Category Archives: Perhonsidonta

Toutainstreamer

Huomenna kajahtaa kausi käyntiin! Tiedot rintamalta kertovat hyvää, kalaa pitäisi olla liikenteessä. Kädet täristen tässä aamupäivällä väänsin yhden toutainattrappin. Parhaiten olen kutuaikana onnistunut erilaisilla liitsiviritelmillä, ottiväri on ollut niinkin yllättävä kuin kirkkaan pinkki. Nyt vääntelin kuitenkin Craft Fur –virityksen, jota voisi mahdollisesti uittaa myös myöhemmin kesällä. Kevään tulvavesiä varten perhoon on ladattu aimo annos painoa, cone ja runko kätkevät alleen vielä pari kerrosta lyijyä (myrkkyähän se on, ja lyijyn käytöstä olenkin luopumassa, mutta köyhä opiskelija joutuu käyttämään vanhat langat pois). Conen toinen idea painottamisen lisäksi on estää tuon craftin kiertyminen koukulle. Muuten menee raivostuttavan herkästi siipi sotkuun. Väriksi tuli siipeen kelta-musta. Keltainen on tunnetusti toimiva väri toutaimelle (vaikka itse en ole onnistunut). Lisäksi Akin aikaisemmissa kommenteissa linkkaamassa Kymijoen toutaimen vapakalastustutkimuksessa kehuskellaan keltamustia perhoja. Katsotaan, kuin toimii.

Resepti:

Koukku: #6 Tiemco TMC 811S

Runko: Pari kerrosta lyijylankaa (suosittelen substituuttia, vaikka CITES-listalta ei vielä lyijy löydy), pinkki SLF-dubbing lenkissä ja kultainen cone.

Siipi: Fl. Keltainen Craft Fur, musta Craft Fur

Häkilä: Musta kana

Jotain punaista ja makeaa

Nyt on messut messuiltu (niistä tarkemmin myöhemmin) ja säästöjä tehty. Viikonlopullinen kalajuttuja, välineshoppailua ja kalastuselokuvailtamaa nosti kyllä poltteen vesien äärelle todella kovaksi. Pahimpaan hätään väänsin vaali-iltaa seuratessa pinkki-vihreän HD:n.

Saa muuten nähdä, miten tämä vaalitulos vaikuttaa vesistöihin. Kovin positiivisia odotukset eivät tässä suhteessa ole. Ympäristöasiat eivät näytelleet minkäänlaista osaa näissä vaaleissa, kun talouskysymykset jyräsivät. Vesistöjä ja ympäristöä huolestuneempia ihmiset olivat euroalueen tukipaketeista ja työpaikoista. Perussuomalaisten nousu ja myös Vihreiden heikko vaalitulos heijastavatkin uuden Suomen arvomaailmoja.

Varsinkin Persujen vaaliohjelmat ja kannanotot ovat olleet värisyttävää kuunneltava. Soini käytti norpan pelastamiseksi aikaansaatuja verkotusrajoituksia esimerkkinä herrojen metkuista. Suot on ruopattava turvekäyttöön ja mineraalit maaperästä ympäristöseuraamuksista ja ilmastonmuutoksista viis. No, saa nähdä, miten hallitusneuvotteluissa käy, ja Persutkin ovat varsin kirjava porukka. Mutta kyllä ympäristöarvot olivat Keskustan ohella näiden vaalien suurimpia häviäjiä (mielenkiintoisen ristiriitainen tulos sinänsä).

Viidakkokukot valtiolle

Tulli julkaisi tänään aamulla tiedotteen, jossa se selvittää laajaa rikosvyyhteä liittyen perhokalastuskaupoissa myytäviin sidontatarvikkeisiin. Tullissa ovat selvitelleet CITES-sopparin piirissä olevia ja ihan kotimaisen lainsäädännön nojalla luvanvaraisia lajien kauppaamista. Ilmeisesti vakavia puutteita on löytynyt, jos puolenkymmentä tapausta on menossa syyteharkintaan.

Tullin tiedote

Lehdistö tarttui välittömästi juttuun kiinni, ja ilmoitus on julkaistu jo useammassa verkkolehdessä. Tuotokset kertovat paljon myös nykyisen nettilehdistön nopeatempoisesta ohjelmasta. Vain Yle on vaivautunut hankkimaan lisätietoa asiasta (sekin Tullin lähteistä), muut ovat poistaneet vaikeat ja tylsät termit tiedotteesta ja lätkäisseet sen sellaisenaan sivuilleen. Ei ehdi alkaa taustoja selvittelemään, jos naapurisaitilla sama uutinen on jo pari tuntia aiemmin saatu sivuille

Pääsääntöisesti tämä on ehdottomasti hyvä asia. On varmasti jokaisen kalastajan ja ennen kaikkea uhanalaisten eläinlajien etu, että käytämme tarhattuja ja luvallisista lähteistä tulevia materiaaleja. Tämä herättää jälleen kysymyksen, onko ekologinen perho tehty luonnonkarvoista vai synteettisistä keinokuiduista? Henkilökohtaisesti olen ratkaissut asian välttelemällä CITES-listattuja karvoja ja sulkia, osin jo niiden hinnan takia.

Vahvistamattomien nettihuhujen mukaan Tullin toiminta olisi tapauksessa ollut hieman kyseenalaista. Samaiset kauppiaat olisivat juttujen mukaan hakeneet aiemmin Tullilta tietoa uhanalaisten lajien kaupasta, ja toimineet sen mukaan, mutta nyt ratsiassa toiminta ei yllättäen olisikaan ollut sallittua. Nettihuhuista ei koskaan tiedä, mutta jos näin on menetelty, on Tullin toiminta ollut hyvin arveluttavaa. Toisaalta, jos kyseessä on huolimattomuus tai mikä pahinta, välinpitämättömyys säännöstöistä kauppiaiden puolelta, on tilanne huolestuttava ja ratsiat todella paikallaan. Oli miten oli, meidän perhokalastajienkin on syytä katsoa peiliin ja miettiä myös omaa toimintaamme.

Ediittiä, kun tilanne kehittyy:

Hesarin Omakaupunki –osastolla on nyt julkaistu vähän pidempi juttu, jossa on jopa selvitelty taustoja paremmin. Kuva sinänsä on huvittava, viidakkokukon niskat rivissä kuin paremmassakin huumeratsiassa. Mutta erittäin huolestuttavaa on se, että Tullin edustajan mukaan osa kauppiaista on ottanut tietoisen riskin. Perhokalastuksen imago ei ainakaan parane sillä, että uhanalaisia eläinlajeja käytetään tietoisesti luvatta perhonsidonnassa.

Myös SUKL:in puheenjohtajalta Anssi Uitilta oli kyselty mielipidettä. Rankemman linjan miehenä tunnettu Uitti olisi valmis kieltämään uhanalaisista eläinlajeista peräisin olevien sidontatarvikkeiden myynnin kokonaan. Itse olen samaa mieltä, ei touhussa ole juurikaan järkeä. Tietenkin kun materiaalieja ei aiemminkaan ole tottunut käyttämään, on meikäläisen helppo huudella, mutta vaikeata asiaa on kovin järkevin argumentein puolustaakaan (lähinnä tulee mieleen “no mutku näin on aina ennenkin tehty”).

Näin sidon Hollow Deceiverin

Blogistin on pakko olla hieman egomaanikko ja itseään korostava persoona, kun kerran on valmis ruotimaan tekemisiään julkisesti ja vielä kuvittelee, että jorinat jotain kiinnostaisivat. Niinpä saadessani pyynnön tehdä video Hollow Deceiverin sidonnasta, ylikorustunut egoni huokaisi tyytyväisyydestä ja pyyntöön oli vastattava.

Joten tässä on tulos, olkaapa hyvä. Tämä on siis minun tapani sitoa Hollow Deceiver hauelle tämän syksyn muotiväreissä viherkeltaisena. Se ei missään nimessä ole ainoa oikea tapa, mutta tämän tyylisillä Holloweilla olen parhaiten kalaa saanut. Videoon on tallennettu koko sidontaprosessi ongelmineen päivineen. Kuvausvälineenä toimi tyttöystävän pokkari, joten jälki ei ole kovin ammattimaista, mutta idea tulee toivottavasti esille.

Tykkään tehdä melkoisen pöyhkeitä ja profiililtaan isoja HD:tä, ja perhot ovat viime vuosina kasvaneet entisestään. Mielestäni haukiperhon pitää näyttää sellaiselta ylimielisen pöyhkeältä keikarilta, johon hauet käyvät vihapäissään kiinni tappamistarkoituksessa. Karvaa on paljon, perho on parhaimmillaan ja elävimmillään vasta kalan tai parin jälkeen. Näin sidotut HD:t ovat myös suuren karvamäärän ja paksujen schlappenruotien ansioista (takia) melkoisen suspeja. Omaan kalastukseen tämä käy hyvin, sillä porilaiset rannat ja kaislikonreunat ovat kovin matalia, yleensä sellaista metrin molemmin puolin. Turun suunnalla Josen kanssa kalastellessa perhot jäivät turhan pintasliippreiksi, syvemmissä vesissä painotusta olisi pitänyt olla. Lankaa, kuulasilmät tahi jopa epoksipää voisi toimia. Vahva painotus saattaa tosin haitata uintia, joka on mielestäni elävyyden lisäksi toinen pääasiallinen syy HD:n kalastavuuteen. Sopivasti sidottuna ja vaijeriin viriteltynä perho heittää todella nättiä sivusliippausta vedon päätteeksi.

Mutta sitten itse videoon, joka YouTuben rajoitusten takia jouduttiin katkomaan kahteen osaan. Numerot viittaavat videoista löytyviin kohtiin, selitykset löytyvät videon alta.

1. Materiaalit ja työkalut

Koukku: TMC 600SP

Lanka: Fireorange

Pyrstö: Vihreä schlappen ja vihreä flashbou.

Runko: Metsänvihreä bucktail ja vihreä flashbou, luonnon keltainen bucktail ja helmiäisflashbou sekä fluorinkeltainen bucktail

2. Pyrstö

Ensin pohjustus. Itse en laita bucktailia schlappenin väliin, jotkut tekevät niin. Schlappenit kiinnitetään koukulle mahdollisimman pitkänä, minä käytän neljää höyhentä. Koukun silmän ja ruodin väliin jätetään sopiva aukko, johon viimeinen bucktailnippu sidotaan. Lutrataan liimaa reippaasti pohjille.

Kuten videosta huomaa, tykkään nuhjata perhojen kanssa haukiperholle turhankin tarkasti. Haukea tuskin kiinnostaa, onko kimalteita tasaisesti joka puolella pyrstöä, mutta omaa silmään vain toispuoleisuus sattuu. Ja tunnettu faktahan on, että jos perhoon ei luota, ei sillä myöskään kalasta. Siksi asettelen yksittäisiä kimalteita perhoihin, mutta en usko, että se oikeasti olisi tarpeellista.

3. Ensimmäinen bucktailnippu

Ensimmäinen buctailnippu sidotaan lähelle pyrstöä. Otetaan parin kolmen tulitikun paksuudelta matskua ja levitellään koukulle. Tämän jälkeen vähäisemmälle karvalle jääneille alueille lisätään tavaraa. Tämä nuhjaaminen on jo hieman perustellumpaa, sillä paksun profiilin aikaansaaminen vaatii materiaalia tasaisesti joka puolelle. Varsinkin kyljet meinaavat välillä jäämään liian ohkaisiksi. Bucktailin kääntämisen jälkeen painan sen langalla selkeästi takaviistoon oikeanlaisen profiilin aikaansaamiseksi. Päälle kimalteet, joita ei todellakaan tarvitse asetella kuten itse tykkään tehdä, ja liima.

4. Seuraavat niput

Toistetaan samat operaatiot seuraavilla nipuilla. Kimalteita en viimeisen nipun päälle enää laita. Näin sidottuna fläsät kimaltelevat karvojen seasta kivasti. Kuten videosta huomaa, fluorinkeltainen bucktailini ei ole ihan optimaalista, vaan liian onttoa ja tahtoo nousta pystyy sidottaessa. Kyllä senkin ojennukseen saa, se on vain vähän hankalampaa.

5. Lanka katkeaa ja muistikortti täyttyy

P**kele. Ei ole aina helppoa ei.

6. Viimeistely

Lopuksi sidotaan perholle pää ja painetaan viimeisen nipun karvat kivaan takaviistoon. Liimat päälle.

7. Suihku

Liiman kuivuttua haetaan perholle profiilia uittamalla sitä kuuman veden alla. Painellaan karvoja taaksepäin ja jätetään kuivumaan pyrstö alaspäin.

8. Lopputulos

Tuloksena on uhmakkaan profiilin omaava HD. Lopullisen muodon perho saa vasta vedessä ja parin kalan jälkeen, kun karvat hieman harvenevat ja pehmenevät.

Destination Gotland

Sami soitteli tuossa männä päivänä taimenasioissa. Olin tutustunut häneen parina viime vuotena tehdyillä Ahvenanmaan taimenreissulla. Uutta keikkaa oli taas suunnitteilla, tosin tällä kertaa Suomen itsenäisyyttä lähdettäisiin juhlistamaan vähän syvemmälle ruotsinkielisen maailman sydämeen, aina Gotlantiin asti. Säätöä riitti, mutta lopulta lupa kotoa heltisi ja muutamien päivämäärävaihdosten jälkeen reissu on nyt kasassa. Lähtö on torstaina 2.12. ja paluu tiistaina 7.12. illalla. Kalastuspäiviä reissuun mahtuu 2 kokonaista ja yksi puolikas. Tampereen possesta peesiin lähtevät Jari ja Stipe, Helsingistä on Samin lisäksi tulossa Affenanmaan reissuilta tuttu Janne ja vielä yksi sälli. Ihan kunnon orkesteri siis lähdössä matkaan. Möksät on varattu Fish Your Dream –kalastustallin kautta. Hintaan kuuluu myös yksi päivä opastettuakin kalastusta, joka yli 800 kilometriä rannikkoa omaavalla Gotlannilla on varmasti todella hyvä idea.

Nyt melkoisen talvisia kelejä katsellessa ei voi olla muuta kuin tyytyväinen reissun järjestymiseen. Olisi muuten mennyt taimenkausi plörinäksi, sillä kertaakaan en ole vielä päässyt mertsaria yrittämään, ja jos ei dramaattisia muutoksia ilmavirroissa ja lämpötiloissa tapahdu, alkaa kausi olemaan Suomen rannikolla paketissa. Harmittaa. Missä on se paljon puhuttu ilmaston lämpeneminen, kun sitä kerrankin oikein kaipailisi?

Onneksi pääsee Gotlantiin perhoaan uittamaan, pitää vain toivoa kelpo kelejä. Meri ei varmasti ole jäässä, mutta kovassa pakkasessa ei kalastus ole kovin kivaa. Eikä se pohjoistuuli varmaan paras mahdollinen kalakeli sielläkään ole. Mutta usko on vahva ja olen vakuuttunut, että Viikkarilta aikoinaan hankittu kuoharipullo poksahtaa auki ensimmäisen mitallisen meritaimenen merkiksi juurikin tällä reissulla. Tosin varsin vakuuttunut olin myös Ahvenanmaan kiepeillä, ja vielä on korkki tiukasti paikoillaan. Mutta uskoa pitää olla, erityisesti meritaimenta perholla kalastettaessa. Ei tästä hommasta muuten mitään tule.

Perhopenkki on ollut ahkerassa käytössä viimeaikoina, kun ruotsalaisten mertasten päänmenoksi on punottu toinen toistan ihmeellisempiä viritelmiä. Katkat ovat kuulemma Gotlannissa kovaa huutoa, joten niitä olen koittanut vääntää. Pattergrisen olisi kova peli, mutta ainakin paikalliset perhokaupat (ja kuulemma myös Hesalaiset) on raidattu tyhjiin mistään katkaväristä speyhäkilää edes etäisesti muistuttavasta. Tosin tuostakin perhosta tuntuu olevan yhtä monta versiota kuin tekijää, on valkoista, pinkkiä, punaista ja luonnollisen väristä, linkin GFF:n versio on vain yksi monista. Niinpä olen väsännyt keltaista ja pinkkia sekä luonnollisemman väristä katkaa käyttäen häkilänä marabouta ja peltopyytä. Koukkuina olen käyttänyt Tiemcon 811S:ää koossa 6 ja 8. Lisäksi muutamia Gränd Fjyyrejä sekä ihan rehtejä liitsejä tullut väsättyä, eihän sitä koskaan tiedä, mihin se kala lopulta ottaa.

Parin viime päivän tuotokset perhepotretissa.

Katkaa Gotlannin taimenille ihmeteltäväksi.

Gränd Fjyyrit rivissä. Varsinkin tuo alempi, chartreuse valkoisella selällä ja vaalealla häkilällä oli ottavan näköinen. Kuva on taas vähän kehno, eikä siitä väritys kunnolla erotu. Treeniä tarvitsee.

Ajattelin tänään päivällä käydä kuvailemassa perhoja pihalla, kun aurinkokin paistatteli aamupäivällä pilvettömältä taivaalta. Mutta kas, kun lopulta lähipuistikkoon kameroineni päädyin, oli pilvet kerääntyneet taivaalle. Muutaman perhepotretin ehdin iltapäivän kellertävässä valossa ottamaan, ja sain jokusia kohtuullisia otoksia. Mutta kun aloin kuvaamaan yksittäisiä perhoja, hävisi aurinko kokonaan. Tarkoitus oli kuvata hienossa luonnonvalossa sinistä taivasta vasten, mutta lopputulos onnettomassa harmaassa valossa harmaata taivasta vasten oli todella onneton. Katkakuvista varsinkin tuli niin hirveitä, että en omilla rajallisilla PhotoShop –kyvyillä enää niitä kyennyt pelastamaan. Opeteltavaa varsinkin tuossa perhojen kuvauksessa vielä on. Tekemällä kait parhaiten oppii, joten ei auta kuin räpsiä. Mutta vinkkejä otetaan mielellään vastaan.

Oranssi Grändis.

Chartresue-valkoinen.

Kumijalkaliitsi, aika moinen monsteri.

Parhaiten onnistunut katkakuva, ja tätäkin joutui aika rajusti retusoimaan. Muut eivät olleet julkaisukelpoisia. Hyviä perhokuvausvinkkejä saa antaa.

Space Invaders

Syksyn hotti haukikausi on viimein pyörähtänyt käyntiin. Syyskuu meni kohdallani täysin ohi töissä ja koulussa nököttäen. Tosin katselin juuri varsin valaisevaan Kalamies.comin TV:n jaksoa, jossa Rami Eloranta opastaa suurahauen kalastukseen. Mies on kerännyt melkoisen datamäärän virppahauista vuosien varrelta, ja esittelee tuloksia parin videon verran. Syyskuu näyttää olleen isojen haukien osalta vielä varsin hiljaista, vasta loka-marraskuussa ovat vavat alkaneet notkumaan. Kalastuksessa on tosin aina syytä muistaa, että muuttujia on hurjasti ja henkilökohtaiset tekniikat ja yksinkertaisesti kalastusaika voivat vaikuttaa tuloksiin paljon, mutta mielenkiintoista pohdittavaa pätkässä silti on.

Gäddfiskesäsongen har äntligen börjat. Jag missade helt September på jobbet och i skolan. I September blev jag förkyld och jag hade en komplikation på olika kroppsfunktioner. Symtom på erektil dysfunktion uppträdde. Men jag löste dem med hjälp av kamagra medicin.

Kalamies-TV, jakso 13

Ei tosin sillä, että tässä puhtaasti suurhauen kalastaja olisi. Kyllä sellainen viisikiloinen on vieläkin erittäin mukava kala, ja metri on edelleen tälle vuodelle ylittämättä. Mutta kyllä sitä isompi aina tässä haukihommassa kiinnostaa, ja kuten Eloranta toteaa, jos isoja haluaa, tulee niiden kalastukseen keskittyä. Pienempää kurkkua tulee siinä sivussa.

Kalassa olen päässyt Porin suunnalla käymään jo kertaalleen, tällä reissulla ihan veneestä. Juurikin tällä hetkellä odottelen Timppan kyytiä, tarkoitus on iskeä pariksi tunniksi tuohon ihan kotinurkille. Perhojakin vääntelin eilen illalla, ja tulipa luotua uusi malli samalla. Mielenkiintoinen sekoitus deceiver –tyylistä ja keinokuituperhoa. Runko on muovikimalletta, jota jostain aikanaan löysin pussin lohitinseleitä varten. Ei toiminut niissä, mutta uusi käyttö löytyi haukiperhoista. Tämä lähtee tänään testiuittoon, tuloksista myöhemmin arkemmin.

Melkoinen alien –väritys tuolle tuli. Onnistuneita perhokuvia varten tarvitsisi pieni studiotila väskätä, nyt kuvat räpsitään ainoassa ulkovaloltaan riittävässä paikassa keittiön pöydällä ja taustana on mitä nyt läheltä sattuu käteen löytymään. Tällä kertaa se sattui olemaan tyttöystävän ostoskassi.

Harjoittelemalla oppii

Tämä poikkeuksellisen havainnon tein tuossa eilen illalla, kun jatkoin harjoitteita epoksipäisten haukiperhojen kanssa. Nyt sain aikaan jo huomattavasti parempia ja helpommin heitettäviä heduja, näitä kehtaa jo hauille esitelläkin. Materiaalitkin tosin perhoissa olivat ehkä päiden vääntämisen kannalta helpompia, mukavasti kiharia luonnonkuituja. Punamustassa ihmeessä, jota jo aiemmin esittelin, materiaali on kettua. Uusi vihreä hässäkkä on tehty jostain tuntemattomasta, jo muutama vuosi sitten Perhomessujen alelaarista löytyneestä karvasta. Tämänkertaisessa sidontasessiossa oli muutenkin suosiossa vähän luonnollisemmat värit, kun tein Jarille vielä toiveiden mukaisen täysin valkoisen HD:n. Se onnistuikin varsin mukavasti.

PuMu hässäkkä ennen epoxy –käsittelyä.

Ja jälkeen, kyllä ne silmät näyttävät hyviltä haukiperhossa.

Vähän luonnollisemman väristä välillä. Paino sanalla vähän. Ostin messusunnuntaina Sportia-Pekan aleilla käydessäni uuden erän vihreitä schlappeneita, ja tässä pussissa on nyt todellakin pitkiä sulkia. Tulee melkoisen komeita mörssäreitä näistä.

Tilaustyönä sidottu täysvalkoinen HD ennen suihkussa käyntiä. Ei ollenkaan hassumman oloinen peli.

Kalastuksen osalta kausi on startannut rauhallisesti. Olin vielä vapunaattona Haihunkoskella ottamassa toutaimia vastaan. Paikallisia Viialan perhokalastajien jäseniä käyskenteli uudella ja hienolla heittolaiturilla, ja osasivat kertoa, että keskiviikkona vesi oli jo ollut 7,3 astetta, mutta yksi kylmä päivä välissä oli tiputtanut sen alle seiskaan. Perjantain aikana vesi lämpeni tasaisesti. Kun minä jouduin lähtemään kuuden aikoihin vapun viettoon, oli se noussut taas 7,5 asteeseen. Mutta sepä ei toutskalle riittänyt, vaan kahdeksan astetta pitäisi olla, joten kaloja ei joessa ollut. Nyt kylmät yöt ja muutama sateinen päivä viikon aikana ovat pitäneet nousun muutenkin rauhallisena. Jari ja Timppa kävivät sunnuntaina koskella, mutta hiljaista oli ollut. Omalla kohdalla vapunvietto äityi melkoisesti suunniteltua pidemmäksi, joten aaton jälkeen en ole päässyt koskella käymään. Nyt sieltä nettitietojen mukaan on kuitenkin jo jonnin verran kalaa saatu, mutta mitään megaryntäystä ei tänä vuonna ilmeisesti nähdä. Erästä kosken rannalla kuulemaani sanontaa mukaillen: toutaimen nousu on kuin ripulin lääkitseminen pieremällä, eli helvetin tarkkaa touhua (alkuperäisessä anekdootissa puhutaan krapulan lääkitsemisestä kaljalla, mikä sekin on varsin osuvaa).

Haihunkoski 30.4.2010. Vettä piisasi varsin runsaasti, mutta oli se ihan kalastettavalle tasolle jo laskenut. Vasemmassa laidassa uusi, hieno ja parhaille toutainpaikoille rakennettu heittolaituri.

No, nyt viikonloppuna on lähdettävä tilannetta korjaamaan. Hakkiperhoja sitoneena ja netistä muiden saamien kölliköiden kuvia katselleena olen päätynyt suunnitelmissani pieneen perjantai-iskuun Porin suuntaan. Kauden pitäisi olla parhaimmillaan, ja onhan tuo Suomen ensimmäinen kansainvälinen haukiturneekin, Kvarken International Pike Fly Fishing Tournament 2010, siirretty Raippaluodosta tuonne Merikarvian mestoille. Eli ei pitäisi ihan kehno ottiaika olla. Sunnuntaina on sitten äitien päivä, ja kas, kun rakas äitini sattuu asumaan Viialassa. Siinä sivussa tulee ehkä sitten käytyä koskellakin. Raporttia tapahtumista seuraa.

Viime syksyn ennätys 107cm, ja samalla henkilökohtainen haukirekordi. Tähän lähdetään hakemaan perjantaina parannusta.

Korvatulppaindikaattori

Olen kaipaillut viime vuosien sumarireissuilla indikaattoria. Koestin useamman kaupallisen mallin, mutta ne eivät joko jaksaneet kellua, haittasivat heittoa, irtoilivat siimasta tai liukuivat siinä, tai yksinkertaisesti hajosivat. Varmasti perhokaupoista löytyy toimivia indikaattoreitakin, mutta minulla meni hermo niiden etsimiseen, ja vähän maku koko kohokalasteluun, vaikka se tehokasta olisikin.

Keväällä ennen Vilppulan sumarireissua painin jälleen indikaattoriongelman parissa, kun sain yllättävän valaistumisen hetken. Eräästä duunipaikasta, jossa kävin vuoden vaihteessa, jäi taskun pohjalle aika kasa klassisia keltaisia korvatulppia, eareja, kuten niitä piireissä kutsutaan. Nehän ovat foamia, kelluvat kuin korkki ja värikin on kirkuvan keltainen. Täydellistä indikaattorimatskua siis. Hetken pähkin erilaisia kiinnitystapoja, mielessä kävi jotain siimalenkkiä sivuperukkeeseen. Tällöin kohon tärpinilmaisemisherkkyys (hieno sana, kyllä) vain kärsii pahasti. Lopulta välähti ja rakenteesta tuli seuraavanlainen:

Otetaan yksi #6 koukku, pohjustetaan sidontalangalla.

Sidotaan siihen kiinni siimalenkki. Ensimmäisissä viritelmissä käytin sidontalampun reunassa roikkunutta ohuehkoa perukesiimaa, muistaakseni 3X:ää. Se on vähän liian ohutta, jolloin lenkillä kiinnitettyä peruketta on vaikea saada irti. Joten seuraavissa kehitysversioissa lenkki on paksumpaa, 0.41mm:stä siimaa. Tämän toimivuutta en ole ehtinyt vielä testaamaan. Idea siimalenkin käyttöön tuli yllättäen Perhokalastajat.netissä, jossa muistaakseni Hota oli viritellyt omien indikaattoripintureidensa perään tuollaisia siimalenkkejä.

Tehdään eariin reikä sidontaneulalla, joko keskelle, tai kuten itse olen tavaksi ottanut, lähemmäs jotain reunaa. Tämän jälkeen reikään tungetaan avointen sidontasaksien toinen terä, jolla hiotaan aukkoa isommaksi (ei ehkä kannata käyttää niitä ihan ykkösterässä olevia kapistuksia tässä työvaiheessa).

Kun tulppa on taas saanut muotonsa takaisin, se pujotetaan koukulle silmän yli vetämällä ja työnnetään koukun mutkaan asti siten, että runko jää paljaaksi. Jos reikä on lähempänä jotain reunaa, niin eari laitetaan koukulle siten, että koukku jää sen alaosaan. Sitten runkoon sivellään pikaliimaa ja eari vedetään siihen päälle. Varmistetaan muoto ja kiinnitys.

Tämän näköinen viritys. Peruke sidontaan normaalisti koukun silmään kiinni, ja kärkiosa laitetaan lenkkiin loop-to-loop –liitoksella. Kärkiäkin on silloin helppo vaihtaa, jos se kulahtaa tai katkeaa.

Kuvaa hieman ylhäältäpäin, lenkki näkyy paremmin. Tässä indikaattorissa on myös se hyvä puoli, että siihen saa tartutettua tupakantumppeja valikoivasti syövät kirjot. Kävisi varmaan leipäpalajäljitelmästä karppia kalastaessa.

Testireissussa Vilppulassa korvatulppaindikaattori toimi erinomaisesti. Se kellui hyvin ja näkyi pitkälle, joskin useamman tunnin paiskomisen jälkeen se upposi hieman syvemmälle ja havaitseminen oli vaikeampaa. Näitä on kuitenkin helppo ja nopea tehdä isompikin läjä, jolloin vaihtaminen uuteen edellisen väsähdettyä onnistuu kätevästi. Heitossakin tuo toimi yllättävänkin hyvin. Tasaisesta päästä huolimatta poikkileikkaus on kuitenkin sen verran pieni, että ilmanvastus ei kasva kohtuuttomaksi. Vitosen Z-Axiksella heitti paria kuulapäätä, lyijymötikkää ja korvatulppaindikaattoria vaivatta.

Seuraavaan innovaation menikin sitten yllättävän pitkään. Nyin litkaa jossain vaiheessa alavirran suunnasta ja katselin, että tuohan porskuttaa kuin parempikin haukipopperi. Ei sinänsä yllättävää muoto huomioon ottaen. Kaksi jäljellä olevaa aivosolua huiteli ympäri pääkoppaa hyvän tovin, ennekuin osuivat yhteen. Katselin talven aikana Eräkuksan jaksoa, jossa pyydettiin taimenta popperivaapuilla Kuusaankoskella. Otit olivat komeita, joskin harva jäi kiinni. Ja onhan tuo surffilauta tehokas näyttävä taimenenpyyntitapa. Mitäpä jos tuohon korvatulpan perään sitoisi muutaman nipun tinseliä? Jos yhdistetään kaksi tehokkainta taimenenpyyntitapaa ikinä, larvastus ja surffi, samaan litkaan, tuloksena on oltava jotain ihmeellistä, eikö?

No, ei välttämättä. Mutta ajatus on niin kutkuttava, että sitä on koitettava. Ensin litka täräytetään ylävirtaan, josta uitetaan vapaasti larvat omalle kohdalle, ja sitten aletaan mekastaminen pintaa pitkin popperilla. Niinpä tein ensimmäisen testiversion uudesta popperi-indikaattori-korvatulppa hässäkästä tänään. Tarrasilmät tuolle voisi vielä liimata, nyt ei vain ollut sopivia käsillä. Ja sitten aletaan odottelemaan salakka-aikaa.

Tinselillä höystetty indikaattoripopperi. Vähän jäi tässä tuo eari kasaan, en sitten tiedä, haittaako. Siimalenkki pitää pyrstön kätevästi poissa koukunmutkasta. Vielä ne silmät tuohon. Saa nähdä, kuinka toimii vai toimiiko lainkaan. Ainakin tartutus voi olla hankalaa tuon koukun kidan ahtauden takia, mutta jos edes kunnon tällejä saisi…

Kevättä rinnassa 2010

Meidän piti Jarin kanssa lähteä maanantaina kalalle, suuntana oli Kokemäenjoki ja tavoitteena meritaimen. Tiedote jokirannasta kuitenkin kertoi, että tulva on alkanut ja vettä huilaa joessa liikaa. Virtaus on valtava ja vesi sameaa, ei oikein paras mahdollinen tilanne. Pyörittelimme hetken ajatusta käydä myös merellä, mutta tulimme kuitenkin siihen lopputulokseen, että parempi odotella pari viikkoa. No, Jari soitti minulle maanantaiaamuna , että oli sittenkin päättänyt lähteä merelle tarkistamaan tilanteen. Aamuhorkassani en osannut ajatella muuta kuin tulevan päivän velvoitteita, joten en lähtenyt mukaan. Jäässä olivat paikat olleet ja mies palannut kotiin jo puolen päivän kieppeillä, eli paljon en menettänyt, vaikka mukaan en lähtenyt, mutta jäipä kuitenkin harmittamaan. Vielä kun Lauri kehuskeli tekstarissa onnistuneella sumarireissulla, oli polte onkimaan kova.

Lähdin sammuttamaan pahimpia poltteita pienellä sidontasessiolla. Kärkeensä täräytin pari liitsiä ja zonkeria. Olin pk.netissä lueskellut puppelihenkisen pään tekemisestä dubbauslenkin avulla. Päätin koestaa tekniikkaa ja testailla eri materiaaleja. Marabou osoittautui varsin vattumaiseksi, jollei peräti mahdottomaksi saada kunnolla lenkkiin. Höytyvät vain jäivät kiinni tuskan hiestä kostuneisiin sormiin. Lopulta parhaaksi materiaaliksi osoittautui zonkersuikaleesta leikattu jänis, joka sekin tahtoi kökkööntyä ikävästi, eikä muodostanut kaunista, tasaista päätä. Suuremmalla materiaalimäärällä olisi päästä saanut varmasti tasaisemman, mutta silloin myös koko olisi kasvanut turhan isoksi. Harjoitukset siis jatkuvat.

Pupujussin zonkerversio. Selkä on minkkizonkkeria, joka on minulle uusi materiaali. Aluskarvoitus on tiheää ja melko jäykkää, sen seasta pistä esiin pidempiä tuulikarvoja. Uittotestejä ei ole vielä tehty.

Tämän jälkeen väänsin parit haukiperhot. Lenkkitekniikasta innostuneena päätin koittaa myös haukiperhon tekoa ketunkarvasta. Kunnon rautalankalenkki ja XXXL-kettua. Ajatus oli tehdä perhosta hieman ilmavampi, mutta samalla hahmokas. Profiilia kyllä tuli, mutta ilmavuutta ei niin paljon. Onnituin laittamaan liikaa kettua perhoon, tämä on varmasti melkoisen kettumainen heitettävä. Lisäksi tämä perho jäi selvästi kaipaamaan epoksipäätä ja silmiä. Kai se on opeteltava niilläkin liimoilla lutraamaan.

Mustaoranssi kettuhässäkkä. Pyrstössä on häkilänsulkien lisäksi muutama strutsin siikanen tuomassa eloa.

Session päätteeksi kietaisin yhden valkopinkin HD:n. Tämä väri on ollut papukaijan ohella toimivin. Kirkkaat värit ovat muutenkin pelittäneet hyvin, varsinkin Porin alueen hieman värjäytyneemmässä vedessä. Tummia värejä en ole jostain syystä koskaan saanut toimimaan, kirkkaassa tai värjäytyneessä vedessä. Ehkäpä siksi ovat saaneet myös vähän peliaikaa, joten noidankehä on valmis.

Valkopinkki HD odottamassa kuumavesikäsittelyyn pääsyä.

Jo vedessä ja kalan suussakin käynyt papukaija HD. Valitan kehnoja kuvia, en ole rakentanut kunnolista (tai edes auttavaa) kotistudiota perhojen kuvaukseen.

Haukikausi on onneksi jo ihan ovella, pääsee taas testaamaan uusia ehdokkaita. Kädet täräjävät jo odotuksesta. Koitin helpotukseksi katsella nettivideoita, mutta eipä tämä ainakaan vähentänyt vapinaa.

Perhonsidontaa, odotusta ja elämää

Nyt on meneillään ehkä paras hetki reissusta: odotus ja valmistautuminen. Tässä olen useamman viikon lykännyt lohikauden valmisteluja mutta tänään se koitti. Olen koko illan kasannut kamoja valmiiksi ja inventoinut perhoja, teroittanut koukkuja ja heittänyt liian monta perhoa roskiin hajonneina.

Lopputuloksena on taas pitkä, pitkä sidontalista. Jäljellä ei ole yhtään ehjää Ally’s Shrimpiä, kaikki Black Sheepit ovat enemmän tai vähemmän tohjona ja hopeisia 3/4″ putkia ei ole yhtään. Yllätys 🙂 Ja sitten vietävä tuo Cascade näyttää lupaavalta ja pari PPK:ssa ollutta DeeSnapiakin pitäisi vääntää. Aapua, reissuun enää 10 päivää — miksen sitonut näitä talvella?

Mutta aloin tässä arvostamaan perhonsidontaa jälleen kerran. Tunne on kerrassaan loistava kun saa aikaiseksi pienen ja niin kauniin esineen joka näyttää juuri siltä kuin halusi. Kun perhoresepti herää henkiin omien käsien kautta, siihen asettuvat suuret odotukset. Harvaan fyysiseen asiaan kiintyy niin paljon kuin kauniiseen ottiperhoon, jonka on omin käsin sitonut. Ostoperhot ovat kuin tusinauistimia, mutta itse sidottuihin perhoihin ruumiillistuu kaikki se pitkän talven odotus ja kaipuu joelle.

Ilman perhonsidontaa kalastus olisi vain mukavia päiviä joella. Sidonnan kautta odotus ja kaikki se mukava saa fyysisen olomuodon jo paljon ennen itse reissuun pääsyä. Kaikeksi onneksi ihmismieli osaa suodattaa epämukavat asiat reissun odotuksesta. Harvoin sitä muistaa iniseviä hyttysparvia, jäätäviä vesisateita, **tin liukkaita rantakiviä ja niitä tuhansia heittoja, jolloin ei yksinkertaisesti tapahdu mitään. Sidontapenkin ääressä takaheiton ankkuri osuu täydellisesti kohdalleen, peruke suoristuu kauniisti ja voi vähän korjata hattua onnistuneen heiton päälle. Kaikki on vielä täydellistä, hetkittäin harmonian rikkoo vain katkeava sidontalanka tai änkyräpäälle osunut runkohäkilä.

Enää yksitoista päivää ja istun taas jokirannassa, yhtä ymmällään kuin aina ennenkin. Mihin se tänään ottaa?

Huove

Perhokalastus, Elämä ja siltä väliltä