Verkostoitumiskalastusta
Viime vuonna kunnioitin isänmaan itsenäisyyttä reissaamalla Ahvenanmaalle meritaimenkalalle. Löysin tuolloin Perhokalastajat.netissä ilmoituksen, jossa etsittiin innokkaita taimenen kalastajia, sillä eräälle porukalle oli tullut harmittavia peruuntumisia. Koitin houkutella Samuliakin mukaan, mutta hän ei saanut aikataulujaan sorvattua sopiviksi, joten lähdin itsekseni tuntemattomien sällien seuraan kalalle. Tiesin vain muutaman kaverin nettimaineeltaan kokeneiksi meritaimenmiehiksi. Kelit eivät suosineet, ja kalat jäivät viikonlopun mittaisella puserruksella saamatta, mutta seura osoittautui aivan loistavaksi, ja saalispussiin jäi punalihaisen sijasta sillä kertaa erinomaiset kontaktit, hirveä määrä tietoa ja suuri polte meritaimenen kalastukseen. Paluumatkalla laivalla päätin, että mertsaria tullaan onkimaan vähintään niin pitkään, että saan sen ensimmäisen kalan. Sen jälkeen voi pysähtyä, katsoa taaksepäin ja miettiä, kannattiko se kaikki käytetty aika ja vaiva tämän kalan saamiseen. Tällä hetkellä tilasto on 10/0, eli kymmenen vuorokautta meritaimenen kalastusta ja nolla kalaa (no, kymmenenä päivänä on käyty heittämässä, ympäri kellon ei ihan pysty tähän aikaan vuodesta kalastamaan, ja muutama päivä on ollut vielä lyhyempikin). Tilastomerkintänä on yksi todennäköinen tärppi Dragsfjärdistä takavuosilta. Silti innostus tätä kalastusmuotoa kohtaan on vain kasvanut.
Niinpä kun viime vuotista Ahvenanmaan reissua järkkäillyt Honkasalon Lauri soitteli minulle syksyllä, että Eckerö kutsuu jälleen itsenäisyyspäivän viikonloppuna, olin heti mukana. Tällä kertaa tarkoitus oli lähteä jo 
torstaina 3.12., jotta saisimme kaksi täyttä kalastuspäivää. Paluu olisi sitten itsenäisyyspäivänä. Jengi olisi osin sama, kuin edellisellä reissulla, muutamia vaihdoksia oli kuitenkin tapahtunut. Koitin jälleen houkutella Samulia peesiin, mutta mies ei työkiireiltään matkaan kerennyt. Jarin sain kuitenkin matkaan lähtemään, sen kun mainitsin asiasta, niin mies oli heti mukana. Yhden harmillisen viime hetken poisjäännin jälkeen lopulliseen kokoonpanoon kuului minun ja Jarin lisäksi entuudestaan tutut Lauri, Sami ja Janne, sekä uusi tuttavuus Pekka. Kämppäkin oli vaihtunut, sillä edellisen vuoden todella loistava omakotitalo oli varattuna toiselle kalaporukalle. Taso oli siis korkealla, siksipä vähän huoletti, että mihin läävään sitä päätyy, sillä loppukauden mertsaripyynnissa valoa ei pitkään riitä, ja aikaa tulee kämpillä vietettyä. No, ei hätää, Lauri oli Viking Linen kautta onnistunut hommaamaan aivan käsittämättömän upean hirsihuvilan, vieläpä kohtuuhintaan. Pihaan ajettuamme alkoi kuulumaan armoton natina, kun leuat loksahtelivat miehillä. 120 neliötä luksusta, neljä makkaria, täysin varusteltu keittiö, iso töllö (josta oli hyvä lasittaa kalastus-DVD:tä illalla onkimisen jälkeen), rantasauna ja jopa kalastusvälineille oma ulkomökki. Sami oli hoitanut ruokapuolen työpaikkansa kautta, miellä oli seitsemän kiloa lihapullia, pahuksen herkullisia kermaperunoita ja valtavat saavilliset pippurikastiketta ja metsäsienisalaattia. Vielä kun laivalta hankittiin keissi olutta mieheen, niin ulkokalastukselliset puitteet olivat todellakin kunnossa.
Sami uittelee perhoa Kungsjössä.
Mutta entä se kalastus? Kelit vaikuttivat tällä kertaa paremmilta, kohtuullista kaakkoistuulta lupailtiin. Myös muutama kylmempi yö oli takana, joten veden lämpökin oli tippumassa sopiviin lukemiin. Poppoota riitti, sillä pk.netin kautta oli selvinnyt, että ainakin kuusi eri porukkaa, varmaan hyvinkin 40 henkeä, oli Kivellä taimenta perholla onkimassa. Vaan kumman hyvin sinne sekaan mahtui. Torstaina ehdimme aamulaivalla kanssani tulleiden Laurin ja Jarin kanssa nopsaan kopaista kotilahtemme pohjukan. Isäntä oli kämppää esitellessään kehunut, että nyt vesien jäähdyttyä taimenet ja siiat olisivat tulleet aivan rantamatalaan. Niinpä heti kamat sisään saatuamme oli pakko pärähtää lahden rantaan, sillä valoa oli vielä juuri sen verran, että heittää näki. Kahluuhousujen sun muiden kamojen kanssa ei kerinnyt arpomaan, niinpä meillä oli varsin tyylikäs MC Fisun perhojaoston kokoontumisajo rannassa. Yllättävän hyvin se chest pack sopii myös nahkatakin päälle. Heittelimme ehkäpä vartin rannassa, kunnes pahimmat höyryt saatiin pihalle. Pimeäkin laskeutui, joten palasimme sisätiloihin ja aloimme lämmittelemään saunaa.
MC Fisun Lauri ja Jari lähdössä ongelle. Jos nämä jäbät tulisivat vastaan pimeällä koskella, niin vaihtaisin puolta ja vauhdilla.
Aamulla herätys ei sujunut kaikilta ihan niin sutjakasti kuin olisi toivonut. Torstain aikainen herätys ja rankka matkapäivä tuntuivat vielä, ja liikkeelle lähtö venyi himan. Kävimme odotellessamme heittämässä Jarin ja iltalaivalla saapuneen Samin kanssa kotilahden pohjukan läpi hieman huolellisemmin. Paikalla näkyi paljon kolmipiikkejä, mikä on aina hyvä merkki. Lisäksi ympäri lahtea kruisaili kaloja, ja näkyipä välillä tuikkejakin. Merkki jäi vain ikuisesti arvoitukseksi, olisivatko olleet niitä paljon mainostettuja siikoja. Taimentakin seassa saattoi olla, mutta ainakaan meidän pyydöt eivät maistuneet. Lopulta jengi saatiin kuitenkin kokoon ja pääsimme lähtemään tunnetummille ottipaikoille Eckerön eteläkärkeen. Sieltä löytyy muutama todella nätti niemenkärki, pari mahtavaa riuttaa ja paljon tasaista rantaa ongittavaksi. Seutu on tunnettua ottialuetta, ja paikalla olikin jo parikin eri porukkaa, mutta yllättävän hyvin sinne sekaan mahtui. Ensimmäinen tapahtuma oli Laurilla, jonka perhon perässä kävi kala pyörähtämässä heti sen laskeuduttua veteen. Kohta hän saikin varsin pulskan, hieman yli 40 senttisen kalan. Myös Jarilla kävi ambulanssin Drags Devilin perässä kala pyörähtämässä, meillä muilla oli hiljaisempaa. Pääsimme pelipakoille varsin myöhään, joten päivän vähäiset valoisat tunnit kuluivat nopeasti, ja pian olikin aika siirtyä takaisin kämpille nauttimaan tuhti ateria. Sen jälkeen eivät silmät pysyneet auki, väki oli melkoisen väsynyttä. Edes saunaa ei jaksettu tulille laittaa. Itse otin pienen välikuoleman, jotta jaksoin lähteä Laurin kanssa iltalaivalla tulleita Jannea ja Pekkaa vastaan. Myös Jari lähti urheasti laivalonkun voimalla mukaan. Ajokeli oli todella hurja. Vaikka ilma oli plussan puolella, kiilteli tien pinta jäisenä ja tuntui hyvin liukkaalta. Pian Maarianhaminan jälkeen ohitsemme alkoi painamaan hälytysajoneuvoa pillit ulisten. Syy selvisi kohta, Viikkarin auto oli törmännyt jäisellä tiellä peuraan ja pyörähtänyt katon kautta ainakin kertaalleen ympäri. Matkustajat jouduttiin leikkaamaan irti, joten tie oli puolisen tuntia poikki. Astuin ulos autosta, ja meinasin kaatua saman tien, sillä tien pinta aivan umpijäässä. Paluumatka köröteltiinkin sitten kuuttakymppiä.
Eckerön eteläkärkeä. Taustalla näkyvät kuohut iskevät useamman sata metriä pitkään riuttaan, jota pitkin pääsee kahlaamaan. Mahtavia paikkoja, mahtavia paikkoja.
Lauantainakaan lähtö ei ollut kovin lentävä, mutta pääsimme liikenteeseen vähän paremmissa ajoin. Ihan hämärän taitteeseen emme tosin ehtineet, mikä hieman harmitti, sillä se on kuulemma varsin hyvää peliaikaa. Olimme ottaneet Eckerön kolmen päivän lupien lisäksi lauantaille luvat Hammaruddan vesialueille. Ahvenanmaalla ei lääninluvilla ongita, vaan vesistöt on edelleen jaettu kalastuskuntien kesken, ja jokaiselle alueelle on ostettava oma lupansa. Pienen arpomisen jälkeen päätimme Samin kanssa lähteä katsastamaan hyväksi kehutut Kungsön mestat Hammaruddasta, kun muut taas lähtivät edellisen päivän hyvien kokemusten saattelemana takaisin Eckerön eteläkärkeen. Kungsöltä löysimme Samin kanssa erittäin nätin lahden, jota oli ilo kalastaa. Alueelta löytyi hyvin monimuotoista vettä: oli hiekkarantaa, kallioisia niemenkärkiä ja rakkolevän peittämiä kivikkoja. Mahdollisuudet kalansaantiin olivat olemassa, sillä kolmipiikkiä pyöri jaloissa, ja myös paikallinen opas toi venekuntansa paikalle kalastamaan parhaat paikat. He heittivät vartissa samat mestat, joiden takomiseen me käytimme koko päivän. Tuloskin oli sama, ei mitään. Myös toinen jengi oli heittänyt tyhjää Eckerössä, joten tulos ei ollut kehuttava.
Sami kalastaa Kungsjössä.
Sunnuntaina meillä oli vielä muutama tunti aikaa kalastaa, sillä laiva lähti vasta reippaasti kahden jälkeen. Lauri jäi kämpille ja Sami heittämään kotilahdukkaa, mutta muun porukan kanssa ampaisimme vielä kerran kohti Eckerön eteläkärkeä. Heitimme paikalla hetken, mutta keli oli jo käynyt sen verran karuksi, että meidän oli lähdettävä etsimään suojaisampaa kalastuspaikkaa. Niinpä ampaisimme Eckerön läntisimpään kärkeen Västerön alueelle kalaan. Siellä tuuli mahdollisi heittämisen, mutta aallokko oli varsin tuima. Kalastin pitkää hiekkarantapätkää, ja pääsin pitkästä aikaa oikein hyppimään välttääkseni meriveden päätymisen kahluuhousujen sisään. Päälle vyöryviä aaltoja tarkkailleessa kalastuksessa oli mukavaa extreme -henkeä, ja olisin mielestäni ansainnut myös kalan, vaan sitkeästä yrittämisestä huolimatta tulosta ei syntynyt. Myös muilla oli siiman päässä hiljaista, joten oli aika pakata vavat, käydä siivoamassa kämppä ja suunnata Maarianhaminaan laivalle.
Se on hänessä. Viimeisen päivän hyökkäysjoukkue juuri ennen paluumatkalle lähtöä. Vasemmalta Jari, Pekka, Janne ja allekirjoittanut.
Saalispuoli jäi siis edellisvuoden tapaan varsin surkeaksi. No, yksi kala sentään saatiin ylös asti. Myös muilla porukoilla oli ollut varsin hiljaista, vain muutamia sattumakaloja oli saatu, ja osa kokeneistakin Kiven kävijöistä jäi ilman tapahtumia. Tämä jäi hieman hämmästyttämään, sillä vaikka keli ei ehkä ollut aivan optimi, niin ihan kelpo kalailma kuitenkin. Ehkäpä vesi oli vielä liian lämmintä: kun ulapalta löytyy vielä kuusiasteista vettä, ei rantojen 3-4 astetta niin kiinnosta. Tai sitten kalaa olisi täytynyt tällä tuulella hakea ihan kunnolla suojan puolelta. Tai mertsari on vaan vähentynyt Ahvenanmaalla, istutukset pienentyneet ja/tai tuotto heikentynyt. Tai, tai, tai… Kalamies on mestari keksimään selityksiä huonolle kalantulolle, itsestään se ei koskaan voi olla kiinni. Tosin tällä kertaa ukkoa oli sen verran runsaasti takomassa alueita, että syitä voi jo etsiä muualtakin. Tuttua jengiä oli kuitenkin jälleen mahtava nähdä, jubailla menneistä ja suunnitella tulevia kalareissuja. Lauri uhosi tulevansa käymään vastalöydetyillä mestoilla Porin suunnalla, olihan hänellä sormensa pelissä näiden paikkojen löytämisen kanssa. Samin pitäisi esitellä Larun ottipaikkoja. Gotlantiin lähtöä kovasti suunniteltiin, ja luulen, että pari videopätkää näytettyäni meidän ei ensi vuonna tarvitse lähteä Samulin kanssa kahdestaan Repparille. Miellyttävä reissu kaiken kaikkiaan, ehkäpä se kalastus ei sittenkään ole niin saaliskeskistä? Ainiin, paras saalis tuli lopulta Isabellan laivabaarin hämyisessä nurkkapöydässä. Sekään ei ollut punalihaista. Tästä lisää ehkäpä myöhemmin.