Huove

Home >> Hauki

Kolmikalaturnajaiset

Posted on: Wednesday, April 21st, 2010 in: Hauki, Lihis, Perhokalastus, Reissuraportit, Suomi

Nyt on kevään ensimmäinen haukireissu takanapäin. Saalis jäi kalojen osalta varsin vaatimattomaksi, mitään emme saaneet. Mutta ulkoilua ja kuntoilua tuli senkin edestä. Paukautimme sunnuntaina Poriin Jarin kanssa toiveina löytää jo kutupaikoille siirtyileviä haukia. Jari oli käynyt parina edeltävänä viikonloppuna jo paikkoja katsastamassa, mutta silloin jäät estivät tehokkaan kalastuksen. Nyt vesi aaltoili kuitenkin melko navakassa tuulessa […]

Kevättä rinnassa 2010

Posted on: Tuesday, April 6th, 2010 in: Hauki, Lihis, Perhonsidonta

Meidän piti Jarin kanssa lähteä maanantaina kalalle, suuntana oli Kokemäenjoki ja tavoitteena meritaimen. Tiedote jokirannasta kuitenkin kertoi, että tulva on alkanut ja vettä huilaa joessa liikaa. Virtaus on valtava ja vesi sameaa, ei oikein paras mahdollinen tilanne. Pyörittelimme hetken ajatusta käydä myös merellä, mutta tulimme kuitenkin siihen lopputulokseen, että parempi odotella pari viikkoa. No, Jari […]

Kevättä rinnassa, Part II – Tanssii haukien kanssa

Posted on: Friday, June 26th, 2009 in: Hauki, Lihis, Perhokalastus, Suomi

Toutaimen ja taimenien lisäksi keväällä tuli jahdattua myös haukia. Suursuunnitelma oli kaivaa kutuhauet esille Porin suunnalla, mutta niin vain ihan varsinainen kutuhetki livahti käsistä. Kuitenkin jokunen vihernieriä lopulta löytyi, joten tässä tarinaa: Lempäälä 20.4.2009 Tänä vuonna haukikausi avattiin jo hyvissä ajoin. Seurailin aktiivisesti meren pintalämpötiloja (on muuten kätevä tuo Itämeriportaali, siellä on paljon muutakin kiinnostavaa […]

Lihis the Cruel, Terror of Porkkala, slayer of five (ok, I let four of them go, but hey, I have blood on these hands!)

Posted on: Tuesday, November 25th, 2008 in: Hauki, Lihis, Reissuraportit, Suomi

Olin sopinut helsinkiläistyneen ystäväni Jussin kanssa pienimuotoiset taimenpeijaiset pääkaupunkimme rannikolle. Pienen hiomisen jälkeen päätimme valita ajaksi lauantain 15.11., ja lopulta päätimme vaihtaa kohdekalankin haukeen, kun vesikin oli vielä mukavan lämpöistä. Saavuin siis perjantaina illasta Jussin residenssiin. Ennen liikkelle lähtöä käväisin vielä Lidlissä hakemassa mestareiden aamupalan ja muutaman meksikolaisen oluen. Otin sikspäkillisen Solia matkaan ja lähdin […]

Haukia, vaan ei perholla

Posted on: Monday, November 10th, 2008 in: Hauki, Lihis, Suomi

Käytin tässä jälleen aikaani hyödyksi: Piti tehdä koulutöitä, sen sijaan kolasin YouTubesta haukivideoita. Törmäsin perus pulikanuiton lisäksi pariin varsin mielenkiintoiseen ja ajatuksia herättävään pätkään. Haukien käsinkalastusta Hauen käsinkalastusta Rahajoella. Kuinka monta tällaista hauen kutunousun kohteena olevaa pikkujokea mahtaa löytyä? Ei varmasti ole ihan yhtä tai kahta. Ajatus aikaisen kevään koskikalastuksesta isoilla steamereilla haukien toivossa ei […]

Saaristossa

Posted on: Monday, November 3rd, 2008 in: Hauki, Lihis, Reissuraportit, Suomi

Olemme Samulin kanssa suunnitelleet syksyistä haukikarnevaalia Saaristomerelle ainakin parin vuoden ajan, ja nyt lopulta päätimme lopettaa särkimäisen leuanloksuttelun ja toteuttaa suunnitelmat. Niinpä data virtasi sekä ykköset ja nollat saivat kyytiä, kun hiiret savuten etsimme sopivaa päämajaa iskullemme. Olen ilmeisesti sen verran verkkoajan kasvatti, että minulle hyvät tai edes jonkinlaiset nettisivut ovat erittäin tärkeä osa yrityksen […]

Seuraava reissu: Haukijahtiin

Posted on: Sunday, October 5th, 2008 in: Hauki, Perhokalastus

Pitkän kalastuksellisen hiljaiselon jälkeen alkaa taas tapahtumaan. Porukalla on varattu jo seuraava reissu, parin viikon päästä lähdemme kartoittamaan Turun saariston haukivesiä. Luvassa on pari päivää tutkimusmatkailua. Ohjelmassa on ensin torstainen iltamatka Pekan kanssa kohti Tamperetta, josta nokka aamulla kohti saariston yhdyslauttaa. Seuraamme tilannetta.