Author Archives: Lihis

Tampereen kevät

On parempi kuin Pariisin kevät. Nyt kun jaffa alkaa poraamaan silmää ja lämmittämään päivällä kelit erinomaisen keväisiksi, alkavat vapakäden pakkoliikkeet pahenemaan. Nykimistä hillitäksemme kävimme Jarin ja Timpan kanssa Tammerkosken niskalla Mältinrannassa hieman harjoittelemassa heittoa. Pojjaat ovat hankkineet talven aikana kahden käden kepukat, ja nyt pitäisi niillä vielä opetella heittämään. Lähdin siis näyttämään heiton mallia, tosin tässä tapauksessa opettajakin on varsin puolitaitoinen ja kovasti opastuksen tarpeessa. Oma heittäminen olikin hieman tukkoista. Osa mahtoi johtua siitä, että olen tottunut ampupäitä käyttämään, ja jätkät olivat ihan kunnon speysiimat hankkineet. Toisaalta, eipä tuo kahden käden heittäminen mitenkään kovin ammattimaisesti koskaan ole sujunut. No, jotain tolkkua pojille heittoon toivottavasti saatiin, eikä homma tunnu enää niin epätoivoiselta. Kameraa en tajunnut mukaan ottaa, joten kännykkäräpsyn on nyt riitettävä kuvamateriaalin osalta.

Tammerkoskikin kohisee keväällä komeimmillaan. Talven aikana sekä Nässyn että Pyhäjärven pinta lasketaan varsin alas, ja Tammerkoskikin paljastaa omaavansa varsin mielenkiintoiset pohjanmuodot varsinkin alaosalta Ratinan suvannon loppuliussa. Todella herkullisen näköisiä kiviä ja virranreunoja, tosin tämä kohta on kalastusalueen ulkopuolella. Mutta kiva tuossa sillalla on yliopistolle köpötellessä jäädä fiilistelemään kevättä ja Tammerkosken mennyttä suuruutta. Kyllä tämä talvi tästä taittuu ja kohta jo päästään ongellekin!

Tammerkoski pauhaa, vaahtopäinä lyö!

Luonnonkalaa

Kevät etenee ja vieroitusoireet pahenevat. Tässä joutuu vielä kuukausitolkulla odottelemaan perhokalalle pääsyä, mutta koulu- ja työhommat ovat pitäneet kiireisinä viime aikoina (pahoittelen hidasta päivitystahtia). Ajatukset ovat vieneet kuitenkin kasvavissa määrin kohti kalahomma ja tulevaa kautta.

Toutaimen kutuaika on ensimmäisiä keväällä käsillä olevia paremman luokan kalastussessioita. Touhun suosio on kasvanut kovasti, ja esimerkiksi perhokalastajien suosima Haihu tapaa olla pahuksen tukkoinen parhaaseen sesonkiaikaan. Isommat virvelimiesten kosket vasta ovatkin täynnä, tarinat Siurosta kertovat kalastajaa kivasti viettävällä rannalla olevan kolmessa rivissä. Vielä 80-luvulla asiat olivat kuitenkin kehnossa jamassa. Pirkanmaan maakuntakalanakin tunnettu toutain oli hävitä vesistörakentamisen ja saasteiden myötä Suomesta kokonaan, vaan 90-luvulle tultaessa sitä opittiin viljelemään ja istutustoiminta saatiin käyntiin. Sittemmin olenkin miettinyt kovasti, miten nämä nykykannat pysyvät pystyssä, löytyykö luontaista lisääntymistä vai jatkuuko istutustoiminta edelleen?

Vastauksia löytyy internetin ihmemaasta, kunhan osaa niitä kaivaa. Jari oli Kokemäenjoen Vesistönsuojeluyhdistyksen kotisivuilta löytänyt linkit tutkimukseen, jossa seurataan toutainkannan tilaa Kulo- ja Rautavedessä sekä Kokemäenjoella. Kiitän Jaria taidokkaasta datanlouhinnasta ja laitan linkin läpyskään eteenpäin täällä:

http://www.kvvy.fi/tietosivu.php?sivu=selvitykset_tutkimukset&kieli=fi

Varsin mielenkiintoista tietoa toutaimesta sisältävän tutkimuksen sanoman voisi tiivistää seuraavasti: kun kalastat toutainta, kalastat luonnonkalaa, ainakin Kokemäenjoen vesistössä. Istutukset on lopetettu jo 2000-luvun alussa, mutta tutkimuksissa on löydetty paljon myös nuorempia, luonnon kudusta peräisin olevia ikäluokkia.

Toinen esille nostettava seikka on toutaimen hidaskasvuisuus. Tiesin asiasta jo aiemmin, mutta tässä tutkimuksessa esitystapa on poikkeuksellisen selkeä. Toutaimen kutukypsyys riippuu tutkimuksen mukaan enemmän pituudesta kuin iästä. Naaraat tulevat kutukypsiksi vasta n. 60 sentin pituisina. Tämän pituuden toutain saavuttaa Kulo- ja Rautavedellä keskimäärin 9 vuoden iässä, Kokemäenjoella vielä hieman myöhemmin. Vanhimmat tutkimuksen aineistoissa mainitut yksilöt ovat olleet 16 vuoden ikäisiä.

Olisikin varsin mielenkiintoista tehdä vertaileva tutkimus, jossa verrattaisiin toutaimen palautusistutuksen onnistumista vaikkapa Keski-Suomen vähemmän menestyksellisiin taimenistutuksiin. Molemmat lajit kuitenkin kutevat joessa ja ovat kärsineet virtavesien rakentamisesta. Miksi toutain kuitenkin lisääntyy Kokemäenjoen vesistössä luontaisesti, mutta taimen kutualueiden kunnostuksista huolimatta on hätää kärsimässä Keski-Suomessa? Ovatko kutualueet kuitenkin niin erilaisessa kunnossa, kohdistuuko vaeltavaan taimeneen sen elinaikana kohtuuton pyyntiponnistus vai onko taustalla jotain muita tekijöitä? Itse epäilen pyynnin isoa osuutta. Toutain kun ei ruokapöydässä ole kummoinen kala, niin kuten tutkimuksessakin todetaan, tapahtuu sen kalastus pääasiassa C&R:nä. Niinpä jopa erittäin hidaskasvuisen toutaimen kannat on saatu toipumaan. Ikävä kyllä en taida omalla opinalalla millään saada gradua toutain- ja taimenkantojen vertailusta läpi (ei ehkä edes vaikka sillä perustelisi vallitsevan kalastonhoidon aikana hyvin tarpeellista Nato-johtoista taimenpoliittista interventiota Suomeen), joten tämä tutkimus on jätettävä asiaan paremmin vihkiytyneille tahoille. Saa plagioida, por favor!

Rise–leffailta Tampereelle

Viimein on mahdollisuus päästä katsomaan perhokalastuselokuvia kunnon kankaalta Tampereella Rise –perhokalastuselokuvafestivaalin (kyllä, oman kielikäsitykseni mukaan se on yhdyssana) rantautuessa Tammerkoksen laitamille elokuvateatteri Niagaraan. Olen itse osittain syypää tähän.

Ensimmäinen näytös Suomessa järjestettiin syksyllä Helsingissä. Matkakustannuksineen elokuvaillalle olisi tullut turhan tuhti hintalappu, joten vierailu jäi tekemättä, mikä sapetti kovasti. Tuntemuksia piti parhaiden nettiperinteiden mukaan mennä purkamaan pk.nettiin, vaan tällä kertaa anonyymin itkuruikutuksen sijaan päädyin ottamaa suoraan yhteyttä järjestävään tahoon. Pistin kyselyä suoraan Suomen (ja ymmärtääkseni koko Euroopan) leffailloista vastaavalle Karuvaaran Tonille, jotta josko olisi mahdollista saada leffailtaa myös tänne Hämeeseen. Tietäisin hyvän paikan, ja ajaksikin launtai Perhomessujen aikaan olisi mitä mainioin. Toni pyysi soittelemaan ja päädyin lopulta auttamaan paikan järjestämisessä.

Niinpä Perhomessulauantaina 16.4. päästään Tamperella nauttimaan Rise –elokuvaillasta. Luvassa on ainakin yksi täyspitkä DVD ja trailereita. Liputkin saa kätevästi netistä, jotta eikun paikalle.

Kohti Gotlantia

Noniin, kamat on pakattu ja tänään lähdetään seilaamaan sinisen Itämeren aalloille! Turussa illalla hyppäämme m/s Isabellan kyytiin. Karaokebaarissa on syytä ottaa rauhallisesti (ainakin kuskiksi arvotun), sillä laivalta pitää purkautua ulos seuraavana aamuna ennen seitsemää. Siitä tehokas siirtyminen Nynäshamniin, josta Visbyn lautta lähtee 11:05. Perille saarelle pääsemme vasta kahden jälkeen, joten kiirettä saa siirtymisissä pitää, jos haluaa vielä huomenna kalalle ehtiä.

Kelit näyttävät kohtuullisilta, ainakin verrattuna viimeaikojen pakkasiin täällä Tampesterin suunnalla. Lauantai tosin näyttää varsin kylmältä, mikä on sinänsä harmi, sillä se on meidän opastettu päivä. Lämmintä päälle ja merelle, ei siinä muut auta. Tuulta ei tuolla saarella kait koskaan voi välttää, mutta kohtuullisina (lue alle 10 m/s) näyttävät nyt pääasiassa pysyvän. Ja ennen kaikkea oikeasta suunnasta, etelästä ja lännestä.

Onnistumisen mahdollisuudet ovat siis olemassa. Perhoja on sidottu ja varusteet viritelty, joten loppu on kiinni miehistä. Raporttia seuraa, stay tuned!

Kesä ja kärpäset

Gotlannin kierrokseen on tätä kirjoittaessa enää muutama päivä. Torstaina starttaamme Turusta kohti Tukholmaa ja tuota hopeanhohtoisena mielen perukoilla siintävää legendaarista goottien maata. Katkaa on väännetty ja poltteet ovat kovat, tosin tänään kotiin vauhdilla syväjäädytystä vältellen kävellessä tuli epäilys, että oikeastiko tässä muka kalalle ollaan menossa.

Viimeisimmät sääkartat onneksi lupaavat tuulen kääntyvän parahiksi etelä-länsi –suuntaiseksi viikonloppuna, ja elohopea toivottavasti kipuaa plussalle. Nyt kaikki ulokkeet ristiin, että nuo lupaukset vielä pysyvät, viime viikosta ovat jo hieman huonontuneet. On muuten pirun pätevä tuo ruotsalaisten sääpalvelu, kunhan klikkaat paikkaa kartalla, ja se antaa kymmenen päivän ennusteen niille kulmille.

Ulkopakastimessa loikkiessa tuli mieleen myös se uskomaton ajatus, että joskus on ollut kesä. Samulin pikkuveli Valtteri laittoi minulle juuri koulutyönään tekemänsä kokoelmakuvan kesän Norjan kierrokselta. Mieshän oli peesissä Finnmarkissa ihan puhtaasti kuvaajana. Video reissusta on editointivaiheessa, valmista pitäisi olla pian. Sitä (ja ehkäpä joskus samoihin aikoihin julkaistavaa kirjallista rapsaa) odotellessa fiilistellään kesää muutamilla kuvilla pohjoisesta.

Kuva: Valtteri Tursas

Valtterin kuvaan valikoitui työn luonteesta johtuen enemmän fiilistelykuvia ja vähemmän kaloja ja kalastusta. Se sopii tietenkin ihan hyvin näin kylmän talven keskelle, mutta jottei ihan kalatta jäädä, niin kaivoin tuolta omalta kameralta muutaman räpsyn samalta reissulta.

Putous Långfjordelvan kalavaksin mökkeröltä hieman ylöspäin. Alueen kolmesta kalaportaasta tuossa oli toinen.

Advokaten Repparin punaiselta alueelta. Tästä kepitettiin seuraavan kuvan köllikkä Pomperolla.

Samuliakin hieman hymyilyttää.

Näin sidon Hollow Deceiverin

Blogistin on pakko olla hieman egomaanikko ja itseään korostava persoona, kun kerran on valmis ruotimaan tekemisiään julkisesti ja vielä kuvittelee, että jorinat jotain kiinnostaisivat. Niinpä saadessani pyynnön tehdä video Hollow Deceiverin sidonnasta, ylikorustunut egoni huokaisi tyytyväisyydestä ja pyyntöön oli vastattava.

Joten tässä on tulos, olkaapa hyvä. Tämä on siis minun tapani sitoa Hollow Deceiver hauelle tämän syksyn muotiväreissä viherkeltaisena. Se ei missään nimessä ole ainoa oikea tapa, mutta tämän tyylisillä Holloweilla olen parhaiten kalaa saanut. Videoon on tallennettu koko sidontaprosessi ongelmineen päivineen. Kuvausvälineenä toimi tyttöystävän pokkari, joten jälki ei ole kovin ammattimaista, mutta idea tulee toivottavasti esille.

Tykkään tehdä melkoisen pöyhkeitä ja profiililtaan isoja HD:tä, ja perhot ovat viime vuosina kasvaneet entisestään. Mielestäni haukiperhon pitää näyttää sellaiselta ylimielisen pöyhkeältä keikarilta, johon hauet käyvät vihapäissään kiinni tappamistarkoituksessa. Karvaa on paljon, perho on parhaimmillaan ja elävimmillään vasta kalan tai parin jälkeen. Näin sidotut HD:t ovat myös suuren karvamäärän ja paksujen schlappenruotien ansioista (takia) melkoisen suspeja. Omaan kalastukseen tämä käy hyvin, sillä porilaiset rannat ja kaislikonreunat ovat kovin matalia, yleensä sellaista metrin molemmin puolin. Turun suunnalla Josen kanssa kalastellessa perhot jäivät turhan pintasliippreiksi, syvemmissä vesissä painotusta olisi pitänyt olla. Lankaa, kuulasilmät tahi jopa epoksipää voisi toimia. Vahva painotus saattaa tosin haitata uintia, joka on mielestäni elävyyden lisäksi toinen pääasiallinen syy HD:n kalastavuuteen. Sopivasti sidottuna ja vaijeriin viriteltynä perho heittää todella nättiä sivusliippausta vedon päätteeksi.

Mutta sitten itse videoon, joka YouTuben rajoitusten takia jouduttiin katkomaan kahteen osaan. Numerot viittaavat videoista löytyviin kohtiin, selitykset löytyvät videon alta.

1. Materiaalit ja työkalut

Koukku: TMC 600SP

Lanka: Fireorange

Pyrstö: Vihreä schlappen ja vihreä flashbou.

Runko: Metsänvihreä bucktail ja vihreä flashbou, luonnon keltainen bucktail ja helmiäisflashbou sekä fluorinkeltainen bucktail

2. Pyrstö

Ensin pohjustus. Itse en laita bucktailia schlappenin väliin, jotkut tekevät niin. Schlappenit kiinnitetään koukulle mahdollisimman pitkänä, minä käytän neljää höyhentä. Koukun silmän ja ruodin väliin jätetään sopiva aukko, johon viimeinen bucktailnippu sidotaan. Lutrataan liimaa reippaasti pohjille.

Kuten videosta huomaa, tykkään nuhjata perhojen kanssa haukiperholle turhankin tarkasti. Haukea tuskin kiinnostaa, onko kimalteita tasaisesti joka puolella pyrstöä, mutta omaa silmään vain toispuoleisuus sattuu. Ja tunnettu faktahan on, että jos perhoon ei luota, ei sillä myöskään kalasta. Siksi asettelen yksittäisiä kimalteita perhoihin, mutta en usko, että se oikeasti olisi tarpeellista.

3. Ensimmäinen bucktailnippu

Ensimmäinen buctailnippu sidotaan lähelle pyrstöä. Otetaan parin kolmen tulitikun paksuudelta matskua ja levitellään koukulle. Tämän jälkeen vähäisemmälle karvalle jääneille alueille lisätään tavaraa. Tämä nuhjaaminen on jo hieman perustellumpaa, sillä paksun profiilin aikaansaaminen vaatii materiaalia tasaisesti joka puolelle. Varsinkin kyljet meinaavat välillä jäämään liian ohkaisiksi. Bucktailin kääntämisen jälkeen painan sen langalla selkeästi takaviistoon oikeanlaisen profiilin aikaansaamiseksi. Päälle kimalteet, joita ei todellakaan tarvitse asetella kuten itse tykkään tehdä, ja liima.

4. Seuraavat niput

Toistetaan samat operaatiot seuraavilla nipuilla. Kimalteita en viimeisen nipun päälle enää laita. Näin sidottuna fläsät kimaltelevat karvojen seasta kivasti. Kuten videosta huomaa, fluorinkeltainen bucktailini ei ole ihan optimaalista, vaan liian onttoa ja tahtoo nousta pystyy sidottaessa. Kyllä senkin ojennukseen saa, se on vain vähän hankalampaa.

5. Lanka katkeaa ja muistikortti täyttyy

P**kele. Ei ole aina helppoa ei.

6. Viimeistely

Lopuksi sidotaan perholle pää ja painetaan viimeisen nipun karvat kivaan takaviistoon. Liimat päälle.

7. Suihku

Liiman kuivuttua haetaan perholle profiilia uittamalla sitä kuuman veden alla. Painellaan karvoja taaksepäin ja jätetään kuivumaan pyrstö alaspäin.

8. Lopputulos

Tuloksena on uhmakkaan profiilin omaava HD. Lopullisen muodon perho saa vasta vedessä ja parin kalan jälkeen, kun karvat hieman harvenevat ja pehmenevät.

Destination Gotland

Sami soitteli tuossa männä päivänä taimenasioissa. Olin tutustunut häneen parina viime vuotena tehdyillä Ahvenanmaan taimenreissulla. Uutta keikkaa oli taas suunnitteilla, tosin tällä kertaa Suomen itsenäisyyttä lähdettäisiin juhlistamaan vähän syvemmälle ruotsinkielisen maailman sydämeen, aina Gotlantiin asti. Säätöä riitti, mutta lopulta lupa kotoa heltisi ja muutamien päivämäärävaihdosten jälkeen reissu on nyt kasassa. Lähtö on torstaina 2.12. ja paluu tiistaina 7.12. illalla. Kalastuspäiviä reissuun mahtuu 2 kokonaista ja yksi puolikas. Tampereen possesta peesiin lähtevät Jari ja Stipe, Helsingistä on Samin lisäksi tulossa Affenanmaan reissuilta tuttu Janne ja vielä yksi sälli. Ihan kunnon orkesteri siis lähdössä matkaan. Möksät on varattu Fish Your Dream –kalastustallin kautta. Hintaan kuuluu myös yksi päivä opastettuakin kalastusta, joka yli 800 kilometriä rannikkoa omaavalla Gotlannilla on varmasti todella hyvä idea.

Nyt melkoisen talvisia kelejä katsellessa ei voi olla muuta kuin tyytyväinen reissun järjestymiseen. Olisi muuten mennyt taimenkausi plörinäksi, sillä kertaakaan en ole vielä päässyt mertsaria yrittämään, ja jos ei dramaattisia muutoksia ilmavirroissa ja lämpötiloissa tapahdu, alkaa kausi olemaan Suomen rannikolla paketissa. Harmittaa. Missä on se paljon puhuttu ilmaston lämpeneminen, kun sitä kerrankin oikein kaipailisi?

Onneksi pääsee Gotlantiin perhoaan uittamaan, pitää vain toivoa kelpo kelejä. Meri ei varmasti ole jäässä, mutta kovassa pakkasessa ei kalastus ole kovin kivaa. Eikä se pohjoistuuli varmaan paras mahdollinen kalakeli sielläkään ole. Mutta usko on vahva ja olen vakuuttunut, että Viikkarilta aikoinaan hankittu kuoharipullo poksahtaa auki ensimmäisen mitallisen meritaimenen merkiksi juurikin tällä reissulla. Tosin varsin vakuuttunut olin myös Ahvenanmaan kiepeillä, ja vielä on korkki tiukasti paikoillaan. Mutta uskoa pitää olla, erityisesti meritaimenta perholla kalastettaessa. Ei tästä hommasta muuten mitään tule.

Perhopenkki on ollut ahkerassa käytössä viimeaikoina, kun ruotsalaisten mertasten päänmenoksi on punottu toinen toistan ihmeellisempiä viritelmiä. Katkat ovat kuulemma Gotlannissa kovaa huutoa, joten niitä olen koittanut vääntää. Pattergrisen olisi kova peli, mutta ainakin paikalliset perhokaupat (ja kuulemma myös Hesalaiset) on raidattu tyhjiin mistään katkaväristä speyhäkilää edes etäisesti muistuttavasta. Tosin tuostakin perhosta tuntuu olevan yhtä monta versiota kuin tekijää, on valkoista, pinkkiä, punaista ja luonnollisen väristä, linkin GFF:n versio on vain yksi monista. Niinpä olen väsännyt keltaista ja pinkkia sekä luonnollisemman väristä katkaa käyttäen häkilänä marabouta ja peltopyytä. Koukkuina olen käyttänyt Tiemcon 811S:ää koossa 6 ja 8. Lisäksi muutamia Gränd Fjyyrejä sekä ihan rehtejä liitsejä tullut väsättyä, eihän sitä koskaan tiedä, mihin se kala lopulta ottaa.

Parin viime päivän tuotokset perhepotretissa.

Katkaa Gotlannin taimenille ihmeteltäväksi.

Gränd Fjyyrit rivissä. Varsinkin tuo alempi, chartreuse valkoisella selällä ja vaalealla häkilällä oli ottavan näköinen. Kuva on taas vähän kehno, eikä siitä väritys kunnolla erotu. Treeniä tarvitsee.

Ajattelin tänään päivällä käydä kuvailemassa perhoja pihalla, kun aurinkokin paistatteli aamupäivällä pilvettömältä taivaalta. Mutta kas, kun lopulta lähipuistikkoon kameroineni päädyin, oli pilvet kerääntyneet taivaalle. Muutaman perhepotretin ehdin iltapäivän kellertävässä valossa ottamaan, ja sain jokusia kohtuullisia otoksia. Mutta kun aloin kuvaamaan yksittäisiä perhoja, hävisi aurinko kokonaan. Tarkoitus oli kuvata hienossa luonnonvalossa sinistä taivasta vasten, mutta lopputulos onnettomassa harmaassa valossa harmaata taivasta vasten oli todella onneton. Katkakuvista varsinkin tuli niin hirveitä, että en omilla rajallisilla PhotoShop –kyvyillä enää niitä kyennyt pelastamaan. Opeteltavaa varsinkin tuossa perhojen kuvauksessa vielä on. Tekemällä kait parhaiten oppii, joten ei auta kuin räpsiä. Mutta vinkkejä otetaan mielellään vastaan.

Oranssi Grändis.

Chartresue-valkoinen.

Kumijalkaliitsi, aika moinen monsteri.

Parhaiten onnistunut katkakuva, ja tätäkin joutui aika rajusti retusoimaan. Muut eivät olleet julkaisukelpoisia. Hyviä perhokuvausvinkkejä saa antaa.

Big BANG!

Perhokalastajat.netin varmasti mielenkiintoisinta antia lienevät Kalavedenhoitoon liittyvät postit. Osastoa selatessa tuli vastaan video patojen purkamisesta Yhdysvalloissa. Pätkän taustalla ovat häärineet mm. sellaiset tahot kuin American Rivers ja Trout Unlimited. Jenkeissä kalaveden hoidossa ollaan vuosikymmeniä kalastuspoliittisesti impivaaralaista Suomea edellä. Patoja on purettu jo yli 700, ja lisää tuhotaan kasvavalla vauhdilla. Pelkästään vuonna 2009 Yhdysvalloissa purettiin 58 patoa. Eikä ainoastaan vanhoja, käyttämättömiä, vaan myös edelleen sähköä jauhavien patojen kohdalla paikalliset päättäjät ovat tulleet siihen tulokseen, että luontoarvot ja vapaa jokiekosysteemi ovat arvokkaampia kuin se pieni määrä energiaa, jota padosta saadaan. Suomessahan asia on juuri päinvastoin. Pienvesirakentamiseen kannustetaan ja tukiaisia myönnetään patojen kunnostamista varten.

Tätä videota pitäisi ehdottomasti näyttää kaikkialla, missä vanhojen patojen kunnostamista tai uusien rakentamista harkitaan. On hienoa nähdä, kun purkuhankkeiden entiset vastustajatkin myöntävän virheensä ja nauttivat uusista elonvoimaisista virtavesialueista. Vaikuttavin kohta lienee kuitenkin se, kun vanha patu toteaa veneessään: "We never thought that we’d see the damn go out." Minäkään en oikein usko, että joku päivä kalastan vaikkapa vapaata Siuronkoskea, mutta tämä pätkä antaa uskoa mahdollisuuksiin.

Perhokalastus. luultavasti kiinnostavinta Internetissä ovat kalastukseen liittyvät viestit. Myös Internetissä on erittäin kiinnostavia viestejä, jotka liittyvät miesten erektiohäiriöiden ongelmaan ja oireisiin. Ne voidaan ratkaista cialis lääkkeen avulla.

YouTuben videosuosituksia seuratessa tuli vastaan muutamia muitakin videoita. Vaikka tuo Taking a Second Look onkin todella asiallinen pätkä, nämä seuraavat olivat jotenkin kummasti välittömällä tavalla tyydyttävämpiä.

Mistähän saataisiin moinen alkuräjähdys suomalaiselle kalavedenhoidolle? Hmm, Jariltahan voisi duunista hakea parikymmentä kiloa dynamiittia ja lähteä poraamaan reikiä vaikkapa tuohon Tammerkoskeen ihan näin aluksi…

Haukea kelluntarenkaasta

Nyt riitti pikkunäppärät ja mukanokkelat otsikot, laitetaan kerrankin sellainen, josta heti selviää pelin henki ja postin sisältö.

Olin tänään Jarin ja Timpan kanssa Porissa kelluntarengaskierroksella. Luvassa oli navakkaa länsituulta, mutta muuten kaunis puolipilvinen syyspäivä. Liikkeelle ampaistiin ennen kukonlaulua, ja tukevan Tikkulan ABC:llä nautitun aamiaisen jälkeen päästiin kalalle aamuauringon juuri noustessa puiden latvojen yläpuolelle. Kohteeksi oli valittu tutun niemen rantakaislikot. Tuulen puolella keli oli sen verran rapsakka, että sinne ei renkaalla tehnyt mieli lähteä koestamaan. Niinpä parkkeerasimme Timpan tuoreen kala-Golfin suojan puolen rannalle. Reissu oli jo meinannut peruuntua, kun erinäisten sattumien kautta kellään meistä ei ollut autoa käytettävissä, mutta Timppa oli reippaana poikana päättänyt käydä laittamassa kala-auton, että pääsemme Poriin. Lempääläinen käytettyjen autojen myyntimies oli kaupannut 500 eurolla pojille "huolella rakastetun ja vain vähän käytetyn" farmari-Golfin. Mittarissakin oli vaatimattomat 400 000 kilometriä. Kaveri oli kuulemma ollut aito autojobbari, rasvaiset hiukset vedetty taakse ja kultakäädyt kaulassa huudellut, että tää on paras! Kotimatkalla oli öljynpainevalot vilkkuneet kuin meksikolainen kirkko joulukuussa ja Timppa oli soittanut ja vaatinut kauppoja peruttavaksi. Myyntimies oli todennut, että ei hän 500 euron kauppoja ala perumaan, ja kunnossa se rassi on, anturi vain prakaa. Sen verran tuli kuitenkin armeliaana vastaan, että uuden anturin lupasi kustantaa. Hyvin Golf meidät kyyditsi Poriin ja takaisin, ja kala-autoksihan tuo on vallan mainio. Tilaa farmarissa on hyvin, eikä tarvitse kahluukamppeissaan sisään könytessä pelätä pilaavansa nahkasisutuksia. Toivottavasti kestää jouluun asti, kaikki sen jälkeen on pelkkää bonusta.

Virittelimme renkaat auton vieressä kalastuskuntoon ja polkaisimme itsemme vesille. Timppa ja Jari olivat syksyn aikana hankkineet itselleen omat kellurenkaat, joten melkoinen karavaani lähti vesille. Montaa hetkeä ei mennyt, kun Timppa kätteli jo ensimmäistä kalaa. Haukea tuntui alueella olevan hyvin, tärppejä tuli tasaiseen tahtiin. Itse polkaisin renkaalla hieman pidemmän siirtymän poikien edelle. Ensimmäinen heitto porilaisittain poikkeuksellisen syvän kaislikon eteen, ja syksyn tehoväriksi osoittautunutta keltavihreää HD:tä vietiin vähän isomman tuntuisesti. Parin alkusyöksyn jälkeen kala alkoi lajityypillisen junnauksen ja Loopin uusvanha Greenline SW imi mehut tehokkaasti. Pian sainkin nostettua renkaaseen kauden tähän mennessä komeimman, tasan 90 senttisen köllikän. Perhon irroittelun ja kuvauksen jälkeen kala lähti takaisin omaan elementtiinsä ja minä siirryin kelluntarengasjonomme hännille. En ehtinyt heittää taas kuin kolme heittoa, kun perhoa vietiin taas. Tällä kertaa kala oli hieman pienempi, tuollainen kolmen kilon merikarkea hauki. Kalaa renkaaseen nostaessani se päätti alkaa mesoamaan sekä heiluttamaan päätään ja ylistetty, tuhoutumattomaksikin mainostettu Pro Leader napsahti poikki jo toisen kerran lyhyen tuttavuutemme aikana. Pakko sanoa, että tämä tavara ei tehnyt minuun suurta vaikutusta. Ottiperho kimmelsi vihreänä leukapielessä, kun kala sukelsi syvyyksiin.

90 senttiä porilaista meripetoa.

Tästä eteenpäin minun kalatapahtumat jäivät tärppien asteelle. Seurimoita, imaisuja ja jopa hetkellisiä kiinnioloja kyllä riitti myös toiselle rasiasta löytyneelle viherkeltaiselle HD:lle, mutta kalat eivät siihen iskeneet samalla intensiteetillä kuin edeltäjäänsä. Tiedä sitten, oliko syy heikompaan ottiin yleinen syönnin hiljeneminen, väärä paikka vai itse perhoyksilö. Tuo ensimmäinen hauen leukapieliin jäänyt ottipeli oli ehkä onnistunein sitomani HD, siinä oli kokoa, näköä, loistavaa poukkoilevaa uintia ja hyvälle haukiperholle tyypillistä asenteen pöyhkeyttä. Kolasimme Timpan kanssa koko parin kilometrin mittaisen niemen rantakaislikot kärkeen asti. Timppa polki renkaalla koko matkan, itse huijasin hieman, ja suoritin kävelyosuuden suoraan niemen kärkeen. Sieltä löytyi varsin herkullinen kaislikkolahti, josta sain jälleen viitisen tapahtumaa, joista pari kalaa oli hetken kiinnikin. Vaan kun ei pysy niin ei pysy. Timpalla oli matkalla ollut myös tapahtumia, olipa hän erästä reippaasti tuota saamani kalaa isompaa saanut pidellä hetken aikaa. Oli pirulainen vain syöksynyt kaislikkoon, sotkenut siimat korsien ympärille ja nauranut päälle. Sen jälkeen paikat hiljenivät täysin. Niinpä heitimme renkaat kantoon ja lampsimme autolle. Jari oli kääntynyt jossain vaiheessa ympäri ja oli heittänyt aiemmin kalaa antaneet kaislikkorannat uudelleen. Kalaa oli edelleen ollut paikalla, ja tapahtumia oli ollut runsaasti. Hän oli saanut neljä haukea isoimman ollessa noin 85 senttinen.

Päivä oli edennyt tässä vaiheessa jo varsin pitkälle, ja minulla oli hieman aikaisempi kotiintuloaika, joten meillä oli enää tunnin verran aikaa kalastaa. Päätimme kuitenkin suorittaa tehokkaan paikanvaihdon Lampaluotoon. Itse lähdin renkaalla tarkoituksena tarkistaa pari kalaisaksi tunnettua kaislikonreunaa, kun taas pojat lähtivät kahlaamaan lähilahden matalia kaislikkoreunoja. Römysin renkaan kanssa hetken, mutta tuntui, että vastahankituista tuliteristä sukellusräpylöistä toinen ei istunut kunnolla. Niinpä rantauduin pienelle kivikolle. Laskin vavan kivikkoon, ja siinä räpylöideni kanssa könytessä vasta uuden tulemisen kokenut ensimmäisellä reissullaan ollut Green Line napsahti poikki. Hetken seisoin epäuskoisena, sitten meinasi tulla itku tai nauru, en ole ihan varma, kumpi. Kalastustunnelmat menivät siihen, ja pojillakin oli lahdessa ollut hiljaista, joten kamat pakattiin Golfiin ja lähdettiin kotimatkalle.

Reissutunnelmat jäivät siis ristiriitaisiksi. Alku meni hyvin, sitten vähän huonommin ja lopulta hyvin huonosti. Tapahtumia oli mukavasti, vaikka tartutus oli vaikeaa. Renkaissa kävi pikaisten laskujen mukaan yhteensä kymmenkunta kalaa päivän aikana. Positiivista oli lisäksi aikaisempia reissuja suurempi keskikoko. Päivän aikana ei tullut eikä edes näkynyt yhtään alle kahden kilon kalaa. Yläpäässäkin päästin jo lähelle sitä maagista metriä, mutta kovin harvassa Porin suunnassa nuo kunnon köllikät ovat. Tai sitten emme vain niitä osaa etsiä ja houkuttaa ottamaan. Veden lämpökin oli tippunut jo viiden kuuden asteen kieppeille, olipa muutamissa rantalahdukoissa aamulla ihan jäätä. Vielä olisi kuitenkin tarkoitus yksi tai kaksi haukireissua tehdä ennen taimenen pyyntiin siirtymistä. Toivottavasti kalantulon suhteen saatu suunta ylöspäin jatkuu ja jos vaikka kalustotappioilta tulevaisuudessa onnistuisi välttymään.

Vain muutaman tuuman tähden

Sain tänään tekstiviestitse tiedon perheenlisäyksestä. Tosin vielä toimittajana ei ollut haikara vaan Matkahuolto. Ostin Perhokalastajat.netin kautta käytettynä Loopin Green Line Saltwater -vavan. Luokitus vavalle on 8-9 ja pituutta löytyy 8 jalkaa ja saman verran tuumia päälle.

Minulla on vanhastaan saman sarjan pidempi versio, eli Green Line SW 8-9 9’3”, jota käytin haukihommissa, kunnes viime syksynä kärki katkesi kesken väsytyksen. Green Line oli niitä vapasarjoja, joihin kuului varakärjet samaan hintaan. Jostain käsittämättömästä syystä tuohon minun vanhempaan vapaan ei uutena kaupasta ostettunakaan koskaan toista kärkeä kuulunut, eikä tehtaalta enää uusia saanut. Tähän pk.netin vapakauppaan kuului kuitenkin myös toinen kärkiosa. Vaikka kärki olisi hieman lyhyempi, arvelin sen sopivan myös pidempään vapaan Hyvinhän liitos sisään solahti ja pysyi testien ajan kiinni ongelmitta. Sain siis 120 eurolla kaksi vapaa, ei paha diili.

Olen viime vuosina alkanut suosimaan lyhyempiä vapoja, sekä itse kokemani, että lukemani perusteella. Minulla on ollut käytössä aikanaan olikohan joku Shakespearen 10′ isompiluokkainen vapa, jonka joskus viisitoistakesäisenä hankin lohenkalastus ja tulevat Tenon reissut mielessä. Pahla oli hidas ja järkyttävän raskas, mutta kyllä sillä auttavasti heitti ja ensimmäisen lohenikin Yläkönkäältä rantautin. Myöhemmin minulla oli käytössä Visionin GTfour 7# 9’6” pituudessa. Se oli jo kevyempi käsitellä, mutta vielä melko löysähkö ja mielestäni hieman selkärangaton yhtään isompien, sellaisten nelikiloisten kalojen kanssa. Niinpä sekin lähti kiertoon. Heittämisen pitkillä vavoilla väitetään olevan raskaampaa, ja omat kokemukseni tukevat tätä teoriaa. Olen vain ihmetellyt, johtuvatko kokemukseni enemmän vapojen pituudesta vai muista ominaisuuksista. Nyt oli kerrankin kädessä eri pituiset, mutta samanluokkaiset vavat samasta sarjasta, joten päätin lähteä lähipuistikkoon pitämään pienimuotoiset shootoutit.

Heittotestiin osallistuneet perhepotretissa.

Ulkonäöllisesti kepit ovat lähes identtiset. Pituuseroa mittasin vavoille 13 senttiä, eli rontti viitisen tuumaa, kun pidemmässä oli käytössä kärkipala lyhyemmästä. Jos 9’3” oma kärkipala olisi käytössä, se venyttäisi eron luvatun seitsemän tuuman tienoolle. 8’8” vaparenkaat ovat myös hieman isommat kuin pidemmässä versiossa. Painossa on varmasti materiaalimäärän erilaisuuden vuoksi eroa, mutta se on niin hienovaraista, että kädessä pitäessä sitä ei huomannut. Molemmat ovat salttivapoina suunniteltu pannuttamaan valtamerikiitureita ja heittämään isoja suteja kovassa tuulessa, joten ne ovat varsin jäykkiä ja kärkitoimisia. Hetkutellessa kuitenkin tuntui, että pidempi versio olisi toiminaaltaan hieman progressiivisempi ja niiaa lähempää tyveä kuin 8’8”. Ehkä, sillä tarkkaa taivutusanalyysiä en alkanut tekemään ja ero oli melko hienovarainen. Myöskään ilman siimaa heilutellessa ei painoeroa tuntunut.

Näistä lähtökohdista en odottanut suurta eroa vapojen välille löytyvän myöskään siiman kanssa suhatessa, vaan toisin kävi. Koitin vapoja kelalta löytyneellä 8# Scientific Anglersin Air Cel Pike SSD –siimalla, ysin Vision Extreme Distancella ja Vissun Ace Camo interiampupäällä.

Pike SSD osoittautui odotusten mukaisesti liian kevyeksi molemmille vavoille. Kyllähän sitä heitti, mutta kunnolla kasin siima ei vapoja onnistunut lataamaan. Kuitenkin eroa vapojen välillä alkoi tuntumaan jo kevyemmällä siimalla heitettäessä, sillä lyhyempää vapaa oli selkeästi kevyempi heittää. Ero ei ollut valtava, mutta korostui, kun vaihdoin siiman Extreme Distanceen. 9’3”:lla heittäminen alkoi tuntumaan kädessä jo muutaman minuutin vispaamisen jälkeen, kun lyhyemmällä heittäminen oli helpompaa. Lisäksi heitto pysyi lyhyemmällä vavalla paremmin kasassa ja pitkiä siivuja oli helpompi heittää.

Vaan kun vaihdoin Ace:n kelalle, niin osat vaihtuivat. Minun Ace on hyvin raskas, alkuperäinen paino oli 29g. Siitä on pätkitty muutama metri pois, mutta painoa lienee silti reilusti yli 20g. Siiman heittäminen oli aiemminkin vanhalla vavalla raskasta, mutta se olikin tarkoitettu isoille sudeille ja kovalle kelille. Testasin siimaa ensin uudella 8’8” vavalla. Se ei toiminut ei sitten yhtään. Siima oli aivan liian raskas ja heittäminen nykivää, kun raskas siima iski käsille aina etu- ja takastopissa. En voinut käsittää, miten olin voinut kalastaa tällä siimalla. Oli sitä kuitenkin koitettava vanhalla vavalla, ja yllätys oli melkoinen, kun Ace ei tuntunutkaan yhtään niin raskaalta. Nykiminen katosi täysin heitosta ja siima lähti parilla vippauksella poistumaan kohti taivaanrantaa. Kyllä siimapaino edelleen kädessä tuntui, mutta heittämisen rytmi oli rauhallisempi, jolloin voimaa ei tarvinnut käyttää niin paljon.

Niinpä tästä heittohetkestä jäi monta kysymystä. 8’8” tuntui todellakin olevan kevyempi heittää, ainakin perus WF-siimoilla. Mutta 9’3” alkoi loistamaan, kun vaihdoin kunnolla raskasta siimaa kehiin. Ehkä raskas siima latasi pitkän, progressiivisemman vavan paremmin kuin lyhyen ja nopeamman. Hämmästyttävintä oli kuitenkin se, että erot pituudessa, toiminnassa ja painoissa olivat varsin pieniä, mutta käytännön heittämisessä ja tuntumassa oli enemmänkin eroa. Tosin on muistettava kaikkien vapatestien perustotuus, eli nämä tuntumat ja heiton raskaudet ovat kuitenkin ennen kaikkea subjektiivisia tuntemuksia, joiden mittaaminen empiirisesti on lähes mahdotonta. Näihin vaikuttaa kovasti testaajan tottumukset ja heittotyyli ja vaikka mikä. Tässä tapauksessa myös 9’3” ollut lyhyemmän vavan kärki saattoi muuttaa tuntumaa. Onneksi tein tämän testin lähinnä itseäni varten, joten omalla kohdalla nämä tuntemukset ovat absoluuttisia totuuksia. Muissa tapauksissa kannattaa tuloksiin suhtautua pienellä varauksella.

Käytetyt siimat eivät olleet ehkä ihan parhaita haukisiimoja, ja hauenkalastus on vapojen suunnitelut käyttö. Haluaisinkin päästä teesimään vapoja jollain kunnon ysin ja kympin haukisiimoilla. Lisäksi kottaraisen kokoiset sudit voivat hyvinkin muuttaa tuntumaa. Niinpä testejä tullaan jatkamaan käytännön kalastuksessa syksyn mittaan. Sillä näinhän se vapojen todellinen luonne tulee parhaiten esille.

Huove

Perhokalastus, Elämä ja siltä väliltä