Tammerkosken sillalla
Kävin tässä männäaamuna, luettuani sivutolkulla digikuvausoppaita netistä, Tammerkoskella harjoittelemassa kuvaamista. Valokuvaamista, kuten perhokalastustakaan, ei oikein voi oppia vain lukemalla, vaan kirjaviisauden lisäksi tarvitaan harjoitteita. Niinpä otin kamerani mukaan ja loikin aamuyhdeksän aikaan kohti kosken niskaa toiveissa saada taltioitua maisemia tunnelmallisessa varhaisaamun valaistuksessa. Kovin komeaksi pilviverhon takana piilotellut aurinko ei muodostunut, pääsävyksi kuvissa jäi arjen harmaus. Saavuttuani niskalle huomasin aivan jään reunan vieressä tuikin. Asiaa oli aluksi hieman hankala uskoa, mutta lähestyessäni paikka huomasin, että kyseessä on ihan kunno steady riser, keskellä tammikuuta. Kala surffasi ympäri pientä jäätöntä aluetta ja noukki pinnalta tasaisesti välipalaa, jonka luonne jäi avoimeksi. Muutaman Gierahin lukeneena ja juttuja kuulleena ruokalistan pääehdokkaaksi veikkaisin midgejä, eli pieniä kaksisiipisiä, tai näiden larvoja. Mitään varmistusta en asialle saanut, hieman tosin harmitti, ettei tullut kameran sijasta vapa mukaan. Nyt olisi ollut käyttöä kesällä sidotuille #22 Grffith’s Gnateille ja 7x:n perukkeelle. Kala hääräsi avannossa varmaan vartin verran, pari kertaa sain tuikkirenkaat kuvaankin, mutta molemmilla kerroilla olin huonossa asemassa. Lopulta hyvään paikkaan rantaan päästyäni kala lopetti tuikkimisen, lieneekö kavahtanut rantaan krönyämistäni. Lohdutukseksi paikalle uiskenteli kuikka, josta sain muutamia dramaattisia otoksia Näsinneulan varjossa.
Tammerkoski on ollut aikanaan melkoinen näky, ja vieläkin, kolmesta padosta ja betonikouruun pakotetusta uomasta huolimatta, siitä löytyy todellista valtavirran tuntua. Talvitulvat ovat nostaneet Näsijärven pintaa, ja jo parin viikon ajan koskea on ohijuoksutettu täydellä teholla. Ensimmäisen padon alla patorännistä päästetään vettä valtavana kuohuna keskimmäiseen, neulapadolla suljettuun “luonnonuomaan”. Näytelmä on komea ja vähän kauempaakin katsoessa tuntuu siltä, että koko Finlaysonin tehdaskompleksi tärisee veden voimasta. Ei ollut ihan ensimmäinen kerta, kun mietin niitä aikoja, jolloin Tammerkoski ei ollut rakennettu ja lohi nousi Kokemäenjokea pitkin merestä tänne asti, ja pidemmällekin. Uskomattoman kauniilta koski vanhoissa kuvissa näyttää. No, menneitä ovat nuo ajat, eikä niitä takaisin saa, mutta silti, jos tuohon patorännin pohjaan vähän poraisi dynyä ja pistäisi langan palamaan…
Naistenlahden voimalaitos ja Lapinniemi aamun harmaudessa.
Kuikka lehyttelee siipiään Näsinneulan varjossa. Mustavalkoisuus sopii harmaan päivän kuviin kuin nenä päähän.
Tammerkoski pauhaa. Veden voima on suuri. Harmillista, että en päässyt tätä lähemmäksi kuvauskohdetta, ja toistaiseksi ainokaisen käytössäni olevan kittilinssin telepää ei kovin pitkälle riitä. Tämä kuva ei missään suhteessa tee oikeutta näytelmän mahtipontisuudelle.
Keskikoskellakin kaikki mahdolliset ohijuoksutusluukut olivat avoinna.