Category Archives: Lihis

Pakanallista menoa

Joskus kovinkin usko saattaa joutua koetukselle, ja kiusaukseen on helppo langeta. Näin pääsi käymään viikonloppuna myös minulle, kun jouduin ottamaan virpan kauniiseen käteen ja lähtemään vähän kuhaa jigittelemään. No ei vain, vaikka sitä nykyään lähes yksinomaan perholla tulee kalastettua, niin eipä tuossa virvelin viskomisessa ole mitään ihmeellistä. Joissain kalastustapahtumissa virppa vain toimii yksinkertaisesti paremmin, erityisesti kun kalastetaan syvemmältä. Myönnettävä myös, että onhan se vähän rennompi kalastusmuoto noin kepeänä kesäpäivänä käydä avoappiukon ja/tai –puolison kanssa vippailemassa jigiä tunteroinen järvellä. Ei tarvitse paljon riuhtoa.

Olimme siis viikonloppuna kihlattuni isän kesämökillä Toijalassa. Vaikka lauantain keli vaikutti mökkeilijästä kehnolta (kalamiehelle keli olisi ollut mitä mainioin), niin ihan leppoisa mökkiviikonloppu lopulta saatiin. Kävimme sekä lauantaina, että sunnuntaina piipahtamassa järvellä etsimässä kuhia penkan reunoilta. Lähinnä kävimme vähän ulkoilemassa, kalantulo ei ollut niin oleellista, varsinkin kun järven ottipaikat olivat vähän hakusessa. Appikin on keskittynyt mökillään enemmän uisteluun, joten varsinaisista jigailupaikoista ei ollut etukäteistietoa. Niinpä oli erinomaisen mukava yllätys, kun erään saaren reunasta nopeasti viiteen metriin laskevasta rinteestä pamahti pieni, reippaasti alamittainen kuha oranssiin matojigiin. Olin silloin liikenteessä Sallan kanssa, joten samalla sai todistettua, että kyllä sitä kalaa joskus oikeasti saadaan, vaikka harvemmin kotiin kannettaan. Enempiä kaloja ei kuulunut, mutta eipä se haitannut. Kesäpäivää oli kiva viettää järvellä leppoisasti jigaille, onnistuinpa varsin pilvisestä kelistä huolimatta polttamaan naamani pahasti. Täydellistä kesämeininkiä, siis.

Tämä järvikeikka katkaisi kivasti pitkän hiljaiselon kalastusrintamalla. Sisilian reissun jälkeen ei ole päässyt kalaan. Sillä välin Jari ja Timppa ovat liittyneet lohimiesten jaloon ryhmään Utsjoella ja Samuli laittoi eilen viestiä yllätysmatkalta Naeroylta. Kiristää vähän istua töissä. Ensi viikon perjantaille on varattu kala-aikaa ja elokuun alussa pitäisi viimein päästä Finnmarkiin. Sitä odotellessa aika virtaa hiljaa kuin Don.

Kävin kotimatkalla pahimmissa kalastushimoissani katsastamassa tilanteen Herralankoskella Lempäälässä. Vettä on aika sopivasti. Kuvassa näkyy todella hyvin myös tämä suomalaisten koskikunnostusten kirous, kun keskiuomaan on jätetty kymmenen metriä leveä täysin kiveämätön veneväylä.

Sisilialainen kalajuttu

Juhannus meni tänä vuonna vähän erilaisissa merkeissä. Sallalla oli kesälomat päällä, ja parhaiten omiin aikatauluihin sopiva hetki lähteä reissuun oli juhannus. Äkkilähdöt Aurinkomatkoilta eivät ole pahan hintaisia, ja buukkaukseen lähti reissu Sisiliaan, tarkemmin sanottuna Taorminaan. Jälkeenpäin juhannussäitä netistä katsellessa ajankohta oli varsin oiva.

Vähän turistikuvaa alkuun. Taorminan kuuluisin nähtävyys kreikkalainen teatteri ja Etna taustalla sauhuamassa.

Taormina sijaitsee Sisilian itärannikolla pienen kallionnyppylän päällä, ja sitä ympäröi sininen Välimeri. Kalamiehen mielessä moinen romanttisten tuijotteluhetkien lisäksi herättää muitakin vahvoja tunteita ja pakkoliikkeitä. Netistä selailemalla löytyi jonkin verran tietoa. Medflyfish –foorumilla muutkin turistit käyvät kyselemässä kalaohjeita myös englanniksi. Ohjeet ovat tavallisesti varsin yleispäteviä, mutta sitä kautta eksyin Spinning Sicilia Nord –sivustolle. Sivut ovat italiaksi, mutta Googlen kääntäjä tekee nykyään jo varsin ymmärrettävää jälkeä, jos kääntää joltain isolta kieleltä englanniksi. Sivuston kaverit järkkäävät opastettuja virvelireissuja Sisilian pohjoisosissa niin järville kuin merellekin. Meidän kohde oli hieman eri puolella Sisiliaa, mutta tietoa sivustolta sai varsin hyvin.

Ja ne tiedot olivat lupaavia: Vaikka Välimeri on pahasti ylikalastettu, Sisiliassa ja sen ympäristössä kalakannat ovat vielä varsin hyvässä kuosissa. Järvissä kalastetaan bassia (black tai largemouth bass kääntäjän mukaan, vähän vaihteli) ja merellä pääkohteena on meribassi. Myös muita kalalajeja on mahdollista tavoittaa varsinkin merestä, erilaisia napsijoita ja barracudaa ainakin. Kuvagalleriassa vilahtelee melkoisia mölliköitä, onpa joukossa myös jalompaa kalaa. Ilmeisesti jostain vuoriston joista on mahdollista saada myös taimenta ja kirjoa. Lohikaloja saa onkia kuitenkin kotona, joten tarkoitus oli lähteä nimenomaan merelle heittämään.

Neliosainen Sagen #7 FLi olisi juuri sopiva peli bassijahtiin ja mahtui mukavasti rinkkaan. Lisäksi hellekledjujen sekaan tarvitsisi heittää vain kela, peruketta, siimaleikkuri ja rasiallinen perhoja. Ainoa uupumaan jäänyt oli hallituksen lupa. Hieman oli pelko perseessä, että mitenköhän sitä suhtaudutaan, jos romanttisen pakomatkan tarvikelistaan ehdotetaan lisättäväksi perhovapa. Mutta eipä kihlatulla lopulta mitään asiaa vastaan ollut, olipa jopa jälkeenpäin huolissaan, että ehdinkö kalastaa riittävästi.

Kalaan pääsin lopulta juhannuslauantaina, kun teimme piston Taorminasta muutaman kilometrin päähän Giardini Naxoksen rantakohteeseen. Olin aiemmin Etnan rinteille suuntautuneella reissulla bongaillut bussin ikkunasta kalapaikkoja, ja Naxoksen aallonmurtajan seutu ja alueen niemenkärki muutenkin vaikutti lupaavimmalta. Vaivasin matkaoppaita hieman erikoisemmilla kyselyillä, ja lopulta selvisi, että merikalastus ei maksa mitään ja on sallittua lähes kaikkialla uimarantojen ulkopuolella (Taorminan kohta teki pienen poikkeuksen, tosin kaikki vapaat rantapaikat alueella pruukaavat olemaan uimarantaa). Aallonmurtajat ovat tunnettuja ottipaikkoja, ja niemenkärjen laavakivikko muodosti herkullisia lahdukoita ja taskuja alueelle. Nousuvesilammikoissa rannassa seilasi parvittain hopeanhohtoista pikkukalaa ja rapuja möyri alueella paljon. Bassien täytyi vain odotella suu auki kallioiden reunalla aaltojen mereen huuhtomia herkkupaloja. Aallokko olikin melkoinen, sillä tuuli oli juurikin lauantaina kovimmillaan koko reissulla ja paikoitellen se oli varsin navakkaa. Sagen tuuliominaisuudet on tullut kuitenkin testattua mertsarijahdissa, ja erinomaisen hyvin se toimi myös Välimerellä.

Komeita ovat kalapaikat Sisiliassa.

SSN:n pojat suosittelivat 7-11 senttisiä vaappuja (käyttävät ilmeisesti paljon Nilsuja, ovat jopa Invincibleistä arvostelun tehneet), ja kun rantavedessä hopeakyljet välkehtivät, oli perhonvalinta selvä: noin 10 senttinen tinseli perukkeen päähän ja pomppien kohti aallonmurtajan kulmaa, jossa sijaitsi herkullinen kivikko. Aallot löivät kohisten kivien yli ja niiden taakse muodostui ottipaikan oloinen rylläkkä, jossa voisi niin meribassin kuin –taimenenkin kuvitella viihtyvän. En ehtinytkään heittää kuin viitisen kertaa, kun tinselissä tuntui raskasta vetoa. Alkuun en heti pystynyt uskomaan, että kala oli kiinni, niin nopeasti asiat tapahtuivat. Mutta uskottava se oli. Tämän jälkeen alkoikin kova pohtiminen, että miten saada kala rantaan. Olin heittänyt korkealta aallonmurtajan valtavien laavakivestä ja betonista tehtyjen kuutioiden päältä, mereen oli matkaa hyvinkin yli kaksi metriä. Lähdin urheillen ja hyppien etsimään paikkaa, josta pääsisin rantaan, ja lopulta parisenkymmentä metriä taaempaa löytyi kahden kuution väliin jumittunut kivi, jota pitkin pystyi kipuamaan alas aallonmurtajalta. Sain väsytettyä kalan ylhäältä varsin valmiiksi ja vedettyä rantamatalaan, sitten vapa pystyssä kipusin alas kallioille ja jotenkin koko operaation ajan sain pidettyä siiman kireällä ja kalan kiinni. Kun vihdoin sain kalan käsiini se osoittautui kuin osoittautuikin komeaksi meribassiksi, kooltansa oli ehkäpä vajaa 60 senttiä ja painoa parisen kiloa. Olo oli kuin voittajalla: esikatsotusta kalanpaikasta viidennellä heitolla uusi kalalaji plakkariin. Joutui siinä hieman tuulettamaan. Jälkeenpäin kuulin, että suurin osa operaatiosta taltioitui myös videolle, joka julkaistaan tässä lähiaikoina. Valokuvat ovat kaukaa otettu, koska olin varsin hankalassa paikassa, jonne kameraneito ei päässyt laitteineen seuraamaan. Mutta eipä sen väliä, kalavehkeitten mukana raahaminen osoittautui viiden minuutin aikana kaiken sen vaivan arvoiseksi.

Jälleen uusi kalalaji kirjattavaksi. Miedot on tässä vielä tuuletukset.

Ymmärrettävästi innostuin menestyksestä kovasti, mutta jatko palautti taas maan pinnalle. Paiskoin tinseliä rannassa ainakin pari-kolme tuntia ilman kalakontakteja. Koitin myös coneheadilla varustettua tinsulaa heittää, jotta pääsisin vähän syvemmälle aaltojen alle, mutta hiljaista piteli silläkin. Jos varustelistaa haluaisi päivittää seuraavaa reissua varten, joku sopiva upposiima tai peruke voisi olla kova, jotta pääsee sen pahimman aallokon alle ja perhoon saa pidettyä vähän paremman kontaktin.

Näkymä Taorminasta Giardini Naxokseen ja Etnalle. Niemenkärki ja aallonmurtaja kuvassa vasemmalla.

Lopulta ehdin heittelemään yhtenä iltana muutaman tunnin ajan. Tarkoitus oli myös vuokra-autoreissun yhteydessä käydä katsastamassa SSN:n poikien suosittelemia hotspotteja, joita löytyi ainakin Cefalun (on muuten myös Aurinkomatkojen kohde Sisiliassa, lähtijöille vinkvink) ympäristöstä. Paikan löytäminen osoittautui hieman haastavaksi, eikä aikatauluunkaan kalapysähdys lopulta oikein mahtunut. Mutta ei se mitään, minä oli oikein tyytyväinen. Tarkoitushan ei missään vaiheessa ollut lähteä kalareissuun, vaan vähän heitellä biitsillä lorvailun ohessa. Tulokset olivat paljon odotettua paremmat, kun kalankin kerran sain ylös. Jos siis on lähdössä Sisiliaan (tai muualle Välimerelle) lomareissuun, niin suosittelen lämpimästi ottamaan mukaan sopivan vahvan merivavan ja parit tinselit. Kannattaa kuitenkin muistaa, että perheen kanssa reissuun lähdettäessä ei mennä pelkästään kalalomalle, mutta brunan ottamisen ohessa voi aina vähän kalastella. Toisaalta Sisiliaan voisi tehdä myös ihan kalareissuja. Ryanair lentää Tampereelta nykyään suoraan saarelle (40-60€ näytti suuntaansa olevan), ja kalastus merellä on ilmaista. Sisävesien kalastuksesta en osaa tarkemmin sanoa, mutta esimerkiksi SSN:n kavereiden kautta varmasti saa järjestettyä jotain. Monipuolinen kalastus, runsaat kalakannat ja letkeä ilmasto ja elämänmeno tekevät Sisiliasta varsin houkuttelevan kalamatkakohteen.

Sisilia on kaunis paikka, suosittelen käymään. Vavan kanssa tai ilman.

Oma lohijoki alessa: nyt vain 285 000 €!!

Uskomaton mahdollisuus! Vain Lax-à –shopista! Lohijoki, lodge ja kanootit mukana, kalan keskipaino 20 paunaa! Eikä siinä vielä kaikki, nopean tilaajan etuna kaupan päälle Nikkei –veitsisarja!

Islannin suurin ja kuuluisin kalamatkanjärjestäjä Lax-á esittää nettikaupassaan ohittamattoman tarjouksen: Nyt olisi 21 kilometrin pätkä Quebecissä sijaitsevaa Moisie –jokea tarjolla kesäkuun lopusta lokakuun loppuun tarjoushintaan, vain 285 000 euroa (norm. 300 000,-)! No ideahan lienee lähinnä ryhtyä itse yrittäjäksi myymään kohdetta (tainno, mikäs se varakasta lohimiestä estää hankkimasta pätkää itselleen?). Mielenkiintoista sinänsä, että Lax-à ei itse ole lähtenyt tähän hommaan mukaa, onkohan kannattavuuslaskelmat antaneet negatiivisia lukemia? Vuokrahintojen huidellessa moisissa lukemissa en kyllä enää ihmettele noiden Pohjois-Amerikan erämaalodgejen kovia viikkohintoja. Mutta kyllä se kesä yrittäjän toisaalta alkaa kuulostamaan ihan kivalta. Mikäs se pankinjohtajan numero taas olikaan, hmm?

Kesäpäivä Tampereella

Viime sunnuntaina harrastettiin todellista lähialuekalastusta. Kaunis kesäpäivä houkutteli meidän kaksihenkisen perheen pihalle, ja samalla pääsin täyttämään viikon kalastuskiintiöstä edes pienen siivun kaivellen Pyhäjärveen kätköistä sinne keväällä istutettuja kirre- ja taimenlauttoja. Tampereen kaupunki tiputtaa (tai on ainakin aikaisemmin tiputtanut) Viinikanlahteen melkoisen mällin onkikokoista istaria keväällä, jopa 3000 kilosta joskus olen kuullut puhuttavan. Viinikanlahti on suljettu kalastukselta ennen kesäkuun alkua, ja villit tarinat kertovat, että kesäkuun alussa, ennen kuin kakki kalat on verkotettu, on jopa rantamiehen mahdollista tavoittaa taimenta ja kirjoa. Aikaisemmin olen Tammerkoskesta näitä samoja kaloja tavoitellut ja löytänytkin, mutta järven puoli on ilmeisesti liian läheisestä sijainnista johtuen jäänyt kokematta. Merta edemmäksihän se on kalaan päästävä. Mutta ei sunnuntaina.

Meitä oli liikkeellä melkoinen seurue. Naisväki otti aurinkoa ja minä sekä virppamieheksi mukaan lähtenyt kaverini Robi kalastelimme. Onkiminen oli vähän sellaista puolihuolimatonta heittelyä ja auringosta nauttimista, nyt ei kalastettu hampaat irvessä. Tuloskin oli odotettu, eli lähinnä rusketusta (lue punoitusta). Kovasti liitsiä bunnyllä ja ilman sekä sivuperukkeessa eriväristä katkaa järveen paiskottiin, mutta ilman tulosta. Päämajapaikaksi valikoitu laivalaiturin nurkka ei ehkä ollut optimaalisin kalapaikka, vettä oli meinaan heti rannasta yli viisi metriä. Onnistuin silti yhden liitsin pohjaan jättämään. Myöhemmin kävimme Robin kanssa nurkan takana venerannassa tsekkaamassa paikat. Täällä olikin syvyyslukemat perholle toimivammat ja kahlaamaankin olisi päässyt. Muuten näky olikin masentava: matalan ja syvän veden välinen penkka oli hyvinkin nähtävissä veden pinnaltakin, sillä se oli aivan täynnä verkkoja. Varmaan parikymmentä verkonmerkkiä oli nätisti rivissä vajaan kilometrin pätkällä, ja ympärillä nipussa vielä muutama varmistamassa homman. Eipä siinä pitkään viitsinyt verkkojen seassa vääntää.

Leppoisa kesäpäivä urbaanissa kalastusympäristössä oli kuitenkin mukava. Lähinnä käristettiin nahkaa, mutta olipa samalla käsille jotain tekemistä. Eipä siinä kalantuloa niin jännitettykään. Verkkomäärät olivat kyllä tiedossa mutta eivät ehkä tiedostettuja, joten kyllähän se vähän ampui downiin. Pienenä lisäbonuksena kalastusympäristölle oli Sauna Open Air –hevifestareiden päälavan rakenteet. Eipä ole aiemmin festarialueilla tullut kalastettua. Kovasti aloimme jo suunnittelemaan viinapullojen hautaamista juhla-alueelle. Minulle tuo raskaampi kitararäminä ei niin tipu (harmi sinänsä, Tampereella riittäisi hyvää keikkaa tässä genressä), mutta Norjan lohimatkaa voisi rahoittaa myymällä festarialueen ulkopuolella aarrekarttoja janoisille hevimöröille (“kymmenen askelta käppyräisestä koivusta itään on aarre, X merkkaa paikan”).

Perhokalastajien parissa pk.netin perusteella hevimiehiä löytyy, joten jos Saunaan on tulossa, niin kannattaa ottaa vavat mukaan! Tai ehkä ei, jos se viina-aarre sittenkin löytyy.

Kalastusta kauniina kesäpäivänä.

Tutustumismatka Poltinkoskelle

Turbosärkien ja seisovan veden kalastus on mukavaa, mutta perhokalastus on kuitenkin luotu lohikalojen jallittamiseksi virtaavassa vedessä ja siellä sen itsekin olen oppinut. Niinpä oli mahtavaa päästä viime perjantaina avaamaan koskikalastuskausi ihan tosissaan. Kohteeksi valikoitui aikaisemmin käymätön Poltinkoski Ikaalisten kulmilta ja matkaan lähdettiin totutusti Jarin ja Timpan kanssa. Poltti oli kaikille tuntematon paikka, joten samalla pääsimme toteuttamaan tavoitetta kiertää toistaiseksi käymättömiä Pirkanmaan koskikohteita. Lähtö hieman venähti ja luvanostoon Ikaalisten Golffille päästiin vasta kuuden jälkeen. Muutama muukin onkimies koskella näytti olevan, mutta nämä kaveri keskittyivät kirren kiilto silmissään tykittämään välisuvantoa, johon tuore steelheadparvi olikin kuulemma tiistain noussut putkea pitkin. Ketään muista kalamiehistä en suvannon ulkopuolella havainnut.

Tämä oli melkoisen käsittämätön juttu, sillä suvannosta alaspäin oli varmastikin kilometrin verran äärimmäisen kaunista koskea, johon lähdimme tutustumaan. Tämä itse Poltinkoskena tunnettu pätkä on pienimuotoinen, mutta erittäin moni-ilmeinen paikka. Koski muistutti paljon Kotalan koskia. Tummavetisenä kuohuvassa uomassa riitti monttuja ja kiventakusia kalan väijypaikoiksi. Virittelin larvaongen Sageen ja uuteen kutosen Loopin Multi Poweriin laitoin päivällä PPK:n artikkelin innoittamana sidotun Jarpan muunnoksen. Jo ensimmäisessä montussa kävi kala pyörähtämässä Jarpan perässä. Vaihdoin perinteiseen tinseliin, johon kala kävi vihaisesti iskemässä vesi roiskuen ja siimassa tuntui pikku nykäisykin. Taimenhan se oli, vaikkakin vähän pienen puoleinen, eikä se enää uuteen ottiin innostunut. Lähimontuistakaan ei enempiä kaloja kuulunut, joten lähdin tarpomaan etukäteen jo alaspäin lähteneiden poikien perään.

Jari larvailee Poltinkosken yläosilla.

Tutustumiskäynnin hengessä painelin alaspäin varsin vauhdilla ja ohitin monta todella herkullisen näköistä paikkaa. Muutamiin oli pakko pysähtyä vähän heittämään, ja erään kiven takaa tinseliin iski vihaisesti kiinni hyvän kokoinen kala. Kovasti se kirjolta näytti, mutta isoon tinseliin vauhdilla pinnasta päsäyttäminen ja kovan kosken kiventakusen väijypaikka viittaisi taimeneen. Lopullista lajinmääritystä en saanut tehtyä, sillä kala pääsi hetken väännön jälkeen irti. Harmitti ja taisi muutama ärräpääkin siinä ilmoille päästyä, sillä kala oli varsin hyvän kokoinen.

Hetken harmittelun jälkeen matka alaspäin jatkui, ja yhytin pian pojat koluamasta nätin näköistä koskimonttua larvoilla. Timpalla oli ollut paikassa kiinni kilon kieppeille ollut taimen, joka oli viime metreillä haavin suulta päässyt pakoon. Seurailin jamppojen kalastusta hetken ja kävin vielä kopaisemassa saman montun tinsulalla. Kiven vierustan peilistä alavirtaan vauhdilla uitettuun tinseliin tämmäsi kiinni nätti taimen. Tämä ehjäeväinen kaunokainen antautui kevyen taistelun jälkeen, pituutta kalalla oli vajaat 40 senttiä. Erittäin kaunis kala.

Jari ja Timppa kolaavat kohtaa, jossa Timpalla oli kala kiinni. Valovoima kittilinssissä ei tummenevassa illassa oikein riittänyt, koitin retusoida kuvia tuhoamatta niitä täysin, mutta hieman heikoksi tulos jäi.

Lopulta päädyimme alasuvannolle, jonka pohjasta koitin kotiinviemiskirjoa tovin kaivella liitsi-pupa-katkis –yhdistelmällä. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Suvannon jälkeen seurasi vielä lyhty ja jyrkkä lähes putousmainen ryöpsähdys vanhan myllyn ohitse. Sekä niskalla, että putouksen alla oli vanhat, kiveen kiinnitetyt metalliset passituolit juoma- ja vapatelineineen, joten ottipaikkoja taisivat olla. Meidän pyytöihin ei kaloja kuitenkaan kuulunut, joten suuntasimme takaisin autolle tarkoituksena koluta koskea välisuvannosta ylävirtaan.

Poltinkosken alapuolinen suvanto. Pinturimiehelle varsin herkullista virtaa, nyt ei tuikkeja täällä pahemmin näkynyt.

Väki oli koskella illan mittaan vähentynyt, vain pari sitkeää virvelimiestä jaksoi takoa välisuvantoa. Sekaan oli lähdettävä soppaa hämmentämään, mutta kirjoja tai muitakaan kaloja ei kovasta liitsinviskomisesta huolimatta kuulunut. Pojat jäivät vielä suvantoa pommittamaan, minä lähdin ylävirtaan katsomaan tätä Kärkelänkoskeksi nimettyä pätkää.

Jos itse Poltinkoski alavirtaan suvannosta oli positiivinen yllätys, niin ylävirassa sijaitseva Kärkelänkoski oli varsin tylsä. Syvä ja kapea ränni oli kunnostettu vain heittelemällä isoja kivenmurikoita koskeen. Ei porrastuksia, pohjapatoja tai muuta mielenkiintoista struktuuria. Niskaakaan ei ollut, virta vain pikkuhiljaa kulki vauhdikkaammin kunnes jossain vaiheessa murtui kuohuiksi. Uittelin tinseliä parissa kiventakusessa, mutta homma meni lähinnä kävelyksi. Palasin takaisin välisuvannolle. Jari paiskoi Poltinkosken niskalla streameria. Hänellä oli käynyt kiepsahtamassa perhossa hyvän kokoinen kala. Seurailin hommaa hetken, Jarilla kävi toinenkin kala perhossa, mutta ei tarttunut. Suvannossa alkoi näkymään pimenevässä yössä jokusia tuikkijoita, joita Timppa yritti jallittaa. Minä poistin viimein tinselin siiman päästä ja vaihdoin Coddardiin. Sateisessa pimeässä yössä heiton äärikantamilla tuikkivien kalojen kanssa kisailu oli kutienkin erinomaisen haastavaa, varsinkin kun perhoa tai tuikkejakaan ei enää nähnyt. Hetken tapahtumattoman takomisen (ei sillä, enpä välttämättä olisi nousuja pimeässä nähnytkään, vaikka niitä olisi ollut) jälkeen keräsin kimpsut kasaan, semminkin kun Jari ja Timppa olivat jo vaihtaneet siviileihin ja odottelivat autolla. Niinpä käänsimme Hiluxin nokan kohti kotia siinä yhden kieppeillä yöllä. Tehokas reilu kuuden tunnin tutustuminen uuteen kohteeseen oli ohi.

Tutustumisretki oli varsin onnistunut. Poltti yllätti kauneudellaan. Ennakkokäsitykset kirreparatiisista pitivät osin paikkansa, mutta tämä toiminta oli keskittynyt välisuvannolle. Siitä alaspäin oli erittäin kaunista koskea, jossa tuntui kalaakin olevan varsin hyvin. Nettisivujen mainokset paikallisesta taimenesta tuntuivat pitävän kutinsa, eikä mainostettu vaelluskalojen vierailu keväisin ja syksyisin tuntunut enää lainkaan epäuskottavalta. Ei tunnetun koskipaikan “löytäminen” antanut ihan samanlaisia kiksejä kuin vaikkapa toutainten onnistunut jymäyttäminen surffilaudoilla (tästä ehkä myöhemmin lisää), mutta pakko se on myöntää, että tuossa virtaavan veden kalastuksessa on jotain eirinomaisen hienoa. Varmaa on, että tänne tullaan vielä uudestaan, sillä todella monta herkkumonttua jäi nyt koittamatta, ja ylempänä jokialueella sijaitsevat Leppäkoski ja Kalliokoski jäivät kokonaan näkemättä.

Haukikausi käyntiin

Tämän vuoden haukikausi nytkähti käyntiin Turun saaristossa kapteeni Hollingworthin vieraana. Jose oli jälleen kutsunut piipahtamaan aalloilla Airiston. Suunnitelmissa oli yön yli reissu, joka lopulta kuitenkin typistyi päivävisiitiksi. Tampereelta sain houkuteltua matkaan Jarin, ja Josen peesiin lähti sukulaispoika Vellu. Koko orkesteri satakiloisia karjuja ja pari kellurengasta oli tarkoitus ahtaa samaan veneeseen ja ajella pelipaikoille. Siellä rengasmiehet lähtisivät ankkailemaan ja loppupoppoo heittäisi veneestä. Lopulta järkevimmäksi ratkaisuksi osoittautui ottaa meikäläisen kiekko kyytiin, muut kolme perhomiestä mahtuivat heittämään veneestä. Kapteenimme oli suunnitellut ankkailun ja venekalastuksen yhdistävää reittiä jo valmiiksi, mutta kuten usein käy, suunnitelmat elivät päivän mittaa.

Alkuviikon sääennusteet olivat luvanneet kalakelejä: pitkän lämpimän ja aurinkoisen jakson jälkeen tulisi pilvistä ja jopa vesikuuroja. Ihan kutiansa eivät ennusteet pitäneet, vaan torstain keli oli puolipilvinen ja lämmin. Aurinkoinen toukokuun alku oli nostanut veden lämpötilan vuodenaikaan nähden korkeaksi. Lämpimimmässä pohjukassa vesi oli 17,5 asteista, selkien läheisyydessäkin oltiin reilusti yli yhdentoista, Keskimäärin kalapaikoilla veden lämpö huiteli 13-14 asteen kieppeillä. Toiveissa oli, että kutu olisi lämpimässä vedessä jo ohitse ja kalat tankkaamassa.

Kierros aloitettiin Josen kotisatamasta Stormalöstä. Heti kärkeensä ampaisimme Takuupaikaksi nimetylle kaislikkopätkälle. Vaan nyt tämä tunnettu ottipaikka kumisi tyhjyyttään. Sinänsä riskisuoritus pelata hihaässä ensimmäisenä etenkin kun homma kosahti. Kalamiesten mieltä ei pieni takaisku kuitenkaan masentanut, vaan kokka suunnattiin syvemmälle lahden perukoille, jossa kuteneiden kalojen toivottiin väijyvän.

Minut heitettiin renkaineni pois kyydistä suuren kalan paikaksi tiedetyn pikkusaaren rantaan. Kolasin pitkän kaislikon ilman tapahtumia, kunnes aivan kärjestä parin varovaisen imuttelun jälkeen tärähti kunnolla. Tällä kalalla oli lähtönopeus kohdallaan: käsissä olevan siima hävisi sekunneissa ja jäin hölmistyneenä tuijottamaan tropiikkitahdilla pyörivää kelaa ajatellen, että näinköhän tulisi ensimmäinen pohjille vetänyt hauki. Ei ihan tullut, muutama kierros perhosiimaa jäi jäljelle kalan lopetettua syöksyn kaislikon keskelle. Siima oli kiertynyt korsien ympärille, joten renkaalla piti lähteä perään sotkuja selvittelemään. Lopulta sain suoran kontaktin kalaan ja talutin sen selvemmille vesille. Hetken teutaroinnin jälkeen hauki oli valmista kauraa, mutta ongelma olikin järkäleen kampeaminen renkaaseen. Vähän pohdin asiaa, mutta lopulta halusin ottaa mitat kalasta ja aloin sovittelemaan sormia leuan alle. Kokemus tuosta lip lock –otteesta on rajoittunutta, mutta hetken ähinän jälkeen sain jötkäleen syliin, josta se kuitenkin saman tien potkaisi itsensä takaisin veteen. Tässä vaiheessa arvelin kiusanneeni kalaa tarpeeksi ja nappasin viherpininkin tinselipyrstöisen Bulky Sliderin pois suupielestä. Vähän jäi harmittamaan, kun yksin ollessani sain vain muutaman hätäisen kännykameraräpsyn kalasta muistoksi. Kokoa oli kuitenkin siunaantunut varsin mukavasti, pituusarvio oli jonnekin 90-95 sentin kieppeelle ja painoakin oli varmaan kuutisen kiloa.

Isompi kala renkaan vieressä. Kaveri oli ihan tuhdissa kunnossa, mutta ei missään nimessä mätilastissa. Silti kyseessä tuskin oli kutenut kala, sillä kalassa oli kiinni toistakymmentä iilimatoa. Ne tuppaavat yleensä kutuaikana haukien liikkuessa aktiivisesti tippumaan. Toisaalta urokset harvoin kuulemma kasvavat näin isoiksi, joten jäimme asiaa ihmettelemään. Oliko kyseessä syystä tai toisesta kudun väliin jättänyt kala, tai vain poikkeuksellisen iso uros? Sukupuolimääritystä en ehtinyt tehdä.

Venemiehet olivat tällä välin kierrelleet syvemmällä lahdessa huonolla menestyksellä, tulos oli vain pari tärppiä. Niinpä meikäläinen pakattiin takaisin veneeseen, ja suoritimme alkuperäissuunnitelmista poikkeavan pidemmän siirtymän Heisalan maisemiin. Matkalla ongittiin yksi matala lahdukka, jossa kirkkaassa vedessä oli hieno seurailla valtavia lahnaparvia, kävipä muuan puikkari tukistamassa perhoa. Pikkusiirtymän jälkeen kalastusta jatkettiin parin matalahkon kaislikkolahden alueelta. Minulla oli pari kalaa tinselisliderissä kiinni, venekunnalla useampia tärppejä. Otit tuntuivat olevan kovin varovaisia.

Heittelyä Heisalan suunnalla. Minun ottamat kuvat on kännykameralla räpsitty. Taas tuli todettua, että paras kamera on se, joka kulkee mukana.

Pojat löysivät hieman kauempaa saaren toiselta puolelta pari kutulahtea. Jose nappasi ruokakalaksi parikiloisen merihauen, jonka jälkeen jengi tuli hakemaan meikäläistä. Käristimme engångsrillissä pari kyrsää ja siirryimme takaisin venekunnan löytämien lahdukoiden liepeille. Täällä näytti olevan vielä ihan täysi kututohina päällä, alueella cruisaili useampia pikkukollien ympäröimiä mammoja. Perhot maistuvat tunnetusti varsin kehnosti kesken naimapuuhien, joten itse sain tyytyä pariin imaisuun. Jari nosti yhden kutumamman veneeseen, normaalisti pienehkö puikkari painoi sukutuotteineen reilut neljä kiloa. Kun nälkäisiä kuteneita kavereita ei löytynyt, päätimme siirtyä vielä kotilahteen iltasyönnille.

Jarin nelonen. Kuva Joseph Hollingworth.

Paukkasimme jo aamulla koestetulle Takuupaikalle, sillä siitä on joka reissulla ainakin yksi kala otettu. Niin otettiin nytkin, vihervalkoiseen slinkyyni tööttäsi kiinni kilon parin puikkari. Otimme kuvat ensimmäisestä itsesidotulla slinkyllä saamastani kalasta. Kala ei ilmeisesti halunnut paparazzien piirittämäksi, sillä se alkoi kuvan oton jälkeen kovan venkoilun ja tippui veteen. Vapautus ei ollut ihan oppikirjasta ja rytäkässä peukalo sujahti kiduskansien väliin arvattavin tuloksin. Verta ei hirveästi miehestä roiskunut, mutta nyt peukkua koristavat molemmin puolin haukimiehen arvet. Toivottavasti kala selvisi vähemmin vammoin.

Takuupaikan kala, riemua jakamassa itse kapteeni. Kuva Jari Senbom.

Tästä vene suunnattiin kohti kotisatamaa, matkalla vielä Jose kehotti koestamaan sataman lähikaislikot. Minä heitin keulasta ja yllättäen huomasin komean mamman uimassa pikku-uros rinnallaan veneen ohitse. Koitin viittoilla perästä heittävälle Jarille suuntimaa, jotta saisi perhon kalan eteen. Jari sai ensimmäisen näkökontaktin kalaan vasta kun se hotkaisi hänen punamustan slinkydeceiverin suuhunsa. Komean kokoinen mamma tuli varsin rauhassa veneen viereen. Hämmästynyt sulho seurasi perässä ihmetellen, että mihin se emäntä nyt meinasi, kun juuri piti päästä sukua jatkamaan? Tilanne oli kaikkiaan varsin huvittava, pikkukolli ei kutukiimassa pelännyt venettä tai kalastajia lainkaan. Urho pötki pakosalle vasta kun mammaa yritettiin kammeta veneeseen ja se alkoi tästä tulistuneena riehumaan. Jari joutui hetken kalan kanssa vääntämäänkin, kunnes se saatiin koukattua veneeseen. Komea täydessä kutulastissa ollut kala painoi 6,5 kiloa.

Jarin mamma vedessä ja urho seuraamassa tapahtumia taustalla. Vähän kehnosti näkyy, mutta siellä se on. Kuva Joseph Hollingworth.

Jari ja kuuspuolikas. Kuva Joseph Hollingworth.

Tämä oli hyvä lopetus mukavalle päivälle. Kutuhommat olivat suurimmilta osin vielä vaiheessa, mikä näkyi varsin varovaisina tärppeinä. Kalat eivät vielä olleet saaneet kunnon tankkausvaihetta päälle. Kohdekaloja kävi veneessä tai renkaassa yhteensä viisi. Näistä kaksi kuitenkin oli hyvän kokoisia ja tapahtumiakin riitti, joten ihan tyytyväinen reissuun voi olla. Vain Vellun nollille jääminen oli harmi, olisi mukavaa, jos kaikki saisivat kalaa. Kiitokset kuitenkin taas Paimion hirmulle, kapteeni Hollingworthille kierroksesta. Viimeistään syksyllä nähdään, mahdollisesti jo paljon aiemmin.

Maakuntakalakierros

Toutain on Pirkanmaan maakuntakala, joten on tavallaan ihan luonnollista, että sen perässä joutuu myös ajelemaan ympäri maakuntaa. Viime lauantain kaudenavauksessa tulikin kilometriä ihan kiitettävästi. Toutskarin perässä siis kaartelimme ympäri Pirkanmaata, tehtiinpä pieni pisto Satakunnan puolellekin.

Kierros alkoi aamusella, kun Jari ja Timppa tulivat kahdeksan aikaan meikäläistä hakemaan tuosta pihalta. Ensimmäisenä kohteena tarkastettiin tutut virtasalmet, joihin toutaimen tiedetään kutuaikoina kerääntyvän. Vaan vesi oli vielä siellä kuuden asteen kieppeillä, eli liian kylmää. Joten eikun ukot takaisin autoon, pedaali metalliin ja matka jatkui.

Seuraavalle kohteelle köröteltiin hetki. Kyseessä oli perslihaksia puuduttaneen karttaetsinnän ja useampien tutkimusprujujen selaamisen lopputuloksena löytynyt toiveiden toutaineldorado. Paikanpäällä olikin useampia nättejä koskipaikkoja, vaan sateenkaaren päässä ei tällä kertaa väijynyt kultakylkinen aarre. Jarilla oli pari mahdollista imaisua, mutta muuten oli hiljaista. Veden lämpö oli jo kivunnut yli yhdeksän, eli kututouhut olivat jo ohitse ja kalat hävinneet koskipaikoilta. Muuten tämä uusi joki oli erittäin miellyttävä tuttavuus. Luvanhinnat eivät päätä huimanneet, paikallisesta Kesportista hankittu lappunen kustansi 5€. Siis koko kaudelle. Tosin joki ei lohikalapitoinen ole, joten lääninluvallakin kalastettavissa. Paikallinen jantteri kävi virvelillä viskomassa isoa punavalkoista popperia, joten syönnöstävän toutaimen kalastus koskipaikoissa on varmasti mahdollista. Tänne pitää ehdottomasti palata, ja onpahan nyt kausilupakin plakkarissa.

Nättejä koskipätkiä löytyi useampiakin, tässä yksi.

Timppa onkii loppuliukua.

Muutaman tunnin tyhjän tahkoamisen jälkeen pojat alkoivat ehdotella palaamista tutuille kalakohteille. Jari suoritti pikaisen puhelintiedustelun Siuron suuntaan, ja toutaimet olivat koskeen kuulemma saapuneet. Joten nokka suunnattiin takaisin kohti kotikontuja.

Matkalla käytiin vielä tarkastamassa tilanne muilla tutuilla kohteilla. Haihussa vesi oli lämmennyt yli yhdeksän asteen ja kausi paketissa. Vedenlämpöäkin tarkempi indikaattori oli paikallisen perhokerhon jermujen häviäminen heittolaiturin passipaikalta. Lohipoolin tunnelmaa vahvistivat jokirannassa kuullut uutiset. Toutaimet olivat tulleet koskeen vappupäivänä, heti ensimmäisen visiittini jälkeen ja lähteneet perjantaina, päivää ennen seuraavaa vierailuani. Ei ole helppoa ei.

Kävimme vielä pyörähtämässä Lempäälässä Herralankoskella. Tällä vesi oli jo kymmenasteista, kirjolohiparvet ja taimenet nousseet koskeen ja väkeä kuin Rovaniemen markkinoilla. Joten ammattimaisen körssitauon jälkeen väki takaisin autoon, sillä suursärkiä tänne oltiin tultu kalastamaan, ei mitään hemmetin lohikaloja!

Tämänkertaisen tour de toutaimen viimeinen kohde oli Nokialla sijaitseva Siuronkoski. Läheisestä sijainnistaan huolimatta kyseinen koski ei ole kuulunut meikäläisen vakirepertuaariin. Lyhyt ja syvä ryöpsähdys ei ole perhomiehelle ideaalipaikka ja tämän tyylistä ongintaa tuli ehkäpä Tammerkoskella aikanaan harrastettua jo tarpeeksi. Siuro osaa myös olla välillä varsin ruuhkainen. Tappituntumalla kalastamisesta tulee minulle kiireellinen tuntuma. Paikkojen kalastus rauhassa on hankalaa, kun joku hönkii koko ajan niskaan ja heittopaikka valitaan sieltä missä tilaa on. Tähän asiaan tosin voi suhtautua myös toisella tavalla. Kalastus voi olla myös varsin leppoisaa, jos välillä aina istuu alas odottamaan vuoroaan ja samalla rupattelee muiden kalamiesten kanssa mukavia. Lauantai-illan kunniaksi koskelle oli saapunut kymmenkunta onkimiestä, mutta homma toimi mukavasti, kun kohteliaat kanssakalastajat kyselivät, että joko tälle heittopaikalle olisit tulossa. Mukavaa väkeä tuo Siuron vakkariporukka muutenkin on, tosin meikäläisen sisäänajoa helpotti se, että Jari kuuluu tähän aktiivijengiin. Muutenkin pitää muistaa hattua nostaa puuhamiehille, kun jaksavat hienoa kalapaikkaa ylläpitää.

Tänä vuonna toutaimet tuntuviat tykästyneen luonnonuomaan. Jari oli käynyt talven aikana räjäyttämässä reiän voimalauoman ja luonnonuoman väliseen kivisuisteeseen (ihan luvan kanssa ja tilaustyönä, toim. huom.) ja samassa rytäkässä oli "vahingossa" muutamia mopoauton kokoisia kiviä unohtunut jokeen. Niinpä sillan yläpuolelle luonnonuoman molemmin puolin muodostui mukavat peilit ja virransivut, joissa toutarit tykkäsivät puljata. Moisia ei aiemmin kuulemma ole paikalla ollut. Jari ja Timppa miehittivät Koskibaarin puoleisen rannan, minä sukelsin keskisaareen voimalauomaa lirkkimään. Kohta Jarilla oli Pike Booster luokilla, kun toutari tempoi siiman päässä. Enpä heti muista nähneeni yhtä rajusti taipunutta vapaa, mutta silti kala väkipakolla kovassa virrassa veti sillan alle ja lopulta kietoi perukkeen kiviin. Myös Timppa sai pidellä hetken ensimmäistä toutaintaan, kun puolentoista kilon kala oli jäänyt niskasta kiinni tinseliin. Hetken rypistelyn jälkeen sekin irtosi. Perhomiehiä kerääntyi tapahtumien jälkeen baarin puolen rannalle useampia. Koitin vähän ehdotella kiertävän rinkisysteemin perustamista, mutta taisi käydä kuten sille eräälle vääräleualle, joka Alakönkään särkillä ehdotti kalastusta ylävirtaan pinturilla: en oikein tullut ymmärretyksi. Tapahtumia ei kuitenkaan illan aikana enää kenelläkään ollut, joten mekin siirryimme baarin puolelle kannustamaan Leijonamiehistöä voittoon.

Tein vielä sunnuntaiaamuna parin tunnin piston koskelle. Nuori virvelikaveri sai baarin puolelta yhden kolmen kilon kalan, joka sekin oli ikävä kyllä niskasta kiinni. Minulla ei ollut imaisuakaan. Timppa oli käynyt maanantaina koskella ja päässyt neljää kalaa pitelemään, ja Jarillakin oli tiistaina ollut joitain kaloja kiinni. Tänään keskiviikkona oli puoleen päivään mennessä raporttien mukaan jo vesi lämmennyt ja kalat hävinneet. Eli taisi tältäkin toutarin kutukaudelta jäädä meikäläiselle luu käteen. Mutta odotellaan hetki, kun tuo vesi lämpenee tuonne 12 asteen paremmalle puolelle, alkaa syöntilätinä koskilla taas, jospa silloin saisi onnistumisia. Sitä ennen päästäänkin haukikalaan, huomenna lähdemme kohti Paraisia, jossa kapteeni Hollingworth ja hänen paljon puhuttu veneen uusi keulamysteeri ottavat vastaan juhlavin menoin.

Siuron luonnonuoma ja perhomiesten kokoontumisajot. Tuo luonnonuoma on varsinkin näin isommalla vedellä erittäin nätti. Myöhemmin kesällä neulapato lyödään kiinni ja uoma kuivuu pikku puroksi. Saa nähdä, lisääkö tuo vasemmalla vähän vilahtava Jarin räjäytystyön tulos vesimäärää ja uutta mielenkiintoista kalastusaluetta kuinka paljon.

Tour de Toutaimen virallinen kulkupeli.

Toutainstreamer

Huomenna kajahtaa kausi käyntiin! Tiedot rintamalta kertovat hyvää, kalaa pitäisi olla liikenteessä. Kädet täristen tässä aamupäivällä väänsin yhden toutainattrappin. Parhaiten olen kutuaikana onnistunut erilaisilla liitsiviritelmillä, ottiväri on ollut niinkin yllättävä kuin kirkkaan pinkki. Nyt vääntelin kuitenkin Craft Fur –virityksen, jota voisi mahdollisesti uittaa myös myöhemmin kesällä. Kevään tulvavesiä varten perhoon on ladattu aimo annos painoa, cone ja runko kätkevät alleen vielä pari kerrosta lyijyä (myrkkyähän se on, ja lyijyn käytöstä olenkin luopumassa, mutta köyhä opiskelija joutuu käyttämään vanhat langat pois). Conen toinen idea painottamisen lisäksi on estää tuon craftin kiertyminen koukulle. Muuten menee raivostuttavan herkästi siipi sotkuun. Väriksi tuli siipeen kelta-musta. Keltainen on tunnetusti toimiva väri toutaimelle (vaikka itse en ole onnistunut). Lisäksi Akin aikaisemmissa kommenteissa linkkaamassa Kymijoen toutaimen vapakalastustutkimuksessa kehuskellaan keltamustia perhoja. Katsotaan, kuin toimii.

Resepti:

Koukku: #6 Tiemco TMC 811S

Runko: Pari kerrosta lyijylankaa (suosittelen substituuttia, vaikka CITES-listalta ei vielä lyijy löydy), pinkki SLF-dubbing lenkissä ja kultainen cone.

Siipi: Fl. Keltainen Craft Fur, musta Craft Fur

Häkilä: Musta kana

Pirkanmaan springerit

Skotlannin kertomuksia odotellessa pitää tämän ainaisen pauhaamisen kyytipojaksi laittaa kalastusraporttia myös täältä kotivesiltä. Tällä kertaa se rapsa vain on kovin lyhyt: länsirintamalla ei mitään uutta. Kävin vappuaattona kierähtämässä Haihulla toutaimen perässä, mutta vesi oli korkealla ja lämpötilakin oli kuuden asteen kieppeillä, joten en lopulta edes vapaa laittanut kasaan. Kausi on kuitenkin käynnissä ihan näillä korvilla. Raportit rajalta tiesivät kertoa Lempäälän koskiin toutskan jo saapuneen. Lauantaina lähdetään poikain kanssa pyydyksiä virittelemään. Suunta vielä hieman auki, mutta tärkeintä lienee, että saletisti natsaa!

Vettä piisasi wappuaattona Haihulla.

Vapaa-ajan kalastajat vaativat verkkokalastuksen turvaamista!

Yle oli 24.9. julkaissut uutisen ja otsikoinut sen niin hersyvästi, että pakkohan sitä oli versioida. Tässä lainaus Ylen sivuilta:

Vapaa-ajan kalastajat: Verkkokalastus turvattava Suomessa

julkaistu tänään klo 15:15

“Suomen Vapaa-ajan Kalastajien Lapin piirijärjestö haluaa sanoutua irti keskusjärjestönsä vaatimuksista rajoittaa tavallista verkkokalastusta Suomessa.

Vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestö on halunnut sisällyttää verkkokalastusta rajoittavia vaatimuksia valmisteilla olevaan uuteen kalastuslakiin.

Lapin piirijärjestön mukaan virkistys- ja kotitarvekalastajien verkkomääriä ei saa rajoittaa. Yhdistyksen mukaan kalastuksen rajoittamien on aina vesistökohtainen ratkaisu, joka perustuu kalaston tilaan.

Verkkomääristä päättäminen kuuluu vesialueen omistajille eikä sitä pidä kirjata uuteen kalastuslakiin, piirijärjestö huomauttaa. “

Jospa tuo uutisen ulkomuoto ja iloisen skandaalinkäryinen otsikko jätetään sikseen ja keskitytään sisältöön. Taustana on Suomen Vapaa-ajan Kalastajien Keskusjärjestön ehdotus. SVK:ssa on pohdittu, että tulevan kalastuslain muutoksen myötä vapaa-ajan kalastajien verkkomääriä voisi rajoittaa. Suoraan tuolta heidän sivuilta poimittuna:

“Kalastuslaissa verkkokalastuspaineen tehokkain säätelytapa on rajoittaa kunkin kalastajan käyttämiä verkkomääriä. Esillä on ollut ehdotus, jonka mukaan jokainen kalastuksen harrastaja voisi kalastaa esimerkiksi enintään viidellä verkolla. Tämä olisi pääsääntö, johon voitaisiin tehdä lain määrittämällä tavalla poikkeuksia kalastuspaineesta, pyydettävästä kalalajista ja kalaveden tuotosta riippuen.”

Tässä ei siis olla lopettamassa verkkokalastusta Suomessa kokonaan, vaan kyse on jonkinlaisesta kalastuspaineen järkeistämisestä ja harmaan kala-ammattilaisuuden kitkemisestä. Varsinkin vaelluskalakannat kituvat, ruokapöytään niitä riittää vain istutustoiminnan ansiosta. Pyyntiponnistuksen vähentäminen on useissa tutkimuksissa ilmoitettu keskeiseksi keinoksi viimeisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi. Silti kaikenlainen kalastuksen rajoittaminen tuntuu tässä maassa olevan täysin mahdotonta.

Toisaalta ymmärrän myös Lapin isäntien näkökantaa. Pohjoisessa kalan hankkimisella kotitarpeiksi on ymmärtääkseni vielä merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Heidän ajama subsidiariteettiperiaatteen mukainen ehdotus päätösten tekemisestä paikallisella tasolla on periaatteessa kannatettava.

Käytäntö on kuitenkin osoittanut nykyisen systeemin toimimattomaksi. Kalastuskunnissa asioista päättävät monesti paikalliset jermut, jotka myös hyötyvät kalan salamyynnistä kylillä. Taloudellista intressiä rajoitusten ajamiseen ei siis ole. Toisaalta kalastusasioista paikallistasolla päättäviltä tahoilta puuttuu yleensä ammattitaitoa ja tieteellistä tietoa. Ne korvataan sitäkin vahvemmilla mielipiteitä siitä, kuinka hauet tai merimetsot tai hylkeet ovat heidän kalakantojaan tuhonneet. Eikä tuo SVK:n ehdotuskaan sulje pois paikalliset säännösten mahdollisuutta. Valtakunnan tasolla määriteltäisiin tiukempi lähtökohta, johon voi hakea paikallisia poikkeuksia, mikäli kalakannat sellaisen kestävät.

Vaikeampi on käsittää Kalatalouden keskusliiton kantaa asiaan. Varsin kärkevässä kirjoituksessaan toiminnanjohtaja Markku Myllylä syyttää “fundamentalistisia perhonhuiskijoita ja virvelinveivaajia” ja muita “vapapiirejä” yrityksestä vähentää kotimaisen kalan käyttöä ravintona. Phuh.

Ensinnäkin SVK:n ehdotuksessa tavoite on minun nähdäkseni järkeistää kalastus tasolle, jota kalakannat kestävät. Tutkimustieto ja myös se kuuluisa vanhan kansan viisaus kertovat, että kalaa oli ennen enemmän ja se oli isompaa. Pyyntiponnistus ei tällä hetkellä valtaosassa maan kalavesiä ole kestävällä tasolla. Toisaalta rajoitusehdotuksessa on tarkoitus myös vähentää kalan puoliammattimaista ja harmaan talouden piikkiin menevää myyntiä.

Noin äkkipäätään voisi kuvitella, että nämä molemmat asiat olisivat myös Kalatalouden keskusliiton ajamien tarkoitusperien ja heidän taustavoimien mukaisia tavoitteita. Sen sijaan Myllylä hyökkää vapakalastajia vastaan yleistyksin ja nimittelyin. Okei, kaikki sortuvat yleistyksiin, myös minä, kuten edellä kirjoitetustakin voi todeta. On kuitenkin eri asia, kun keskusjärjestön toiminnanjohtaja virallisessa julkilausumassaan syytää moista tekstiä. Kalakannat ja sitä myötä kalastus, tapahtui se ammattimaisesti, kotitarpeeksi tai ihan harrastuksen vuoksi, pelastuvat vain yhteistoiminnalla, ei luomalla jaotteluja ja erimielisyyksiä (kuviteltujen) ryhmien välille.

Itse edustan osittain tällaista city-viher-liberaali-puunhalaaja-taimenenpussaaja –linjaa, mutta koitan sekoittaa annoksen maalaisjärkeä mukaan. Ajatusmaailmassani lähden kalakantojen kannalta, mutta kalamiehenä taustalla toki piilee pieni funktionalismi: hyvät kalakannat tarkoittavat myös laadukasta kalastusta. Kestävällä pohjalla olevia kalakantoja voi hyödyntää.

Tieto lisää tuskaa, mutta tieteellisen tutkimuksen pohjalta toiminen on kipulääke. Jos tutkimuksissa (joita tässäkin maassa tehdään varsin runsaasti) todetaan, että verkkokalastuspaine on liian kova, sitä on rajoitettava. Toisaalta jos nähdään, että jonkun puron taimenkanta kärsii liikaa C&R –perhokalastuksesta, täytyy laittaa lappu luukulle. Tai jos vapakalastus Tenolla on uhka luonnonlohikannalle, pitää sitä järkeistää. Ymmärrän, että paikallistasolla päätöksiä tekevillä ei ole aina resursseja tai aikaa hankkia viimeisintä tieteellistä tietoa. Juuri tämän takia tarvitsemme valtakunnallisen kalastuslain mukana tuomat tiukemmat rajat, joihin voi sitten perustelluissa tapauksissa hakea poikkeuksia.

P.S. Uutinen ei ole ihan tuore. Se julkaistiin perjantaina 29.4., juuri ennen vappua. Myös tämä postaus kirjoitettiin alun perin perjantaina, mutta jäi vähän vaiheeseen. Olen siis hieman myöhässä, mutta jälkeenpäin katsottuna tämä oli ihan hyvä asia. Moisen uutisen jälkeisessä tunnekuohussa ei pitäisi kirjoitella, saattaa lennellä sammakoita suusta. Joten pikku editointi oli ihan paikallaan, ehkäpä tämä nyt kuvaa omia aatoksiani paremmin,

Huove

Perhokalastus, Elämä ja siltä väliltä