Meanwhile in Finland
Kun eräät kalastelevat springereitä Skotlannin lohijoilla, joutuvat toiset tyytymään kotikulmien kalkkivirtoihin. Varsinkin näin kevään tulva-aikaan Pirkanmaan kosket ovat varsin värikkäitä. Tosin itse olen tässä vuosien saatossa värjäytyneeseen veteen tottunut, ja koen sen nykyään enemmän haasteena kuin esteenä tai kalastuksen laatua jotenkin heikentävänä asiana. Toki kirkkaissa vesissä kalastaminen on nautinnollista, kun visuaalinen elementti tulee mukaan kuvaan. Mutta värjäytyneessä vedessä, olkoon se suolammen mustaa tai kevätkosken ruskeaa, on jotain mystistä ja pelottavaa. Tumma vesi voi kätkeä sisäänsä minkälaisia monstereita tahansa, ja koskaan ei tiedä, mitä perhoon syvyyksistä tarttuu.
Kävimme sunnuntaina äitini luona Viialassa, ja samalla piti luonnollisesti piipahtaa Haihulla katsomassa tulevan toutainkauden pelipaikkoja. Vettä meni vielä paljon (tosin sisko osasi raportoida, että se oli tulvahuipusta jo lähtenyt selkeään laskuun) ja jääkökkäreitäkin näkyi seassa uivan. Ei taida toutain olla vielä vappuna nousussa, kuten vähän salaa toivoin, aattona nääs ehtisi kalastuskauden avaamaan. Kotimatkalla pyörähdimme myös Lempäälän Herralankoskella ihmettelemässä tilannetta. Täällä ehkäpä säännöstelystä johtuen vettä oli paljon maltillisemmin, ja kalastajiakin oli paljon. Ensimmäiset pikkukalatkin olivat jo kiven kosteissa puljaamassa.
Toivottelen siis vain hieman kateellisena kireitä Samulille Skottilaan. Kyllä se täälläkin kausi kohta alkaa!
Haihun heittolaituri oli vielä veden valtaama. Viikon-kahden päästä tuossa väsytellään sisävesitarpoonia urakalla.
Vettä Haihulla meni huolella.
Herralankoskella olisi jo pystynyt kalastamaankin, jos vain sekaan olisi mahtunut. Loppuliukua pommitti ihan ringillinen virvelimiehiä.