkoisen täynnä erilaisia meritaimenpyydyksiä.

Katkarasia, ehkäpä jollain näistä se ensimmäinen meritaimen rantautetaan.

Jari kaiveli streamerirasiastani esille pari vanhaa Polar Magnusta, joka  on tunnettu tanskalainen talvitaimenperho. Hetken perhoa käsissään pyöriteltyään hän keksi tilata täyspinkin Magnuksen. Ei siinä muu auttanut kuin alkaa sitomaan, ja aikamoinen luomus siitä syntyikin. Hieno muunnos sai arvoisensa nimen, kun Jari risti sen Porno Magnukseksi. Onpa Gotlannin taimenilla taas ihmettelemistä.

Porno Magnus.

Jaahans, jäi tästä viime vuoden Gotlannin kierroksestakin aikanaan rapsa kirjoittamatta. No, nyt uuden reissun odotuksissa (tätä kirjoittaessa lähtöön on 10 päivää) on hyvä hoitaa asia kuntoon ja kirjoitella vähän vuoden takaisista tapahtumista.

Eli viime vuonna meidän perinteinen itsenäisyyspäivän meritaimenreissu päätettiin Ahvenanmaan heikkojen näyttöjen jälkeen siirtää hieman kauemmaksi, ja lähdimme Gotlannin kuuluisille klinttirannoille taimenjahtiin. Osallistujalistaan lopulta kirjattiin minun lisäksi Jari ja Timppa, sekä Affenanmaan reissuilla tutuiksi tulleet Sami ja Janne sekä vanhana konkarina mukaan lähtenyt Jannen isä.

Matka vaati jonkin verran suunnittelua, kuitenkin kahdella lautalla piti saarelle päästäkseen seilata. Nynäshamnista lähtevä Gotlannin lautta kulki vieläpä näin off-seasonilla vain kerran päivässä. Lopulta matkaan lähdettiin Turusta illalla 2.12. ja perillä olimme saarella olimme 3.12. illan jo pimennyttyä. Kalastuspäiviä jäi kaksi kokonaista ja yksi puolikas.

Käytännön järjestelyt saarella hoidimme helpomman kautta ja varasimme majoituspaketin ja päivän opastuksen paikalliselta Fish Your Dream –lafkalta. Opas-Pärre osoittautui varsin miellyttäväksi sälliksi ja majoitus erittäin toimivaksi, joten näiltä osin homma oli kohdillaan.

Kalastuksen osalta voisi sitten taas touhun tiivistää lyhyeen: helvatan hankalaa. Talvi tuli viime vuonna aikaisin ja ilmavirrat olivat puhaltaneet pari viikkoa putkeen pohjoisesta juuri ennen meidän reissua. Olosuhteet olivat arktiset: puolimetriset lumihanget ja vesi siinä yhden-kahden asteen korvilla (kun se esimerkiksi tällä hetkellä Itämeriportaalin pintalämpökartoissa näyttäisi olevan lähempänä kymmentä kuin viittä). Pärre pyöritteli päätään ja kertoi, että normitalvena olosuhteet ovat harvoin yhtä karut edes helmikuussa. Tuuli ei meidänkään paikalla ollessa juuri laantunut, vaan välillä puhalteli oikein kunnolla tehden olon varsin kylmäksi, vaikkakin välillä hangessa rämpiessä kyllä hikeä riitti.

Ensimmäisenä päivänä olimme liikkeellä oppaan kanssa. Pärre pyöritti meitä ympäri saaren pohjoisosan parhaita ottipaikkoja ja juoksi joka jampan luona jatkuvasti, mutta tulos oli laihanlainen: yksi parin potkun verran kiinni ollut kala.

Pohjoisen paikkoja. Syyskalastuksessa Gotlannissa on otettava huomioon todella laajat kutupurojen laskupaikoista löytyvät rauhoitusalueet. Suurin osa tässäkin näkyvästä rannasta oli rauhoitettua.

Seuraavana päivänä paahdoimme Visbyn ohi eteläosan mestoihin tutustumaan. Täältä nätiltä hiekkasärkältä Jari onnistui tartuttamaan pinkkiin Hailiin komean, reilusti yli kilon siian rötkäleen, joka nautittiin illalla hyvin fileerattuna ja voissa paistettuna.

Jari ja siika.

Viimeisenä päivänä meillä oli kalastusaikaa enne lautan lähtöä puoleen päivään asti. Kalastimme mökin läheistä rantaa, ja sieltä lopulta onnistuin saamaan reissun ainoan kohdekalan: noin kolmekymmensenttinen taimenlapsi erehtyi pinkkiin maraboukatkaan.

Reissun ainoa kohdekala. Tällä ei vielä kuoharipullon korkit poksahdelleet.

Gotlanti on kuuluisa kalaisuudestaan (ja mikä parasta, siellä kaikki on luonnonkalaa sillä saarelle ei tehdä istutuksia) , ja netistä saakin usein lukea suomalaisittain melko hurjista saaliista. Meidän reissu kuitenkin osoitti, että ei se aina ole niin helppoa: meritaimenen kalastus on paljon myös olosuhteista kiinni. Kuusi jamppaa takoi oppaankin avustuksella kaksi ja puoli päivää ja tulos oli kaksi kalaa. Mutta uskomattoman hieno kalapaikka saari on, joten kun tämän vuoden reissua alettiin kehittelemään, oli suunta selvä. Nyt vain kaikki elimet ja ulokkeet ristiin, että kelit olisivat edes hitusen paremmat. Huonompaan viime vuodesta on vaikea mennä.

Komeita ovat Gotlannin kalliorannat.

Yksinäinen kalastajan talo jäi odottamaan uusia asukkaita, joten kai sitä pitää taas lähteä reilun viikon päästä tervehtimään.

Kalastamattomuustuskia potiessani innostuin kietomaan muutamia perhoja erityisesti itsenäisyyspäivän Gotlannin reissua silmällä pitäen. Tokihan näitä muuallakin mertasille voi uittaa, mutta aikataulut ennen Gotlantia näyttävät vähän heikoilta. Voi olla, että suolaiseen veteen nämä pääsevät vasta joulukuussa.

Katkaperhoja olen kietonut useampia. Sopivan häkilän puutteessa olen tehnyt sidokset kokonaan marabousta. Muita matskuja ei selän ja silmien lisäksi ole käytetty. Hyvän näköisiä ja erittäin eläviä niistä tulee näinkin. Nyt kun sidoin siivun lyijylankaa koukun alapuolelle, niin alkaa uintiasentokin löytymään. Kuvassa esiintyvän pinkin kaltaisella pösäyksellä tuli se viime vuoden ainoa kolmekymmensenttinen kohdekala.

Lisäksi piti vääntää Jarin inspiroimana yksi Haili. Mies on tehnyt niillä nyt jäätävän hyvää jälkeä: kolmelta viime reissulta kaikilta on tullut kala. Ohjeissa varoitellaan kovasti siipien materiaalimääristä, joten niiden kanssa olin tarkkana. En tiedä, oliko vähän liiankin tarkkaa, aika ohkaisiksi jäivät. Silmistä innostuneena oli sellaisetkin väkipakolla pakko perhoon laittaa. Ihan hyvän näköiset, tiedä sitten sotkeeko pahastikin uintia ja sitä kuuluisaa leijuttamisen mahdollisuutta. Tuleepahan koitettua.

Meikäläinen on istunut nenä tiukasti kiinni tenttikirjassa viimeisten viikkojen ajan, eikä kalalle ole ehtinyt. Samulille kun soittelin, niin Oulussakin on ollut kiireistä, ja Jukkiksen lohikausihan loppui jo aikaa sitten. Joten hiljaista on pidellyt onkimisen ja siksipä myös raporttien suhteen.

Onneksi joku sentään pääsee kalalle. Tänään heräsin puhelimen pärinään. Pikku pöpperöissä vastasin, ja toisesta päästä kuului lähinnä suoraa huutoa. Jari oli tehnyt piston Lauttasaareen, ja viimein sitkeys palkittiin: 57 senttiä ja noin 2,5 kiloa Itämeren hopeaa nousi rannalle.

Miehen itsensä kertomana homma meni näin:

“Aamulla vein Kiian töihin ja ajattelin samalla pistäytyä Lauttiksessa
tunnin verran siimoja oikomassa. Keli näytti sumuiselta ja lounaan puoleinen tuuli painoi kovaa vasten kasvoja, ehkä noin 10 m/s. Vesi oli todella matalalla, ainakin puolimetriä normaalia alempana. Aikaisemmat onkipaikat vaikuttivat nyt mahdottomilta kalastaa.

Perhoksi valitsin pienen Hailin, jolla olin saanut aiemmin pienehkön kalan Porkkalasta. Väri oli tietenkin pinkki/keltainen. Kahlailin ison hatun eteläkärkeä kohti ja heittelin koko välin hankalissa tuulissa. Pari tippiä piti vaihtaa tuulisolmujen takia.

Eteläisimmässä kärjessä on ehkä makeimman näköinen paikka koko
Lauttiksen alueella. Pitkälle työntyvä matala ryyditettynä kuplavolkkarin kokoisilla kivillä. Ensimmäisellä heitolla kiviviidakkoon tapahtui salaman nopea tärppi. Kala oli heti ilmassa. Oli huojentavaa nähdä että nyt on isompi, monen pettymyksen jälkeen pienempien kalojen muodossa. Perhoa ei suupielessä näkynyt joten oli helppo nauttia kalasta pelkäämättä perhon irtoamista.

Väsyttelin villin taimenen kuitenkin aika äkkiä ja eleettömästi. Haavia ei ollut, joten kala oli talutettava rantaan kuin lohi konsanaan. Homma onnistui ja vedin kalan pitkälle kivikkoon. Vasta nyt aloin tajuta, että se oli siinä! Kalasta kuvia ja veret pihalle. Soittokierros parhaille kalakavereille teki olosta epätodellisen.

Sanotaan nyt että 300 tuntia ei riitä ajassa tähän ensimmäisen isomman saantiin ylös asti. Tilaisuuksia on ollut, mutta aina ovat jumalat olleet väärällä
puolella. Tätä osaa arvostaa senkin takia kaikista saamistani kaloista
eniten. On se helvetin hankalaa.”

Ei voi muuta kuin onnitella! Kova yrittäminen siis palkittiin lopulta. Hyvät tunnelma itselläkin sekä kaverin, että myös omasta puolesta: tämä antaa uskoa, että noita taimenia on mahdollista merestäkin saada.

Itsenäisyyspäivälle on taas varattu Gotlannin reissu, ehkäpä siellä se meikäläisenkin kuparinen menee rikki.

Merikausi alkaa olemaan kuumimmillaan. Viime viikolla pääsin kertaallen kalalle. Läheskaimani J-M oli lähdössä veneellä mertsarin perään, ja me pummimme Timpan kanssa häneltä kyydin pelipaikoille.

Lähtö tapahtui parhaiden perinteiden mukaisesti aamulla enne kuutta, tarkoituksena oli päästä pelipaikoille aamuhämärässä. Veneen vesillelasku ei kuitenkaan sujunut ihan kuin Strömsössä, joten aurinko oli jo noussut hyvän matkaa horisontin yläpuolelle ennen kuin siimat saatiin veteen suoristettua. Pari päivää aiemmin oli etelästä kuitenkin puhallellut oikein isosti, joten vesi ja kalansaantitoiveet olivat korkealla.

Aloitimme Timpan kanssa kolaamaan erään niemen ulapanpuolta toiveena tavoittaa taimenta. Tuuli oli kääntynyt mantereen puoleiseksi ja loppunut lähes kokonaan. Meri olikin poikkeuksellisen tyyni. Kirkas auringon paiste yhdistettynä tyyneen keliin ja vielä karvan verran yli kymmenasteiseen kirkkaaseen veteen ei herättänyt luottamusta taimenen tavoittamiseen rantamiehenä. Tunnin tyhjänpyynnin jälkeen palasimme autolle, virittelimme renkaat ja siirryimme mantereen puolen sisälahteen haukia etsimään.

Näin leppoisassa kelissä kelpaa heitellä, mutta taimenen saamisen mahdollisuuksia se ei yleensä paranna.

Tällä puolella vesi oli melkoista kuravelliä, näkösyvyyttä oli vain muutamia kymmeniä senttejä. Teimme Timpan kanssa pitkän kierroksen pikkusaarten ympärystöjen kaislikoita koluten. Tapahtumat olivat yllättävänkin tiukassa. Itse sain hopeapinkillä tinselillä pari tärppiä ja yhden puikkarin uistellen. Erinäisten perhonvaihto-operaatioiden jälkeen löysin vanhan tutun fluoripapukaija-HD:n. Sameissa vesissä ennenkin tehonsa todistanut pyytö alkoi antaa osumia hieman useammin. Iltapäivästä kalojen ottihalut tuntuivat muutenkin paranevan, ja käsissä kävi pari pikkupuikkaria ja yksi parin kilon kala muutamien tärppien lisäksi. Isommat kalat vain loistivat poissaolollaan.

Illansuussa päätimme vielä pistäytyä mertsaripuolella. Rantaa kohti potkiessa J-M soitti ja kertoi, että tuuli oli navakoitunut, kääntynyt etelänsuuntaiseksi ja nostanut melkoisen aallokon, joten he tulisivat sisään hieman suunniteltua aikaisemmin. Ehdimme kuitenkin piipahtaa pikaiseen taimenrannalla, joka oli kuin eri merelle olisi tullut. Vaahtopäät löivät rantaan ja vesi oli ottanut savenharmaata väriä. Heittelimme navakassa tuulessa hetken, ja törmäsimme vielä rannalla muihin perhomiehiin. “Yllättäen” olivat tuttuja pk.netistä. Aika pienet ovat piirit meritaimenen perhokalastuksen puolella.

Sama ranta, sama iltäpäivä,vähän eri meininki. Panoraamaohjelma onnistui nuo aallotkin blendaamaan yhteen yhtä saumaa lukuun ottamatta. Ei jaksa/osaa sen kanssa nyt taistella, joten saa kelvata tämmöisenään, saapa yleisfiiliksen rannasta.

Päivä oli siis leppoisa, mutta ei kovin tuottoisa. Nyt on kuitenkin taimenkausi saatu auki. Pääsimme tarkastamaan samalla uusia kellurengasmestoja. Kalastettavaa alueella riitti, mutta veden väri ja laiha saalis eivät tehneet vaikutusta. Hyvä tietää kuitenkin moisen mahdollisuuden olemassaolosta.