Category Archives: Lihis

Perhokalastuksen Petri Nygård

“Jaa missä mää oon? Mää oon kalassa, missä sää oot?”

Sattuipa tuossa silmään huvittava videopätkä. Tämä RA Beattien tuottama lyhäri osallistui vuoden 2010 Drake Magazinen viiden minuutin filmiskabaan. Melkoinen perhovesien Petri Nygård pätkässä esiintyy.

When Guiding Goes Gangster from RA Beattie on Vimeo.

Toinen Beattien poikien pätkä voitti Simmsin Ice Out Shootout –kisan. Simms järjesti jäiden lähdön kunniaksi kuvauskisan, jossa kahden ja puolen päivän aikana piti Montanan alueella kuvata ja editoida maksimissaan kuuden minuutin mittainen kalastusfilmi. Kaverit ovat ammattilaisia, mutta on jälki silti aikataulu huomioiden todella komeaa.

Visuaalisen puolen kehitys on kalastusfilmeissä ollut todella hurjaa. Tämä tuli selväksi myös Risen elokuvaillassa messujen yhteydessä. Erityisesti jenkkilästä tuntuu pukkavaan laatutavaraa, mutta on täällä Euroopassakin päästy kehityksen kelkkaan viime aikoina, kuten vaikkapa saksalais-tanskalainen Tapâm – The Movie osoittaa.

Hommaan on vaikuttanut moni asia. Tekniikan kehitys on tuonut paljon mahdollisuuksia myös harrastajien ulottuville. Varsinkin uusien digijärkkäreiden HD-video-ominaisuudet ovat mahdollistaneet laajan linssivalikoiman ja kuvallisen kikkailun myös ilman ammattilaiskalustoa.

Toisaalta yleinen visuaalisuuden arvostus perhokalastuksessa on tuntunut lisääntyneen myös. Tämä näkyy niin valokuvauksen puolella, kuin leffoissakin. Myös skabat, kuten tuo Draken Five Minute Film Contest ovat puhaltaneet uutta henkeä alalle.

Uuden polven tekijät tuntuvat olevan vähän nuorempaa sorttia ja se näkyy myös tuotoksissa. Esimerkkiä on otettu lumilautailuvideoista, ja kitararämpytysten ja viisiminuuttisten viipyilevien otosten sijaan nykyvideoissa musiikki on trendikästä ja leikkauksen tiiviitä. Tämä ei varmasti kaikille huopahattufilosofeille sovi, mutta omaan pirtaan pieni extremehenkisyys käy tähän lajiin kuin HD hauen leukaan.

Musiikit ovat Beattien pojilla myös minun makuun. Mutten äänisuunnittelu ja tarinankerronta eivät vielä yleensä yllä visuaalisen näyttävyyden tasolle. Kalapornoa on kiva katsella vartin lyhärissä, mutta koko illan pätkään kaivattaisiin jo isompaa juonenkuljetusta. Usein tämä ongelma on ratkottu pätkimällä filkka pienempiin osiin, jotka tapahtuvat eri lokaatioissa. Itse toivoisin vähän luovempaa ratkaisua. Ehkäpä sellaisia myös löytyy, en ole niihin vain törmännyt.

Meanwhile in Finland

Kun eräät kalastelevat springereitä Skotlannin lohijoilla, joutuvat toiset tyytymään kotikulmien kalkkivirtoihin. Varsinkin näin kevään tulva-aikaan Pirkanmaan kosket ovat varsin värikkäitä. Tosin itse olen tässä vuosien saatossa värjäytyneeseen veteen tottunut, ja koen sen nykyään enemmän haasteena kuin esteenä tai kalastuksen laatua jotenkin heikentävänä asiana. Toki kirkkaissa vesissä kalastaminen on nautinnollista, kun visuaalinen elementti tulee mukaan kuvaan. Mutta värjäytyneessä vedessä, olkoon se suolammen mustaa tai kevätkosken ruskeaa, on jotain mystistä ja pelottavaa. Tumma vesi voi kätkeä sisäänsä minkälaisia monstereita tahansa, ja koskaan ei tiedä, mitä perhoon syvyyksistä tarttuu.

Kävimme sunnuntaina äitini luona Viialassa, ja samalla piti luonnollisesti piipahtaa Haihulla katsomassa tulevan toutainkauden pelipaikkoja. Vettä meni vielä paljon (tosin sisko osasi raportoida, että se oli tulvahuipusta jo lähtenyt selkeään laskuun) ja jääkökkäreitäkin näkyi seassa uivan. Ei taida toutain olla vielä vappuna nousussa, kuten vähän salaa toivoin, aattona nääs ehtisi kalastuskauden avaamaan. Kotimatkalla pyörähdimme myös Lempäälän Herralankoskella ihmettelemässä tilannetta. Täällä ehkäpä säännöstelystä johtuen vettä oli paljon maltillisemmin, ja kalastajiakin oli paljon. Ensimmäiset pikkukalatkin olivat jo kiven kosteissa puljaamassa.

Toivottelen siis vain hieman kateellisena kireitä Samulille Skottilaan. Kyllä se täälläkin kausi kohta alkaa!

Haihun heittolaituri oli vielä veden valtaama. Viikon-kahden päästä tuossa väsytellään sisävesitarpoonia urakalla.

Vettä Haihulla meni huolella.

Herralankoskella olisi jo pystynyt kalastamaankin, jos vain sekaan olisi mahtunut. Loppuliukua pommitti ihan ringillinen virvelimiehiä.

Jotain punaista ja makeaa

Nyt on messut messuiltu (niistä tarkemmin myöhemmin) ja säästöjä tehty. Viikonlopullinen kalajuttuja, välineshoppailua ja kalastuselokuvailtamaa nosti kyllä poltteen vesien äärelle todella kovaksi. Pahimpaan hätään väänsin vaali-iltaa seuratessa pinkki-vihreän HD:n.

Saa muuten nähdä, miten tämä vaalitulos vaikuttaa vesistöihin. Kovin positiivisia odotukset eivät tässä suhteessa ole. Ympäristöasiat eivät näytelleet minkäänlaista osaa näissä vaaleissa, kun talouskysymykset jyräsivät. Vesistöjä ja ympäristöä huolestuneempia ihmiset olivat euroalueen tukipaketeista ja työpaikoista. Perussuomalaisten nousu ja myös Vihreiden heikko vaalitulos heijastavatkin uuden Suomen arvomaailmoja.

Varsinkin Persujen vaaliohjelmat ja kannanotot ovat olleet värisyttävää kuunneltava. Soini käytti norpan pelastamiseksi aikaansaatuja verkotusrajoituksia esimerkkinä herrojen metkuista. Suot on ruopattava turvekäyttöön ja mineraalit maaperästä ympäristöseuraamuksista ja ilmastonmuutoksista viis. No, saa nähdä, miten hallitusneuvotteluissa käy, ja Persutkin ovat varsin kirjava porukka. Mutta kyllä ympäristöarvot olivat Keskustan ohella näiden vaalien suurimpia häviäjiä (mielenkiintoisen ristiriitainen tulos sinänsä).

Viidakkokukot valtiolle

Tulli julkaisi tänään aamulla tiedotteen, jossa se selvittää laajaa rikosvyyhteä liittyen perhokalastuskaupoissa myytäviin sidontatarvikkeisiin. Tullissa ovat selvitelleet CITES-sopparin piirissä olevia ja ihan kotimaisen lainsäädännön nojalla luvanvaraisia lajien kauppaamista. Ilmeisesti vakavia puutteita on löytynyt, jos puolenkymmentä tapausta on menossa syyteharkintaan.

Tullin tiedote

Lehdistö tarttui välittömästi juttuun kiinni, ja ilmoitus on julkaistu jo useammassa verkkolehdessä. Tuotokset kertovat paljon myös nykyisen nettilehdistön nopeatempoisesta ohjelmasta. Vain Yle on vaivautunut hankkimaan lisätietoa asiasta (sekin Tullin lähteistä), muut ovat poistaneet vaikeat ja tylsät termit tiedotteesta ja lätkäisseet sen sellaisenaan sivuilleen. Ei ehdi alkaa taustoja selvittelemään, jos naapurisaitilla sama uutinen on jo pari tuntia aiemmin saatu sivuille

Pääsääntöisesti tämä on ehdottomasti hyvä asia. On varmasti jokaisen kalastajan ja ennen kaikkea uhanalaisten eläinlajien etu, että käytämme tarhattuja ja luvallisista lähteistä tulevia materiaaleja. Tämä herättää jälleen kysymyksen, onko ekologinen perho tehty luonnonkarvoista vai synteettisistä keinokuiduista? Henkilökohtaisesti olen ratkaissut asian välttelemällä CITES-listattuja karvoja ja sulkia, osin jo niiden hinnan takia.

Vahvistamattomien nettihuhujen mukaan Tullin toiminta olisi tapauksessa ollut hieman kyseenalaista. Samaiset kauppiaat olisivat juttujen mukaan hakeneet aiemmin Tullilta tietoa uhanalaisten lajien kaupasta, ja toimineet sen mukaan, mutta nyt ratsiassa toiminta ei yllättäen olisikaan ollut sallittua. Nettihuhuista ei koskaan tiedä, mutta jos näin on menetelty, on Tullin toiminta ollut hyvin arveluttavaa. Toisaalta, jos kyseessä on huolimattomuus tai mikä pahinta, välinpitämättömyys säännöstöistä kauppiaiden puolelta, on tilanne huolestuttava ja ratsiat todella paikallaan. Oli miten oli, meidän perhokalastajienkin on syytä katsoa peiliin ja miettiä myös omaa toimintaamme.

Ediittiä, kun tilanne kehittyy:

Hesarin Omakaupunki –osastolla on nyt julkaistu vähän pidempi juttu, jossa on jopa selvitelty taustoja paremmin. Kuva sinänsä on huvittava, viidakkokukon niskat rivissä kuin paremmassakin huumeratsiassa. Mutta erittäin huolestuttavaa on se, että Tullin edustajan mukaan osa kauppiaista on ottanut tietoisen riskin. Perhokalastuksen imago ei ainakaan parane sillä, että uhanalaisia eläinlajeja käytetään tietoisesti luvatta perhonsidonnassa.

Myös SUKL:in puheenjohtajalta Anssi Uitilta oli kyselty mielipidettä. Rankemman linjan miehenä tunnettu Uitti olisi valmis kieltämään uhanalaisista eläinlajeista peräisin olevien sidontatarvikkeiden myynnin kokonaan. Itse olen samaa mieltä, ei touhussa ole juurikaan järkeä. Tietenkin kun materiaalieja ei aiemminkaan ole tottunut käyttämään, on meikäläisen helppo huudella, mutta vaikeata asiaa on kovin järkevin argumentein puolustaakaan (lähinnä tulee mieleen “no mutku näin on aina ennenkin tehty”).

Avoveden äärellä

Kävin viikonloppuna piipahtamassa kaverin polttareiden merkeissä päivä Tukholmassa –risteilyllä. Pitkän talvisen kärvistelyn jälkeen visiitti avomeren äärelle, vaikkakin ilman vapaa, oli mitä ilahduttavin kokemus. Yllätys oli, että jäästä vapaa meri alkoi jo lähes satamasta. Suomenlinnasta olisi jo helposti päässyt heittämään jäiden lähtöä seuraaman tuleville taneleille, ja avointa selkää näytti pääkaupungin edustalla muutenkin riittävän. Tiedä sitten, mikä on tilanne Lauttasaaren rannassa, mutta kohta luulisi sinnekin jo pääsevän kalalle. Eikä siitä enää hirviän pitkään pitäisi mennä, että taimenapajat Selkämerenkin puolella avautuvat. Ilahduttavan keväistä oli myös Tukholmassa, jossa lumi oli sulanut, meri avoinna ja lämmin kevätaurinko porotti.

Kustaanmiekassa pääsisi jo varsin kivasti taimenkalalle.

Täällä Tampesterissa lunta ja jäätä vielä piisaa, mutta se sulaa kovaa vauhtia. Keskustan kaduilta sulamisvedet näyttävät ainakin osittain päätyvän Tammerkoskeen Kehräsaaren kohdalla. Voin vain kuvitella, minkälaista hiukkas- ja bakteerikertymiä keskustan kaduilla talven ajan maannut lumi on kerännyt. Kaupunkilehti Moron testissä tulokset olivat paikoin varsin karuja. No, en voi sanoa tutustuneeni kaupungin viemäröintijärjestelmiin niin syvällisesti, että osaisin sanoa vaihtoehtoja tälle meisingille. Kyseessä taitaa olla jonkinlainen ylivuotoputki pahimman ajan varalle, sillä tavaraa tuntuu koskeen valuvan vain keväällä tai todella rankkojen sateiden aikaan. Varsin karun näköistä putkista tuleva vesi kuitenkin on.

Putki tuuttaa tavaraa pihalle 22.3. Kehräsaaren kohdilla. Päivän kuvat ovat taas kännykameratasoa, tätäkin joutui melko rankasti retusoimaan, jotta edes osa mutaisasta todellisuudesta välittyisi. Kuvan alaosasta saa ainakin aavistuksen värierosta.

Ahvenen luonne

Kalamiesten mielestä kaloilla on luonne. Varsinkin silloin, kun himoittua saalista ei saada, on se pentele niin ovela. Kitkan vanha viisas ei niin vain ole huijattavissa. Ärsytysvärisiin perhoihin kalat käyvät kiinni vihoissaan ja joskus kalat tulevat rohkeasti tai ihan vain uteliaisuuttaan katsomaan kahlaavan kalastajaa.

Olen pitänyt tätä ilmiötä aikaisemmin lähinnä peri-inhimillisenä tarpeena antaa muuten niin vieraalle eläinlajille ihmismäisiä piirteitä. Todellisuuspohjaa en väitteillä uskonut olevan. Mutta Ylen haastatteleman biologin mukaan luonne voi hyvinkin olla selittävä tekijä myös kalojen käyttäytymisen kohdalla. Professori Raine Kortet väittää, että jopa kolmannes eläinten käyttäytymisestä voi selittyä persoonallisuudella.

Ensimmäisenä heräävien kriittisten kysymysten (Miten mitataan kolmasosa käyttäytymisestä? Kuinka suuri vaikutus on kalojen kohdalla? Tarkempi tutustuminen tutkimuksiin toivottavasti vastaa näihin kysymyksiin.) lisäksi tiedolla on varsin mielenkiintoisia implikaatoita. Kortet kertoo yli tuhannen pilkkiahvenen otoksella tehdystä tutkimuksesta.

“Rohkeimpien hanakkuus voi johtaa siihen, että rohkeimmat eivät pääse lisääntymään, jos vesistössä kalastetaan paljon.

– Tällöin ujoimpien, hitaasti kasvavien ja pienempien kalojen jälkeläiset menestyvät tässä kalastuksenalaisessa populaatiossa paremmin, sanoo Kortet.”

Saman suuntaista spekulaatioita oli taannoin Pohjolan Perhokalastajassa koskien Norjan lohta (en nyt tarkasti muista numeroa tai kirjoittajaa, olen pahoillani). Artikkelissa arveltiin, että jo reippaasti yli sata vuotta jatkunut kalastuspaine Norjan lohijoilla on vaikuttanut jokeen nousevan lohen ottihalukkuuteen. Kun herkästi perhoon tarttuvat kalat on nyhdetty ylös, ovat passiivisemman luonteenlaadun omaavat ovat päässeet lisääntymään. Kortetin tutkimus antaa tukea tälle väitteelle. Ehkäpä Kuolan jokien suursaaliit eivät perustu pelkästään suurempiin kalamääriin, vaan myös luonteeltaan rohkeampiin tai uteliaampiin kaloihin? Pääasiassa C&R:nä tapahtunut kalastus, jota sitäkään ei ole vielä harjoitettu läheskään samanlaisia aikoja kuin Norjassa, ei poista herkkäottisia kaloja ja saaliit ovat parempia. Olisipa taas apurahahakemuksen paikka pientä tundran tutkimusmatkaa varten.

Hucho Taimen

Potkitaanpa kevään kunniaksi blogiakin taasen toimintaan pimeän talven jäljiltä. Netissä tulee surffailtua ja törmäiltyä usein vallan mielenkiintoisiin paikkoihin. Toisinaan nuo liittyvät perhokalastukseen vallan suoraan, toisinaan vähän mutkan kautta. Viimeaikoina on tullut tutkailtua erilaisia kalakantojen tilaan ja hoitoon liittyviä linkkejä. Pk.netin kautta löytyi hieno pätkä Natioal Geographic Societyn rahoittamaan Megafishes –projektiin liittyen. Projektissa tutkitaan pariakymmentä makeanveden suurpetoa.

Varsin mielenkiintoinen osuus oli tuosta Hucho Taimenesta (onko se nyt siperian jokilohi sitten suomalaiselta nimeltään?). Mongoliassa käyvät näitä valtavan kokoisia lohikaloja onkimassa. Olisi kyllä varmasti mahtava reissu lähteä tuonne päin käymään: lenokeja pintureilla ja taimenia hirmutinseleillä. Hieno videokin oli jutun yhteyteen tehty, ja siinäkin suosittelevat kovasti C&R:ää suojelukeinoksi. Koskas meillä päin alettaisiin näitä kotoisa taimenia suojelemaan yhtä suurella innolla?

Mielenkiintoinen kysymys on muuten myös tuo tieteellisestä nimestä löytyvä Taimen. Onko sanalla jotain yhteistä ugrilaista alkuperää oman taimen –sanamme kanssa, vai mistä lienee samanlaisuus johtuvan, tiedä häntä.

Tampereen kevät

On parempi kuin Pariisin kevät. Nyt kun jaffa alkaa poraamaan silmää ja lämmittämään päivällä kelit erinomaisen keväisiksi, alkavat vapakäden pakkoliikkeet pahenemaan. Nykimistä hillitäksemme kävimme Jarin ja Timpan kanssa Tammerkosken niskalla Mältinrannassa hieman harjoittelemassa heittoa. Pojjaat ovat hankkineet talven aikana kahden käden kepukat, ja nyt pitäisi niillä vielä opetella heittämään. Lähdin siis näyttämään heiton mallia, tosin tässä tapauksessa opettajakin on varsin puolitaitoinen ja kovasti opastuksen tarpeessa. Oma heittäminen olikin hieman tukkoista. Osa mahtoi johtua siitä, että olen tottunut ampupäitä käyttämään, ja jätkät olivat ihan kunnon speysiimat hankkineet. Toisaalta, eipä tuo kahden käden heittäminen mitenkään kovin ammattimaisesti koskaan ole sujunut. No, jotain tolkkua pojille heittoon toivottavasti saatiin, eikä homma tunnu enää niin epätoivoiselta. Kameraa en tajunnut mukaan ottaa, joten kännykkäräpsyn on nyt riitettävä kuvamateriaalin osalta.

Tammerkoskikin kohisee keväällä komeimmillaan. Talven aikana sekä Nässyn että Pyhäjärven pinta lasketaan varsin alas, ja Tammerkoskikin paljastaa omaavansa varsin mielenkiintoiset pohjanmuodot varsinkin alaosalta Ratinan suvannon loppuliussa. Todella herkullisen näköisiä kiviä ja virranreunoja, tosin tämä kohta on kalastusalueen ulkopuolella. Mutta kiva tuossa sillalla on yliopistolle köpötellessä jäädä fiilistelemään kevättä ja Tammerkosken mennyttä suuruutta. Kyllä tämä talvi tästä taittuu ja kohta jo päästään ongellekin!

Tammerkoski pauhaa, vaahtopäinä lyö!

Luonnonkalaa

Kevät etenee ja vieroitusoireet pahenevat. Tässä joutuu vielä kuukausitolkulla odottelemaan perhokalalle pääsyä, mutta koulu- ja työhommat ovat pitäneet kiireisinä viime aikoina (pahoittelen hidasta päivitystahtia). Ajatukset ovat vieneet kuitenkin kasvavissa määrin kohti kalahomma ja tulevaa kautta.

Toutaimen kutuaika on ensimmäisiä keväällä käsillä olevia paremman luokan kalastussessioita. Touhun suosio on kasvanut kovasti, ja esimerkiksi perhokalastajien suosima Haihu tapaa olla pahuksen tukkoinen parhaaseen sesonkiaikaan. Isommat virvelimiesten kosket vasta ovatkin täynnä, tarinat Siurosta kertovat kalastajaa kivasti viettävällä rannalla olevan kolmessa rivissä. Vielä 80-luvulla asiat olivat kuitenkin kehnossa jamassa. Pirkanmaan maakuntakalanakin tunnettu toutain oli hävitä vesistörakentamisen ja saasteiden myötä Suomesta kokonaan, vaan 90-luvulle tultaessa sitä opittiin viljelemään ja istutustoiminta saatiin käyntiin. Sittemmin olenkin miettinyt kovasti, miten nämä nykykannat pysyvät pystyssä, löytyykö luontaista lisääntymistä vai jatkuuko istutustoiminta edelleen?

Vastauksia löytyy internetin ihmemaasta, kunhan osaa niitä kaivaa. Jari oli Kokemäenjoen Vesistönsuojeluyhdistyksen kotisivuilta löytänyt linkit tutkimukseen, jossa seurataan toutainkannan tilaa Kulo- ja Rautavedessä sekä Kokemäenjoella. Kiitän Jaria taidokkaasta datanlouhinnasta ja laitan linkin läpyskään eteenpäin täällä:

http://www.kvvy.fi/tietosivu.php?sivu=selvitykset_tutkimukset&kieli=fi

Varsin mielenkiintoista tietoa toutaimesta sisältävän tutkimuksen sanoman voisi tiivistää seuraavasti: kun kalastat toutainta, kalastat luonnonkalaa, ainakin Kokemäenjoen vesistössä. Istutukset on lopetettu jo 2000-luvun alussa, mutta tutkimuksissa on löydetty paljon myös nuorempia, luonnon kudusta peräisin olevia ikäluokkia.

Toinen esille nostettava seikka on toutaimen hidaskasvuisuus. Tiesin asiasta jo aiemmin, mutta tässä tutkimuksessa esitystapa on poikkeuksellisen selkeä. Toutaimen kutukypsyys riippuu tutkimuksen mukaan enemmän pituudesta kuin iästä. Naaraat tulevat kutukypsiksi vasta n. 60 sentin pituisina. Tämän pituuden toutain saavuttaa Kulo- ja Rautavedellä keskimäärin 9 vuoden iässä, Kokemäenjoella vielä hieman myöhemmin. Vanhimmat tutkimuksen aineistoissa mainitut yksilöt ovat olleet 16 vuoden ikäisiä.

Olisikin varsin mielenkiintoista tehdä vertaileva tutkimus, jossa verrattaisiin toutaimen palautusistutuksen onnistumista vaikkapa Keski-Suomen vähemmän menestyksellisiin taimenistutuksiin. Molemmat lajit kuitenkin kutevat joessa ja ovat kärsineet virtavesien rakentamisesta. Miksi toutain kuitenkin lisääntyy Kokemäenjoen vesistössä luontaisesti, mutta taimen kutualueiden kunnostuksista huolimatta on hätää kärsimässä Keski-Suomessa? Ovatko kutualueet kuitenkin niin erilaisessa kunnossa, kohdistuuko vaeltavaan taimeneen sen elinaikana kohtuuton pyyntiponnistus vai onko taustalla jotain muita tekijöitä? Itse epäilen pyynnin isoa osuutta. Toutain kun ei ruokapöydässä ole kummoinen kala, niin kuten tutkimuksessakin todetaan, tapahtuu sen kalastus pääasiassa C&R:nä. Niinpä jopa erittäin hidaskasvuisen toutaimen kannat on saatu toipumaan. Ikävä kyllä en taida omalla opinalalla millään saada gradua toutain- ja taimenkantojen vertailusta läpi (ei ehkä edes vaikka sillä perustelisi vallitsevan kalastonhoidon aikana hyvin tarpeellista Nato-johtoista taimenpoliittista interventiota Suomeen), joten tämä tutkimus on jätettävä asiaan paremmin vihkiytyneille tahoille. Saa plagioida, por favor!

Rise–leffailta Tampereelle

Viimein on mahdollisuus päästä katsomaan perhokalastuselokuvia kunnon kankaalta Tampereella Rise –perhokalastuselokuvafestivaalin (kyllä, oman kielikäsitykseni mukaan se on yhdyssana) rantautuessa Tammerkoksen laitamille elokuvateatteri Niagaraan. Olen itse osittain syypää tähän.

Ensimmäinen näytös Suomessa järjestettiin syksyllä Helsingissä. Matkakustannuksineen elokuvaillalle olisi tullut turhan tuhti hintalappu, joten vierailu jäi tekemättä, mikä sapetti kovasti. Tuntemuksia piti parhaiden nettiperinteiden mukaan mennä purkamaan pk.nettiin, vaan tällä kertaa anonyymin itkuruikutuksen sijaan päädyin ottamaa suoraan yhteyttä järjestävään tahoon. Pistin kyselyä suoraan Suomen (ja ymmärtääkseni koko Euroopan) leffailloista vastaavalle Karuvaaran Tonille, jotta josko olisi mahdollista saada leffailtaa myös tänne Hämeeseen. Tietäisin hyvän paikan, ja ajaksikin launtai Perhomessujen aikaan olisi mitä mainioin. Toni pyysi soittelemaan ja päädyin lopulta auttamaan paikan järjestämisessä.

Niinpä Perhomessulauantaina 16.4. päästään Tamperella nauttimaan Rise –elokuvaillasta. Luvassa on ainakin yksi täyspitkä DVD ja trailereita. Liputkin saa kätevästi netistä, jotta eikun paikalle.

Huove

Perhokalastus, Elämä ja siltä väliltä