Huove

Olin sopinut helsinkiläistyneen ystäväni Jussin kanssa pienimuotoiset taimenpeijaiset pääkaupunkimme rannikolle. Pienen hiomisen jälkeen päätimme valita ajaksi lauantain 15.11., ja lopulta päätimme vaihtaa kohdekalankin haukeen, kun vesikin oli vielä mukavan lämpöistä. Saavuin siis perjantaina illasta Jussin residenssiin. Ennen liikkelle lähtöä käväisin vielä Lidlissä hakemassa mestareiden aamupalan ja muutaman meksikolaisen oluen. Otin sikspäkillisen Solia matkaan ja lähdin etsimään limeä, vaan sitä ei löytynyt. Meksikaanolitkut eivät ilman sitruslisää maistu juuri miltään, ja samaan hintaanhan saisi mäyräkoirallisen Olvia. No, mäyristen vieressä oli sitten lavat, ja kas kun Karjalat olivat hyvässä alessa, pitäisiköhän saman tien sellainen laittaa, ei niitä kaikkia tarvitse kerralla juoda. Tarkoitus oli ottaa perjantai-ilta iisisti, katsastaa kalanpaikat ja uuvahtaa raskaan viikon jälkeen aikaiseen. No, karttaa tutkittiin huolella ja Jussin työkaverin suositusten, kuultujen huhujen ja muutaman oluen siivittämänä valittiin kohteeksi Porkkalan niemi. Sitten innostuimme kaivamaan syntikkani autosta ja sessioimaan kunnolla. Hesarin paukahtaessa luukusta meillä oli parhaat surina-ambientit ja noin kymmenennet bisset menossa, sen jälkeen vielä teimme tulevan suven suuren tusinatrancehitin ja soittelimme parit kännipuhelut. Lauantaiaamuna lähtö ei siis ollut varsin lentävä. Emmekä edes koko lavallista tuhonneet, jäi sinne vielä neljä tölkkiä juomati!

No, lopulta pääsimme matkaan puolen päivän maissa. Harhailimme hyvän tovin Porkkalan yksityisteitä ja tapasimme sillalta kalastelevan toveri venäläisten joukkueen. Sillan vieressä oli iso “Sillalta kalastaminen kielletty” -kyltti. (Kalastus)kulttuuri itänaapurissa pruukaa olemaan hieman erilainen, ei ole niin just noiden sääntöjen kanssa. Lopulta löysimme Porkkalan niemen kärjessä sijaitsevalle ulkoilualueelle, josta sopivat rannat löytyivät. Kurvasimme parkkikselle, jossa varustetason ero kävi harvinaisen selväksi. Jussi ei onnistunut edes vastahankittuja kumppareitaan kotoa löytämään, ja citykalastaja farkuissa, tennareissa ja virpan kanssa oli valmiina, kun minä olin vasta saanut kaivettua vavan esille putkesta. Meillä olisi maksimissaan kaksi tuntia aikaa ennen pimeää, ja pelkkään varustautumiseen tuhrautui ainakin puoli tuntia. Jossain vaiheessa pälkähti päähän, että onkohan tämä nyt ihan oikeassa suhteessa, onko homman ydin päässyt unohtumaan? Mutta uutta kellurengasta oli päästävä kokeilemaan, joten ei auttanut kuin alkaa pumppaamaan. Kineticin rengas oli kyllä hyvä, kun sen lopulta kasaan sai. Istuinosakin oli ilmalla täytettävä ja renkaassa istutaan miellyttävästi veden yläpuolella. Ongelma tuli kuitenkin, kun perhossa kiinni ollut hauki törmäsi renkaaseen ja jollain helkkarin tavalla sai siihen aikaan reiän. Oli hieman hätä kädessä, kun yritin irroittaa syvällä kitusissa killuvaa perhoa hauen kidasta kun samalla ilma karkaa ponttoonista. No, eipä kiirehditä enempää asioiden edelle.

Kalastuksen aloittelimme erittäin pienestä ruovikoiden ympäröimästä lahdesta. Laitoin edellisella merireissulla vakuuttaneen papukaija Hollow Decieverin pyydöksi, eikä kalakontaktia tarvinnut pitkään odotella. Ensimmäinen huti tuli kymmenen minuutin heittelyn jälkeen, ja pian sen jälkeen pääsin käyttämään renkaassa sellaista pannukarhean taimenen kokoaista pikkupuikkaria. Kolasin pikkulahden rantapöheiköt läpi, ja tapahtumia riitti tasaiseen tahtiin. Isoin renkaassa käytetty kala oli erittäin nätti parin kilon merihauki, kyljet pullollaan vihreitä pilkkuja. Homma toimi kuin kuuluisa junan vessa, renkaasta oli ilo heittää ja kun tapahtumia riitti, tunsi todella viihtyvänsä merellä. Lahden pohjukasta lähti pieni puro, joka virtasi vallan vinhasti takaisin mereen. Jotenkin hankalaa vieläkin ottaa koppia konseptista, jossa meri virtaa mereen. Lienee ollut laskuvesi tai jotain päällä. Puron läpi kelluttuani rantauduin hetkeksi tutkailemaan ympäristöä. Hieman kauempana siinsi erittäin ottavan näköinen kaislikko, ja vaikka valo alkoi jo hiljalleen vähentyä, oli sinne poljettava. Vaan taas unohtui, että renkaalla yhtään pidempien matkojen liikkuminen on hidasta ja pahuksen raskasta. No, saivatpa etureidet reeniä. Kaislikolle päästyäni tosin vaivat unohtuivat. Kovin leveä kaistale ei ollu, ehkä noin viisitoista metriä, mutta reunat olivat todella herkullisen oloista hieman harvempaa ruovikkoa ja kaislojen keskelle muodostui pieni hauelle haiseva laguuni. Heitin ensimmäisen heiton ja mietin, että jos tästä ryteiköstä ei haukea löydy, niin ei mistään, strippasin siimaa pari kertaa sisään ja BANG! Reissun isoin hauki torppasi kiinni melkoisella voimalla. Tämä kala oli todella pirteä, luuli kai olevansa parempikin tropiikin limatuubi ja pisti kunnon shown pystyyn, ottaen yhden todella terävän, melkein pohjasiimoille vieneen spurtin ruovikkoon. Sieltä sen lopulta sain kuitenkin houkuteltua esiin ja hetken kuluttua vapaaksi. Heittelin ruovikon ulkolaitaa vielä hetken, kunnes siirryin lähemmäksi ja kävin kalastamaan laguunia. Olisikohan se ollut kolmas heitto, kun sieltä sähähti reissun toiseksi isoin, vajaa kakkosen kala kiinni HD:in. Tämänkin silakkaimurin kanssa sai vääntää ihan tosissaan, tällä kertaa tosin päätin olla päästämättä sitä kaislikkoon. Sagen seiskaluokkainen Fli jaksoikin vääntää tämän kokoluokan kalan vaivatta avoimille vesille ja kaikki sujui mukavasti, kunnes se perhanan kala onnistui puhkomaan renkaani. Eikä kyse ollut edes koukusta, sillä se oli tukevasti kalan kitusissa kiinni, itseasiassa niinkin pahasti, että hauki oli lopulta pakko murhata. Nyt oli kuitenkin hyvä hetki ottaa kala, sillä menimme illalla ystäväni luokse syömään, ja suurten saalistajien pöytään kantama tuore kala otettiin ilolla vastaan. Peratessa hauen vatsasta löytyi kolme puoliksisulanutta silakanraatoa, oli käynyt hieman ulapalla harventamassa parvea, ennen kuin asettui kaislikon kupeeseen kytikselle. Perkuun jälkeen kunnon suolat mallia Otamo, joka pyyhittiin ennen uuniin menoa pois. Uuniin mukaan purkki kermaa, sitruunaa sekä ronskisti voita ja koko komeus nautittiin suppilovahverokastikkeen kanssa. Pakko myöntää, että hauki itsesään on hieman mautonta, mutta kunnon lisukkeilla siitäkin saa erittäin maukkaan aterian.

Porkkalan possukka. Tämä oli pikkulahden isoin ja kaunein tapaus. Pahoittelen kuvien vähyyttä, mutta renkaassa ei hirveästi viitsi kameran kanssa kikkailla.

Yleisesti reissu oli mitä mainion. Eksploraatio oli onnistunutta, ja, toisin kuin eräänkin suurvallan seikkailut Lähi-Idässä ovat antaneet ymmärtää, hyvin pienen tiedustelutiedon ja parin satelliittikuvan avulla tehty isku voi onnistua. Hämmästyttävän pienellä pyyntiponnistuksella saavutettiin loistavia tuloksia. Hieman näin jälkikäteen harmittaa, että emme pääseet lähtemään aikaisemmin ja tutkimaan enenmmän paikkoja, mutta tärkeintä oli, että hauskaa piisasi, niin perjantaina kuin lauantainakin. Seuraavana kohteena onkin sitten Ahvenanmaa ja tavoitekalana taimen, joskin tällä kertaa olemme lähdössä hieman kokeneemmassa seurassa. Toivottavasti nakertaa!

Hauki, Lihis, Reissuraportit, Suomi | RSS 2.0 | Comment it , or