Author Archives: Lihis

Perhomessut 2010: Minä ja Mortensen

Virallinen kevään alku, eli Perhomessut on käyty jälleen raidaamassa. Pitkään Tesoman jäähallissa järjestetyt ostosbakkanaalit oli siirretty nyt Ylöjärven liikuntahallin tiloihin. Messut ovat saavuttaneet Suomen mittakaavassa maksimaalisen kokonsa  jo hyvän aikaa sitten, ja Heitto näytteílleasettajien määrä ei ole vaihdellut viime vuosina kovinkaan merkittävästi suuntaan tai toiseen. Niinpä uudet tilat eivät olleet sinänsä isommat. Käytössä oli edelleen kaksi hallia, joista toinen oli kahteen osaan jakautunut.  Markkinapuolella oli kauppojen kojut, toisen heittoaltaan viereen oli kasattu testivapoja ja toinen puoli oli tapahtuma-alue, jossa oli sidontapöydät sun muut. Täällä pidettiin myös heittonäytökset, joista pääsinkin paria seuraamaan. Antti Guttorm veti muutaman siivun, ja Scott Mackenzien näytöstä tuli myös seurattua.

Muuta ohjelmaa löytyi tuttuun tapaan. Heittonäytöksistä oli tasatunnein, mutta yhtään yleisöluentoa ei lauantaina  ainakaan meidän paikalla ollessa taidettu järjestää, mikä on sääli, sillä Charles Jardinen höpinät järvikalastuksesta olivat viime vuonna erittäin mielenkiintoista kuultavaa. Pääsin kuitenkin jälleen kättelemään Huopeen miesten lempilohiäijää, eli Henrik Mortensenia. Keskustelimme ihan mielenkiintoisia pinturikalastuksesta, tulipa muutama hyvä vinkkikin. Henrikin mielestä joka joella on oma parhaiten toimiva tehovärinsä. Esimerkkeinä mainitsi, että Gaulalla toimivat vihreät pinturit, kun taas Repparilla hänellä ovat valkoiset olleet parhaita. Ideamylly lähti pyörimään välittömästi, ja ensi kesänä Repparilla tarvinne uitella vaalearunkoista Pomperoa harmaalla häkilällä.

MacKenzie Scott Mackenzie vetää heittonäytöstä. Kuvat ovat kamalia, kittilinssin valovoima ei oikein riittänyt hallin valoissa. Pahoittelen.

Toinen heittoallas oli huippulisäys, ja vapojen hetkuttelu oli entistä helpompaa. Itse testailin hieman Temple Fork Outfitterssin paljon kehuttuja vapoja. Kuutosluokan streamer- ja lohipinturivapaa olen himoinnut jo hyvän aikaa, joten kyseistä luokkaa tuli testailtua. Finesse oli hieno vapa, mutta vähän turhankin löysä meikäläisen rempovalle heittotyylille. TiCr olikin jo paljon paremmin käteen sopiva, ja vaikutti varsin mukavalta kompromissilta jäykkyyden ja keveyden suhteen. Pari hunttia näin hyvästä vavasta ei ole paha hinta. Myös Vissun GTFourfouria heiluttelin, ja tykkäsin vavasta todella paljon. Messualessa olisi saanut 199€, mutta kun budjettiin sain riivittyä kasaan vajaan satasen myymällä vanhoja kahluutakkeja ja DVD:tä, niin minkäs teet.

Tunnelmaa1Markkinatunnelmaa messuhallista.

Tunnelmaa2 Lisää messumeininkiä, etualalla Eumerin iso osasto.

Tärkeimmät messuostokset sain kuitenkin suoritettua. Kahluukengiksi löytyi Visionin Flywaterit kuudella kympillä. Tämä olikin ykköshankinta, sillä vanhat kengät ovat todellakin kulutettu loppuun. Kerrankin voin sanoa, että todella tarvitsin jotain perhokalastusostosta, enkä vain halunnut jotain melkein tarpeellista tavaraa. Lisäksi löytyi pomperosatula ja muutama koukkupaketti. Aika tosiaan loppui vähän kesken, tosin budjettiakaan ei enää paljon ollut käytettävissä. Vähän laihanlaiseksi noin tarvikepuolella jäi tämän vuoden keikka, mutta muuten messuilla oli taas erittäin mukava käydä. Yksi asia vain jäi harmittamaa: en muistanut vieläkään Henrikiltä kysyä, että kuinka monta ottoa siihen kolmannen DVD:n, eli Cracking the Coden, alkujuontoon oikein tarvittiin! Jo toinen vuosi peräjälkeen, kun Samuli on tämän tehtävän minulle antanut, mutta niin vaan taas kävi. Pitää herra Tursaan itse tulla suorittamaan tämä uroteko ensi vuonna.

Ostokset Tämän vuoden messuostokset eivät olleet mitenkään valtavat, mutta sitäkin tarpeellisemmat.

popotUudet Vissut ja huolella käytetyt Simmsit. Uhosin siirtyväni kumiaikaan seuraavalla kahluukenkäostoksellani, mutta noita huopia vain saa nyt niin vastustamattoman halvalla, kun ovat poistumassa valikoimista, kuulemma.

Mortensen1Thumbs up, mister Mortensen! Olihan se fanikuva pakko päästä nappaamaan. Lupsakka kaveri Henrikki kyllä on, jaksaa dorkien fanipoikienkin kanssa jauhaa. Joskus pitäis päästä ölppöselle herran kanssa, voisi kuulla hyvää legendaa. Kuva Jari Senbom.

Kolmikalaturnajaiset

Nyt on kevään ensimmäinen haukireissu takanapäin. Saalis jäi kalojen osalta varsin vaatimattomaksi, mitään emme saaneet. Mutta ulkoilua ja kuntoilua tuli senkin edestä.

Paukautimme sunnuntaina Poriin Jarin kanssa toiveina löytää jo kutupaikoille siirtyileviä haukia. Jari oli käynyt parina edeltävänä viikonloppuna jo paikkoja katsastamassa, mutta silloin jäät estivät tehokkaan kalastuksen. Nyt vesi aaltoili kuitenkin melko navakassa Kaislaa tuulessa jäästä vapaana joitain suojaisempia paikkoja lukuun ottamatta. Muuten keli oli kyllä kohdallaan, mennessä räntää niskaan viskonut sadealue loppui kuin veitsellä leikaten juuri rannikon kohdalla. Iltapäivän nautimmekin todella kauniista kevätsäästä. Kalastus aloitettiin vielä käymättömillä, mutta kartasta bongatuilla paikoilla ihan Kokemäenjoen suistoalueen tuntumassa. Varsin potentiaalisen oloista kutulahtea ja matalaa ruovikkoa alueelta löytyikin. Varmasti erittäin mielenkiintoinen paikka kalastaa, jos tähän myöhemmin keväällä kalat saapuvat kudulle. Nyt matalat lahdukat olivat kuitenkin tyhjiä. Vesi oli pariasteista, joten tässä saattoi hyvinkin olla syy kalojen poissaololle. Kolmikalaturnajaisten (kulttuurivalveutuneempi lukija huomaa tässä klassikkoviittauksen Harry Potter –kirjasarjaan) ensimmäinen laji oteltiin täällä, kun könysimme takaisin autolle. Onnistuimme valitsemaan sen kaikkein leveimmän ja tiheimmän kohdan kolme metriä korkeaa kaislikkoa. Viidenkymmenen metrin matkaan meni melkein kymmenen minuutta, ja lämmin tuli. Machetelle olisi ollut käyttöä. Kelluntarenkaan kantaminen ei ainakaan helpottanut asiaa.

Seuraava laji, pituuskahlaus, oteltiin toisella karttabongatulla paikalla. Lupaavan oloinen kaislikko päättyikin yllättäen matalaan hiekkabiitsiin. Vesi oli matalassa lämpimämpää, neliasteista. Mutta matalaa myös riitti. Kahlasimme lähemmäs viisisataa metriä rannasta polvisyvyisessä vedessä ennen kuin täysin yllättäen pohja hävisi jalkojen alta. Muutaman askeleen matkalla vesi syveni kainaloihin asti, ja kartan mukaan jatkoi tippumistaan aina tuonne viiteen metriin asti. Koitimme penkan reunaa hieman heitellä, mutta karu hiekkapohja ei antanut hyviä viboja haukien paikallaolosta. Niinpä edessä oli takaisin kahluu.

Porn Fishermanporn. Kahluuhousut ovat sentään vielä jalassa, tosin hikisten kahluusessioiden jälkeen nekin teki mieli riipiä välillä pois. Kuvaja Jari Senbom.

Tämän jälkeen suuntasimme parille siltapaikalle. Ensimmäinen ei ollut aiemmin tuttu minulle, mutta Jari oli käynyt siinä edellisenä viikonloppuna viskomassa. Salmi oli jälleen onnettoman matala, mutta sen keskelle oli kaivettu syvä laivauoma. Uoman ruoppaus upponaruilla ei kuitenkaan innostanut, joten vaihdoimme paikkaa jälleen ripeässä tahdissa. Ehkä ne synkät olisi pitänyt vain ottaa käyttöön, sillä virvelimiehet sillankupeessa tykittivät syvää uomaa isoilla jigeillä. Kuulemma oli viimeksikin ollut samanlaisia sankareita paikalla. Ehkäpä hauet juuri parhaillaan liikkuivat uomaa pitkin kohti lahdenperukoiden kutualueita, ken tietää?

Toinen silta oli tuttu jo viime vuoden käynneiltä. Minulla on siellä varma Jäätä paikka, karin kupeesta löytyvä melko syvä ruovikko. Siitä oli jokaisella aikaisemmalla kalastuskerralla löytynyt haukia , niin keväällä kuin syksylläkin. Nyt tältäkin ottipaikalta tuli vedettyä ämpee. Kalat eivät todellakaan olleet tyypillisillä paikoillaan.

Päätimme pamauttaa vielä illaksi vähän kauempana sijaitseville pelipaikoille. Olimme syksyllä jo bonganneet varsin toimivan näköisen sisälahden, joka oli kapealla uomalla yhteydessä mereen. Erittäin potentiaalisen oloinen kutulahti, josta tuli mieleen elävästi Samulin kanssa 2007 suoritetut seikkailut Hailuodon sisäsalmilla. Myös pohjan rakenne oli yhteneväinen. Kolmikalaturnauksen päätöslaji käytiinkin mutakahlauksen muodossa pohjaa polkien. Koivet upposivat heti polvia myöten, ja kun vähän aikaa paikallaan heiteltyään yritti lähteä liikkeelle, huomasi mutaan uponneensa jo reisiin saakka. Liikkeelle lähtö oli melkoisen hankalaa. Ehkä pitäisi kehittää jotkut lumikenkien tyyppiset mutakengät, joilla paino jakaantuisi laajemmalle alueelle ja mies pysyisi paremmin mudan pinnalla. Tummavetinen lahti oli kuitenkin nauttinut aurinkoa huomattavasti aukeampia paikkoja enemmän, ja vesi olikin jo kuusi asteista. Kävimme heittämässä myös itse kanavassa. Paikallinen isäntä tuli samaan aikaan kokemaan rannassa ollutta katiskaansa. Kalaa oli jo kuulemma liikenteessä, haukia, lahnoja ja ahvenia oli katiskasta sille keväälle löytynyt. Kehuskeli joskus aiemmin heti jäiden lähdön jälkeen heittäneensä verkot poikki kymmenisen metriä leveästä salmesta ja saaneensa 16 haukea kertakokemalla. Kas kun ei päälle vielä ihmetellyt, miten haukikannat ovat niin huonossa kunnossa. No, kalaa kuitenkin oli selkeästi liikkeellä, mutta mutapohja ei innostanut isompaan kalastusrupeamaan. Jälkeen päin ajatellen olisi ehkä sittenkin kannattanut hakea rengas autolta ja yrittää tykitellä matalan lahdukan syvimpiä monttuja kutumammojen toivossa.

Jari kalastaa salmea Jari kalastaa kutulahden mereen yhdistävää ruopattua salmea.

Illan päätimme syksyn reissuissa onnistuneesti koekalastetun niemen kaislikoihin. Tällä jäät vielä haittasivat kalastusta, eikä perhoihin kaloja kuulunut. Pari sinttiä pelottelimme kaislikon keskeltä päivää paistattelemasta, lajitunnistus jäi tekemättä.

Tässä kävi kuitenkin vähän niin kuin pelkäsin. Emme osanneet etsiä kaloja oikeista paikoista. Perhoissa tai uittonopeuksissa ja vaikka missä voi myös olla vikaa, mutta jos kahden kaverin 10 tunnin raadannalla ei saa tärppiäkään, niin uskon, että emme vain kalastaneet oikeilla paikoilla. Minulla on kokemusta hauen pyynnistä vain kutuajan jälkeisiltä ajoilta ja syksyltä, jolloin kalat löytää melko samankaltaisista ruovikkopaikoista. Näin varhaisin keväällä hauet olivat jossain muualla, ehkäpä syvissä montuissa tai siellä siltojen uomissa matkalla kohti kutupaikkoja. Etsintöjä jatketaankin seuraavaksi todennäköisesti vasta toukokuulla kudun jo loputtua, sillä tulevana viikonloppuna en Perhomessujen ja sukujuhlien takia kalalle ehdi, ja sitten edessä onkin jo toutainkausi. Jos se tänä vuonna kestäisi yli kaksi päivää.

Pelipaikat jäässä Jäätä löytyi vielä paikoin, mutta kyllä se kevät on viimein täällä. Kohta alkaa kauden paras sesonki.

Korvatulppaindikaattori

Olen kaipaillut viime vuosien sumarireissuilla indikaattoria. Koestin useamman kaupallisen mallin, mutta ne eivät joko jaksaneet kellua, haittasivat heittoa, irtoilivat siimasta tai liukuivat siinä, tai yksinkertaisesti hajosivat. Varmasti perhokaupoista löytyy toimivia indikaattoreitakin, mutta minulla meni hermo niiden etsimiseen, ja vähän maku koko kohokalasteluun, vaikka se tehokasta olisikin.

Keväällä ennen Vilppulan sumarireissua painin jälleen indikaattoriongelman parissa, kun sain yllättävän valaistumisen hetken. Eräästä duunipaikasta, jossa kävin vuoden vaihteessa, jäi taskun pohjalle aika kasa klassisia keltaisia korvatulppia, eareja, kuten niitä piireissä kutsutaan. Nehän ovat foamia, kelluvat kuin korkki ja värikin on kirkuvan keltainen. Täydellistä indikaattorimatskua siis. Hetken pähkin erilaisia kiinnitystapoja, mielessä kävi jotain siimalenkkiä sivuperukkeeseen. Tällöin kohon tärpinilmaisemisherkkyys (hieno sana, kyllä) vain kärsii pahasti. Lopulta välähti ja rakenteesta tuli seuraavanlainen:

Otetaan yksi #6 koukku, pohjustetaan sidontalangalla.

Sidotaan siihen kiinni siimalenkki. Ensimmäisissä viritelmissä käytin sidontalampun reunassa roikkunutta ohuehkoa perukesiimaa, muistaakseni 3X:ää. Se on vähän liian ohutta, jolloin lenkillä kiinnitettyä peruketta on vaikea saada irti. Joten seuraavissa kehitysversioissa lenkki on paksumpaa, 0.41mm:stä siimaa. Tämän toimivuutta en ole ehtinyt vielä testaamaan. Idea siimalenkin käyttöön tuli yllättäen Perhokalastajat.netissä, jossa muistaakseni Hota oli viritellyt omien indikaattoripintureidensa perään tuollaisia siimalenkkejä.

Tehdään eariin reikä sidontaneulalla, joko keskelle, tai kuten itse olen tavaksi ottanut, lähemmäs jotain reunaa. Tämän jälkeen reikään tungetaan avointen sidontasaksien toinen terä, jolla hiotaan aukkoa isommaksi (ei ehkä kannata käyttää niitä ihan ykkösterässä olevia kapistuksia tässä työvaiheessa).

Kun tulppa on taas saanut muotonsa takaisin, se pujotetaan koukulle silmän yli vetämällä ja työnnetään koukun mutkaan asti siten, että runko jää paljaaksi. Jos reikä on lähempänä jotain reunaa, niin eari laitetaan koukulle siten, että koukku jää sen alaosaan. Sitten runkoon sivellään pikaliimaa ja eari vedetään siihen päälle. Varmistetaan muoto ja kiinnitys.

Tulppa1 Tämän näköinen viritys. Peruke sidontaan normaalisti koukun silmään kiinni, ja kärkiosa laitetaan lenkkiin loop-to-loop –liitoksella. Kärkiäkin on silloin helppo vaihtaa, jos se kulahtaa tai katkeaa.

Tulppa2 Kuvaa hieman ylhäältäpäin, lenkki näkyy paremmin. Tässä indikaattorissa on myös se hyvä puoli, että siihen saa tartutettua tupakantumppeja valikoivasti syövät kirjot. Kävisi varmaan leipäpalajäljitelmästä karppia kalastaessa.

Testireissussa Vilppulassa korvatulppaindikaattori toimi erinomaisesti. Se kellui hyvin ja näkyi pitkälle, joskin useamman tunnin paiskomisen jälkeen se upposi hieman syvemmälle ja havaitseminen oli vaikeampaa. Näitä on kuitenkin helppo ja nopea tehdä isompikin läjä, jolloin vaihtaminen uuteen edellisen väsähdettyä onnistuu kätevästi. Heitossakin tuo toimi yllättävänkin hyvin. Tasaisesta päästä huolimatta poikkileikkaus on kuitenkin sen verran pieni, että ilmanvastus ei kasva kohtuuttomaksi. Vitosen Z-Axiksella heitti paria kuulapäätä, lyijymötikkää ja korvatulppaindikaattoria vaivatta.

Seuraavaan innovaation menikin sitten yllättävän pitkään. Nyin litkaa jossain vaiheessa alavirran suunnasta ja katselin, että tuohan porskuttaa kuin parempikin haukipopperi. Ei sinänsä yllättävää muoto huomioon ottaen. Kaksi jäljellä olevaa aivosolua huiteli ympäri pääkoppaa hyvän tovin, ennekuin osuivat yhteen. Katselin talven aikana Eräkuksan jaksoa, jossa pyydettiin taimenta popperivaapuilla Kuusaankoskella. Otit olivat komeita, joskin harva jäi kiinni. Ja onhan tuo surffilauta tehokas näyttävä taimenenpyyntitapa. Mitäpä jos tuohon korvatulpan perään sitoisi muutaman nipun tinseliä? Jos yhdistetään kaksi tehokkainta taimenenpyyntitapaa ikinä, larvastus ja surffi, samaan litkaan, tuloksena on oltava jotain ihmeellistä, eikö?

No, ei välttämättä. Mutta ajatus on niin kutkuttava, että sitä on koitettava. Ensin litka täräytetään ylävirtaan, josta uitetaan vapaasti larvat omalle kohdalle, ja sitten aletaan mekastaminen pintaa pitkin popperilla. Niinpä tein ensimmäisen testiversion uudesta popperi-indikaattori-korvatulppa hässäkästä tänään. Tarrasilmät tuolle voisi vielä liimata, nyt ei vain ollut sopivia käsillä. Ja sitten aletaan odottelemaan salakka-aikaa.

Tinseli1 Tinselillä höystetty indikaattoripopperi. Vähän jäi tässä tuo eari kasaan, en sitten tiedä, haittaako. Siimalenkki pitää pyrstön kätevästi poissa koukunmutkasta. Vielä ne silmät tuohon. Saa nähdä, kuinka toimii vai toimiiko lainkaan. Ainakin tartutus voi olla hankalaa tuon koukun kidan ahtauden takia, mutta jos edes kunnon tällejä saisi…

Kirjolohimies

Samuli on kaikki nämä vuodet väittänyt olevansa Lohimies. On kuulemma lohestanut autossa, kaupungin bussissa ja junassa, ja lohiluukkukin sillä on tossa kakkosessa. Ja kaikenlisäksi se on miälettömän mukava jätkä.

Vaan kun vähän silmä välttää, niin johan on kassikasvatettua rehukirreä annos nokan alla, ja sitä nautitaan vielä hyvällä ruokahalulla! Onneksi valveutuneet kansalaiset ovat laittaneet kuvia moisesta maanpetturuudesta ihan julkisille liikennepaikoille, tämän löysin Helsingin matkalla Linnatuulessa. Hyi sinua, Samuli, enpä olisi uskonut. Häpeä!

 

Kirjolohimies Huikeaa kännykameratyöskentelyä ja aivan uskomattomat PhotoShop skillzit! Jokohan sitä pian pääsisi kalalle…

Kevättä rinnassa 2010

Meidän piti Jarin kanssa lähteä maanantaina kalalle, suuntana oli Kokemäenjoki ja tavoitteena meritaimen. Tiedote jokirannasta kuitenkin kertoi, että tulva on alkanut ja vettä huilaa joessa liikaa. Virtaus on valtava ja vesi sameaa, ei oikein paras mahdollinen tilanne. Pyörittelimme hetken ajatusta käydä myös merellä, mutta tulimme kuitenkin siihen lopputulokseen, että parempi odotella pari viikkoa. No, Jari soitti minulle maanantaiaamuna , että oli sittenkin päättänyt lähteä merelle tarkistamaan tilanteen. Aamuhorkassani en osannut ajatella muuta kuin tulevan päivän velvoitteita, joten en lähtenyt mukaan. Jäässä olivat paikat olleet ja mies palannut kotiin jo puolen päivän kieppeillä, eli paljon en menettänyt, vaikka mukaan en lähtenyt, mutta jäipä kuitenkin harmittamaan. Vielä kun Lauri kehuskeli tekstarissa onnistuneella sumarireissulla, oli polte onkimaan kova.

Lähdin sammuttamaan pahimpia poltteita pienellä sidontasessiolla. Kärkeensä täräytin pari liitsiä ja zonkeria. Olin pk.netissä lueskellut puppelihenkisen pään tekemisestä dubbauslenkin avulla. Päätin koestaa tekniikkaa ja testailla eri materiaaleja. Marabou osoittautui varsin vattumaiseksi, jollei peräti mahdottomaksi saada kunnolla lenkkiin. Höytyvät vain jäivät kiinni tuskan hiestä kostuneisiin sormiin. Lopulta parhaaksi materiaaliksi osoittautui zonkersuikaleesta leikattu jänis, joka sekin tahtoi kökkööntyä ikävästi, eikä muodostanut kaunista, tasaista päätä. Suuremmalla materiaalimäärällä olisi päästä saanut varmasti tasaisemman, mutta silloin myös koko olisi kasvanut turhan isoksi. Harjoitukset siis jatkuvat.

Zonker Pupujussin zonkerversio. Selkä on minkkizonkkeria, joka on minulle uusi materiaali. Aluskarvoitus on tiheää ja melko jäykkää, sen seasta pistä esiin pidempiä tuulikarvoja. Uittotestejä ei ole vielä tehty.

Tämän jälkeen väänsin parit haukiperhot. Lenkkitekniikasta innostuneena päätin koittaa myös haukiperhon tekoa ketunkarvasta. Kunnon rautalankalenkki ja XXXL-kettua. Ajatus oli tehdä perhosta hieman ilmavampi, mutta samalla hahmokas. Profiilia kyllä tuli, mutta ilmavuutta ei niin paljon. Onnituin laittamaan liikaa kettua perhoon, tämä on varmasti melkoisen kettumainen heitettävä. Lisäksi tämä perho jäi selvästi kaipaamaan epoksipäätä ja silmiä. Kai se on opeteltava niilläkin liimoilla lutraamaan.

Mustaoranssi Mustaoranssi kettuhässäkkä. Pyrstössä on häkilänsulkien lisäksi muutama strutsin siikanen tuomassa eloa.

Session päätteeksi kietaisin yhden valkopinkin HD:n. Tämä väri on ollut papukaijan ohella toimivin. Kirkkaat värit ovat muutenkin pelittäneet hyvin, varsinkin Porin alueen hieman värjäytyneemmässä vedessä. Tummia värejä en ole jostain syystä koskaan saanut toimimaan, kirkkaassa tai värjäytyneessä vedessä. Ehkäpä siksi ovat saaneet myös vähän peliaikaa, joten noidankehä on valmis.

VaPi Valkopinkki HD odottamassa kuumavesikäsittelyyn pääsyä.

Papukaija Jo vedessä ja kalan suussakin käynyt papukaija HD. Valitan kehnoja kuvia, en ole rakentanut kunnolista (tai edes auttavaa) kotistudiota perhojen kuvaukseen.

Haukikausi on onneksi jo ihan ovella, pääsee taas testaamaan uusia ehdokkaita. Kädet täräjävät jo odotuksesta. Koitin helpotukseksi katsella nettivideoita, mutta eipä tämä ainakaan vähentänyt vapinaa.

Uuden vuosikymmenen kalastusavaus

Vuosikymmen on vaihtunut, niin ajanlaskullisesti kuin henkilökohtaisestikin saavutettuani 30 ikävuoden rajapyykin männä viikolla. Nyt kai pitäisi aikuistua paitsi elämässä, myös perhokalastuksessa, alkaa haalimaan bambuvapoja ja muistelemaan menneitä vuosikymmeniä. Ikää huomaa karttuneen ainakin siitä, että muutamilla joilla on tullut käytyä kalassa jo yli kaksikymmentä vuotta.  Nojoo, ehtiihän tässä vielä elämänsä aikana (toivottavasti!) ongelle useammankin kerran, ja uusia haasteita perhokalastuksen saralla todellakin riittää. Tänä keväänä on aikaisemmin vähälle jäänyt hauen kevätkalastus kovasti odotuksessa, samoin meritaimenta oli tarkoitus käydä kokeilemassa muutamalla reissulla. Toutainkausi on tietenkin kevään kohokohtia. Mutta kausi avautui lauantaina 20.3. sumarikalastuksen merkeissä.

Parina viime vuonna olemme käyneet Kärnällä korriongella (vanhoja rapsoja täällä ja täällä. Tänä vuonna näitä kekkereitä ei saatu erinäisistä syitä johtuen järjestettyä  (Samulillakin taitaa olla jo jännät paikat kotona 🙂 ), mutta näiden keikkojen onnistumiset ovat valaneet kovasti uskoa sumarikalastuksen mahdollisuuksiin, ovathan nuo olleet taimenreissuista parhaasta päästä saaliin, pintakäyntien ja kalastuksen hienouden suhteen. Joten jotain on tänä vuonnakin järjestettävä.

Tunnen vain perin heikosti näitä kotikulmien korrikoskia. Herraskoski on tunnettu paikka, ja Kitusissa olen joskus vuosia (ellei vuosikymmeniä, hitto tätä ikää 😀 ) sitten sumariaikoihin käynyt ja pari pinnassa käyntiäkin nähnyt (tuolloin tosin sumukorennot ja niillä kalastus oli lähinnä epämääräistä legendaa). Siihen tiedot Pirkanmaan ja lähialueiden korripaikoista jäävätkin (tuolla kommenttiraidan puolella minua saa sivistää). Viime vuonna ensivisiitillään positiivisesti yllättänyt Vilppulankoski Mäntässä tuntui kuitenkin profiililtaan sopivan kevätkalastukseen, ja olipa sieltä pk.netin keskusteluiden perusteella saatukin saalista näin talvella. Siispä Jari ja kaverinsa Timppa kyytiin, ja Timpan työpakulla kohti Mänttää!

Hirveästi kerrottavaa nettipolville ei kauden avauksesta jäänyt. Yhtään korria ei näkynyt, ei vedessä eikä lumella. Keli oli kuitenkin kohdillaan, pitkän pakkasjakson jälkeen ensimmäinen plussalla pysynyt yö takana ja mukava tuhnukeli. Voi olla, että olimme liian aikaisin liikkeellä, tai Vilppula ei vain ole korrikoski. Jari sai kuitenkin kosken alaosista, kohdasta jossa uomat yhtyvät, heti aamun aluksi pari pientä harria nousemaan pinturiin. Kyseiseen monttuun tuntui muutenkin ahtautuneen kaikki kosken talvihorkissaan kangertelevat kalat, sillä samalta alueelta pojat saivat päivän mittaan vielä muutaman harrin, lähinnä pohjia liitseillä ruoppaamalla. Isoimmaksi jäi Timpan noin 30 senttinen. Lisäksi Jarilla kävi jaloissa valkoista liitsiä uitellessaan paremman kokoinen, lähes 40 senttinen harri tukistamassa maraboupysrtöä.

Omalla kohdalla tulos oli kalallisesti vielä laihempi: yksi varma tärppi alasuvannon pohjaa valko-mustalla circle hookiin sidotulla liitsillä pöllyttäessä. Circlet eivät tosiaan jää pohjaan yhtä helposti, kuin normit, mutta enpä ole yhtään kalaakaan saanut niihin tartutettua. Pitää ehkä jatkaa vielä harjoituksia. Niskalla näkyi oikein pari tuikkia, mutta mitään elämää ei pinnalla näkynyt. Olisiko jotain pieniä kaksisiipisiä suuhunsa lapannut? Kaksi pinnassa käyntiä tunnissa ei kuitenkaan tee vielä steady riseriä, joten en innostunut purkamaan larvalitkaani, vaan sitkeästi ruoppasin indikaattorin avulla sekä hidasvirtaista niska-aluetta, että kosken loppuliukua ilman mainittavaa tulosta. Tärppejä saattoi olla, saattoi olla olematta, eipä noita indikaattorilla voi pohjaoteista erottaa. Kertaakaan vapaa nostaessa ei kuitenkaan siiman päässä tuntunut kalaa.

Käteen jäi siis lähinnä kokemusta. Lisäksi välinepuolella tuli uusi innovaatio, nimittäin korvatulppaindikaattori. Indikaattoreita olen käyttänyt aikaisemmin nimenomaan sumarikalastuksessa, kun nymfejä ja larvoja on uitettu pitkiä matkoja hidasvirtaisissa suvannoissa. Mikään käyttämistä kaupallisista kohoratkaisuista ei vain ole toiminut, joten jouduin väsäämään oman. Siinä klassinen keltainen korvatulppa, eari, kuten niitä piireissä kutsutaan, sidotaan (liimataan) siimalenkillä varustettuun #6 streamerkoukkuun. Toimi todellakin hyvin! Palaan tähän indikaattori-innovaatioon myöhemmin tarkemmin.

Kalalla on kuitenkin aina kivaa, varsinkin neljän kuukauden tauon jälkeen. Kyllä se pohjien ruoppaus ilman tapahtumia jossain vaiheessa alkoi vähän puuduttamaan, mutta saipahan ainakin raitista ilmaa. Pitää vain toivoa, että tämä reissu ei anna suuntaa koko uuden ikävuosikymmenen kalastukselle, vaan tästä lähdetään parantamaan. Samaa toivoin ensimmäisenä kolmekymppisaamuna krapuloissani: toivottavasti tämä ei anna suuntaa kaikille uuden ikävuosikymmenen aamuille.

Kuvia ei valitettavasti ole, kamera kun ei tullut reissuun mukaan. Valitan.

Jazz and Fly Fishing

Kävin tuossa muutama viikko sitten ystäväni Antti Hynnisen luotsaaman Auteur Jazz –yhtyeen keikalla Tampereen Klubilla, kun kerrankin olivat tänne böndelle (vain maalaistollot sanovat enää "lande") saapuneet. Olin ehtinyt jo kuunnella biisejä levyltä, mutta livenä meininki on vielä pari piirua kovempi.16012010047 Erittäin toimivia biisejä, itse tykkäsin varsinkin hienoista bassolinjoista. Sällit eivät myöskään sorru vanhan liiton be-pop sankareiden perisyntiin, eli elvistelyyn. Monilla jazz-levyillä tunnutaan lähinnä esittelevän omia soittotaitojaan muille muusikoille, ja itse kappaleet unohtuvat taustalle. Auteurilla hienojen pohjien päälle rakennetut melodiat ovat mielenkiintoisia ja erittäin toimivia. Myös raskaampaa musiikkia diggaileva tyttöystäväni totesi, että biisit ovat harvinaisen hyviä ja mielekkäitä kuunneltavia. Moni muukin tuntuu tykkävään, sillä vaikka Emmaa ei ehdokkuudesta huolimatta tullutkaan, niin Funky Awardsin vuoden levy -palkinto pamahti.

Miten tämä liittyy perhokalastukseen? No, varsin löyhästi, kuten moni asia näin talviaikaan. Antti on lapsuudenystäväni ja myös perhomiehiä, hänen kanssaan on nuorempana tullut koluttua lähijokia ja ennen kaikkea kalastettua haukea heidän Kurussa sijainneen mökin lähellä sijaitsevista suojärvistä ja –lammista. Nyttemmin menestyvä muusikko ei soittokiireiltään ole paljon ongelle päässyt, mutta viime kesänä hän sai yhdistettyä onnistuneesti nämä kaksi asiaa, kun kävi Jazz & Fly Fishing –poppoon keralla heittämässä pari keikkaa pohjoisessa.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan yhtyeeseen, toimii hyvin vaikkapa perhoja sitoessa. Itselläni Aphorism –levy on vakiomusiikkia perhoja sitoessa. Varsikin pupat ja pinturit saavat selkeäsi ottavampia vivahteita Auteur Jazzin tuella.

Bändi Bändi veivaa. Edessä oikealla  pilliin puhaltaa Antti Hynninen. Kuvat ovat kännykameralla otettuja, joten laatu on mitä on.

Kalastusvisa

Tämä talvi on kalastuksellisesti ollut varsin nuiva. Paukkupakkaset ja kunnon nietokset ovat kyllä tervetulleita, mutta niissä on sama vika kuin kunnon hellekesässä: keli on miellyttävä ja on mukavaa olla olemassa, mutta kalastuksellisesti molemmat tietävät vaikeuksia. Monena aikaisempana vuotena on vielä tammikuusta päässyt merelle mertsari- tai haukiongelle, ainakin etelässä. Nyt ei ole moisesta pelkoa edes Ahvenanmaalla. Taimenkausi loppui kuin seinään ennen joulukuun puoltaväliä.

Nyt on siis ollut aikaa keskittyä muihin hommin, myös kalastuksellisesti. Sidontapenkki on ollut käytössä, mutta itse olen vähän laiskanpulskea sitomaan etukäteen perhoja. Tänä talvena on tosin ollut se poikkeus, että olen sitonut jonkin verran perhoja myös myyntiin, ja siinä sivussa on omaankin rasiaan eksynyt muutama sidos. Huopeen ylläpitoon olisi myös mahdollisuuksia, mutta se aika, mikä opiskeluilta ja työnteolta on virtuaalimaailmalle jäänyt, on viimeaikoina mennyt suurprojektiimme, viime kesän Finnmarkin videon, koostamiseen. Luvassa on melkoisen komea kooste lohen pinturointia ja Pohjois-Norjan jokimaisemia. Julkaisuajankohtaa ei vielä uskalla kiveen hakata, mutta projekti etenee ja näyttää tällä hetkellä todella lupaavalta. We will keep you posted, kuten Lontoossa sanoisivat.

Tästä pääsemmekin tämänkertaisen postauksen varsinaiseen aiheeseen. Hiljattain videon tiimoilta tapahtuneen virtuaalikokoontumisen aikana editoijana toimiva Samulin pikkuveli Valtteri heitti linkkivinkin Älypää-tietovisasivun uusimpaan tulokkaaseen. Nyt on viimein pelattavissa Kalastusvisa! Samuli paukutti heti ensimmäisenä iltana Huopeen tiimin Pohjat ja kuukauden 7. parhaan tuloksen (nyt jo hieman tippunut tuloksissa alaspäin). Enhän voinut siihen tyytyä, vaan visaa oli hakattava niin kauan, kunnes sain paremman tuloksen. Pari iltaa vierähti iloisesti. Kysymykset ovat varsin kinkkisiä, kertaakaan en ole onnistunut vastaamaan oikein jokaiseen 25 kysymykseen. Ennätystuloksessa viimeinen jäi vastaamatta. Varsin mielenkiintoista kalastukseen liittyvää nippelitietoa olen myös oppinut, varsinkin onkimisen ja verkkokalastuksen puolelta. Henkilökohtaista tuloskuntoa seurataan täällä.

Top-listat

Lihiz – Ennätys: 20289, tuloskeskiarvo: 9481, Pelatut pelit: 57

pst – Ennätys: 17122

Screen shot 2010-01-12 at 20.57.03 Samuli otti oikein screenrin ennätystuloksestaan päästäkseen leijumaan sillä. Onneksi pystyin pistämään paremmaksi, vaikka viimeinen kysymys jäi vastaamatta.

Verkostoitumiskalastusta

Viime vuonna kunnioitin isänmaan itsenäisyyttä reissaamalla Ahvenanmaalle meritaimenkalalle. Löysin tuolloin Perhokalastajat.netissä ilmoituksen, jossa etsittiin innokkaita taimenen kalastajia, sillä eräälle porukalle oli tullut harmittavia peruuntumisia. Koitin houkutella Samuliakin mukaan, mutta hän ei saanut aikataulujaan sorvattua sopiviksi, joten lähdin itsekseni tuntemattomien sällien seuraan kalalle. Tiesin vain muutaman kaverin nettimaineeltaan kokeneiksi meritaimenmiehiksi. Kelit eivät suosineet, ja kalat jäivät viikonlopun mittaisella puserruksella saamatta, mutta seura osoittautui aivan loistavaksi, ja saalispussiin jäi punalihaisen sijasta sillä kertaa erinomaiset kontaktit, hirveä määrä tietoa ja suuri polte meritaimenen kalastukseen. Paluumatkalla laivalla päätin, että mertsaria tullaan onkimaan vähintään niin pitkään, että saan sen ensimmäisen kalan. Sen jälkeen voi pysähtyä, katsoa taaksepäin ja miettiä, kannattiko se kaikki käytetty aika ja vaiva tämän kalan saamiseen. Tällä hetkellä tilasto on 10/0, eli kymmenen vuorokautta meritaimenen kalastusta ja nolla kalaa (no, kymmenenä päivänä on käyty heittämässä, ympäri kellon ei ihan pysty tähän aikaan vuodesta kalastamaan, ja muutama päivä on ollut vielä lyhyempikin). Tilastomerkintänä on yksi todennäköinen tärppi Dragsfjärdistä takavuosilta. Silti innostus tätä kalastusmuotoa kohtaan on vain kasvanut.

Niinpä kun viime vuotista Ahvenanmaan reissua järkkäillyt Honkasalon Lauri soitteli minulle syksyllä, että Eckerö kutsuu jälleen itsenäisyyspäivän viikonloppuna, olin heti mukana. Tällä kertaa tarkoitus oli lähteä jo Lauri1_1 torstaina 3.12., jotta saisimme kaksi täyttä kalastuspäivää. Paluu olisi sitten itsenäisyyspäivänä. Jengi olisi osin sama, kuin edellisellä reissulla, muutamia vaihdoksia oli kuitenkin tapahtunut. Koitin jälleen houkutella Samulia peesiin, mutta mies ei työkiireiltään matkaan kerennyt. Jarin sain kuitenkin matkaan lähtemään, sen kun mainitsin asiasta, niin mies oli heti mukana. Yhden harmillisen viime hetken poisjäännin jälkeen lopulliseen kokoonpanoon kuului minun ja Jarin lisäksi entuudestaan tutut Lauri, Sami ja Janne, sekä uusi tuttavuus Pekka. Kämppäkin oli vaihtunut, sillä edellisen vuoden todella loistava omakotitalo oli varattuna toiselle kalaporukalle. Taso oli siis korkealla, siksipä vähän huoletti, että mihin läävään sitä päätyy, sillä loppukauden mertsaripyynnissa valoa ei pitkään riitä, ja aikaa tulee kämpillä vietettyä. No, ei hätää, Lauri oli Viking Linen kautta onnistunut hommaamaan aivan käsittämättömän upean hirsihuvilan, vieläpä kohtuuhintaan. Pihaan ajettuamme alkoi kuulumaan armoton natina, kun leuat loksahtelivat miehillä. 120 neliötä luksusta, neljä makkaria, täysin varusteltu keittiö, iso töllö (josta oli hyvä lasittaa kalastus-DVD:tä illalla onkimisen jälkeen), rantasauna ja jopa kalastusvälineille oma ulkomökki. Sami oli hoitanut ruokapuolen työpaikkansa kautta, miellä oli seitsemän kiloa lihapullia, pahuksen herkullisia kermaperunoita ja valtavat saavilliset pippurikastiketta ja metsäsienisalaattia. Vielä kun laivalta hankittiin keissi olutta mieheen, niin ulkokalastukselliset puitteet olivat todellakin kunnossa.

SamiSami uittelee perhoa Kungsjössä.

Mutta entä se kalastus? Kelit vaikuttivat tällä kertaa paremmilta, kohtuullista kaakkoistuulta lupailtiin. Myös muutama kylmempi yö oli takana, joten veden lämpökin oli tippumassa sopiviin lukemiin. Poppoota riitti, sillä pk.netin kautta oli selvinnyt, että ainakin kuusi eri porukkaa, varmaan hyvinkin 40 henkeä, oli Kivellä taimenta perholla onkimassa. Vaan kumman hyvin sinne sekaan mahtui. Torstaina ehdimme aamulaivalla kanssani tulleiden Laurin ja Jarin kanssa nopsaan kopaista kotilahtemme pohjukan. Isäntä oli kämppää esitellessään kehunut, että nyt vesien jäähdyttyä taimenet ja siiat olisivat tulleet aivan rantamatalaan. Niinpä heti kamat sisään saatuamme oli pakko pärähtää lahden rantaan, sillä valoa oli vielä juuri sen verran, että heittää näki. Kahluuhousujen sun muiden kamojen kanssa ei kerinnyt arpomaan, niinpä meillä oli varsin tyylikäs MC Fisun perhojaoston kokoontumisajo rannassa. Yllättävän hyvin se chest pack sopii myös nahkatakin päälle. Heittelimme ehkäpä vartin rannassa, kunnes pahimmat höyryt saatiin pihalle. Pimeäkin laskeutui, joten palasimme sisätiloihin ja aloimme lämmittelemään saunaa.

MC Fisu MC Fisun Lauri ja Jari lähdössä ongelle. Jos nämä jäbät tulisivat vastaan pimeällä koskella, niin vaihtaisin puolta ja vauhdilla.

Aamulla herätys ei sujunut kaikilta ihan niin sutjakasti kuin olisi toivonut. Torstain aikainen herätys ja rankka matkapäivä tuntuivat vielä, ja liikkeelle lähtö venyi himan. Kävimme odotellessamme heittämässä Jarin ja iltalaivalla saapuneen Samin kanssa kotilahden pohjukan läpi hieman huolellisemmin. Paikalla näkyi paljon kolmipiikkejä, mikä on aina hyvä merkki. Lisäksi ympäri lahtea kruisaili kaloja, ja näkyipä välillä tuikkejakin. Merkki jäi vain ikuisesti arvoitukseksi, olisivatko olleet niitä paljon mainostettuja siikoja. Taimentakin seassa saattoi olla, mutta ainakaan meidän pyydöt eivät maistuneet. Lopulta jengi saatiin kuitenkin kokoon ja pääsimme lähtemään tunnetummille ottipaikoille Eckerön eteläkärkeen. Sieltä löytyy muutama todella nätti niemenkärki, pari mahtavaa riuttaa ja paljon tasaista rantaa ongittavaksi. Seutu on tunnettua ottialuetta, ja paikalla olikin jo parikin eri porukkaa, mutta yllättävän hyvin sinne sekaan mahtui. Ensimmäinen tapahtuma oli Laurilla, jonka perhon perässä kävi kala pyörähtämässä heti sen laskeuduttua veteen. Kohta hän saikin varsin pulskan, hieman yli 40 senttisen kalan. Myös Jarilla kävi ambulanssin Drags Devilin perässä kala pyörähtämässä, meillä muilla oli hiljaisempaa. Pääsimme pelipakoille varsin myöhään, joten päivän vähäiset valoisat tunnit kuluivat nopeasti, ja pian olikin aika siirtyä takaisin kämpille nauttimaan tuhti ateria. Sen jälkeen eivät silmät pysyneet auki, väki oli melkoisen väsynyttä. Edes saunaa ei jaksettu tulille laittaa. Itse otin pienen välikuoleman, jotta jaksoin lähteä Laurin kanssa iltalaivalla tulleita Jannea ja Pekkaa vastaan. Myös Jari lähti urheasti laivalonkun voimalla mukaan. Ajokeli oli todella hurja. Vaikka ilma oli plussan puolella, kiilteli tien pinta jäisenä ja tuntui hyvin liukkaalta. Pian Maarianhaminan jälkeen ohitsemme alkoi painamaan hälytysajoneuvoa pillit ulisten. Syy selvisi kohta, Viikkarin auto oli törmännyt jäisellä tiellä peuraan ja pyörähtänyt katon kautta ainakin kertaalleen ympäri. Matkustajat jouduttiin leikkaamaan irti, joten tie oli puolisen tuntia poikki. Astuin ulos autosta, ja meinasin kaatua saman tien, sillä tien pinta aivan umpijäässä. Paluumatka köröteltiinkin sitten kuuttakymppiä.

Eteläkärki Eckerön eteläkärkeä. Taustalla näkyvät kuohut iskevät useamman sata metriä pitkään riuttaan, jota pitkin pääsee kahlaamaan. Mahtavia paikkoja, mahtavia paikkoja.

Lauantainakaan lähtö ei ollut kovin lentävä, mutta pääsimme liikenteeseen vähän paremmissa ajoin. Ihan hämärän taitteeseen emme tosin ehtineet, mikä hieman harmitti, sillä se on kuulemma varsin hyvää peliaikaa. Olimme ottaneet Eckerön kolmen päivän lupien lisäksi lauantaille luvat Hammaruddan vesialueille. Ahvenanmaalla ei lääninluvilla ongita, vaan vesistöt on edelleen jaettu kalastuskuntien kesken, ja jokaiselle alueelle on ostettava oma lupansa. Pienen arpomisen jälkeen päätimme Samin kanssa lähteä katsastamaan hyväksi kehutut Kungsön mestat Hammaruddasta, kun muut taas lähtivät edellisen päivän hyvien kokemusten saattelemana takaisin Eckerön eteläkärkeen. Kungsöltä löysimme Samin kanssa erittäin nätin lahden, jota oli ilo kalastaa. Alueelta löytyi hyvin monimuotoista vettä: oli hiekkarantaa, kallioisia niemenkärkiä ja rakkolevän peittämiä kivikkoja. Mahdollisuudet kalansaantiin olivat olemassa, sillä kolmipiikkiä pyöri jaloissa, ja myös paikallinen opas toi venekuntansa paikalle kalastamaan parhaat paikat. He heittivät vartissa samat mestat, joiden takomiseen me käytimme koko päivän. Tuloskin oli sama, ei mitään. Myös toinen jengi oli heittänyt tyhjää Eckerössä, joten tulos ei ollut kehuttava.

Hammarudda Sami kalastaa Kungsjössä.

Sunnuntaina meillä oli vielä muutama tunti aikaa kalastaa, sillä laiva lähti vasta reippaasti kahden jälkeen. Lauri jäi kämpille ja Sami heittämään kotilahdukkaa, mutta muun porukan kanssa ampaisimme vielä kerran kohti Eckerön eteläkärkeä. Heitimme paikalla hetken, mutta keli oli jo käynyt sen verran karuksi, että meidän oli lähdettävä etsimään suojaisampaa kalastuspaikkaa. Niinpä ampaisimme Eckerön läntisimpään kärkeen Västerön alueelle kalaan. Siellä tuuli mahdollisi heittämisen, mutta aallokko oli varsin tuima. Kalastin pitkää hiekkarantapätkää, ja pääsin pitkästä aikaa oikein hyppimään välttääkseni meriveden päätymisen kahluuhousujen sisään. Päälle vyöryviä aaltoja tarkkailleessa kalastuksessa oli mukavaa extreme -henkeä, ja olisin mielestäni ansainnut myös kalan, vaan sitkeästä yrittämisestä huolimatta tulosta ei syntynyt. Myös muilla oli siiman päässä hiljaista, joten oli aika pakata vavat, käydä siivoamassa kämppä ja suunnata Maarianhaminaan laivalle.

Tiimi Se on hänessä. Viimeisen päivän hyökkäysjoukkue juuri ennen paluumatkalle lähtöä. Vasemmalta Jari, Pekka, Janne ja allekirjoittanut.

Saalispuoli jäi siis edellisvuoden tapaan varsin surkeaksi. No, yksi kala sentään saatiin ylös asti. Myös muilla porukoilla oli ollut varsin hiljaista, vain muutamia sattumakaloja oli saatu, ja osa kokeneistakin Kiven kävijöistä jäi ilman tapahtumia. Tämä jäi hieman hämmästyttämään, sillä vaikka keli ei ehkä ollut aivan optimi, niin ihan kelpo kalailma kuitenkin. Ehkäpä vesi oli vielä liian lämmintä: kun ulapalta löytyy vielä kuusiasteista vettä, ei rantojen 3-4 astetta niin kiinnosta. Tai sitten kalaa olisi täytynyt tällä tuulella hakea ihan kunnolla suojan puolelta. Tai mertsari on vaan vähentynyt Ahvenanmaalla, istutukset pienentyneet ja/tai tuotto heikentynyt. Tai, tai, tai… Kalamies on mestari keksimään selityksiä huonolle kalantulolle, itsestään se ei koskaan voi olla kiinni. Tosin tällä kertaa ukkoa oli sen verran runsaasti takomassa alueita, että syitä voi jo etsiä muualtakin. Tuttua jengiä oli kuitenkin jälleen mahtava nähdä, jubailla menneistä ja suunnitella tulevia kalareissuja. Lauri uhosi tulevansa käymään vastalöydetyillä mestoilla Porin suunnalla, olihan hänellä sormensa pelissä näiden paikkojen löytämisen kanssa. Samin pitäisi esitellä Larun ottipaikkoja. Gotlantiin lähtöä kovasti suunniteltiin, ja luulen, että pari videopätkää näytettyäni meidän ei ensi vuonna tarvitse lähteä Samulin kanssa kahdestaan Repparille. Miellyttävä reissu kaiken kaikkiaan, ehkäpä se kalastus ei sittenkään ole niin saaliskeskistä? Ainiin, paras saalis tuli lopulta Isabellan laivabaarin hämyisessä nurkkapöydässä. Sekään ei ollut punalihaista. Tästä lisää ehkäpä myöhemmin.

Oppirahojen maksua – ja kalliisti

Noniin, meritaimenkausi on avattu, ja olipahan reissu, joka opetti ja innosti noviisia todella paljon, mutta herätti samalla myös kysymyksiä. Tuloshakuisille lukijoille laitan alkuun lyhyen raportin tapahtumista, mutta pidempiin pohdintoihin taipuvat voivat hiljentyä pohdiskelemaan kanssani opittua.

Viime talvena Ahvenanmaan reissulla Honkasalon Lauri valaisi, minkälaisia paikkoja meritaimenen kalastajan kannattaa hakea. Mukava, etelään tai länteen avautuva kivikkoinen ja rakkoleväinen ranta on hyvä, mutta paras tuntomerkki hyvälle taimenrannalle on syvän veden läheisyys. Nyrkkisäännöksi hän opasti sellaisen kymmenen metriä vettä (tästäkin on tosin huhujen mukaan poikkeuksia). Kulutin vuoden vaihteessa yhden iltapäivän kirjastossa tutkien merikortteja, ja löytyihän sieltä kriteerit täyttäviä paikkoja myös Porin suunnalta.

Testireissua en saanut järjestettyä ennen viime perjantaita. Tänä syksynä olen heittänyt haukireissua Perhokalastajat.netin kautta löytyneen Torniosta Tampereelle naisen perässä muuttaneen Jarin kanssa. Marraskuun alun kylmissä sisälahdet jo jäätyivät (haukireissuista tarkemmin myöhemmin), joten päätimme jättää Hollow Decieverit lepoon ja avata taimenkauden. Melkoinen avaus siitä tulikin.

Lyhyesti kun luvattiin kertoa (ei aina meikäläisellä tapana), niin menköön. Keli oli melkoisen rapea, mutta taimenen kalastajalle erinomainen. Reipas etelätuuli, jossain siellä 8m/s korvilla, puuskissa aina 12m/s asti, ajoi vettä pohjoiseen ja pinnan nousuun. Sateen tuhnuinen ranta, ilma noin 8 astetta ja vesi noin 3 astetta.  Ensimmäinen tapahtuma tuli iltapäivästä Jarille, kun miehen kahlaillessa ja lillutellessa Ambulanssin väristä Drag’s Devilä edessään siihen kävi pyörähtämässä kolmeenkin otteeseen pienehkö, alamitan rajoilla ollut taimen. Tapahtuma tuli laajan, veden alle matalana jatkuvan niemen päältä, noin polvisyvyisestä vedestä. Paikan ylitse löivät aallot vaahtopäinä. Kalastelimme tämän jälkeen rantaa eteenpäin noin tunnin, jonka jälkeen alkoi hämärtämään. Jari lähti ensimmäisenä takaisinpäin kalastaakseen matkalla tapahtuman antaneen matalikon läpi, itse tulin ehkä vartin päästä perässä. Ihmettelin, kun mies istuu kivellä kiskomassa röökiä, vaikka illan parhaat kalastushetket olivat käsillä. Kun pääsin kohdalle, alkoi hän kertoa kädet täristen tarinaa elämänsä kalasta. Jari oli kalastanut matalaa niemen kärkeä, kun vaahtopäiden välistä oli tällännyt iso kala. Ensimmäinen syöksy oli ollut viisikymmentä metriä suoraan selälle päin. Hetken muljattuaan kala parkkeerasi parin isomman pintakiven läheisyyteen. Perukkeen katkomisvaara oli ilmeinen, mutta kun kalan luoksekaan ei päässyt kahlaamaan, Jari koitti saada kalan kävelytettyä pois kivien luota. Taimen oli riemastunut tästä, ottanut vauhtia ja esittänyt näyttävän hyppysarjan. Kuudes hyppy jäi viimeiseksi perhon irrotessa. Suurin Jarin taimen on 5,5-kiloinen Pohjois-Ruotsista uistelemalla saatu. Tämä oli ollut isompi. Reilusti.

Sanomattakin selvää, että miestä söi. Minä kuitenkin innostuin tapahtumasta, ja paiskoin hullun kiilto silmissä vielä viimeisen vartin, kunnes pimeys pakotti lopettamaan ja palaamaan autolle. Jari ei täriseviltä käsiltään enää kalastamaan pystynyt. Reissu oli kuitenkin kaiken kaikkiaan aivan loistava, paljon parempi kuin osasin odottaa ensimmäisestä pistosta aiemmin tuntemattomalle paikalle. Tämä loi todella paljon uskoa omaan tekemiseen, ja on varmaa, että viimeiseksi taimenreissuksi tämä ei jää, ja samoille mestoille vielä palataan.

Opittua, satunnaisessa järjestyksessä

1) Meritaimenta on mahdollista saada perholla rannalta heittämällä.

2) Taimenpaikan löytäminen itse puuduttamalla persettään kirjastossa merikortin ääressä on mahdollista.

3) Kalatapahtumien saaminen omin voimin löydetystä paikasta on aivan uskomattoman hienoa.

4) Kaverin perhossa pyörähtämässä käyneestä alamitan rajoilla olleesta taimenesta voi innostua niin paljon, että meinaa kusta kahluuhousuun.

5) Elämänsä kalan menettäneelle kaverille on laiha lohtu todeta, että “parempi vaan kun et saanut ekalla reissulla semmosta mörköä ylös.”

6) Taimenet voivat olla uskomattoman matalassa myös kovassa aallokossa.

7) Meritaimenta ei suotta kutsuta tyrskytaimeneksi.

8 ) Kannattaa kalastaa ennakkoluulottomasti, varsinkin jos varsinaista kokemuspohjaista tietoa ei ole.

9) Perho kalastaa aina, kun se on vedessä.

10) Aina ei välttämättä tarvita niitä 30-metrisiä siivuja, että saa kalaa.

11) Lyhyillä heitoilla perhon hallinta ja tuntuman pitäminen kovassa aallokossa on helpompaa.

12) Guiden Coastal uppoaa liian hitaasti rankalla kelillä.

13) Asiaa voi hieman auttaa käyttämällä nopeammin uppoavaa peruketta.

14) Pienetkin rannanmuodot voivat aiheuttaa suuria virtauksia.

15) Näiden virtausten alueelta löytyy kaloja.

16) Pitkät pehmeäsiipiset perhot á la Gränd Fjyyr eivät toimi kovassa aallokossa, vaan siipi on jatkuvasti koukun mutkan ympärillä.

17) DD on toimiva peli, ainakin ambulanssivärisenä.

18) Kovassa kelissä on tärkeää, että varusteet ovat hyvät, niin itse kalastusvarusteet kuin erityisesti vaatetus.

19) Isolla aallokolla on helpompi etsiä heittopaikaksi vaikkapa kivi, heittää siitä sektori läpi, kahlata rantaan ja etsiä uusi paikka.

20) Merta on seurattava herkeämättä, että osaa ottaa isot aallot vastaan.

21) Herkeämättä seuraaminen on hankalaa, kun kahlaa rantaan selkä merelle päin.

22) Taimenenkalastuksessa kovassa kelissä on nuoren (tai nuorenmielisen) miehen harrastukseltaan toisinaan kaipaamaa extrememeininkiä, tästä on laiturin nokassa torkkuen tapahtuva mato-onginta kaukana.

23) Meritaimenen perhokalastus on aivan saatanan siistiä!

Sitten muutama kysymys

Itselläni ei juurikaan ole aikaisempaa kokemusta kovassa kelissä kalastamisesta, joten kysymykset liittyvät lähinnä niihin.

1) Missä kala luuraa isolla aallokolla? Vähän saimme jo vastaustakin, mutta kahden kalan perusteella ei ehkä kannata tehdä kovin pitkälle vieviä johtopäätöksiä. Oma oletus oli, että kalat eivät vain voi olla rannalla murtuvien aaltojen seassa pyörimässä, vaan olisivat hieman syvemmällä aaltojen alla. Tämä reissu kuitenkin osoitti toisin, kontaktit saatiin matalikolta, jonka yli aallot löivät vaahtopäinä.

2) Minkälaisia siimoja/muita vermeitä käyttää isossa aallokossa? Coastal upposi aivan liian hitaasti, jotta siitä olisi mitään varsinaista hyötyä ollut tatsin säilyttämisen kannalta.

3) Entä perhot, pitääkö ne saada aallon alle, vai voivatko ne lillua ja pyöriä vaahtopäiden seassa? Itse käytin hieman raskaampia perhoja, jota ehkä uivat hieman syvemmällä ja tasaisemmin, mutta toisaalta monet saaliskohteet pyörivät avuttomina aallokossa, ja näitä herkkupaloja taimenet (oletettavasti) kyttäilevät siellä rannan pesukoneessa.

Näitä kyssäreitä pitää vielä pohtia kokeneemmassa seurassa, ehkäpä jo tuossa itsenäisyyspäivän tienoolla, kun lähdemme perinteiselle (onhan tämä jo toinen kerta) itsenäisyyspäivän Ahvenanmaan turneelle.

Pieni on aallokko

Nyt keli oli sen verran kehno, etten viitsinyt kameraa kaivaa esille suojapussista. Niinpä kuvakollaasissa on otoksia viime itsenäisyyspäivän reissulta Eckeröhön. Siellä keli oli kevyempi ja kalat harvemmassa.

Visa viskoo

Visa viskoo Eckerössä.

Sininen hetki

Sininen hetki. Tähän sopisi soimaan Platipus –levymerkillä julkaistu Union Jackin tranceklassikko Two Full Moons and a Trourt.