Aika katkaista pitkähkö hiljaiselo jälleen. Viime hetket ovat menneet säätäessä mahdollista uutta kesämatkaa rapakon taakse, mutta toki aikaa pitää löytyä myös harrastuksen ylläpitoon. Sumarireissut onkin jo suunniteltu, ja perhopenkinkin kaivamista esiin vakavasti harkittu. Kausi käynnistyi kuitenkin hankkimalla DVD:llinen lämpimien vesien supersilaikoiden kalastusta.
Kävin tänään Sportia-Pekassa tyttöystäväni kanssa katsastamassa hänen isälleen sopivaa syntymäpäivälahjaa. Löysimmekin varsin komean puisen, nätein kaiverruksin varustetun perhorasian, mutta niin kovin yllättäen mukaan tarttuin hieman muutakin. Muutaman pakollisen sidontatarvikeostoksen lisäksi päädyin Sportia-Pekan varsin laadukkaalle DVD-hyllylle hipelöimään lättyjä. Sieltä löytyy normaalien tanskalaisten ja ruotsalaisten tekeleiden lisäksi hyvä valikoima harvemmin suomalaisissa liikkeissä nähtyjä leffoja niin Ranskasta kuin Atlantin tuolta puolenkin. Omaan silmään iski kovasti Drake Magazinen vuoden 2006 -leffaskaban voittajan Running Down the Manin lisäksi Howard Films -tuotantoyhtiön Chasing Silver -tarpoonintylytyspätkä. Pöytäkoneellani on jo pitkään ollut aivan mahtava traileri elokuvasta, vaan kuten muistelin, Samulihan oli jo lätyn tilannut aikoinaan suoraan valmistajalta. Olivat kuulemma hämmästyneinä sähköpostilla kyselleet, että mistäpäin Suomesta löytyy tarpoonia, mihin Samuli oli vastannut haluavansa vain todistaa itselleen, että on olemassa vielä lohenkalastustakin pahempaa mielenvikaisuutta. Mutta hyllyssä oli myös saman tekijäpoppoon jatko-osaksi tituulerattu tekele, nimeltään Location X. Pyörittelin pakettia pitkään käsissäni, sillä hintaa oli 29,90€ ja lompassa olevalla 80€:llä pitäisi pärjätä koko loppukuu. No, mukaanhan se oli otettava, joten eipä tarvitse ainakaan baareissa ravat, jos nyt jotain saisi syödäkseen.
Leffan idea on siis tarpoonin kalastus tropiikin kirkkailla vesillä. Koukku on tällä kertaa tuntematon sijainti. Tästä nimi Location X. Flikan aluksi jo julistetaan, kuinka tuotantotiimi haluaa pitää paikan sijainnin suurena salaisuutena, jotta tämä paralleelisuniversaalinen tarpoonitaivas ei pilaammu kammottavien kalastaja-armadojen syöksyessä paikalle hunnilauman lailla. Mukaan valitut kolme koekalastajaa julistava kilpaa, kuinka heillä ei ole pienintäkään aavistusta, missä mennään (ilmeisesti salaisilla kalastajan muilutuslennoilla on lainattu oppeja CIA:lta) ja jopa oppaat ovat pukeutuneet lännenryöstäjien lempiasuun, kasvot peittävään huiviin. Stetsonit ovat tosin vaihtuneet lippiksiin ja polarisoivat rillit on saatu nenälle. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, tämä “kerrotaan, mutta ei kerrota” -tyyli sapettaa minua kovasti. Kehutaan julkisessa mediassa, kuinka kalaa tulee kuin kuokalla, paikat ovat sadunomaisia ja ennätykset paukkuvat joka toinen päivä, mutta ähäkutti, etpä tiedä missä. Vaan tässä pätkässä se ei niin haittaa. Asiaan vaikuttanee useampi tekijä: itse kyseistä kirjoitustyyliä täällä harrastin (ja samalla ymmärsin, miksi niin pitää joskus tehdä) ja tarponinkalastuksen parissa riittää vielä koluttavaa tunnetummissakin piakoissa, semminkin kun missään ei vielä ole päässyt käymään. DVD tuli kuitenkin ostettua enemmänkin viihteeksi kuin oppimateriaaliksi, ja tässä pätkässä paikan salailu on osa draaman kaarta aina nimeä myöten.
Se kaari vaan jää kovin suoraksi. Paikan paratiisimaisuudella ja salaisuudella ei hehkuta kunnolla, kalastajaesittelyt ja -haastattelut jäävät jotenkin pliisuiksi eikä jutulla ole oikein selkeää alkua, kehitystä kohti huippua ja sitten sitä kliimaksia. Viihteellinen filmi nousee ja uppoaa tarinansa mukana, eikä tästä pätkästä sisällöllisesti opetusmateriaaliksikaan ole, joten vakuuttavuutta puuttuu. Toinen ongelmakohta on tekninen toteutus. Ehkä odotukseni olivat turhan korkealla, mutta kiinnitettyäni loppukuun ruokarahat DVD:hen, odotin kyllä tuhnua TV-tasoa parempaa tavaraa. Samuli informoi jälkikäteen, että molemmat yhtiön leffat on tehty suoraan televisioon ja kaupattu maksukanaville, mutta olisivat nyt viitsineet DVD-versiosta edes poistaa mainoskatkoille mentäessä jenkkitelevisiossa näkyvät ohjelman tunnarit. Muutenkin kuvakoko kusee läppärilläni, DVD-valikot ovat onnettomat ja yleinen kuvausjälkikin hieman kattelee. Ymmärrän toki, että näitä pätkiä tehdään pienellä joukkueella, mutta olisi hyvä koittaa palkata edes jonkin moinen asiantuntija tekemään ne kohdat, joita ei vain itse osaa. Nyt sama sälli, Todd Free on tusannut tuottajana, ohjaajana, kuvaajana äänisuunnittelijana sekä kertojana, ja jälki on sen mukaista. Varsinkin itselleni oleellinen äänisuunnittelu on kehnoa, biisivalinnoissa olisi parannettavaa ja musiikki ei tue muuta elokuvaa niin kuin sen pitäisi. Erityisen kammottavaa on Toddin toiminta kertojana. Herra höökii mikkiin kehnosti kompressoituja latteuksia köyhän miehen Horatio Canemaisella poljennolla. Tämä ainakin itselleni onnistui pilaamaan yllättävänkin suuren osan jännitteestä, jota viihdefilmiin pitäisi onnistua luomaan. “No matter what you do…” *paussi, jonka aikana heitetään polaroidit silmille* “…the tarpon always have the advatage.”
Jotta ei aivan väärää kuvaa tule, on todettava, että katoisin lätyn samalta istumalta ekstroineen putkeen. Pituutta ei tosin ole yhteensä kuin 90 minuuttia, mutta koko sen ajan pysyin viihdytettynä. On tuo tarpoonin kalastus vain hienon oloista hommaa. Opas kiljuu “strip, strip, strip, twitch, twitch!”, suursilakka inhaloi perhon ja syöksyyy muutamassa sekunnissa sadan metrin päähän esittämään hyppyshowta. Kaloja veneen ympärillä pyörii paljon, niille tarjotaan perhoa, saadaan ottamaan, karkuutetaan ja muutamalle päästään jopa sanomaan eväpäivää. Kun kameraveneessä kalastavalla oppaan kaverilla tarttuu iso tarpooni kiinni ja vapa katkeaa melkein kahvasta, opas itse vilkuilee ympärilleen nähdäkseen “What’s wrong?” vajaan satakiloisen tarpoonin loikkiessa taustalla, ja kun tilanne selviää, toteaa tyynesti vain, että “Well, that’s tarponfishing.”
Kalastus on siis loistavaa, ja se aiheuttaa palavan halun päästä jonnekin lämpimään (ei toteutune vielä muutamaan vuoteen, mutta joskus sinne on päästävä). Ideapuolelta jäi haaviin myös uudenlainen tapa tehdä pintasliippari hauelle, jotta ihan pelkäksi viihteeksi ei homma lopulta mennyt. Muutenkin DVD:n ekstrat ovat hyviä, ja tukevat teosta mainiosti. Tekninen toteutus ja tarina eivät vain pääse ihan odotetulle tasolle, vaikkaikin on myönnettävä, että sijoituksen koko suhteessa käytettäviin resursseihin asetti henkilökohtaiset odotukset kovin korkealle. Tarpoonin flätsikalastuksessa on vielä se huono puoli, että maisemat eivät lopulta nii-in komeita ole, vaihtelusta puhumattakaan. Lätyn kuitenkin parissa viihtyi, ja kun pari kertaa pätkän vielä katsoo, niin luulen, että haitat eivät näytä enää lainkaan niin isoilta ehkä Toddin kerrontaa lukuunottamatta. Vaan jos olisin toisin tiennyt, olisin saattanut sijoittaa johonkin hieman informatiivisempään pätkään.
