Author Archives: Lihis

Toutainstreamer

Huomenna kajahtaa kausi käyntiin! Tiedot rintamalta kertovat hyvää, kalaa pitäisi olla liikenteessä. Kädet täristen tässä aamupäivällä väänsin yhden toutainattrappin. Parhaiten olen kutuaikana onnistunut erilaisilla liitsiviritelmillä, ottiväri on ollut niinkin yllättävä kuin kirkkaan pinkki. Nyt vääntelin kuitenkin Craft Fur –virityksen, jota voisi mahdollisesti uittaa myös myöhemmin kesällä. Kevään tulvavesiä varten perhoon on ladattu aimo annos painoa, cone ja runko kätkevät alleen vielä pari kerrosta lyijyä (myrkkyähän se on, ja lyijyn käytöstä olenkin luopumassa, mutta köyhä opiskelija joutuu käyttämään vanhat langat pois). Conen toinen idea painottamisen lisäksi on estää tuon craftin kiertyminen koukulle. Muuten menee raivostuttavan herkästi siipi sotkuun. Väriksi tuli siipeen kelta-musta. Keltainen on tunnetusti toimiva väri toutaimelle (vaikka itse en ole onnistunut). Lisäksi Akin aikaisemmissa kommenteissa linkkaamassa Kymijoen toutaimen vapakalastustutkimuksessa kehuskellaan keltamustia perhoja. Katsotaan, kuin toimii.

Resepti:

Koukku: #6 Tiemco TMC 811S

Runko: Pari kerrosta lyijylankaa (suosittelen substituuttia, vaikka CITES-listalta ei vielä lyijy löydy), pinkki SLF-dubbing lenkissä ja kultainen cone.

Siipi: Fl. Keltainen Craft Fur, musta Craft Fur

Häkilä: Musta kana

Pirkanmaan springerit

Skotlannin kertomuksia odotellessa pitää tämän ainaisen pauhaamisen kyytipojaksi laittaa kalastusraporttia myös täältä kotivesiltä. Tällä kertaa se rapsa vain on kovin lyhyt: länsirintamalla ei mitään uutta. Kävin vappuaattona kierähtämässä Haihulla toutaimen perässä, mutta vesi oli korkealla ja lämpötilakin oli kuuden asteen kieppeillä, joten en lopulta edes vapaa laittanut kasaan. Kausi on kuitenkin käynnissä ihan näillä korvilla. Raportit rajalta tiesivät kertoa Lempäälän koskiin toutskan jo saapuneen. Lauantaina lähdetään poikain kanssa pyydyksiä virittelemään. Suunta vielä hieman auki, mutta tärkeintä lienee, että saletisti natsaa!

Vettä piisasi wappuaattona Haihulla.

Vapaa-ajan kalastajat vaativat verkkokalastuksen turvaamista!

Yle oli 24.9. julkaissut uutisen ja otsikoinut sen niin hersyvästi, että pakkohan sitä oli versioida. Tässä lainaus Ylen sivuilta:

Vapaa-ajan kalastajat: Verkkokalastus turvattava Suomessa

julkaistu tänään klo 15:15

“Suomen Vapaa-ajan Kalastajien Lapin piirijärjestö haluaa sanoutua irti keskusjärjestönsä vaatimuksista rajoittaa tavallista verkkokalastusta Suomessa.

Vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestö on halunnut sisällyttää verkkokalastusta rajoittavia vaatimuksia valmisteilla olevaan uuteen kalastuslakiin.

Lapin piirijärjestön mukaan virkistys- ja kotitarvekalastajien verkkomääriä ei saa rajoittaa. Yhdistyksen mukaan kalastuksen rajoittamien on aina vesistökohtainen ratkaisu, joka perustuu kalaston tilaan.

Verkkomääristä päättäminen kuuluu vesialueen omistajille eikä sitä pidä kirjata uuteen kalastuslakiin, piirijärjestö huomauttaa. “

Jospa tuo uutisen ulkomuoto ja iloisen skandaalinkäryinen otsikko jätetään sikseen ja keskitytään sisältöön. Taustana on Suomen Vapaa-ajan Kalastajien Keskusjärjestön ehdotus. SVK:ssa on pohdittu, että tulevan kalastuslain muutoksen myötä vapaa-ajan kalastajien verkkomääriä voisi rajoittaa. Suoraan tuolta heidän sivuilta poimittuna:

“Kalastuslaissa verkkokalastuspaineen tehokkain säätelytapa on rajoittaa kunkin kalastajan käyttämiä verkkomääriä. Esillä on ollut ehdotus, jonka mukaan jokainen kalastuksen harrastaja voisi kalastaa esimerkiksi enintään viidellä verkolla. Tämä olisi pääsääntö, johon voitaisiin tehdä lain määrittämällä tavalla poikkeuksia kalastuspaineesta, pyydettävästä kalalajista ja kalaveden tuotosta riippuen.”

Tässä ei siis olla lopettamassa verkkokalastusta Suomessa kokonaan, vaan kyse on jonkinlaisesta kalastuspaineen järkeistämisestä ja harmaan kala-ammattilaisuuden kitkemisestä. Varsinkin vaelluskalakannat kituvat, ruokapöytään niitä riittää vain istutustoiminnan ansiosta. Pyyntiponnistuksen vähentäminen on useissa tutkimuksissa ilmoitettu keskeiseksi keinoksi viimeisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi. Silti kaikenlainen kalastuksen rajoittaminen tuntuu tässä maassa olevan täysin mahdotonta.

Toisaalta ymmärrän myös Lapin isäntien näkökantaa. Pohjoisessa kalan hankkimisella kotitarpeiksi on ymmärtääkseni vielä merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Heidän ajama subsidiariteettiperiaatteen mukainen ehdotus päätösten tekemisestä paikallisella tasolla on periaatteessa kannatettava.

Käytäntö on kuitenkin osoittanut nykyisen systeemin toimimattomaksi. Kalastuskunnissa asioista päättävät monesti paikalliset jermut, jotka myös hyötyvät kalan salamyynnistä kylillä. Taloudellista intressiä rajoitusten ajamiseen ei siis ole. Toisaalta kalastusasioista paikallistasolla päättäviltä tahoilta puuttuu yleensä ammattitaitoa ja tieteellistä tietoa. Ne korvataan sitäkin vahvemmilla mielipiteitä siitä, kuinka hauet tai merimetsot tai hylkeet ovat heidän kalakantojaan tuhonneet. Eikä tuo SVK:n ehdotuskaan sulje pois paikalliset säännösten mahdollisuutta. Valtakunnan tasolla määriteltäisiin tiukempi lähtökohta, johon voi hakea paikallisia poikkeuksia, mikäli kalakannat sellaisen kestävät.

Vaikeampi on käsittää Kalatalouden keskusliiton kantaa asiaan. Varsin kärkevässä kirjoituksessaan toiminnanjohtaja Markku Myllylä syyttää “fundamentalistisia perhonhuiskijoita ja virvelinveivaajia” ja muita “vapapiirejä” yrityksestä vähentää kotimaisen kalan käyttöä ravintona. Phuh.

Ensinnäkin SVK:n ehdotuksessa tavoite on minun nähdäkseni järkeistää kalastus tasolle, jota kalakannat kestävät. Tutkimustieto ja myös se kuuluisa vanhan kansan viisaus kertovat, että kalaa oli ennen enemmän ja se oli isompaa. Pyyntiponnistus ei tällä hetkellä valtaosassa maan kalavesiä ole kestävällä tasolla. Toisaalta rajoitusehdotuksessa on tarkoitus myös vähentää kalan puoliammattimaista ja harmaan talouden piikkiin menevää myyntiä.

Noin äkkipäätään voisi kuvitella, että nämä molemmat asiat olisivat myös Kalatalouden keskusliiton ajamien tarkoitusperien ja heidän taustavoimien mukaisia tavoitteita. Sen sijaan Myllylä hyökkää vapakalastajia vastaan yleistyksin ja nimittelyin. Okei, kaikki sortuvat yleistyksiin, myös minä, kuten edellä kirjoitetustakin voi todeta. On kuitenkin eri asia, kun keskusjärjestön toiminnanjohtaja virallisessa julkilausumassaan syytää moista tekstiä. Kalakannat ja sitä myötä kalastus, tapahtui se ammattimaisesti, kotitarpeeksi tai ihan harrastuksen vuoksi, pelastuvat vain yhteistoiminnalla, ei luomalla jaotteluja ja erimielisyyksiä (kuviteltujen) ryhmien välille.

Itse edustan osittain tällaista city-viher-liberaali-puunhalaaja-taimenenpussaaja –linjaa, mutta koitan sekoittaa annoksen maalaisjärkeä mukaan. Ajatusmaailmassani lähden kalakantojen kannalta, mutta kalamiehenä taustalla toki piilee pieni funktionalismi: hyvät kalakannat tarkoittavat myös laadukasta kalastusta. Kestävällä pohjalla olevia kalakantoja voi hyödyntää.

Tieto lisää tuskaa, mutta tieteellisen tutkimuksen pohjalta toiminen on kipulääke. Jos tutkimuksissa (joita tässäkin maassa tehdään varsin runsaasti) todetaan, että verkkokalastuspaine on liian kova, sitä on rajoitettava. Toisaalta jos nähdään, että jonkun puron taimenkanta kärsii liikaa C&R –perhokalastuksesta, täytyy laittaa lappu luukulle. Tai jos vapakalastus Tenolla on uhka luonnonlohikannalle, pitää sitä järkeistää. Ymmärrän, että paikallistasolla päätöksiä tekevillä ei ole aina resursseja tai aikaa hankkia viimeisintä tieteellistä tietoa. Juuri tämän takia tarvitsemme valtakunnallisen kalastuslain mukana tuomat tiukemmat rajat, joihin voi sitten perustelluissa tapauksissa hakea poikkeuksia.

P.S. Uutinen ei ole ihan tuore. Se julkaistiin perjantaina 29.4., juuri ennen vappua. Myös tämä postaus kirjoitettiin alun perin perjantaina, mutta jäi vähän vaiheeseen. Olen siis hieman myöhässä, mutta jälkeenpäin katsottuna tämä oli ihan hyvä asia. Moisen uutisen jälkeisessä tunnekuohussa ei pitäisi kirjoitella, saattaa lennellä sammakoita suusta. Joten pikku editointi oli ihan paikallaan, ehkäpä tämä nyt kuvaa omia aatoksiani paremmin,

Perhokalastuksen Petri Nygård

“Jaa missä mää oon? Mää oon kalassa, missä sää oot?”

Sattuipa tuossa silmään huvittava videopätkä. Tämä RA Beattien tuottama lyhäri osallistui vuoden 2010 Drake Magazinen viiden minuutin filmiskabaan. Melkoinen perhovesien Petri Nygård pätkässä esiintyy.

When Guiding Goes Gangster from RA Beattie on Vimeo.

Toinen Beattien poikien pätkä voitti Simmsin Ice Out Shootout –kisan. Simms järjesti jäiden lähdön kunniaksi kuvauskisan, jossa kahden ja puolen päivän aikana piti Montanan alueella kuvata ja editoida maksimissaan kuuden minuutin mittainen kalastusfilmi. Kaverit ovat ammattilaisia, mutta on jälki silti aikataulu huomioiden todella komeaa.

Visuaalisen puolen kehitys on kalastusfilmeissä ollut todella hurjaa. Tämä tuli selväksi myös Risen elokuvaillassa messujen yhteydessä. Erityisesti jenkkilästä tuntuu pukkavaan laatutavaraa, mutta on täällä Euroopassakin päästy kehityksen kelkkaan viime aikoina, kuten vaikkapa saksalais-tanskalainen Tapâm – The Movie osoittaa.

Hommaan on vaikuttanut moni asia. Tekniikan kehitys on tuonut paljon mahdollisuuksia myös harrastajien ulottuville. Varsinkin uusien digijärkkäreiden HD-video-ominaisuudet ovat mahdollistaneet laajan linssivalikoiman ja kuvallisen kikkailun myös ilman ammattilaiskalustoa.

Toisaalta yleinen visuaalisuuden arvostus perhokalastuksessa on tuntunut lisääntyneen myös. Tämä näkyy niin valokuvauksen puolella, kuin leffoissakin. Myös skabat, kuten tuo Draken Five Minute Film Contest ovat puhaltaneet uutta henkeä alalle.

Uuden polven tekijät tuntuvat olevan vähän nuorempaa sorttia ja se näkyy myös tuotoksissa. Esimerkkiä on otettu lumilautailuvideoista, ja kitararämpytysten ja viisiminuuttisten viipyilevien otosten sijaan nykyvideoissa musiikki on trendikästä ja leikkauksen tiiviitä. Tämä ei varmasti kaikille huopahattufilosofeille sovi, mutta omaan pirtaan pieni extremehenkisyys käy tähän lajiin kuin HD hauen leukaan.

Musiikit ovat Beattien pojilla myös minun makuun. Mutten äänisuunnittelu ja tarinankerronta eivät vielä yleensä yllä visuaalisen näyttävyyden tasolle. Kalapornoa on kiva katsella vartin lyhärissä, mutta koko illan pätkään kaivattaisiin jo isompaa juonenkuljetusta. Usein tämä ongelma on ratkottu pätkimällä filkka pienempiin osiin, jotka tapahtuvat eri lokaatioissa. Itse toivoisin vähän luovempaa ratkaisua. Ehkäpä sellaisia myös löytyy, en ole niihin vain törmännyt.

Meanwhile in Finland

Kun eräät kalastelevat springereitä Skotlannin lohijoilla, joutuvat toiset tyytymään kotikulmien kalkkivirtoihin. Varsinkin näin kevään tulva-aikaan Pirkanmaan kosket ovat varsin värikkäitä. Tosin itse olen tässä vuosien saatossa värjäytyneeseen veteen tottunut, ja koen sen nykyään enemmän haasteena kuin esteenä tai kalastuksen laatua jotenkin heikentävänä asiana. Toki kirkkaissa vesissä kalastaminen on nautinnollista, kun visuaalinen elementti tulee mukaan kuvaan. Mutta värjäytyneessä vedessä, olkoon se suolammen mustaa tai kevätkosken ruskeaa, on jotain mystistä ja pelottavaa. Tumma vesi voi kätkeä sisäänsä minkälaisia monstereita tahansa, ja koskaan ei tiedä, mitä perhoon syvyyksistä tarttuu.

Kävimme sunnuntaina äitini luona Viialassa, ja samalla piti luonnollisesti piipahtaa Haihulla katsomassa tulevan toutainkauden pelipaikkoja. Vettä meni vielä paljon (tosin sisko osasi raportoida, että se oli tulvahuipusta jo lähtenyt selkeään laskuun) ja jääkökkäreitäkin näkyi seassa uivan. Ei taida toutain olla vielä vappuna nousussa, kuten vähän salaa toivoin, aattona nääs ehtisi kalastuskauden avaamaan. Kotimatkalla pyörähdimme myös Lempäälän Herralankoskella ihmettelemässä tilannetta. Täällä ehkäpä säännöstelystä johtuen vettä oli paljon maltillisemmin, ja kalastajiakin oli paljon. Ensimmäiset pikkukalatkin olivat jo kiven kosteissa puljaamassa.

Toivottelen siis vain hieman kateellisena kireitä Samulille Skottilaan. Kyllä se täälläkin kausi kohta alkaa!

Haihun heittolaituri oli vielä veden valtaama. Viikon-kahden päästä tuossa väsytellään sisävesitarpoonia urakalla.

Vettä Haihulla meni huolella.

Herralankoskella olisi jo pystynyt kalastamaankin, jos vain sekaan olisi mahtunut. Loppuliukua pommitti ihan ringillinen virvelimiehiä.

Jotain punaista ja makeaa

Nyt on messut messuiltu (niistä tarkemmin myöhemmin) ja säästöjä tehty. Viikonlopullinen kalajuttuja, välineshoppailua ja kalastuselokuvailtamaa nosti kyllä poltteen vesien äärelle todella kovaksi. Pahimpaan hätään väänsin vaali-iltaa seuratessa pinkki-vihreän HD:n.

Saa muuten nähdä, miten tämä vaalitulos vaikuttaa vesistöihin. Kovin positiivisia odotukset eivät tässä suhteessa ole. Ympäristöasiat eivät näytelleet minkäänlaista osaa näissä vaaleissa, kun talouskysymykset jyräsivät. Vesistöjä ja ympäristöä huolestuneempia ihmiset olivat euroalueen tukipaketeista ja työpaikoista. Perussuomalaisten nousu ja myös Vihreiden heikko vaalitulos heijastavatkin uuden Suomen arvomaailmoja.

Varsinkin Persujen vaaliohjelmat ja kannanotot ovat olleet värisyttävää kuunneltava. Soini käytti norpan pelastamiseksi aikaansaatuja verkotusrajoituksia esimerkkinä herrojen metkuista. Suot on ruopattava turvekäyttöön ja mineraalit maaperästä ympäristöseuraamuksista ja ilmastonmuutoksista viis. No, saa nähdä, miten hallitusneuvotteluissa käy, ja Persutkin ovat varsin kirjava porukka. Mutta kyllä ympäristöarvot olivat Keskustan ohella näiden vaalien suurimpia häviäjiä (mielenkiintoisen ristiriitainen tulos sinänsä).

Viidakkokukot valtiolle

Tulli julkaisi tänään aamulla tiedotteen, jossa se selvittää laajaa rikosvyyhteä liittyen perhokalastuskaupoissa myytäviin sidontatarvikkeisiin. Tullissa ovat selvitelleet CITES-sopparin piirissä olevia ja ihan kotimaisen lainsäädännön nojalla luvanvaraisia lajien kauppaamista. Ilmeisesti vakavia puutteita on löytynyt, jos puolenkymmentä tapausta on menossa syyteharkintaan.

Tullin tiedote

Lehdistö tarttui välittömästi juttuun kiinni, ja ilmoitus on julkaistu jo useammassa verkkolehdessä. Tuotokset kertovat paljon myös nykyisen nettilehdistön nopeatempoisesta ohjelmasta. Vain Yle on vaivautunut hankkimaan lisätietoa asiasta (sekin Tullin lähteistä), muut ovat poistaneet vaikeat ja tylsät termit tiedotteesta ja lätkäisseet sen sellaisenaan sivuilleen. Ei ehdi alkaa taustoja selvittelemään, jos naapurisaitilla sama uutinen on jo pari tuntia aiemmin saatu sivuille

Pääsääntöisesti tämä on ehdottomasti hyvä asia. On varmasti jokaisen kalastajan ja ennen kaikkea uhanalaisten eläinlajien etu, että käytämme tarhattuja ja luvallisista lähteistä tulevia materiaaleja. Tämä herättää jälleen kysymyksen, onko ekologinen perho tehty luonnonkarvoista vai synteettisistä keinokuiduista? Henkilökohtaisesti olen ratkaissut asian välttelemällä CITES-listattuja karvoja ja sulkia, osin jo niiden hinnan takia.

Vahvistamattomien nettihuhujen mukaan Tullin toiminta olisi tapauksessa ollut hieman kyseenalaista. Samaiset kauppiaat olisivat juttujen mukaan hakeneet aiemmin Tullilta tietoa uhanalaisten lajien kaupasta, ja toimineet sen mukaan, mutta nyt ratsiassa toiminta ei yllättäen olisikaan ollut sallittua. Nettihuhuista ei koskaan tiedä, mutta jos näin on menetelty, on Tullin toiminta ollut hyvin arveluttavaa. Toisaalta, jos kyseessä on huolimattomuus tai mikä pahinta, välinpitämättömyys säännöstöistä kauppiaiden puolelta, on tilanne huolestuttava ja ratsiat todella paikallaan. Oli miten oli, meidän perhokalastajienkin on syytä katsoa peiliin ja miettiä myös omaa toimintaamme.

Ediittiä, kun tilanne kehittyy:

Hesarin Omakaupunki –osastolla on nyt julkaistu vähän pidempi juttu, jossa on jopa selvitelty taustoja paremmin. Kuva sinänsä on huvittava, viidakkokukon niskat rivissä kuin paremmassakin huumeratsiassa. Mutta erittäin huolestuttavaa on se, että Tullin edustajan mukaan osa kauppiaista on ottanut tietoisen riskin. Perhokalastuksen imago ei ainakaan parane sillä, että uhanalaisia eläinlajeja käytetään tietoisesti luvatta perhonsidonnassa.

Myös SUKL:in puheenjohtajalta Anssi Uitilta oli kyselty mielipidettä. Rankemman linjan miehenä tunnettu Uitti olisi valmis kieltämään uhanalaisista eläinlajeista peräisin olevien sidontatarvikkeiden myynnin kokonaan. Itse olen samaa mieltä, ei touhussa ole juurikaan järkeä. Tietenkin kun materiaalieja ei aiemminkaan ole tottunut käyttämään, on meikäläisen helppo huudella, mutta vaikeata asiaa on kovin järkevin argumentein puolustaakaan (lähinnä tulee mieleen “no mutku näin on aina ennenkin tehty”).

Avoveden äärellä

Kävin viikonloppuna piipahtamassa kaverin polttareiden merkeissä päivä Tukholmassa –risteilyllä. Pitkän talvisen kärvistelyn jälkeen visiitti avomeren äärelle, vaikkakin ilman vapaa, oli mitä ilahduttavin kokemus. Yllätys oli, että jäästä vapaa meri alkoi jo lähes satamasta. Suomenlinnasta olisi jo helposti päässyt heittämään jäiden lähtöä seuraaman tuleville taneleille, ja avointa selkää näytti pääkaupungin edustalla muutenkin riittävän. Tiedä sitten, mikä on tilanne Lauttasaaren rannassa, mutta kohta luulisi sinnekin jo pääsevän kalalle. Eikä siitä enää hirviän pitkään pitäisi mennä, että taimenapajat Selkämerenkin puolella avautuvat. Ilahduttavan keväistä oli myös Tukholmassa, jossa lumi oli sulanut, meri avoinna ja lämmin kevätaurinko porotti.

Kustaanmiekassa pääsisi jo varsin kivasti taimenkalalle.

Täällä Tampesterissa lunta ja jäätä vielä piisaa, mutta se sulaa kovaa vauhtia. Keskustan kaduilta sulamisvedet näyttävät ainakin osittain päätyvän Tammerkoskeen Kehräsaaren kohdalla. Voin vain kuvitella, minkälaista hiukkas- ja bakteerikertymiä keskustan kaduilla talven ajan maannut lumi on kerännyt. Kaupunkilehti Moron testissä tulokset olivat paikoin varsin karuja. No, en voi sanoa tutustuneeni kaupungin viemäröintijärjestelmiin niin syvällisesti, että osaisin sanoa vaihtoehtoja tälle meisingille. Kyseessä taitaa olla jonkinlainen ylivuotoputki pahimman ajan varalle, sillä tavaraa tuntuu koskeen valuvan vain keväällä tai todella rankkojen sateiden aikaan. Varsin karun näköistä putkista tuleva vesi kuitenkin on.

Putki tuuttaa tavaraa pihalle 22.3. Kehräsaaren kohdilla. Päivän kuvat ovat taas kännykameratasoa, tätäkin joutui melko rankasti retusoimaan, jotta edes osa mutaisasta todellisuudesta välittyisi. Kuvan alaosasta saa ainakin aavistuksen värierosta.

Ahvenen luonne

Kalamiesten mielestä kaloilla on luonne. Varsinkin silloin, kun himoittua saalista ei saada, on se pentele niin ovela. Kitkan vanha viisas ei niin vain ole huijattavissa. Ärsytysvärisiin perhoihin kalat käyvät kiinni vihoissaan ja joskus kalat tulevat rohkeasti tai ihan vain uteliaisuuttaan katsomaan kahlaavan kalastajaa.

Olen pitänyt tätä ilmiötä aikaisemmin lähinnä peri-inhimillisenä tarpeena antaa muuten niin vieraalle eläinlajille ihmismäisiä piirteitä. Todellisuuspohjaa en väitteillä uskonut olevan. Mutta Ylen haastatteleman biologin mukaan luonne voi hyvinkin olla selittävä tekijä myös kalojen käyttäytymisen kohdalla. Professori Raine Kortet väittää, että jopa kolmannes eläinten käyttäytymisestä voi selittyä persoonallisuudella.

Ensimmäisenä heräävien kriittisten kysymysten (Miten mitataan kolmasosa käyttäytymisestä? Kuinka suuri vaikutus on kalojen kohdalla? Tarkempi tutustuminen tutkimuksiin toivottavasti vastaa näihin kysymyksiin.) lisäksi tiedolla on varsin mielenkiintoisia implikaatoita. Kortet kertoo yli tuhannen pilkkiahvenen otoksella tehdystä tutkimuksesta.

“Rohkeimpien hanakkuus voi johtaa siihen, että rohkeimmat eivät pääse lisääntymään, jos vesistössä kalastetaan paljon.

– Tällöin ujoimpien, hitaasti kasvavien ja pienempien kalojen jälkeläiset menestyvät tässä kalastuksenalaisessa populaatiossa paremmin, sanoo Kortet.”

Saman suuntaista spekulaatioita oli taannoin Pohjolan Perhokalastajassa koskien Norjan lohta (en nyt tarkasti muista numeroa tai kirjoittajaa, olen pahoillani). Artikkelissa arveltiin, että jo reippaasti yli sata vuotta jatkunut kalastuspaine Norjan lohijoilla on vaikuttanut jokeen nousevan lohen ottihalukkuuteen. Kun herkästi perhoon tarttuvat kalat on nyhdetty ylös, ovat passiivisemman luonteenlaadun omaavat ovat päässeet lisääntymään. Kortetin tutkimus antaa tukea tälle väitteelle. Ehkäpä Kuolan jokien suursaaliit eivät perustu pelkästään suurempiin kalamääriin, vaan myös luonteeltaan rohkeampiin tai uteliaampiin kaloihin? Pääasiassa C&R:nä tapahtunut kalastus, jota sitäkään ei ole vielä harjoitettu läheskään samanlaisia aikoja kuin Norjassa, ei poista herkkäottisia kaloja ja saaliit ovat parempia. Olisipa taas apurahahakemuksen paikka pientä tundran tutkimusmatkaa varten.

Hucho Taimen

Potkitaanpa kevään kunniaksi blogiakin taasen toimintaan pimeän talven jäljiltä. Netissä tulee surffailtua ja törmäiltyä usein vallan mielenkiintoisiin paikkoihin. Toisinaan nuo liittyvät perhokalastukseen vallan suoraan, toisinaan vähän mutkan kautta. Viimeaikoina on tullut tutkailtua erilaisia kalakantojen tilaan ja hoitoon liittyviä linkkejä. Pk.netin kautta löytyi hieno pätkä Natioal Geographic Societyn rahoittamaan Megafishes –projektiin liittyen. Projektissa tutkitaan pariakymmentä makeanveden suurpetoa.

Varsin mielenkiintoinen osuus oli tuosta Hucho Taimenesta (onko se nyt siperian jokilohi sitten suomalaiselta nimeltään?). Mongoliassa käyvät näitä valtavan kokoisia lohikaloja onkimassa. Olisi kyllä varmasti mahtava reissu lähteä tuonne päin käymään: lenokeja pintureilla ja taimenia hirmutinseleillä. Hieno videokin oli jutun yhteyteen tehty, ja siinäkin suosittelevat kovasti C&R:ää suojelukeinoksi. Koskas meillä päin alettaisiin näitä kotoisa taimenia suojelemaan yhtä suurella innolla?

Mielenkiintoinen kysymys on muuten myös tuo tieteellisestä nimestä löytyvä Taimen. Onko sanalla jotain yhteistä ugrilaista alkuperää oman taimen –sanamme kanssa, vai mistä lienee samanlaisuus johtuvan, tiedä häntä.

Huove

Perhokalastus, Elämä ja siltä väliltä