Category Archives: Suomi

Toutainkauden tilinpäätös

Hiljaiselon katkaisemieksi pitänee julkaista vihdoin rapsa tämän vuoden toutainkaudesta. Eihän siitä ole kuin puoli vuotta. Tämä rapsa on lojunut koneella toukokuusta lähtien odottamassa kuvien editointia, joka sekään ei kovin iso homma tässä tapauksessa ollut. Mutta nyt selittely seis ja raportointiin.

Kevät on muotoutumassa ehdottomasti kalastuskauden lempparikseni, eikä vähiten toutainten ansiosta. Haihulla tuli paiskottua tällä kertaa kolme lupaa, la 26.4. – su 27.4., tiistaina 29.4. takaisin joelle, ja wappuaattonakin oli pakko käydä ennen yön selkään lähtemistä käydä hieman kokemassa. Oulun edustusto paukkasi seuraavan perjantaina paikalle, ja lirkimme perjantain illan ja lauantaina päiväseltään vielä.

Toutaimen jokikalastus on todella hienoa touhua, mutta kausi on kyllä armottoman lyhyt. Jokirantatietojen mukaan kalat olivat paukanneet koskeen tuona lauantaina 26.4. ja olivat otillaan, tiistiaihin mennessä homma oli jo hiljentynyt selvästi ja seuraavana viikonloppuna Samulin ja Jukan paukatessa kausi oli auttamattomasti ohi. Tämän vuoden erityisen lyhyeen esiintymiseen lienee syynä poikkeuksellisen lämmin keli. Haihun yläpuolinen järvi on matala ja vesi tummaa, joten se lämpenee nopeasti. Nyt armoton auringon paahde lämmitti veden erttäin nopeasti toutaimen kudulle sopivaan noin 10 asteeseen, eivätkä kalat pyörineet kosken alla kuin pari päivää. Jos vesi ei lämpiä niin nopeasti, pysyvät toutaimetkin kosken alla ottipaikoilla pidempään. Kudun jälkeen kalat paukkaavat koskesta ylös kutupaikoille ja häviävät sieltä yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin. Haihulle kalat eivät tunnut tykkäävän jäädä edes syönnöstämään, vaan kalastus on puhtaasti kutukalojen pyyntiä. Vaikkapa viime vuoteen verrattuna kausi oli todella lyhyt, parasta aikaa ei kestänyt kuin kaksi-kolme hassua päivää. Viime vuonna sentään kaloja pyöri ja saatiin puolentoista viikon ajan.

Tänä vuonna sain kuitenkin tiukasti parhaaseen aikaan joella päivystämällä ja toutaimiin keskittymällä aikaan ihan hyvin tapahtumia. Jutun juonihan on kalastaa kosken alustan kahta ottipaikkaa rinkimeiningillä, kirkkailla perhoilla ja syvältä. Varsinkin toisella puolella tilanne on mielenkiintoinen: tämän vuoden korkealla vedellä ei ollu asiaa kosken alusen saareen, ja kalastettavana oli parin kymmenen metrin pätkä rauhallisempaa virtaa, joka päättyi kovaan koskeen. Kertaalleen pääsin todistamaan, kuinka koskeen lähtenyt isompi kala imaisi paikallisen virvelisankarin Jaskan puoalta sellaisen 150 metriä siimaa. Sinnehän se jäi suvantoon, ei ollut pelkoa ylössaannista.Pinkit perhot toimivat parhaiten, malleista kaikki varmat otit tulivat liitseihin, joko perus tai bunny –versioihin.

Ottiperhon esittelyä. On se kauniin värinen.

Ensimmäisenä lauantaina koskella oli täysi rähinä päällä. Parin tunnin iltarupeaman tuloksena oli kaksi irtipäässyttä ja kasa epävarmoja imaisuja. Varsinkin toinen kaloista oli hyvän kokoinen. Kala otti melko läheltä kosken imua, pyöri hetken rauhassa paikoillaan, eipä tainnut edes juuri huomata,
että oli kiinni. Sitten se kääntyi ja lähti majesteetillisen rauhassa painamaan kohti kosken imua. Koska sinne en kalaa halunnut päästää, oli lyötävä liinat kiinni, ja irtosihan se koukku sitten lopulta sieltä suupielestä. Seiskan vapa tuntui ihan tulitikulta tämän kalan kanssa, aikaisemmin ei samanlaista voimattomuuden tunnetta ole tullut edes nelikiloisen pomperolohen kanssa (tosin paikka oli silloin huomattavasti helpompi, kosken alus eikä niska, niinkuin nyt). Sunnuntaille sitten varustauduin 8-9# Loopin Saltwater –kangella. Ensin sain vähän alempaa yhden pienen, ehkä puolitoistakiloisen toutskan ja lopulta sitten kellistin myös sen isomman, 69 senttisen. Kerrankin tuntui välineet olevan kalan mukaan mitoitetut, sain kävelytettyä fisun ylös rauhallisempaan virtaan, jossa kymppiminuuttinen vääntö onnistui melko helposti, vaikka kireällä kalaa joutui pitämään. Oli todella hyvä fiilis, kun karkuuttelujen jälkeen sai lopulta possun pinnallekin eväpäivää sanomaan. Perhona toimi yleisestä linjasta poiketen charteuse Bunny Leech.

Vääntöä

Vääntöä. Kyllä kankeampikin keppi taipuu kunnon käsittelyssä.

Iso

Isompi possukka.

Jatkossa meno sitten hiljenikin huomattavasti. Tiiistai-keskiviikon luvilla tuloksena oli yksi karkuutus ja seljästä lävistetty kilon lahna. Muut kalastajat tosin saivat vielä useampia toutaimia, joten kyllä niitä siellä vielä oli. Viikonloppuna Oulun poikien saapuessa paikalle keli vain parani lähes hellelukemaiseksi ja kalat olivat kaikonneet. Minulla torppasi ison akanvirran alaosasta kala kiinni pinkkiin Bunnyyn. Luulin aluksi huljuttavani jälleen jotain rokastuslahnaa, koska kala tuli suoraan kohti todella kiltisti. Kuitenkin saatuani siimat sisään otus jäi pyörimään jalkoihini, eikä suostunut nousemaan kivelle kuten pienemmän kalan olisi kuulunut. Aloin jo epäilmeään alkuperäistä riidiäni lahnasta, mutta ennen varmuutta kala kääntyi ja lähti uimaan rauhallisesti kohti kosken imua. En tajunnut ajoissa laittaa hanttiin, ja kala pääsi virran imuun ennen kuin ymmärrys iski. Ei jälleen auttanut kuin pistää puolaa kiinni, vapa luokille ja tuloksena isot pyörteet ja muutama kirous. Harmitti vietävästi, olisi ollut kiva päättää toutainkausi ylösotettuun kalaan ja näyttämään tuota stereoidisärkeä myös Oulun pojille. Olisivat myös pääseet koittamaan toutaimen hyvin erikoista, karheaa pintaa.

Kaiken kaikkiaan kausi oli ihan kohtuullisen onnistunt, joskin harmillisen lyhyt. Eniten sapettaa Oulun mesenaatin puolesta, puolitoista tuhatta kilometrä ajoa parin salakan perässä ei kuitenkaan ole ehkä se paras kalastuskokemus. Ajoitus tässäkin touhussa vaan tunuu olevan tärkeintä. No, ei tässä tarvitse enää odottaa kuin vuoden seuraavaa mahdollisuutta. Ja siinä välissä voi aikaa tappaa vaikkapa onkimalla lohta.

Byebye

Heihei! Nähdään jälleen ensi keväänä! Kuvat ovat Salla Merikarin ottamia.

Tunnelmia Tenolta

Tässä vielä kameran purettuani pari kuvaa viime reissulta.

Jukkis ongella

Jukkis ongella Alakönkäällä. Hurja koski.

Kalaeväs

Kohtuulliset kaleväät. Ei voinut valittaa jokirannassa..

Taas ruokaa. Ei muuten huonommat eväät.

.. saati kämpillä. Jos ei kala syö niin me syödään.
(Ja kyllä, tiedetään että Salmo Salar lopettaa syömisen aloittaessaan kutuvaelluksen makeaan veteen. Joten syömme siis aina hyvin.)

Ale ja kala

Ale ja haavivalmista tittiä.

Väsynyt kalamies

Pitkä päivä.

Tässä uusin lohiennätys

Vaan ei aina niin vakava 🙂

Tenojoki 2008

Polttaa polttaa. Enää pari päivää ja lähtö Tenolle. Vettä on kuulemma aivan hervottomia määriä, enemmän kuin kevättulvassa.

Sidontapöytä ennen Tenon reissuaSamaan aikaan kun Jukka kävi vetämässä 18 tunnin heittosession Simojoella pidin “seuraa” vieraille ja sidoin perhoja. Tuli tehtyä isoja putkia jos tulvassa joutuu onkimaan. Seuraavaksi täytyy ottaa taukoa ja katsoa jalkapalloa, mutta sidontakarkelot jatkunevat aina torstaihin asti.

On se kumma, miksei sitä tule sidottua talvella?

 

 

Jukkis, 30.6.2008 klo 16:07

Järki lähtee. Melkosta kidutusta laittaa mies töihin muutama päivä ennen kesän lohireissua, kerrassaan edesvastuutonta toimintaa. Eikö meille Lohenkalastajille voisi isot AY-herrat sopia omia TES-sääntöjä? Ehdottaisin työstä vapautusta 1.6 – 31.8 välisenä aikana.  Ei tästä työnteosta nimittäin yhtään mitään tule.

Kävin lauantaina lataamassa Simolla tyhjät pois. Kuten Samuli mainitsikin, 18 tunnin heittosessio täysin kuolleella joella vaatii jo hiukan kieroja mattoja vintillä…;). Mutta minkäs teet kun polte on niin kova. Mutta eipähän tartte lähteä Tenon rantaan harjottelemaan, se on tehty jo huhtikuun lopun päivistä lähtien. Perhoverstas on pyörinyt täydellä kapasiteetilla pari viikkoa, ja eilen rohkenin ensimmäisen kerran tarttua imuriin sillä seurauksella, että pölypussi oli samantien tukossa. Mutta nyt on perhoja, satoi tai paistoi, hukkui tulvaan tai kuivui uomaan, ihan sama. Toinen mokoma sidotaan sitten rannassa.

Kuten Samuli mainitsi, Tenolla piisaa vettä. Ja sekös se huolta ja murhetta aiheuttaa. Heräsin aamulla puoli viiden aikaan pohtimaan, että mitenköhän siitä tulvasta selviää. Olen tässä työpäivän metsästänyt halpaa kertakäyttöupposiimaa. Tuntuu vaan olevan hinnoissaan nuo Power Taperit vielä. Täytynee Prismasta hakea yks rumasti lentävä Ace:n tekele…ihan kaiken varalta. Samoin kaikkea muuta tarpeellista pitää vielä varata mukaan. Reissun päältä pyrimme tekemään tilanneraporttia sen kuin aika antaa myöten. Toivottavasti Samuli on varannut kunnon nuijjan mukaan, voi olla nimittäin kohtuullisen haastava paikka saada ensin minut pois joelta ja sitten vielä Ale, meidän mökki-isäntä, kymmeniä vuosia Tenolla kulkenut rajamies. Siinä sitä onki haastetta kerrakseen.

Jukkis, 1.7.2008 klo 5:36

Heräsin mietiskelemään aamuyön tunteina, että jos isot nousuparvet ovat jo tulleet Tenoon, niin nehän ovat kovan veden myötä pötkineet ylävirtaan sen minkä pyrstöistään ovat päässeet. No, tämähän tarkoittaa sitä, että me menemme perässä. Vaikka asemapaikaksi olemme kaavailleet könkään seutua, on meillä mahdollisuus näppärästi liikkua laajallakin alueella…kaljan juontia on tosin näin tapahtuessa säännösteltävä hieman…

Metsästin eilisen illan sitä uppoanarua, mutta ei löytynyt ainakaan Prismasta. Alkaa tulla hätä. Jostain se on kaivettava. Pari pörhelöä tuli myös kietastua, Tempelhund Variantteja tuumaseen kuparitööttiin. Noihin sen on pakko ottaa.

Jukkis, 2.7.2008 klo 19:17

14 tuntia lähtöön. Kaikki valmistelu alkaa olla tehty. Vavat tarkastettu ja korjattu, siimat puhdistettu ja rasvattu. Vanhat perukkeet poistettu ja uudet viritetty tilalle. Lakkasin juuri viimeisen perhon pään, seuraava sidotaan sitten epätoivon hetkellä, hetkellä jolloin usko omiin kotona talven aikana väsättyihin luomuksiin on koetuksella. Tämä hetki varmasti tulee reissun aikana….

Strategiat on puitu aamuyön tunteina, kun uni ei enää viiden jälkeen ole tullut. Kaikki on nyt mietitty viimeistä piirtoa myöten valmiiksi. Ja aivan varmasti kun jokivarteen astuu, niin nämä mielikuvat ja suunnitelmat on samantien siirrettävä romukoppaan ja mietittävä asiat uudelleen…joki ei ole koskaan sellainen, kuin sen kotona sängyssä kuvittelee olevan. Lisää paineita toi kotipuolesta tulleet terveiset ja Isäukon kutinat siitä, että nyt se poika taitaa ison kalan napata. Kannustuksena vanhemmilta jokivarteen lähtee upouusi Retken jakkara, jolla on niin lokoisa istuskella ja katsella virran vientiä. Kyllä on Samuli taas kateellinen :D. Kiitoksia vaan vanhemmille harrastusten tukemista, ilman sitä tästä hommasta ei koskaan olisi mitään tullutkaan.

Uuden repun lisäksi varustehankintoina Guiden AWM saa työparikseen Guiden Sink1/Sink2 Power Taperin. Pakko myöntää, että sattui lievä ylireagointi tuon synkän siiman hankinnan kanssa. Hain nimittäin eilen Tiurasta Guiden Sink4/Sink5 siiman ja kävin testaamassa sen heittolaiturille. Uppos muuten hyvin ,ei ois kivelle paljon hävinny. Ja tämähän se huoletti aamuyöstä sen verran paljon, että yhdeksän aikaan roikuin Tiura-uistimen oven kahvassa nöyränä pyytelemässä siiman vaihtoa. Toisen vavan olen jo lisävarustellut Mach:n 65:lla sink-tippillä ja supernopeasti uppoavalla perukkeella. Kahtotaanhan, mitä sieltä vavan nokasta loppujen lopuksi jokeen lentää, kunhan paikan päälle päästään.

Ei kait tässä, seuraava raportti tulee ( jos tulee ) jokivarresta, kun ehdin taukoa pitämään ( jos ehdin taukoa pitämään). Toiveta ( varsinkin turhia sellaisia ) saa aina esittää, en tiedä vaadinko liikaa, mutta yhtä isoa lähden reissulta hakemaan. Jokainen voi mielessään päätellä, mitä kellekkin se iso tarkoittaa. Mittään en luppaa, mutta kaiken teen, jotta toiveesta tulis totta. Ale oli jo yhden menettäny katkottamassa siimat. Nyt pakkaamaan pirssiä. Moro! 

Paljon on vettä virrannut Simojoessa..

.. ennenkuin tämä porukka sieltä lohen (ei titin, niitä on saatu 2 sitten kesän 2003) rantauttaa. Tänään 15.5.2008 oli meikäisen lohikauden viralliset avajaiset. Jukka oli käynyt jo viime viikolla heittämässä pahimpaan hätään, joten joki oli siinämielessä jo korkattu.

Reissuun lähdettiin sunnuntaiaamuna klo 0600 tasan. Tavoitteena oli ehtiä Hanskan niskalle ensimmäisenä, ja siitä kopaista pari paikkaa ennen luvanmyynnin aukeamista klo 0900. Suuressa viisaudessaan Simojoen rahakirstun vartija on nimittäin lopettanut lupien myynnin Internetissä. No, noin seitsemän maissa on Simojoen termeissä myöhässä. Hanskan niskalla oli paikallinen lohijorma (kuten Jukka asian ilmaisi) heittämässä lusikkaa. Ei muuta kuin seuraava kohde alle – Vähä-Taini. Sitten varsinaisella koskella meitä kohtasi karu paluu arkeen.

Paikallinen lohijantteri (kuten itse asian ilmaisin) ajoi parhaan ottimontun päälle suoraan veneellä. Hetken uisteltuaan (moottorilla!! mikä vika oli lohen soutamisessa?) kaveri päätti ankkuroida itsensä keskelle ottipoolia. Kiva. No, tästä häkeltyneinä hörppäsimme kahvit ja painuimme alavirtaan tekemään pari laskua.

Ankkuri ottimonttuun

Muutama (no 5, **tti) perhoa pohjassa myöhemmin vaihdoimme koskea ilman tapahtumia. Olin jättänyt pohjaan kaikki Pupujussit ja pari muuta Simon ottiperhoa. Tähän väliin huomautus, ettei kirjaimellisesti voida puhua ottiperhoista sillä kalaa ei tavallisesti tule. Ottiperhoiksi nimitän nyt kuitenkin niitä pyyntöjä, joihin syystä tai toisesta on kehittynyt luottamus joella. Yhtä ja sama olisi kyllä uittaa märkää villasukkaa, silläkään ei nimittäin ole tullut ainuttakaan kalaa. Sinänsä mielenkiintoisen asiasta tekee sen, että niillä kahdella perholla joilla todistettavasti olemme Simojoesta lohta saaneet, ei juurikaan tule kalastettua. Tämä siksi, etteivät ne ole ns. ottiperhoja vaan epätoivossa valittuja satunnaisia perhoja. Ja kyllä, tämä kuulostaa jokirannassa pohdittuna täysin loogiselta ajatuksenkululta.

No, selitykset sikseen ja lyhyesti loppukliimaksiin.

..

..

Noniin, eli sitä ei ollut. Pari koskea, unohtunutta makkarapakettia ja noin miljoonaa sääskeä myöhemmin totesimme että tässähän se nyt oli ja mukavampi oli täällä kuin kotona ja hulluhan täällä joella käy mutta millos mennään uudestaan?

Ai niin, ja pyydettiinhän minua ja Jukkaa sentään kalastusoppaaksi Lohirantaan mikäli paikalle siunaantuu yritys- tai ulkomaalaisvieraita. Ilmoitimme toki olevamme käytettävissä jos tarve vaatii. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, vähän sama fiilis kuin olisi valittu Saharan uimamaisteriksi.

Address Unknown

Minulla on ongelma. Muutama vuosi takaperin en vihannut juuri mitään muuta kalastuksen alalla kuin sitä, kun vanhat käyrät suojelivat mustasukkaisina salaisia kalapaikkojaan ”älkää tulko perkele meitin maille” –meiningillä. Tutustuttani netin keskustelupalstoihin olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään, miksi kaikista paikoista ei haluta pitää isoa meteliä. Perusselitys on löytämisen ilon jättäminen muillekin, toinen jo hieman aiheellisempi pelko on kalastuspaineen kasvaminen kestämättömälle tasolle. Perimmäinen syy taitaa kuitenkin olla enemmän siinä, että oman El Doradonsa löytänyt haluaa pitää paikan nimenomaan omanaan, pienen piirin yhteisenä salaisuutena, josta puhutaan vain keskenään ja silloinkin kuiskaten. Nykyään nettiajalla tiedon levitessä luotijunan (ei Pendolinon, istun sellaisessa, ja olimme heti kärkeensä parikymmentä minuuttia myöhässä) nopeudella olen kasvanut hyväksymään ajatuksen siitä, että jotkut vain haluavat syystä tai toisesta pitää tällaiset tiedot omanaan. Yhtä asiaa en silti onnistunut ymmärtämään: miksi näihin paikkoihin sitten pitää viitata millään tavalla? Laitetaan kuvia ja hurjia kalakertomuksia, ja todetaan päälle paikan olevan ”siellä jossain”. Perhokalastus –lehden kuuluisat Taikajoki –artikkelit olivat huipentuma tästä: tarinoissa ei juuri alta puolitoista kiloisia harreja saatu, kalaa oli jokainen koskenniska puollollaan ja niin, joki on ”siellä jossain”. Alkoi suorastaan vituttamaan moinen.

Nyt olen kuitenkin saman ongelman edessä. Olen pitkään jo haaveillut varsinkin näin etelässä mahdottomasta paikasta: pitäisi löytä läheltä mesta, jossa on hyvin luonnon kalaa, kirkas vesi (tämä ei minulle koskaan ole ollut ehdoton edellytys, mutta kiva bonus), ei kalastuspainetta ja halvat luvat. Tällaisten ominaisuuksien kasaumaa en uskonut olevan olemassa. Kuitenkin Simo löysi hellittämättömällä etsinnällä meille vahvan ehdokkaan. Matka ei ole paha, kohde sijaitsee erittäin kalaisaksi tunnetulla alueella, näkösyvyys metrejä, kalastuspainetta ei taida olla nimeksikään ja luvan hinta mihin tahansa muuhun kohteeseen verrattuna naurettava. Vaikka kesäaikainen koekalastus on vielä tekemättä, eikä todellisesti kalatilanteesta ole siten vielä tietoa, on paikalla valtava potentiaali, jota ei viitsisi pilata toitottamalla kaikelle kansalle (tai edes meidän rajatulle lukijakunnalle) paikan sijainnista. Toisaalta olen lupautunut myös kirjoittamaan tänne Huopeeseen raportteja, ja tämä todella on mielenkiintoinen tarina. Niinpä päädyin lopulta tähän vihattuun ratkaisuun: aion kirjoittaa paikasta paljastamatta sen sijaintia, koska on jätettävä löytämisen iloa muillekin, ja kalastuspaine voi nousta liian korkeaksi, mutta ennen kaikkea koska halua puhua tästä vain meidän pienessä piirissä puskan takana kuiskien.

Simo kahlailee ylemmän virtapaikan niskalla. Kivien asettelu paljastee selkeästi ympäristöään syvemmän veneväylän reitin.

Ylempi virta alaspäin. Ei ole pitkä pätkä ei.

Kävimme huhtikussa katsastamassa paikat, ja ne näyttivät todella hyviltä. Sumariaika oli auttamattomasti ohi, vain mutta muutamia räpiköitsijöitä pinnalla vielä surffasi. Rantaruovikot olivat sen sijaan aivan täynnä tyhjiä nymfinahkoja, joita tarttui rantaan könytessä kahluuhousjen lahkeisiin melkoisia määriä. Paikassa onkin ollut varmasti melkoiset sumarifestit kevätaikaan. Muutenkin mesta oli oikein lupaavan oloinen. Aivan koskeksi ei virtaus missään vaiheessa kiihtynyt edes talvitulvavedellä, mutta selkeä virta oli näkyvissä ja jopa veden solinaa paikoin kuului. Syvä veneuoma keskellä oli ainoa suuri miinus, joskin sekin muodosti mielenkiintoisen oloisa paikkoja, kun pohja yllättäen tippui polvisyvyydestä tuonne pariin metriin saakka. Alkukesä lienee olevan hoteinta aikaa tällä(kin) paikalla, koska vesi on korkealla ja pikkukalat koskessa. Jos nyt ei tinseliin tärähtele, niin ei koskaan. Lisäraporttia luvassa tapahtumista riippuen myöhemmin.

Alempi niska.

Alemman virtapaikan yläosaa.

Simo kolaa alemman virtapaikan välisuvantoa.

Välisuvannosta alaspäin, kuva otettu edellisessä kuvassa näkyvän ison kiven päältä.

Kotiinpaluu

Kävinpäs tuossa maanantaina 26.5. Kankaan Simon kanssa pitkästä aikaa kotinurkilla Tammerkoskella. Tarkoituksenani on ollut käydä useamminkin koskella ulkoiluttamassa 2007 Perhomessujen löytöä, 12’9’’ 8-9 luokkaista Scierran EDP:n kevytlohikeppiä, jonka nappasin Perhokulman perinteisestä huutokaupasta hurjaan 70€:n hintaan. Kahdella kädellä heittäminen, varsinkin alaheitto, kaipaakin vielä kovasti harjoitusta. Nopeilla yksikätisillä heittämää tottuneelle kaksikätisen rauhallinen rytmi vaatii totuttelua. Olen ladannut vavan jonnin verran ylipainoisella Visionin Acen intermediate ampumapäällä, ja ajattelin siinä ainakin toistaiseksi myös pitäytyä, vaikka muut Huopeen sankarit Jukkiksen johdolla ovat pitkiin siimoihin vaihtaneet.

Arvelin kuitenkin, että heittoa harjoitellessa voi saman tien perukkeen päähän lykätä ihan oikean perhon, koska Tammerkoskella kalan saaminen on vallan mahdollista. Simo oli viime vuonna bongannut erinomaisen heittolaiturin aivan tällä hetkellä sallitun kalastusalueen alaosasta Ratinan sillan luota. Kalaakin alueella tiesimme pyörivän, sillä toukokuussa Pyhäjärveen mätetään iso erä istukkaita, ja koko Viinikanlahti rauhoitetaan kalastukselta. Kuitenkin valtaosa kaloista jää alueelle pyörimään, ja kuultujen tarinoiden mukaan 1.6. alueella vietetään varsinaisia teurastajaisia. Kosken alle ilmestyy kymmenittäin verkkoja ja eräätkin pilkkimiehet kehuivat, kuinka he uistelemalla saivat ensimmäisen päivän aikana kaksi saavillista kalaa. No, onhan tuokin yksi tapa toimia, hyvä että hetkeksi edes rauhoitetaan. Näille apajille mekin toivoimme heittoharjoituksen sivussa pääsevämme. Pääsimme kalaan lopulta siinä seitsemän maissa illalla. Ensimmäisen puolentoista tunnin aikana tapahtumia oli runsaasti: minulla oli mustassa Bunny Leechissä hetken aikaa kala kiinni ja Simolla tuli useampi huti tinseliin. Lopulta omaan sinihopeiseen coneheadilliseen istaritinseliin torppasi kala kesken hyvän jutustelun kiinni. Kahden käden vapa imi nopeasti kalasta voimat, ja rantautus oli helppo. Asteen pannukarheampi taimenistukas sujahti rannalle ja päätyi verestykseen. Viimeksi on tainnut tulla murhattua kala 2006 Repparin reissulla, ja taimenen tappamisesta on mennyt muistaakseni niinkin pitkään kuin vuodelle 2004 Kitusista, joten ehkä nyt oli aika taas ottaa yksi. Tiedä sitten, kertooko tämä hyvästä luonnostani, pääasiassa luonnonkaloihin kohdistuvasta pyyntipaineesta vai kalansaannin heikkoudesta. Operaationi valoi myös uutta uskoa kotijoukoille kalansaantiin, ja olipa tyttöystäväkin tyytyväinen, kun suuri metsästäjä saapui saaliineen ja vieläpä kokkasi koko komeuden. Kala nautittiin tiistaina puikoiksi leikattuna ja leivitettynä kermaviilitillikastikkeen ja uusien pottujen keralla. Kyllä maistui.

Kävimme vielä loppuillasta virpomassa niskalla, jossa heittämisen harjoittelu onnistui paremmin kuin laitureilta. Oli kuitenkin yleisesti mukava käydä Tammerkoskella pitkästä aikaa ongella, ja heittotreenejä vielä todellakin tarvitaan, joten lähiaikoina tullee tehtyä vielä pistoja koskelle. Pitääpä varmaan myös kesemmällä joku aamu herätä neljän aikoihin ja käydä katsastamassa, vieläkö kirret nousevat aamutuimaan tummiin pintureihin sopivalla virtautuksella. Pitkä matka ei ainakaan kalapaikoille ole, kotiovelta taitaa tulla sen 300 metriä. Olisi ainakin lähellä.

Paljon on tietä Suomen maassa

Ja aika monta kilometriä vaaditaan kalan pyydystämiseen. No, meidän Toutainreissut vapun jälkeisenä viikonloppuna menivät kalastuksellisesti vähän penkin alle. Oltiin auttamatta myöhässä.

Juhiksen tiukat tärpit päästettiin kasvamaan jo ennen rantauttamisvaihetta “tää on ihan pieni” ja sitten se jo painaa alavirtaan niin että tutisee. Viikonlopun saalis 2 salakkaa, kilometrejä reilu 1200.

Haukea sentään on tullut, ja hyviä haukilahtia on löytynyt tälle keväälle. Selkeästi isoimmat ja parhaimmat saaliit tulivat ihan välittömästi jäiden lähdön jälkeen.

Kuten monesti aikaisemminkin, kansakuntamme tuntoja on onnistunut asian tiimoilta ynnäämään artistiryhmä Kummeli.

Seuraavassa: “Catch A Fish”: “Jalokala ui raukeana haaviin. Ajatuksissani tuore suolattu lohi, loimulohi, savulohi, lohi, hiillostetut lohievät ja tietysti lohikeitto.”

Ja tärkein, “Paljos siika maksaa kilo?”

Turbosärkeä mä metsästän, tahdon saada suuren!

Kävin pari päivää sitten Viialassa viemässä äitini näinä päivinä neljäpäistä koiralaumaa pihalle. Samala oli kätevä käydä katsastamassa tilanne Haihunkoskella. Keväällä mielessä on toutain, tuo sisävesiemme tarpooni. Kyseinen kalalaji on isoin löytö oman perhokalastukseni kohdalla hetkeen aikaan. Viime keväänä muutaman epämääräisen nettijutun jälkeen päädyin Haihulle juuri oikeaan aikaan ja tunnelma oli lohipoolimainen: kala oli nousussa, sitä näkyi pinnassa ja se oli isoa. Lisäksi käsissä on todellinen uusi aluevaltaus, tietoa toutaimen kalastuksesta perholla ei kovin paljoa ole ja/tai sitä omaavat eivät kovin laajasti ole sitä jakaneet. Veikkaankin, että tästä touhusta saadaan paljon löytämisen iloa lähiaikoina, ja siinä sivussa väsytetään vavat väärällään isoja taistelunhaluisia kaloja sekä toivottavasti rikotaan muutamia ennätyksiä. Mikä parasta, asun kerrankin keskellä parasta äksöniä, eikä tarvitse edes osata norjaa tai kitsastella yökerhojen määrässä tai laadussa sijaitakseen pelipaikkojen läheisyydessä.

Haihu

Haihunkoski syksyllä 2006, maantiesillalta ylävirtaan.

Haihunkoski viime keväänä parhaaseen nousuaikaan.

Haihunkoski 18.4.2008. Vettä menee vielä todella railakkaasti, tämä kevät (ja talvi) on ollut varsin runsasvetinen.

Toistaiseksi Haihulla oli kovat tulvat käynnissä, vettä oli todella paljon verrattuna vaikkapa viime vuoden parhaisiin aikoihin. Toutaimen kutu kestää kuitenkin hyvin rajatun ajan, jokirannalla kuultujen juttujen mukaan noin viikosta maksimissaan kahteen, ja sen ajoitus riippuu veden lämpötilasta. Niinpä viimeistään ensi viikonloppuna on aloitettava päviystys joella, jotta lyhyestä kaudesta saisi kaiken irti, sekä oppisi mahdollisimman paljon tästä kiehtovasta touhusta. Itse sain kalat ja tärpit ronkkimalla pohjia pinkeillä ja keltaisilla perhoilla, yleensä vapaasta uitosta. Swingeillä ei muistaakseni montaa tärppiä tullut, ja nekin kaikki ihan alkuvaiheessa, kun perho oli ui niin syvällä, kuin sen vahvasti painottamalla, super fast sink –perukkeella ja sinktippi siimalla sai. Kuitenkin vaappumiehet tuntuivat saavan äksöniä myös lähempää pintaa, joten mitenkään mahdotonta sen ei kai pitäisi olla. Lisäksi kiinnostaa perhojen koko. Näkemäni perhot ovat olleet melko pieniä verrattuna haukiperhoihin tai vaikka alkukauden tinseleihin, ja vaaputkin tuntuivat heiluvan siinä 5-7cm:n välissä. Kuitenkin kyseessä on isojen kalojen pyytäminen sameassa vedessä, mietityttää, josko isommat perhot toimisivat paremmin. Toivottavasti saammekin kunnon hyökkäysjoukkueen kootuksi vapun jälkeiselle viikonlopulle testailemaan erilaisia toutaimen koukutusmetodeja. Samuli on tulossa, Jukka mietti yhden käden vavan hankintaa, Simo on kiinnostunut ja Pekankin silmiin syttyi kiilto, kun turbosärjistä tarinoin. Katsotaan, jos piipahtaisimme myös Lempäälässä tai Siurossa, mutta mielestäni Haihu on perhokalastajan kannalata paras, eikä niin kovin ruuhkainen kuin kaksi edellä mainittua.Nyt onkin sitten aika sitoa muutama iloisen värinen wappuhuiska ja ehkä vähän imuroida, että lattialla nukkuvat Oulun vieraat eivät tukehdu pölyn alle.

Vielä vähän vertailua. Parhaat pelipaikat kuvan keskeltä alavirtaan, vuosi 2007. Pahoittlut tekstistä keskellä kuvaa, panoraaman kokoamisohjelma kun on sharewarea ja lykkää moisen siihen.

Sama mesta tällä hetkellä. Jonkin verran enemmän vettä, mutta vielä on pari viikkoa aikaa isoon rutistukseen.

Vettä koskessa riittää.

Kevättä ilmassa.

Jotta totuus ei unohtuisi. Ainoa ylös saatu haavin kokoinen, 73cm ja n. 4 kiloa. Oli kivaa.

Nopiaa reissurapsaa 29.3 – 31.3

Yllättäen jäi tämä reissuraportin kirjoittaminen muiden kiireiden varjoon. Ei ole ihan ensimmäinen kerta. Koitin tuota Tampereen unelmien pokamiestä saada kirjoittamaan raporttia mutta oli kuulemma liikaa naisia kimpussa ettei nytjustkerkiä.

Vaan, kauden ensimmäinen reissu suuntasi Viitasaarelle sumaritaimenten perään Kärnänkoskelle. Kiireisille todettakoon että kalaa saatiin ja kylmä oli. Edeltävä viikko jännättiin lumimyrskyn kourissa josko parempi keli ehtii viikonlopulle ja ehtihän se. Korreja oli liikenteessä reilusti, välillä rantapenkassa kävi oikea kuhina kun nymfit taivalsivat puurajaan kuoriutumaan.

Perjantaina ammuimme Viitasaarelle hivenen kiireellä, patonkikärry (Citroen C3) oli ollut Veholla huollossa toista päivää ja huoltopäällikköä piti vähän kovistella että auto on nyt saa-ta-va viikonlopuksi. No, klo 15 purkin sai noutaa ja 350e köyhempänä päästiin reissuun. Pekka kyytiin keskustasta ja nokka kohti etelää. Maittavan GP setin jälkeen päästiin Viitasaarelle johon Juhis oli tempaissut bussilla. Vähän lisää kebabia naamariin ja majoitukseen Wiikin kartanoon. Majoitus osoittautui mitä 1800-lukulaisperhokalastukselliseksi, ja mietimmekin pitäisikö aamiaiseksi nauttia teetä maidolla.

Ei tarvinnut. Lauantai valkeni mitä kirkkaimpana ja hienoimpana päivänä ja tempaisimme naamariin äärimmäisen tuhdin aamupalan. Pekka taisi syödä 5 karjalanpiirakkaa, muutaman sämpylän, vähän muroja, muffinssin, pari kananmunaa ja muuta perusaamiashöttöä. Kolmeen pekkaan (ha-ha) upposi melkein koko Kartanon aamupalat. Lupien ostoon ampaisimme muutaman yrityksen jälkeen “hei pojat.. mulla ei oo kahlukamppeita mukana” -> U käännös. Kymönkosken kauppa on kyllä loistava tuulahdus jotain mennyttä. Rauhallinen ja leppoisa ympäristö höystettynä mukavalla palvelulla. Ja löytyihän sieltä Pekallekin kollega 😉

No, vihdoin asiaan eli koskelle. Korreja tosiaan oli reilusti liikkeellä, kalaa pinnassa vähän vähemmän. Korkkasin tilin parilla taimenella välisuvannosta, tappopeliksi yllättäen musta Bunny Leech.
Perässä roikotin sitkeästi eri nymfejä mutta kaikki tapahtumat kolisivat Bunnyyn. Pinturivapa pysyi minulla ensimmäisen päivän pitkälti käyttämättä.

Pieni takaisku tuli lauantaina kun menin urheilemaan ja tipuin jäihin loppuliun vieressä. En tajua, jää oli kestänyt edellisinä vuosina ihan hyvin! No, onneksi ranta oli lähellä ja olin hivenen varautunut hasarditemppuun. Kahluutakin nyörit olivat tiukilla, huppu päässä ja kahluuhousujen vyö kiereällä. Silti hivenen säikähdin kun yhtäkkiä vesiraja seisoo puolivälissä aurinkolaseja. Pääsin ylös ilman suurempaa dramatiikkaa ja onnistuin kastumaan vain hivenen. Varavaatteet ylle ja meno jatkui, tosin ei enää jäillä.

Tähän hätään en muista montako kalaa kepitimme lauantaina, joka tapauksessa isoin rannalla käynyt oli meikäläisen ~ 50cm hyväkuntoinen taimen. Kaikki tapahtumat yleisnymfillä, pinnassa oli varsin hiljaista.

Sunnuntai valkeni vähän tummempana, mutta yhä lämpimänä päivänä. Ampaisimme vähän vähemmän tuhdin aamupalan jälkeen joelle (ei tuntunut olevan nälkä, käsittämätöntä). Oulun pojat Kari ja Perttu olivat jo joella, tosin näin pojista vilauksen vasta puoliltapäivin. Sunnuntaina välisuvannosta Juhis kepitti pari kalaa mustilla Bunny Leecheillä, kuinkas muuten. Minä karkuutin hyvän kalan hel-vetin kylmän kahlausoperaation päätteeksi.

Suurin osa sunnuntain tapahtumista tuli ylempää seuraavasta suvannosta. Siellä oli useita pintovia kaloja ja pojat pääsivätkin tarjoamaan näyttäytyville kaloille pinturia. Kaloja kävi rannalla useampia, tosin vain muutamia mitallisia.

Reissun kokonaissaldoksi jäi 10 taimenta, joista suuri osa mitallisia. EI lupaa huonompaa tälle(kään) kaudelle.

Kausi auki!

Pitkästä, pitkästä aikaa. Talvi alkaa taittumaan ja uusi kalastuskausi on taas edessä. Juhis, allekirjoittanut ja Otamon Pekka suuntaamme viikonlopuksi kohti Viitasaarta ja Kärnänkoskea. Ainakin kelit näyttävät olevan viimeisen päälle kohdillaan.. toivottavasti sumareita ja kaloja näkyy.

Raporttia kuvineen luvassa heti kunhan reissusta kotiudumme.