New Zealand, Rotorua: 1. kalastuspäivä takana
Toiselta nimeltään pesukoneita, kanjonikiipeilyä ja yleistä kyvyttömyyden tunnetta
Olipahan päivä Rotoruassa. Ensimmäinen kolmasosa-sooloilupäivä takana. Kokeilin niin vuoristokiipeily- joki kuin järvikalastustakin. Heti alkuun tapan jännityksen: ei saalista. Pääsin kyllä tarjoamaan perhoa pariin otteeseen ennalta havaituille kokoluokkaa 2-5kg kaloille. Ei ihan arkipäiväistä huvia ruuhkasuomessa 😀
Ensimmäiseksi tempaisin pienen joen yläjuoksulle, johon sain “varman vinkin” kalastuskaupasta. Ei helvetti mikä paikka. Joki virtasi kanjonissa, noin 50m maan pinnalta. Kolusin kanjonin pohjalle ja löysin kasan pesukoneita ja muuta jätettä jota oli heitetty jossain ylhäällä kulkevan sillan päältä. Nooh, hetken kanjonissa koluttuani löysin kaksi poolia. Joki oli kaivettu tunneliin, ja tunnelin ylä- ja alapuolella oli poolit. Kummassakin näkyi kaloja, arviolta 2kg. Pari heittoa ja onnistuin tartuttamaan perhot ylhäällä roikkuviin liaaneihin.
Noin tunnin alhaalla koluttuani päätin että nyt riittää, en päässyt edes kahlaamalla alavirtaan sillä joki oli yllättävän syvä. Meinasi välillä jo alkaa pelottamaan. Kiipesin lopulta ylös ja en hajottanut mitään. Ekasta paikasta siis nollaa.
Seuraavaksi suuntasin jokisuuhun, jossa kalastuskirjan mukaan on hyvät pelipaikat. Jokisuuhun pääsi kätevästi autolla. Pian selvisi, että vettä hiekkarannalla järveen laskevassa jokisuussa oli noin 10cm. Kahlasin satakunta metriä ulos, ja muutaman kymmenen Woolly Bugger -heiton jälkeen lähdin karkuun minua ahdistellutta mustaa (kyllä: joutsenet ovat pääosin mustia + punanokkaisia) joutsenta. Ok, järveltä en löytäisi kalaa näillä ohjeilla. Toisesta paikasta siis nollaa.
Päätin kokeilla vielä jokea ylävirtaan, vähän matkan päässä oli silta ja sen
yläpuolella joki vaikutti sopivalta, se kulkee kätevästi pellon laidassa. Pian auton parkkiin saatuani karu totuus selvisi, joessa ei voi kahlata sillä se pelottaa kalat ja rannalta ei pysty heittämään. Näin pari isoa (3kg+) taimenta joen pohjalla, selkäpiitä alkoi karmimaan. Joki oli korkeintaan 4m leveä, ja siinä on tuon kokoluokan taimenia! Käpistelin jokirannassa pari tuntia, pääsin tarjoamaan nymfejä arviolta 4-5kg taimenelle joka kölli rauhassa erään puun alla. Tuloksena puolentusinaa nymfiä puussa taimenen yläpuolella ja arviolta kaksi semionnistunutta driftiä kalan ohi. Ei reaktiota kalan puolelta, itsekseni kyllä lupasin että jatkossa luen jokaisen FF&FT:ssä olevan “näin heität puiden alle kätevästi alaheitolla” -artikkelin.
Lopulta päätin antaa homman olla, joka oli pitkässä juoksussa hyvä ratkaisu. Huomasin nimittäin palatessani että olin kävellyt vahingossa jokivartta yksityisalueelle. NZ:ssä yksityisalue on aika rankka käsite, jokamiehen oikeutta ei noin vain tunneta.
No huomenna lisää. Onneksi pääsen kalaan oppaan kanssa, joka toivottavasti opastaa minut paremmille pooleile 🙂