Toutain on Pirkanmaan maakuntakala, joten on tavallaan ihan luonnollista, että sen perässä joutuu myös ajelemaan ympäri maakuntaa. Viime lauantain kaudenavauksessa tulikin kilometriä ihan kiitettävästi. Toutskarin perässä siis kaartelimme ympäri Pirkanmaata, tehtiinpä pieni pisto Satakunnan puolellekin.

Kierros alkoi aamusella, kun Jari ja Timppa tulivat kahdeksan aikaan meikäläistä hakemaan tuosta pihalta. Ensimmäisenä kohteena tarkastettiin tutut virtasalmet, joihin toutaimen tiedetään kutuaikoina kerääntyvän. Vaan vesi oli vielä siellä kuuden asteen kieppeillä, eli liian kylmää. Joten eikun ukot takaisin autoon, pedaali metalliin ja matka jatkui.

Seuraavalle kohteelle köröteltiin hetki. Kyseessä oli perslihaksia puuduttaneen karttaetsinnän ja useampien tutkimusprujujen selaamisen lopputuloksena löytynyt toiveiden toutaineldorado. Paikanpäällä olikin useampia nättejä koskipaikkoja, vaan sateenkaaren päässä ei tällä kertaa väijynyt kultakylkinen aarre. Jarilla oli pari mahdollista imaisua, mutta muuten oli hiljaista. Veden lämpö oli jo kivunnut yli yhdeksän, eli kututouhut olivat jo ohitse ja kalat hävinneet koskipaikoilta. Muuten tämä uusi joki oli erittäin miellyttävä tuttavuus. Luvanhinnat eivät päätä huimanneet, paikallisesta Kesportista hankittu lappunen kustansi 5€. Siis koko kaudelle. Tosin joki ei lohikalapitoinen ole, joten lääninluvallakin kalastettavissa. Paikallinen jantteri kävi virvelillä viskomassa isoa punavalkoista popperia, joten syönnöstävän toutaimen kalastus koskipaikoissa on varmasti mahdollista. Tänne pitää ehdottomasti palata, ja onpahan nyt kausilupakin plakkarissa.

Nättejä koskipätkiä löytyi useampiakin, tässä yksi.

Timppa onkii loppuliukua.

Muutaman tunnin tyhjän tahkoamisen jälkeen pojat alkoivat ehdotella palaamista tutuille kalakohteille. Jari suoritti pikaisen puhelintiedustelun Siuron suuntaan, ja toutaimet olivat koskeen kuulemma saapuneet. Joten nokka suunnattiin takaisin kohti kotikontuja.

Matkalla käytiin vielä tarkastamassa tilanne muilla tutuilla kohteilla. Haihussa vesi oli lämmennyt yli yhdeksän asteen ja kausi paketissa. Vedenlämpöäkin tarkempi indikaattori oli paikallisen perhokerhon jermujen häviäminen heittolaiturin passipaikalta. Lohipoolin tunnelmaa vahvistivat jokirannassa kuullut uutiset. Toutaimet olivat tulleet koskeen vappupäivänä, heti ensimmäisen visiittini jälkeen ja lähteneet perjantaina, päivää ennen seuraavaa vierailuani. Ei ole helppoa ei.

Kävimme vielä pyörähtämässä Lempäälässä Herralankoskella. Tällä vesi oli jo kymmenasteista, kirjolohiparvet ja taimenet nousseet koskeen ja väkeä kuin Rovaniemen markkinoilla. Joten ammattimaisen körssitauon jälkeen väki takaisin autoon, sillä suursärkiä tänne oltiin tultu kalastamaan, ei mitään hemmetin lohikaloja!

Tämänkertaisen tour de toutaimen viimeinen kohde oli Nokialla sijaitseva Siuronkoski. Läheisestä sijainnistaan huolimatta kyseinen koski ei ole kuulunut meikäläisen vakirepertuaariin. Lyhyt ja syvä ryöpsähdys ei ole perhomiehelle ideaalipaikka ja tämän tyylistä ongintaa tuli ehkäpä Tammerkoskella aikanaan harrastettua jo tarpeeksi. Siuro osaa myös olla välillä varsin ruuhkainen. Tappituntumalla kalastamisesta tulee minulle kiireellinen tuntuma. Paikkojen kalastus rauhassa on hankalaa, kun joku hönkii koko ajan niskaan ja heittopaikka valitaan sieltä missä tilaa on. Tähän asiaan tosin voi suhtautua myös toisella tavalla. Kalastus voi olla myös varsin leppoisaa, jos välillä aina istuu alas odottamaan vuoroaan ja samalla rupattelee muiden kalamiesten kanssa mukavia. Lauantai-illan kunniaksi koskelle oli saapunut kymmenkunta onkimiestä, mutta homma toimi mukavasti, kun kohteliaat kanssakalastajat kyselivät, että joko tälle heittopaikalle olisit tulossa. Mukavaa väkeä tuo Siuron vakkariporukka muutenkin on, tosin meikäläisen sisäänajoa helpotti se, että Jari kuuluu tähän aktiivijengiin. Muutenkin pitää muistaa hattua nostaa puuhamiehille, kun jaksavat hienoa kalapaikkaa ylläpitää.

Tänä vuonna toutaimet tuntuviat  tykästyneen luonnonuomaan. Jari oli käynyt talven aikana räjäyttämässä reiän voimalauoman ja luonnonuoman väliseen kivisuisteeseen (ihan luvan kanssa ja tilaustyönä, toim. huom.) ja samassa rytäkässä oli "vahingossa" muutamia mopoauton kokoisia kiviä unohtunut jokeen. Niinpä sillan yläpuolelle luonnonuoman molemmin puolin muodostui mukavat peilit ja virransivut, joissa toutarit tykkäsivät puljata. Moisia ei aiemmin kuulemma ole paikalla ollut. Jari ja Timppa miehittivät  Koskibaarin puoleisen rannan, minä sukelsin keskisaareen voimalauomaa lirkkimään. Kohta Jarilla oli Pike Booster luokilla, kun toutari tempoi siiman päässä. Enpä heti muista nähneeni yhtä rajusti taipunutta vapaa, mutta silti kala väkipakolla kovassa virrassa veti sillan alle ja lopulta kietoi perukkeen kiviin. Myös Timppa sai pidellä hetken ensimmäistä toutaintaan, kun puolentoista kilon kala oli jäänyt niskasta kiinni tinseliin. Hetken rypistelyn jälkeen sekin irtosi. Perhomiehiä kerääntyi tapahtumien jälkeen baarin puolen rannalle useampia. Koitin vähän ehdotella kiertävän rinkisysteemin perustamista, mutta taisi käydä kuten sille eräälle vääräleualle, joka Alakönkään särkillä ehdotti kalastusta ylävirtaan pinturilla: en oikein tullut ymmärretyksi. Tapahtumia ei kuitenkaan illan aikana enää kenelläkään ollut, joten mekin siirryimme baarin puolelle kannustamaan Leijonamiehistöä voittoon.

Tein vielä sunnuntaiaamuna parin tunnin piston koskelle. Nuori virvelikaveri sai baarin puolelta yhden kolmen kilon kalan, joka sekin oli ikävä kyllä niskasta kiinni. Minulla ei ollut imaisuakaan. Timppa oli käynyt maanantaina koskella ja päässyt neljää kalaa pitelemään, ja Jarillakin oli tiistaina ollut joitain kaloja kiinni. Tänään keskiviikkona oli puoleen päivään mennessä raporttien mukaan jo vesi lämmennyt ja kalat hävinneet. Eli taisi tältäkin toutarin kutukaudelta jäädä meikäläiselle luu käteen. Mutta odotellaan hetki, kun tuo vesi lämpenee tuonne 12 asteen paremmalle puolelle, alkaa syöntilätinä koskilla taas, jospa silloin saisi onnistumisia. Sitä ennen päästäänkin haukikalaan, huomenna lähdemme kohti Paraisia, jossa kapteeni Hollingworth ja hänen paljon puhuttu veneen uusi keulamysteeri ottavat vastaan juhlavin menoin.

Siuron luonnonuoma ja perhomiesten kokoontumisajot. Tuo luonnonuoma on varsinkin näin isommalla vedellä erittäin nätti. Myöhemmin kesällä neulapato lyödään kiinni ja uoma kuivuu pikku puroksi. Saa nähdä, lisääkö tuo vasemmalla vähän vilahtava Jarin räjäytystyön tulos vesimäärää ja uutta mielenkiintoista kalastusaluetta kuinka paljon.

 Tour de Toutaimen virallinen kulkupeli.

Huomenna kajahtaa kausi käyntiin! Tiedot rintamalta kertovat hyvää, kalaa pitäisi olla liikenteessä. Kädet täristen tässä aamupäivällä väänsin yhden toutainattrappin. Parhaiten olen kutuaikana onnistunut erilaisilla liitsiviritelmillä, ottiväri on ollut niinkin yllättävä kuin kirkkaan pinkki. Nyt vääntelin kuitenkin Craft Fur –virityksen, jota voisi mahdollisesti uittaa myös myöhemmin kesällä. Kevään tulvavesiä varten perhoon on ladattu aimo annos painoa, cone ja runko kätkevät alleen vielä pari kerrosta lyijyä (myrkkyähän se on, ja lyijyn käytöstä olenkin luopumassa, mutta köyhä opiskelija joutuu käyttämään vanhat langat pois). Conen toinen idea painottamisen lisäksi on estää tuon craftin kiertyminen koukulle. Muuten menee raivostuttavan herkästi siipi sotkuun. Väriksi tuli siipeen kelta-musta. Keltainen on tunnetusti toimiva väri toutaimelle (vaikka itse en ole onnistunut). Lisäksi Akin aikaisemmissa kommenteissa linkkaamassa Kymijoen toutaimen vapakalastustutkimuksessa kehuskellaan keltamustia perhoja. Katsotaan, kuin toimii.

Resepti:

Koukku: #6 Tiemco TMC 811S

Runko: Pari kerrosta lyijylankaa (suosittelen substituuttia, vaikka CITES-listalta ei vielä lyijy löydy), pinkki SLF-dubbing lenkissä ja kultainen cone.

Siipi: Fl. Keltainen Craft Fur, musta Craft Fur

Häkilä: Musta kana

Skotlannin kertomuksia odotellessa pitää tämän ainaisen pauhaamisen kyytipojaksi laittaa kalastusraporttia myös täältä kotivesiltä. Tällä kertaa se rapsa vain on kovin lyhyt: länsirintamalla ei mitään uutta. Kävin vappuaattona kierähtämässä Haihulla toutaimen perässä, mutta vesi oli korkealla ja lämpötilakin oli kuuden asteen kieppeillä, joten en lopulta edes vapaa laittanut kasaan. Kausi on kuitenkin käynnissä ihan näillä korvilla. Raportit rajalta tiesivät kertoa Lempäälän koskiin toutskan jo saapuneen. Lauantaina lähdetään poikain kanssa pyydyksiä virittelemään. Suunta vielä hieman auki, mutta tärkeintä lienee, että saletisti natsaa!

Vettä piisasi wappuaattona Haihulla.

Yle oli 24.9. julkaissut uutisen ja otsikoinut sen niin hersyvästi, että pakkohan sitä oli versioida. Tässä lainaus Ylen sivuilta:

Vapaa-ajan kalastajat: Verkkokalastus turvattava Suomessa

julkaistu tänään klo 15:15

“Suomen Vapaa-ajan Kalastajien Lapin piirijärjestö haluaa sanoutua irti keskusjärjestönsä vaatimuksista rajoittaa tavallista verkkokalastusta Suomessa.

Vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestö on halunnut sisällyttää verkkokalastusta rajoittavia vaatimuksia valmisteilla olevaan uuteen kalastuslakiin.

Lapin piirijärjestön mukaan virkistys- ja kotitarvekalastajien verkkomääriä ei saa rajoittaa. Yhdistyksen mukaan kalastuksen rajoittamien on aina vesistökohtainen ratkaisu, joka perustuu kalaston tilaan.

Verkkomääristä päättäminen kuuluu vesialueen omistajille eikä sitä pidä kirjata uuteen kalastuslakiin, piirijärjestö huomauttaa. “

Jospa tuo uutisen ulkomuoto ja iloisen skandaalinkäryinen otsikko jätetään sikseen ja keskitytään sisältöön. Taustana on Suomen Vapaa-ajan Kalastajien Keskusjärjestön ehdotus. SVK:ssa on pohdittu, että  tulevan kalastuslain muutoksen myötä vapaa-ajan kalastajien verkkomääriä voisi rajoittaa. Suoraan tuolta heidän sivuilta poimittuna:

“Kalastuslaissa verkkokalastuspaineen tehokkain säätelytapa on rajoittaa kunkin kalastajan käyttämiä verkkomääriä. Esillä on ollut ehdotus, jonka mukaan jokainen kalastuksen harrastaja voisi kalastaa esimerkiksi enintään viidellä verkolla. Tämä olisi pääsääntö, johon voitaisiin tehdä lain määrittämällä tavalla poikkeuksia kalastuspaineesta, pyydettävästä kalalajista ja kalaveden tuotosta riippuen.”

Tässä ei siis olla lopettamassa verkkokalastusta Suomessa kokonaan, vaan kyse on jonkinlaisesta kalastuspaineen järkeistämisestä ja harmaan kala-ammattilaisuuden kitkemisestä. Varsinkin vaelluskalakannat kituvat, ruokapöytään niitä riittää vain istutustoiminnan ansiosta. Pyyntiponnistuksen vähentäminen on useissa tutkimuksissa ilmoitettu keskeiseksi keinoksi viimeisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi. Silti kaikenlainen kalastuksen rajoittaminen tuntuu tässä maassa olevan täysin mahdotonta.

Toisaalta ymmärrän myös Lapin isäntien näkökantaa. Pohjoisessa kalan hankkimisella kotitarpeiksi on ymmärtääkseni vielä merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Heidän ajama subsidiariteettiperiaatteen mukainen ehdotus päätösten tekemisestä paikallisella tasolla on periaatteessa kannatettava.

Käytäntö on kuitenkin osoittanut nykyisen systeemin toimimattomaksi. Kalastuskunnissa asioista päättävät monesti paikalliset jermut, jotka myös hyötyvät kalan salamyynnistä kylillä. Taloudellista intressiä rajoitusten ajamiseen ei siis ole. Toisaalta kalastusasioista paikallistasolla päättäviltä tahoilta puuttuu yleensä ammattitaitoa ja tieteellistä tietoa. Ne korvataan sitäkin vahvemmilla mielipiteitä siitä, kuinka hauet tai merimetsot tai hylkeet ovat heidän kalakantojaan tuhonneet. Eikä tuo SVK:n ehdotuskaan sulje pois paikalliset säännösten mahdollisuutta. Valtakunnan tasolla määriteltäisiin tiukempi lähtökohta, johon voi hakea paikallisia poikkeuksia, mikäli kalakannat sellaisen kestävät.

Vaikeampi on käsittää Kalatalouden keskusliiton kantaa asiaan. Varsin kärkevässä kirjoituksessaan toiminnanjohtaja Markku Myllylä syyttää “fundamentalistisia perhonhuiskijoita ja virvelinveivaajia” ja muita “vapapiirejä” yrityksestä vähentää kotimaisen kalan käyttöä ravintona. Phuh.

Ensinnäkin SVK:n ehdotuksessa tavoite on minun nähdäkseni järkeistää kalastus tasolle, jota kalakannat kestävät. Tutkimustieto ja myös se kuuluisa vanhan kansan viisaus kertovat, että kalaa oli ennen enemmän ja se oli isompaa. Pyyntiponnistus ei tällä hetkellä valtaosassa maan kalavesiä ole kestävällä tasolla. Toisaalta rajoitusehdotuksessa on tarkoitus myös vähentää kalan puoliammattimaista ja harmaan talouden piikkiin menevää myyntiä.

Noin äkkipäätään voisi kuvitella, että nämä molemmat asiat olisivat myös Kalatalouden keskusliiton ajamien tarkoitusperien ja heidän taustavoimien mukaisia tavoitteita. Sen sijaan Myllylä hyökkää vapakalastajia vastaan yleistyksin ja nimittelyin. Okei, kaikki sortuvat yleistyksiin, myös minä, kuten edellä kirjoitetustakin voi todeta. On kuitenkin eri asia, kun keskusjärjestön toiminnanjohtaja virallisessa julkilausumassaan syytää moista tekstiä. Kalakannat ja sitä myötä kalastus, tapahtui se ammattimaisesti, kotitarpeeksi tai ihan harrastuksen vuoksi, pelastuvat vain yhteistoiminnalla, ei luomalla jaotteluja ja erimielisyyksiä (kuviteltujen) ryhmien välille.

Itse edustan osittain tällaista city-viher-liberaali-puunhalaaja-taimenenpussaaja –linjaa, mutta koitan sekoittaa annoksen maalaisjärkeä mukaan. Ajatusmaailmassani lähden kalakantojen kannalta, mutta kalamiehenä taustalla toki piilee pieni funktionalismi: hyvät kalakannat tarkoittavat myös laadukasta kalastusta. Kestävällä pohjalla olevia kalakantoja voi hyödyntää.

Tieto lisää tuskaa, mutta tieteellisen tutkimuksen pohjalta toiminen on kipulääke. Jos tutkimuksissa (joita tässäkin maassa tehdään varsin runsaasti) todetaan, että verkkokalastuspaine on liian kova, sitä on rajoitettava. Toisaalta jos nähdään, että jonkun puron taimenkanta kärsii liikaa C&R –perhokalastuksesta, täytyy laittaa lappu luukulle. Tai jos vapakalastus Tenolla on uhka luonnonlohikannalle, pitää sitä järkeistää. Ymmärrän, että paikallistasolla päätöksiä tekevillä ei ole aina resursseja tai aikaa hankkia viimeisintä tieteellistä tietoa. Juuri tämän takia tarvitsemme valtakunnallisen kalastuslain mukana tuomat tiukemmat rajat, joihin voi sitten perustelluissa tapauksissa hakea poikkeuksia.

P.S. Uutinen ei ole ihan tuore. Se julkaistiin perjantaina 29.4., juuri ennen vappua. Myös tämä postaus kirjoitettiin alun perin perjantaina, mutta jäi vähän vaiheeseen. Olen siis hieman myöhässä, mutta jälkeenpäin katsottuna tämä oli ihan hyvä asia. Moisen uutisen jälkeisessä tunnekuohussa ei pitäisi kirjoitella, saattaa lennellä sammakoita suusta. Joten pikku editointi oli ihan paikallaan, ehkäpä tämä nyt kuvaa omia aatoksiani paremmin,

“Jaa missä mää oon? Mää oon kalassa, missä sää oot?”

Sattuipa tuossa silmään huvittava videopätkä. Tämä RA Beattien tuottama lyhäri osallistui vuoden 2010 Drake Magazinen viiden minuutin filmiskabaan. Melkoinen perhovesien Petri Nygård pätkässä esiintyy.

When Guiding Goes Gangster from RA Beattie on Vimeo.

Toinen Beattien poikien pätkä voitti Simmsin Ice Out Shootout –kisan. Simms järjesti jäiden lähdön kunniaksi kuvauskisan, jossa kahden ja puolen päivän aikana piti Montanan alueella kuvata ja editoida maksimissaan kuuden minuutin mittainen kalastusfilmi. Kaverit ovat ammattilaisia, mutta on jälki silti aikataulu huomioiden todella komeaa.

Visuaalisen puolen kehitys on kalastusfilmeissä ollut todella hurjaa. Tämä tuli selväksi myös Risen elokuvaillassa messujen yhteydessä. Erityisesti jenkkilästä tuntuu pukkavaan laatutavaraa, mutta on täällä Euroopassakin päästy kehityksen kelkkaan viime aikoina, kuten vaikkapa saksalais-tanskalainen Tapâm – The Movie osoittaa.

Hommaan on vaikuttanut moni asia. Tekniikan kehitys on tuonut paljon  mahdollisuuksia myös harrastajien ulottuville. Varsinkin uusien digijärkkäreiden HD-video-ominaisuudet ovat mahdollistaneet laajan linssivalikoiman ja kuvallisen kikkailun myös ilman ammattilaiskalustoa.

Toisaalta yleinen visuaalisuuden arvostus perhokalastuksessa on tuntunut lisääntyneen myös. Tämä näkyy niin valokuvauksen puolella, kuin leffoissakin. Myös skabat, kuten tuo Draken Five Minute Film Contest ovat puhaltaneet uutta henkeä alalle.

Uuden polven tekijät tuntuvat olevan vähän nuorempaa sorttia ja se näkyy myös tuotoksissa. Esimerkkiä on otettu lumilautailuvideoista, ja kitararämpytysten ja viisiminuuttisten viipyilevien otosten sijaan nykyvideoissa musiikki on trendikästä ja leikkauksen tiiviitä. Tämä ei varmasti kaikille huopahattufilosofeille sovi, mutta omaan pirtaan pieni extremehenkisyys käy tähän lajiin kuin HD hauen leukaan.

Musiikit ovat Beattien pojilla myös minun makuun. Mutten äänisuunnittelu ja tarinankerronta eivät vielä yleensä yllä visuaalisen näyttävyyden tasolle. Kalapornoa on kiva katsella vartin lyhärissä, mutta koko illan pätkään kaivattaisiin jo isompaa juonenkuljetusta. Usein tämä ongelma on ratkottu pätkimällä filkka pienempiin osiin, jotka tapahtuvat eri lokaatioissa. Itse toivoisin vähän luovempaa ratkaisua. Ehkäpä sellaisia myös löytyy, en ole niihin vain törmännyt.

Kun eräät kalastelevat springereitä Skotlannin lohijoilla, joutuvat toiset tyytymään kotikulmien kalkkivirtoihin. Varsinkin näin kevään tulva-aikaan Pirkanmaan kosket ovat varsin värikkäitä. Tosin itse olen tässä vuosien saatossa värjäytyneeseen veteen tottunut, ja koen sen nykyään enemmän haasteena kuin esteenä tai kalastuksen laatua jotenkin heikentävänä asiana. Toki kirkkaissa vesissä kalastaminen on nautinnollista, kun visuaalinen elementti tulee mukaan kuvaan. Mutta värjäytyneessä vedessä, olkoon se suolammen mustaa tai kevätkosken ruskeaa, on jotain mystistä ja pelottavaa. Tumma vesi voi kätkeä sisäänsä minkälaisia monstereita tahansa, ja koskaan ei tiedä, mitä perhoon syvyyksistä tarttuu.

Kävimme sunnuntaina äitini luona Viialassa, ja samalla piti luonnollisesti piipahtaa Haihulla katsomassa tulevan toutainkauden pelipaikkoja. Vettä meni vielä paljon (tosin sisko osasi raportoida, että se oli tulvahuipusta jo lähtenyt selkeään laskuun) ja jääkökkäreitäkin näkyi seassa uivan. Ei taida toutain olla vielä vappuna nousussa, kuten vähän salaa toivoin, aattona nääs ehtisi kalastuskauden avaamaan. Kotimatkalla pyörähdimme myös Lempäälän Herralankoskella ihmettelemässä tilannetta. Täällä ehkäpä säännöstelystä johtuen vettä oli paljon maltillisemmin, ja kalastajiakin oli paljon. Ensimmäiset pikkukalatkin olivat jo kiven kosteissa puljaamassa.

Toivottelen siis vain hieman kateellisena kireitä Samulille Skottilaan. Kyllä se täälläkin kausi kohta alkaa!

Haihun heittolaituri oli vielä veden valtaama. Viikon-kahden päästä tuossa väsytellään sisävesitarpoonia urakalla.

Vettä Haihulla meni huolella.

Herralankoskella olisi jo pystynyt kalastamaankin, jos vain sekaan olisi mahtunut. Loppuliukua pommitti ihan ringillinen virvelimiehiä.

Terveiset Heathrown Terminaali 5:sta. Vietimme juuri kolme helteistä päivää Lontoota kierrellen. Earl’s Court osoittautui loistavaksi alueeksi kierrellä, hyviä ravintoloita täynnä ja Underground kulki 200m päähän hotellista.

Perhokausi siinsi sen verran mielessä että pari kalastuskauppaa piti koluta. Orvis Store osoittautui aika pettymykseksi, siellä oli enemmän hyllymetrejä mummojen vaatteille kuin perhokalastukselle. Tuntui että siellä perhovehkeet olivat lähinnä pakollinen paha rättikaupan kyljessä.

Farlowsia voin sen sijaan suositella. Se on muutaman korttelin päässä Buckingham Palacesta, joka ei kyllä auta paikan hintatasoon pätkän vertaa. Mutta kauppa oli iso kolmessa kerroksessa. Paljon kahluukamppeita (ISO Simmsin osasto), paljon saltwater kamoja, aurinkolaseja yms. Kirja- ja DVD osasto oli myös ilahduttavan laaja. Suosittelen puoliskon hukkaamista läheisiin vaatekauppoihin ennen tänne eksymistä. Itse unohdin tämän ja visiitti jäi harmittavan lyhyeksi.

Huhhuh. Täytyy myöntää että oli rankka reissu. Messut nimittäin.

Virallinen kaudenavajainen eli Tampereen Perhomessut on nyt koluttu huolella läpi. Viime vuoden messut jäivät lisääntymispuuhissa välistä, mutta tänä vuonna 1-vuotissynttärit eivät hidastaneet enää menoa niin paljoa ettei messuille olisi ehtinyt. Viime vuoden messujen väliin jättäminen purkautui nyt sitten tänä vuonna patoutuneena kysyntänä eli mukaan tarttui tavaraa ehkä vähän turhankin kanssa.

Konklaavi kasassa. Vasta yksi kassillinen tavaraa mukana.

Messut itsessään olivat tuttua ja turvallista, täytyy kyllä myöntää että on kätevää kun voi vertailla tuotteita eri valmistajilta. Itse olin kahluutakin perään, ja sain päivän mittaan koestettua oikeastaan kaikki markkinoilla olevat mallit. Ironista kyllä, päädyin takaisin täsmälleen samaan takkiin jota olen jo käyttänyt, eli Simmsin G3:een. Mahtava takki ja kevyt.. miinuksena vaan Simmsille tyypillinen hintalappu.

Vapaosastolta Juhiksen kanssa säästimme itsellemme Loopin Multit. Juhiksen Multi Power #6 on kyllä erittäin herkullinen vapa, pärjää kevyesti monelle triplasti kalliimmallekin – hintaa nimittäin 50% alelaarissa olleelle vavalle jäi vain 160€. Itse en hempulakeppeihin alistunut vaan mukaan lähti rehellinen kaksikätinen työjuhta, 9# 14″ Multi jolla pitäisi irrota synkemmätkin siimat rantapyörteistä.

Jotenkin ei vaan zspey istu meikäläisen käteen. No nyt sekin on koestettu.

Illalla siirryimme kohti The Rise perhokalastusfilmifestaria, jonka Karuvaaran Toni oli järkännyt. Harmillisesti tapahtumasta ei ollut kuullut juuri kukaan, ja sali oli ehkä vain puolillaan. Pitää kyllä antaa tunnustusta siitä, miten hienoksi perhokalastusfilmit ovat menneet. Muutaman vuoden takaiset Trout Bumit näyttävät melko amatöörimäisiltä tekeleiltä (joo, no sitä ne kieltämättä yrittivätkin olla) HD -kuvanlaadun ja kunnon kamera-ajojen ja post-productionin melskeessä. Kaikenkaikkiaan erittäin viihdyttävä parituntinen.

Loppuilta sujuikin sopivasti kesän reissuja lasin ääressä suunnitellessa, lukkoon lyötiin ainakin pohjoisen Ruotsin reissu kesäkuun alussa ja myöhemmin illasta myös elokuun Norjan reissu alkoi kummasti hahmottua. Nyt ei tarvita kuin enää sitä kuuluisaa avovettä niin päästään tositoimiin.

Ja tästä kevyellä aasinsillalla päästäänkin asiaan joka tässä on polttanut pahasti jo pidemmän aikaa eli se kauden aloitus. Nyt se siintää lähempänä kuin pitkään aikaan, eli seuraavassa maanantaissa. Huomenna lähtee nokka kohti Lontoota ja sieltä edelleen sunnuntaina Aberdeenin kautta Speylle. Luvassa on 6 päivää toivottavasti ensiluokkaista lohenkalastusta springereiden perässä. Reissurapsaa on luvassa kännykän kautta, kunhan mestoille päästään.

Se varsinainen kauden avajaissaalis.

Täyttä säästöä joka roju!

Nyt on messut messuiltu (niistä tarkemmin myöhemmin) ja säästöjä tehty. Viikonlopullinen kalajuttuja, välineshoppailua ja kalastuselokuvailtamaa nosti kyllä poltteen vesien äärelle todella kovaksi. Pahimpaan hätään väänsin vaali-iltaa seuratessa pinkki-vihreän HD:n.

Saa muuten nähdä, miten tämä vaalitulos vaikuttaa vesistöihin. Kovin positiivisia odotukset eivät tässä suhteessa ole. Ympäristöasiat eivät näytelleet minkäänlaista osaa näissä vaaleissa, kun talouskysymykset jyräsivät. Vesistöjä ja ympäristöä huolestuneempia ihmiset olivat euroalueen tukipaketeista ja työpaikoista. Perussuomalaisten nousu ja myös Vihreiden heikko vaalitulos heijastavatkin uuden Suomen arvomaailmoja.

Varsinkin Persujen vaaliohjelmat ja kannanotot ovat olleet värisyttävää kuunneltava. Soini käytti norpan pelastamiseksi aikaansaatuja verkotusrajoituksia esimerkkinä herrojen metkuista. Suot on ruopattava turvekäyttöön ja mineraalit maaperästä ympäristöseuraamuksista ja ilmastonmuutoksista viis. No, saa nähdä, miten hallitusneuvotteluissa käy, ja Persutkin ovat varsin kirjava porukka. Mutta kyllä ympäristöarvot olivat Keskustan ohella näiden vaalien suurimpia häviäjiä (mielenkiintoisen ristiriitainen tulos sinänsä).

Tulli julkaisi tänään aamulla tiedotteen, jossa se selvittää laajaa rikosvyyhteä liittyen perhokalastuskaupoissa myytäviin sidontatarvikkeisiin. Tullissa ovat selvitelleet CITES-sopparin piirissä olevia ja ihan kotimaisen lainsäädännön nojalla luvanvaraisia lajien kauppaamista. Ilmeisesti vakavia puutteita on löytynyt, jos puolenkymmentä tapausta on menossa syyteharkintaan.

Tullin tiedote

Lehdistö tarttui välittömästi juttuun kiinni, ja ilmoitus on julkaistu jo useammassa verkkolehdessä. Tuotokset kertovat paljon myös nykyisen nettilehdistön nopeatempoisesta ohjelmasta. Vain Yle on vaivautunut hankkimaan lisätietoa asiasta (sekin Tullin lähteistä), muut ovat poistaneet vaikeat ja tylsät termit tiedotteesta ja lätkäisseet sen sellaisenaan sivuilleen. Ei ehdi alkaa taustoja selvittelemään, jos naapurisaitilla sama uutinen on jo pari tuntia aiemmin saatu sivuille

Yle

Hesari

Vihreä Lanka

Kaleva

Iltalehti

Pääsääntöisesti tämä on ehdottomasti hyvä asia. On varmasti jokaisen kalastajan ja ennen kaikkea uhanalaisten eläinlajien etu, että käytämme tarhattuja ja luvallisista lähteistä tulevia materiaaleja. Tämä herättää jälleen kysymyksen, onko ekologinen perho tehty luonnonkarvoista vai synteettisistä keinokuiduista? Henkilökohtaisesti olen ratkaissut asian välttelemällä CITES-listattuja karvoja ja sulkia, osin jo niiden hinnan takia.

Vahvistamattomien nettihuhujen mukaan Tullin toiminta olisi tapauksessa ollut hieman kyseenalaista. Samaiset kauppiaat olisivat juttujen mukaan hakeneet aiemmin Tullilta tietoa uhanalaisten lajien kaupasta, ja toimineet sen mukaan, mutta nyt ratsiassa toiminta ei yllättäen olisikaan ollut sallittua. Nettihuhuista ei koskaan tiedä, mutta jos näin on menetelty, on Tullin toiminta ollut hyvin arveluttavaa. Toisaalta, jos kyseessä on huolimattomuus tai mikä pahinta, välinpitämättömyys säännöstöistä kauppiaiden puolelta, on tilanne huolestuttava ja ratsiat todella paikallaan. Oli miten oli, meidän perhokalastajienkin on syytä katsoa peiliin ja miettiä myös omaa toimintaamme.

Ediittiä, kun tilanne kehittyy:

Hesarin Omakaupunki –osastolla on nyt julkaistu vähän pidempi juttu, jossa on jopa selvitelty taustoja paremmin. Kuva sinänsä on huvittava, viidakkokukon niskat rivissä kuin paremmassakin huumeratsiassa. Mutta erittäin huolestuttavaa on se, että Tullin edustajan mukaan osa kauppiaista on ottanut tietoisen riskin. Perhokalastuksen imago ei ainakaan parane sillä, että uhanalaisia eläinlajeja käytetään tietoisesti luvatta perhonsidonnassa.

Myös SUKL:in puheenjohtajalta Anssi Uitilta oli kyselty mielipidettä. Rankemman linjan miehenä tunnettu Uitti olisi valmis kieltämään uhanalaisista eläinlajeista peräisin olevien sidontatarvikkeiden myynnin kokonaan. Itse olen samaa mieltä, ei touhussa ole juurikaan järkeä. Tietenkin kun materiaalieja ei aiemminkaan ole tottunut käyttämään, on meikäläisen helppo huudella, mutta vaikeata asiaa on kovin järkevin argumentein puolustaakaan (lähinnä tulee mieleen “no mutku näin on aina ennenkin tehty”).