Huove

Home >> Perhokalastus

Kolmikalaturnajaiset

Posted on: Wednesday, April 21st, 2010 in: Hauki, Lihis, Perhokalastus, Reissuraportit, Suomi

Nyt on kevään ensimmäinen haukireissu takanapäin. Saalis jäi kalojen osalta varsin vaatimattomaksi, mitään emme saaneet. Mutta ulkoilua ja kuntoilua tuli senkin edestä. Paukautimme sunnuntaina Poriin Jarin kanssa toiveina löytää jo kutupaikoille siirtyileviä haukia. Jari oli käynyt parina edeltävänä viikonloppuna jo paikkoja katsastamassa, mutta silloin jäät estivät tehokkaan kalastuksen. Nyt vesi aaltoili kuitenkin melko navakassa tuulessa […]

Korvatulppaindikaattori

Posted on: Friday, April 9th, 2010 in: Lihis, Perhokalastus, Perhonsidonta

Olen kaipaillut viime vuosien sumarireissuilla indikaattoria. Koestin useamman kaupallisen mallin, mutta ne eivät joko jaksaneet kellua, haittasivat heittoa, irtoilivat siimasta tai liukuivat siinä, tai yksinkertaisesti hajosivat. Varmasti perhokaupoista löytyy toimivia indikaattoreitakin, mutta minulla meni hermo niiden etsimiseen, ja vähän maku koko kohokalasteluun, vaikka se tehokasta olisikin. Keväällä ennen Vilppulan sumarireissua painin jälleen indikaattoriongelman parissa, kun […]

Uuden vuosikymmenen kalastusavaus

Posted on: Tuesday, March 23rd, 2010 in: Lihis, Perhokalastus, Suomi

Vuosikymmen on vaihtunut, niin ajanlaskullisesti kuin henkilökohtaisestikin saavutettuani 30 ikävuoden rajapyykin männä viikolla. Nyt kai pitäisi aikuistua paitsi elämässä, myös perhokalastuksessa, alkaa haalimaan bambuvapoja ja muistelemaan menneitä vuosikymmeniä. Ikää huomaa karttuneen ainakin siitä, että muutamilla joilla on tullut käytyä kalassa jo yli kaksikymmentä vuotta.  Nojoo, ehtiihän tässä vielä elämänsä aikana (toivottavasti!) ongelle useammankin kerran, ja […]

Verkostoitumiskalastusta

Posted on: Tuesday, December 29th, 2009 in: Lihis, Meritaimen, Perhokalastus, Suomi

Viime vuonna kunnioitin isänmaan itsenäisyyttä reissaamalla Ahvenanmaalle meritaimenkalalle. Löysin tuolloin Perhokalastajat.netissä ilmoituksen, jossa etsittiin innokkaita taimenen kalastajia, sillä eräälle porukalle oli tullut harmittavia peruuntumisia. Koitin houkutella Samuliakin mukaan, mutta hän ei saanut aikataulujaan sorvattua sopiviksi, joten lähdin itsekseni tuntemattomien sällien seuraan kalalle. Tiesin vain muutaman kaverin nettimaineeltaan kokeneiksi meritaimenmiehiksi. Kelit eivät suosineet, ja kalat jäivät […]

Oppirahojen maksua – ja kalliisti

Posted on: Saturday, November 21st, 2009 in: Lihis, Meritaimen, Perhokalastus, Suomi

Noniin, meritaimenkausi on avattu, ja olipahan reissu, joka opetti ja innosti noviisia todella paljon, mutta herätti samalla myös kysymyksiä. Tuloshakuisille lukijoille laitan alkuun lyhyen raportin tapahtumista, mutta pidempiin pohdintoihin taipuvat voivat hiljentyä pohdiskelemaan kanssani opittua. Viime talvena Ahvenanmaan reissulla Honkasalon Lauri valaisi, minkälaisia paikkoja meritaimenen kalastajan kannattaa hakea. Mukava, etelään tai länteen avautuva kivikkoinen ja […]

Rehellisyys maan perii – NOT!

Posted on: Wednesday, November 11th, 2009 in: Elämä, Lihis, Perhokalastus

Pakko käyttää tätä äärimmäisen paljon vihaamaani NOT! –huumoria, sopii tämän hetken tunnelmaan. Uskollinen haukivapani Loopin Green Line SW #8-9 antoi viimein kaikkensa, ja napsahti poikki taannoin Porissa, kun renkaasta kalastaessani teutaroin hauen kanssa. Ensin ryntäsin tietenkin vavan ostopaikkaan, Sportia-Pekkaan, kyselemään uutta kärkeä vapaan. Sitä kautta sain yhteyden maahantuojaan ja lopulta aina pääkallon paikalle lahden toiselle […]

20. kerta(ko) todensanoo

Posted on: Sunday, September 20th, 2009 in: Elämä, Jukkis, Lohi, Perhokalastus

Kun ei pysy, niin irtoaa.  Näin käy varmasti jokaiselle Lohenkalastajalle pyyntimenetelmistä välittämättä. Tulee kolauksia, muutaman potkun tärppejä, lyhyitä syöksyjä ja pitempiä väsytyksiä mutta jossain vaiheessa vastapeluri siiman päässä vaan lunastaa vapautensa.  Tämmöiset yksittäiset tapahtumat kuuluvat ehdottomana osana kalastukseen ja sen käsittämättömään hienouteen. Joskus pelkästään sen ISON muutamat potkut ennen kalan vapautumista voivat jättää paljon suuremmat […]

Videomateriaalia Huopeeseen

Posted on: Tuesday, September 1st, 2009 in: Lihis, Perhokalastus, Videot

  Kuten aiemmin tuli todettua, Samuli hankki yhdessä pikkuveljensä Valtterin kanssa varsin laadukkaan videokameran. Se ei ehkä tullut ainoastaan kalareissujen taltiontia varten, mutta yksi suuri käyttökohde matkat varmasti ovat. Toistaiseksi olemme itse kuvanneet materiaalin, mutta Valtterilla on ollut suunnitelmissa tulla ihan erilliseksi kuvausryhmäksi matkoillemme. Valtteri myös hoitaa videoiden editoinnin järkeviksi pätkiksi, mistä suurkiitos hänelle. Olemme […]

Finnmarkin kutsu

Posted on: Sunday, August 2nd, 2009 in: Lihis, Lohi, Norja, Perhokalastus, Reissuraportit

Noniin, kalastusvuoden kohokohta on taas käsillä: perinteinen Norjan lohireissu! Kirjoitan tätä jälleen Oulusta Samulin luota, lähdemme huomenna kohti Skaidia. Tämän hetkinen suunnitelma on kalastaa Repparfjordelvalla viikko, ja sen jälkeen maanantaina rauhoituspäivänä siirtyä Sandfjordelvalle ja jotostella tunturiin telttailemaan muutamaksi yöksi. Vaan kovin vaikealta vaikuttaa: Finnmark on kärvistellyt kovissa helteissä jo useamman viikon ajan, vettä on huhujen […]

Tutkimusmatkalla Pohjois-Ruotsissa

Posted on: Wednesday, July 22nd, 2009 in: Lihis, Perhokalastus, Reissuraportit, Ruotsi

Ruotsissa on kaikki paremmin, näin kuulee usein väitettävän. Ihmiset onnellisempia ja naiset kauniimpia. No, näistä en tiedä, mutta kalavesien suhteen länsinaapurissamme ovat  asiat kyllä paremmin. Laajat asumattomat tunturialueet kätkevät katveisiinsa lukemattomat määrät kristallinkirkkaita jokia ja järviä, vaan onko niissä kalaa? Asia oli selvitettävä. Ruotsin pohjoisosat Norrbottenin läänissä ovat varsinkin Oulusta katsottuna melko lähellä, ja siksi […]