Haukea ja taimenta hakemassa
Merikausi alkaa olemaan kuumimmillaan. Viime viikolla pääsin kertaallen kalalle. Läheskaimani J-M oli lähdössä veneellä mertsarin perään, ja me pummimme Timpan kanssa häneltä kyydin pelipaikoille.
Lähtö tapahtui parhaiden perinteiden mukaisesti aamulla enne kuutta, tarkoituksena oli päästä pelipaikoille aamuhämärässä. Veneen vesillelasku
ei kuitenkaan sujunut ihan kuin Strömsössä, joten aurinko oli jo noussut hyvän matkaa horisontin yläpuolelle ennen kuin siimat saatiin veteen suoristettua. Pari päivää aiemmin oli etelästä kuitenkin puhallellut oikein isosti, joten vesi ja kalansaantitoiveet olivat korkealla.
Aloitimme Timpan kanssa kolaamaan erään niemen ulapanpuolta toiveena tavoittaa taimenta. Tuuli oli kääntynyt mantereen puoleiseksi ja loppunut lähes kokonaan. Meri olikin poikkeuksellisen tyyni. Kirkas auringon paiste yhdistettynä tyyneen keliin ja vielä karvan verran yli kymmenasteiseen kirkkaaseen veteen ei herättänyt luottamusta taimenen tavoittamiseen rantamiehenä. Tunnin tyhjänpyynnin jälkeen palasimme autolle, virittelimme renkaat ja siirryimme mantereen puolen sisälahteen haukia etsimään.
Näin leppoisassa kelissä kelpaa heitellä, mutta taimenen saamisen mahdollisuuksia se ei yleensä paranna.
Tällä puolella vesi oli melkoista kuravelliä, näkösyvyyttä oli vain muutamia kymmeniä senttejä. Teimme Timpan kanssa pitkän kierroksen pikkusaarten ympärystöjen kaislikoita koluten. Tapahtumat olivat yllättävänkin tiukassa. Itse sain hopeapinkillä tinselillä pari tärppiä ja yhden puikkarin uistellen. Erinäisten perhonvaihto-operaatioiden jälkeen löysin vanhan tutun fluoripapukaija-HD:n. Sameissa vesissä ennenkin tehonsa todistanut pyytö alkoi antaa osumia hieman useammin. Iltapäivästä kalojen ottihalut tuntuivat muutenkin paranevan, ja käsissä kävi pari pikkupuikkaria ja yksi parin kilon kala muutamien tärppien lisäksi. Isommat kalat vain loistivat poissaolollaan.
Illansuussa päätimme vielä pistäytyä mertsaripuolella. Rantaa kohti potkiessa J-M soitti ja kertoi, että tuuli oli navakoitunut, kääntynyt etelänsuuntaiseksi ja nostanut melkoisen aallokon, joten he tulisivat sisään hieman suunniteltua aikaisemmin. Ehdimme kuitenkin piipahtaa pikaiseen taimenrannalla, joka oli kuin eri merelle olisi tullut. Vaahtopäät löivät rantaan ja vesi oli ottanut savenharmaata väriä. Heittelimme navakassa tuulessa hetken, ja törmäsimme vielä rannalla muihin perhomiehiin. “Yllättäen” olivat tuttuja pk.netistä. Aika pienet ovat piirit meritaimenen perhokalastuksen puolella.
Sama ranta, sama iltäpäivä,vähän eri meininki. Panoraamaohjelma onnistui nuo aallotkin blendaamaan yhteen yhtä saumaa lukuun ottamatta. Ei jaksa/osaa sen kanssa nyt taistella, joten saa kelvata tämmöisenään, saapa yleisfiiliksen rannasta.
Päivä oli siis leppoisa, mutta ei kovin tuottoisa. Nyt on kuitenkin taimenkausi saatu auki. Pääsimme tarkastamaan samalla uusia kellurengasmestoja. Kalastettavaa alueella riitti, mutta veden väri ja laiha saalis eivät tehneet vaikutusta. Hyvä tietää kuitenkin moisen mahdollisuuden olemassaolosta.