Turbosärkien ja seisovan veden kalastus on mukavaa, mutta perhokalastus on kuitenkin luotu lohikalojen jallittamiseksi virtaavassa vedessä ja siellä sen itsekin olen oppinut. Niinpä oli mahtavaa päästä viime perjantaina avaamaan koskikalastuskausi ihan tosissaan. Kohteeksi valikoitui aikaisemmin käymätön Poltinkoski Ikaalisten kulmilta ja matkaan lähdettiin totutusti Jarin ja Timpan kanssa. Poltti oli kaikille tuntematon paikka, joten samalla pääsimme toteuttamaan tavoitetta kiertää toistaiseksi käymättömiä Pirkanmaan koskikohteita. Lähtö hieman venähti ja luvanostoon Ikaalisten Golffille päästiin vasta kuuden jälkeen. Muutama muukin onkimies koskella näytti olevan, mutta nämä kaveri keskittyivät kirren kiilto silmissään tykittämään välisuvantoa, johon tuore steelheadparvi olikin kuulemma tiistain noussut putkea pitkin. Ketään muista kalamiehistä en suvannon ulkopuolella havainnut.
Tämä oli melkoisen käsittämätön juttu, sillä suvannosta alaspäin oli varmastikin kilometrin verran äärimmäisen kaunista koskea, johon lähdimme tutustumaan. Tämä itse Poltinkoskena tunnettu pätkä on pienimuotoinen, mutta erittäin moni-ilmeinen paikka. Koski muistutti paljon Kotalan koskia. Tummavetisenä kuohuvassa uomassa riitti monttuja ja kiventakusia kalan väijypaikoiksi. Virittelin larvaongen Sageen ja uuteen kutosen Loopin Multi Poweriin laitoin päivällä PPK:n artikkelin innoittamana sidotun Jarpan muunnoksen. Jo ensimmäisessä montussa kävi kala pyörähtämässä Jarpan perässä. Vaihdoin perinteiseen tinseliin, johon kala kävi vihaisesti iskemässä vesi roiskuen ja siimassa tuntui pikku nykäisykin. Taimenhan se oli, vaikkakin vähän pienen puoleinen, eikä se enää uuteen ottiin innostunut. Lähimontuistakaan ei enempiä kaloja kuulunut, joten lähdin tarpomaan etukäteen jo alaspäin lähteneiden poikien perään.
Jari larvailee Poltinkosken yläosilla.
Tutustumiskäynnin hengessä painelin alaspäin varsin vauhdilla ja ohitin monta todella herkullisen näköistä paikkaa. Muutamiin oli pakko pysähtyä vähän heittämään, ja erään kiven takaa tinseliin iski vihaisesti kiinni hyvän kokoinen kala. Kovasti se kirjolta näytti, mutta isoon tinseliin vauhdilla pinnasta päsäyttäminen ja kovan kosken kiventakusen väijypaikka viittaisi taimeneen. Lopullista lajinmääritystä en saanut tehtyä, sillä kala pääsi hetken väännön jälkeen irti. Harmitti ja taisi muutama ärräpääkin siinä ilmoille päästyä, sillä kala oli varsin hyvän kokoinen.
Hetken harmittelun jälkeen matka alaspäin jatkui, ja yhytin pian pojat koluamasta nätin näköistä koskimonttua larvoilla. Timpalla oli ollut paikassa kiinni kilon kieppeille ollut taimen, joka oli viime metreillä haavin suulta päässyt pakoon. Seurailin jamppojen kalastusta hetken ja kävin vielä kopaisemassa saman montun tinsulalla. Kiven vierustan peilistä alavirtaan vauhdilla uitettuun tinseliin tämmäsi kiinni nätti taimen. Tämä ehjäeväinen kaunokainen antautui kevyen taistelun jälkeen, pituutta kalalla oli vajaat 40 senttiä. Erittäin kaunis kala.
Jari ja Timppa kolaavat kohtaa, jossa Timpalla oli kala kiinni. Valovoima kittilinssissä ei tummenevassa illassa oikein riittänyt, koitin retusoida kuvia tuhoamatta niitä täysin, mutta hieman heikoksi tulos jäi.
Lopulta päädyimme alasuvannolle, jonka pohjasta koitin kotiinviemiskirjoa tovin kaivella liitsi-pupa-katkis –yhdistelmällä. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Suvannon jälkeen seurasi vielä lyhty ja jyrkkä lähes putousmainen ryöpsähdys vanhan myllyn ohitse. Sekä niskalla, että putouksen alla oli vanhat, kiveen kiinnitetyt metalliset passituolit juoma- ja vapatelineineen, joten ottipaikkoja taisivat olla. Meidän pyytöihin ei kaloja kuitenkaan kuulunut, joten suuntasimme takaisin autolle tarkoituksena koluta koskea välisuvannosta ylävirtaan.
Poltinkosken alapuolinen suvanto. Pinturimiehelle varsin herkullista virtaa, nyt ei tuikkeja täällä pahemmin näkynyt.
Väki oli koskella illan mittaan vähentynyt, vain pari sitkeää virvelimiestä jaksoi takoa välisuvantoa. Sekaan oli lähdettävä soppaa hämmentämään, mutta kirjoja tai muitakaan kaloja ei kovasta liitsinviskomisesta huolimatta kuulunut. Pojat jäivät vielä suvantoa pommittamaan, minä lähdin ylävirtaan katsomaan tätä Kärkelänkoskeksi nimettyä pätkää.
Jos itse Poltinkoski alavirtaan suvannosta oli positiivinen yllätys, niin ylävirassa sijaitseva Kärkelänkoski oli varsin tylsä. Syvä ja kapea ränni oli kunnostettu vain heittelemällä isoja kivenmurikoita koskeen. Ei porrastuksia, pohjapatoja tai muuta mielenkiintoista struktuuria. Niskaakaan ei ollut, virta vain pikkuhiljaa kulki vauhdikkaammin kunnes jossain vaiheessa murtui kuohuiksi. Uittelin tinseliä parissa kiventakusessa, mutta homma meni lähinnä kävelyksi. Palasin takaisin välisuvannolle. Jari paiskoi Poltinkosken niskalla streameria. Hänellä oli käynyt kiepsahtamassa perhossa hyvän kokoinen kala. Seurailin hommaa hetken, Jarilla kävi toinenkin kala perhossa, mutta ei tarttunut. Suvannossa alkoi näkymään pimenevässä yössä jokusia tuikkijoita, joita Timppa yritti jallittaa. Minä poistin viimein tinselin siiman päästä ja vaihdoin Coddardiin. Sateisessa pimeässä yössä heiton äärikantamilla tuikkivien kalojen kanssa kisailu oli kutienkin erinomaisen haastavaa, varsinkin kun perhoa tai tuikkejakaan ei enää nähnyt. Hetken tapahtumattoman takomisen (ei sillä, enpä välttämättä olisi nousuja pimeässä nähnytkään, vaikka niitä olisi ollut) jälkeen keräsin kimpsut kasaan, semminkin kun Jari ja Timppa olivat jo vaihtaneet siviileihin ja odottelivat autolla. Niinpä käänsimme Hiluxin nokan kohti kotia siinä yhden kieppeillä yöllä. Tehokas reilu kuuden tunnin tutustuminen uuteen kohteeseen oli ohi.
Tutustumisretki oli varsin onnistunut. Poltti yllätti kauneudellaan. Ennakkokäsitykset kirreparatiisista pitivät osin paikkansa, mutta tämä toiminta oli keskittynyt välisuvannolle. Siitä alaspäin oli erittäin kaunista koskea, jossa tuntui kalaakin olevan varsin hyvin. Nettisivujen mainokset paikallisesta taimenesta tuntuivat pitävän kutinsa, eikä mainostettu vaelluskalojen vierailu keväisin ja syksyisin tuntunut enää lainkaan epäuskottavalta. Ei tunnetun koskipaikan “löytäminen” antanut ihan samanlaisia kiksejä kuin vaikkapa toutainten onnistunut jymäyttäminen surffilaudoilla (tästä ehkä myöhemmin lisää), mutta pakko se on myöntää, että tuossa virtaavan veden kalastuksessa on jotain eirinomaisen hienoa. Varmaa on, että tänne tullaan vielä uudestaan, sillä todella monta herkkumonttua jäi nyt koittamatta, ja ylempänä jokialueella sijaitsevat Leppäkoski ja Kalliokoski jäivät kokonaan näkemättä.
een pihalle, ja samalla pääsin täyttämään viikon kalastuskiintiöstä edes pienen siivun kaivellen Pyhäjärveen kätköistä sinne keväällä istutettuja kirre- ja taimenlauttoja. Tampereen kaupunki tiputtaa (tai on ainakin aikaisemmin tiputtanut) Viinikanlahteen melkoisen mällin onkikokoista istaria keväällä, jopa 3000 kilosta joskus olen kuullut puhuttavan. Viinikanlahti on suljettu kalastukselta ennen kesäkuun alkua, ja villit tarinat kertovat, että kesäkuun alussa, ennen kuin kakki kalat on verkotettu, on jopa rantamiehen mahdollista tavoittaa taimenta ja kirjoa. Aikaisemmin olen Tammerkoskesta näitä samoja kaloja tavoitellut ja löytänytkin, mutta järven puoli on ilmeisesti liian läheisestä sijainnista johtuen jäänyt kokematta. Merta edemmäksihän se on kalaan päästävä. Mutta ei sunnuntaina.
odotettu, eli lähinnä rusketusta (lue punoitusta). Kovasti liitsiä bunnyllä ja ilman sekä sivuperukkeessa eriväristä katkaa järveen paiskottiin, mutta ilman tulosta. Päämajapaikaksi valikoitu laivalaiturin nurkka ei ehkä ollut optimaalisin kalapaikka, vettä oli meinaan heti rannasta yli viisi metriä. Onnistuin silti yhden liitsin pohjaan jättämään. Myöhemmin kävimme Robin kanssa nurkan takana venerannassa tsekkaamassa paikat. Täällä olikin syvyyslukemat perholle toimivammat ja kahlaamaankin olisi päässyt. Muuten näky olikin masentava: matalan ja syvän veden välinen penkka oli hyvinkin nähtävissä veden pinnaltakin, sillä se oli aivan täynnä verkkoja. Varmaan parikymmentä verkonmerkkiä oli nätisti rivissä vajaan kilometrin pätkällä, ja ympärillä nipussa vielä muutama varmistamassa homman. Eipä siinä pitkään viitsinyt verkkojen seassa vääntää.
