Monthly Archives: April 2010

Onni suosii rohkeaa

Viimein se osui minunkin kohdalle! Kymmenen vuotta joka kevät sitä on haettu, ja lopulta sitkeä yritys palkittiin. Nimittäin tänä vuonna nalli napsahti kohdalleen, ja kas, Perhomessujen suurarvonasta tuli voitto. Ei sentään pääpalkintoa, mutta jotain kuitenkin. Paketti sisälsi Ilkka Jukaraisen Outo kala –tarinakokoelman ja Wästikiven hiomakivisetin. Varsin hieno voitto siis, kalastuslukemista ei koskaan ole liikaa, ja keittiöveitset suorastaan vaativat teroittamista, mihin iso hiomakivi on omiaan. Pienemmällä voikin sitten teroittaa koukut kovaan iskuun.

Palkinnot Viimein se osui kohdalle! Vähän lukemista ja apuvälineitä hiontaan.

Ja koukkujahan on syytä alkaa teroittamaan. Toutainkausi on aivan käsillä, viimeisimmät tiedot Haihulta osasivat kertoa, että vesi on jo yli seitsemän asteista ja turbosärjillä kuonot osoittavat vahvasti kohti koskea. Niinpä huomenna aloitan vapun juhlinnan virtaveden äärellä. Nousun alku on yleensä ollut sitä kaikista kuuminta aikaa, kalaa on eniten liikkeellä. Tänä vuonna keli ei tosin näytä niin mahdottoman lämpimältä, joten kausi voi kestääkin yli kaksi päivää. Mutta riskeerata ei voi, joten nyt se on mentävä, kun kala on nousussa. Perhopenkistä onkin viuhunut toutskaperhoja kiihtyvällä tahdilla. Olen kehitellyt tuttujen ottipelien, kuten liitsien rinnalle muutamia uusia malleja. Tein pk.netin artikkelin innoittamana pari bucktailista väsättyä Deceiveriä testiin. Lisäksi väänsin useammpia craft fur –hässäköitä. Ne hakevat vielä muotoansa, mutta lopulta olen löytänyt ehkä toimivimman ratkaisun. Kutosen koukulle vedetään tuplalyijyt, ja siihen sidon siiven samaan tyyliin kuin tinseliin, eli useassa nipussa pitkin runkoa. Kuvia ikävä kyllä on vain kehitysversioista. Lisäksi olen lutrannut messuviikonloppuna Sportia-Pekasta hankitulla viiden minuutin epoksilla. Haukiperhoihin saa kyllä todella nätit päät, kunhan vähän vielä reenaa. Ensimmäisistä versioista tuli hieman isoja, ja myös sameita, vaikka sytkällä liimaa kovasti lämmittelinkin. No, reenaamallahan sen oppii, ei vaan ehdi kaikelta toutaimen väsyttelyltä lähiaikoina harjoittelemaan!

Craft1 Kellertävä epoksipäinen CF-hässäkkä. Epoksipää ilman silmiä on kuin taimen ilman pilkkuja, kovin vajaan oloinen. Ei vain ollut tarpeeksi pieniä silmiä, pelkkiä haukiperhokoon mollukoita. Tässä versiossa ei myöskään ole runkoa, eikä siis painotustakaan.

Craft2 Oranssi CF. Sitkeästi vielä pitää testata näitä circle hookeja, jos ne vaikka jossain olosuhteissa saisi toimimaan. Ainakin kylkiosumien pitäisi vähentyä.

DeceiverMelko raikkaan värinen Deceiver. Nämä maistuvat hauelle, toutskaversioista piti tehdä vain hieman pienempiä.

HaukiEnsimmäinen epoksitesti. Vähän turhan iso päästä tuli, voi olla melko hankala heitettävä. Jarin kaveri kehuskeli kalastavansa toutaimia viisitoista senttisillä vaapuilla, joten ehkäpä tätä voisi koittaa myös turbosärjille syöttää.

Perhomessut 2010: Minä ja Mortensen

Virallinen kevään alku, eli Perhomessut on käyty jälleen raidaamassa. Pitkään Tesoman jäähallissa järjestetyt ostosbakkanaalit oli siirretty nyt Ylöjärven liikuntahallin tiloihin. Messut ovat saavuttaneet Suomen mittakaavassa maksimaalisen kokonsa  jo hyvän aikaa sitten, ja Heitto näytteílleasettajien määrä ei ole vaihdellut viime vuosina kovinkaan merkittävästi suuntaan tai toiseen. Niinpä uudet tilat eivät olleet sinänsä isommat. Käytössä oli edelleen kaksi hallia, joista toinen oli kahteen osaan jakautunut.  Markkinapuolella oli kauppojen kojut, toisen heittoaltaan viereen oli kasattu testivapoja ja toinen puoli oli tapahtuma-alue, jossa oli sidontapöydät sun muut. Täällä pidettiin myös heittonäytökset, joista pääsinkin paria seuraamaan. Antti Guttorm veti muutaman siivun, ja Scott Mackenzien näytöstä tuli myös seurattua.

Muuta ohjelmaa löytyi tuttuun tapaan. Heittonäytöksistä oli tasatunnein, mutta yhtään yleisöluentoa ei lauantaina  ainakaan meidän paikalla ollessa taidettu järjestää, mikä on sääli, sillä Charles Jardinen höpinät järvikalastuksesta olivat viime vuonna erittäin mielenkiintoista kuultavaa. Pääsin kuitenkin jälleen kättelemään Huopeen miesten lempilohiäijää, eli Henrik Mortensenia. Keskustelimme ihan mielenkiintoisia pinturikalastuksesta, tulipa muutama hyvä vinkkikin. Henrikin mielestä joka joella on oma parhaiten toimiva tehovärinsä. Esimerkkeinä mainitsi, että Gaulalla toimivat vihreät pinturit, kun taas Repparilla hänellä ovat valkoiset olleet parhaita. Ideamylly lähti pyörimään välittömästi, ja ensi kesänä Repparilla tarvinne uitella vaalearunkoista Pomperoa harmaalla häkilällä.

MacKenzie Scott Mackenzie vetää heittonäytöstä. Kuvat ovat kamalia, kittilinssin valovoima ei oikein riittänyt hallin valoissa. Pahoittelen.

Toinen heittoallas oli huippulisäys, ja vapojen hetkuttelu oli entistä helpompaa. Itse testailin hieman Temple Fork Outfitterssin paljon kehuttuja vapoja. Kuutosluokan streamer- ja lohipinturivapaa olen himoinnut jo hyvän aikaa, joten kyseistä luokkaa tuli testailtua. Finesse oli hieno vapa, mutta vähän turhankin löysä meikäläisen rempovalle heittotyylille. TiCr olikin jo paljon paremmin käteen sopiva, ja vaikutti varsin mukavalta kompromissilta jäykkyyden ja keveyden suhteen. Pari hunttia näin hyvästä vavasta ei ole paha hinta. Myös Vissun GTFourfouria heiluttelin, ja tykkäsin vavasta todella paljon. Messualessa olisi saanut 199€, mutta kun budjettiin sain riivittyä kasaan vajaan satasen myymällä vanhoja kahluutakkeja ja DVD:tä, niin minkäs teet.

Tunnelmaa1Markkinatunnelmaa messuhallista.

Tunnelmaa2 Lisää messumeininkiä, etualalla Eumerin iso osasto.

Tärkeimmät messuostokset sain kuitenkin suoritettua. Kahluukengiksi löytyi Visionin Flywaterit kuudella kympillä. Tämä olikin ykköshankinta, sillä vanhat kengät ovat todellakin kulutettu loppuun. Kerrankin voin sanoa, että todella tarvitsin jotain perhokalastusostosta, enkä vain halunnut jotain melkein tarpeellista tavaraa. Lisäksi löytyi pomperosatula ja muutama koukkupaketti. Aika tosiaan loppui vähän kesken, tosin budjettiakaan ei enää paljon ollut käytettävissä. Vähän laihanlaiseksi noin tarvikepuolella jäi tämän vuoden keikka, mutta muuten messuilla oli taas erittäin mukava käydä. Yksi asia vain jäi harmittamaa: en muistanut vieläkään Henrikiltä kysyä, että kuinka monta ottoa siihen kolmannen DVD:n, eli Cracking the Coden, alkujuontoon oikein tarvittiin! Jo toinen vuosi peräjälkeen, kun Samuli on tämän tehtävän minulle antanut, mutta niin vaan taas kävi. Pitää herra Tursaan itse tulla suorittamaan tämä uroteko ensi vuonna.

Ostokset Tämän vuoden messuostokset eivät olleet mitenkään valtavat, mutta sitäkin tarpeellisemmat.

popotUudet Vissut ja huolella käytetyt Simmsit. Uhosin siirtyväni kumiaikaan seuraavalla kahluukenkäostoksellani, mutta noita huopia vain saa nyt niin vastustamattoman halvalla, kun ovat poistumassa valikoimista, kuulemma.

Mortensen1Thumbs up, mister Mortensen! Olihan se fanikuva pakko päästä nappaamaan. Lupsakka kaveri Henrikki kyllä on, jaksaa dorkien fanipoikienkin kanssa jauhaa. Joskus pitäis päästä ölppöselle herran kanssa, voisi kuulla hyvää legendaa. Kuva Jari Senbom.

Kolmikalaturnajaiset

Nyt on kevään ensimmäinen haukireissu takanapäin. Saalis jäi kalojen osalta varsin vaatimattomaksi, mitään emme saaneet. Mutta ulkoilua ja kuntoilua tuli senkin edestä.

Paukautimme sunnuntaina Poriin Jarin kanssa toiveina löytää jo kutupaikoille siirtyileviä haukia. Jari oli käynyt parina edeltävänä viikonloppuna jo paikkoja katsastamassa, mutta silloin jäät estivät tehokkaan kalastuksen. Nyt vesi aaltoili kuitenkin melko navakassa Kaislaa tuulessa jäästä vapaana joitain suojaisempia paikkoja lukuun ottamatta. Muuten keli oli kyllä kohdallaan, mennessä räntää niskaan viskonut sadealue loppui kuin veitsellä leikaten juuri rannikon kohdalla. Iltapäivän nautimmekin todella kauniista kevätsäästä. Kalastus aloitettiin vielä käymättömillä, mutta kartasta bongatuilla paikoilla ihan Kokemäenjoen suistoalueen tuntumassa. Varsin potentiaalisen oloista kutulahtea ja matalaa ruovikkoa alueelta löytyikin. Varmasti erittäin mielenkiintoinen paikka kalastaa, jos tähän myöhemmin keväällä kalat saapuvat kudulle. Nyt matalat lahdukat olivat kuitenkin tyhjiä. Vesi oli pariasteista, joten tässä saattoi hyvinkin olla syy kalojen poissaololle. Kolmikalaturnajaisten (kulttuurivalveutuneempi lukija huomaa tässä klassikkoviittauksen Harry Potter –kirjasarjaan) ensimmäinen laji oteltiin täällä, kun könysimme takaisin autolle. Onnistuimme valitsemaan sen kaikkein leveimmän ja tiheimmän kohdan kolme metriä korkeaa kaislikkoa. Viidenkymmenen metrin matkaan meni melkein kymmenen minuutta, ja lämmin tuli. Machetelle olisi ollut käyttöä. Kelluntarenkaan kantaminen ei ainakaan helpottanut asiaa.

Seuraava laji, pituuskahlaus, oteltiin toisella karttabongatulla paikalla. Lupaavan oloinen kaislikko päättyikin yllättäen matalaan hiekkabiitsiin. Vesi oli matalassa lämpimämpää, neliasteista. Mutta matalaa myös riitti. Kahlasimme lähemmäs viisisataa metriä rannasta polvisyvyisessä vedessä ennen kuin täysin yllättäen pohja hävisi jalkojen alta. Muutaman askeleen matkalla vesi syveni kainaloihin asti, ja kartan mukaan jatkoi tippumistaan aina tuonne viiteen metriin asti. Koitimme penkan reunaa hieman heitellä, mutta karu hiekkapohja ei antanut hyviä viboja haukien paikallaolosta. Niinpä edessä oli takaisin kahluu.

Porn Fishermanporn. Kahluuhousut ovat sentään vielä jalassa, tosin hikisten kahluusessioiden jälkeen nekin teki mieli riipiä välillä pois. Kuvaja Jari Senbom.

Tämän jälkeen suuntasimme parille siltapaikalle. Ensimmäinen ei ollut aiemmin tuttu minulle, mutta Jari oli käynyt siinä edellisenä viikonloppuna viskomassa. Salmi oli jälleen onnettoman matala, mutta sen keskelle oli kaivettu syvä laivauoma. Uoman ruoppaus upponaruilla ei kuitenkaan innostanut, joten vaihdoimme paikkaa jälleen ripeässä tahdissa. Ehkä ne synkät olisi pitänyt vain ottaa käyttöön, sillä virvelimiehet sillankupeessa tykittivät syvää uomaa isoilla jigeillä. Kuulemma oli viimeksikin ollut samanlaisia sankareita paikalla. Ehkäpä hauet juuri parhaillaan liikkuivat uomaa pitkin kohti lahdenperukoiden kutualueita, ken tietää?

Toinen silta oli tuttu jo viime vuoden käynneiltä. Minulla on siellä varma Jäätä paikka, karin kupeesta löytyvä melko syvä ruovikko. Siitä oli jokaisella aikaisemmalla kalastuskerralla löytynyt haukia , niin keväällä kuin syksylläkin. Nyt tältäkin ottipaikalta tuli vedettyä ämpee. Kalat eivät todellakaan olleet tyypillisillä paikoillaan.

Päätimme pamauttaa vielä illaksi vähän kauempana sijaitseville pelipaikoille. Olimme syksyllä jo bonganneet varsin toimivan näköisen sisälahden, joka oli kapealla uomalla yhteydessä mereen. Erittäin potentiaalisen oloinen kutulahti, josta tuli mieleen elävästi Samulin kanssa 2007 suoritetut seikkailut Hailuodon sisäsalmilla. Myös pohjan rakenne oli yhteneväinen. Kolmikalaturnauksen päätöslaji käytiinkin mutakahlauksen muodossa pohjaa polkien. Koivet upposivat heti polvia myöten, ja kun vähän aikaa paikallaan heiteltyään yritti lähteä liikkeelle, huomasi mutaan uponneensa jo reisiin saakka. Liikkeelle lähtö oli melkoisen hankalaa. Ehkä pitäisi kehittää jotkut lumikenkien tyyppiset mutakengät, joilla paino jakaantuisi laajemmalle alueelle ja mies pysyisi paremmin mudan pinnalla. Tummavetinen lahti oli kuitenkin nauttinut aurinkoa huomattavasti aukeampia paikkoja enemmän, ja vesi olikin jo kuusi asteista. Kävimme heittämässä myös itse kanavassa. Paikallinen isäntä tuli samaan aikaan kokemaan rannassa ollutta katiskaansa. Kalaa oli jo kuulemma liikenteessä, haukia, lahnoja ja ahvenia oli katiskasta sille keväälle löytynyt. Kehuskeli joskus aiemmin heti jäiden lähdön jälkeen heittäneensä verkot poikki kymmenisen metriä leveästä salmesta ja saaneensa 16 haukea kertakokemalla. Kas kun ei päälle vielä ihmetellyt, miten haukikannat ovat niin huonossa kunnossa. No, kalaa kuitenkin oli selkeästi liikkeellä, mutta mutapohja ei innostanut isompaan kalastusrupeamaan. Jälkeen päin ajatellen olisi ehkä sittenkin kannattanut hakea rengas autolta ja yrittää tykitellä matalan lahdukan syvimpiä monttuja kutumammojen toivossa.

Jari kalastaa salmea Jari kalastaa kutulahden mereen yhdistävää ruopattua salmea.

Illan päätimme syksyn reissuissa onnistuneesti koekalastetun niemen kaislikoihin. Tällä jäät vielä haittasivat kalastusta, eikä perhoihin kaloja kuulunut. Pari sinttiä pelottelimme kaislikon keskeltä päivää paistattelemasta, lajitunnistus jäi tekemättä.

Tässä kävi kuitenkin vähän niin kuin pelkäsin. Emme osanneet etsiä kaloja oikeista paikoista. Perhoissa tai uittonopeuksissa ja vaikka missä voi myös olla vikaa, mutta jos kahden kaverin 10 tunnin raadannalla ei saa tärppiäkään, niin uskon, että emme vain kalastaneet oikeilla paikoilla. Minulla on kokemusta hauen pyynnistä vain kutuajan jälkeisiltä ajoilta ja syksyltä, jolloin kalat löytää melko samankaltaisista ruovikkopaikoista. Näin varhaisin keväällä hauet olivat jossain muualla, ehkäpä syvissä montuissa tai siellä siltojen uomissa matkalla kohti kutupaikkoja. Etsintöjä jatketaankin seuraavaksi todennäköisesti vasta toukokuulla kudun jo loputtua, sillä tulevana viikonloppuna en Perhomessujen ja sukujuhlien takia kalalle ehdi, ja sitten edessä onkin jo toutainkausi. Jos se tänä vuonna kestäisi yli kaksi päivää.

Pelipaikat jäässä Jäätä löytyi vielä paikoin, mutta kyllä se kevät on viimein täällä. Kohta alkaa kauden paras sesonki.

Korvatulppaindikaattori

Olen kaipaillut viime vuosien sumarireissuilla indikaattoria. Koestin useamman kaupallisen mallin, mutta ne eivät joko jaksaneet kellua, haittasivat heittoa, irtoilivat siimasta tai liukuivat siinä, tai yksinkertaisesti hajosivat. Varmasti perhokaupoista löytyy toimivia indikaattoreitakin, mutta minulla meni hermo niiden etsimiseen, ja vähän maku koko kohokalasteluun, vaikka se tehokasta olisikin.

Keväällä ennen Vilppulan sumarireissua painin jälleen indikaattoriongelman parissa, kun sain yllättävän valaistumisen hetken. Eräästä duunipaikasta, jossa kävin vuoden vaihteessa, jäi taskun pohjalle aika kasa klassisia keltaisia korvatulppia, eareja, kuten niitä piireissä kutsutaan. Nehän ovat foamia, kelluvat kuin korkki ja värikin on kirkuvan keltainen. Täydellistä indikaattorimatskua siis. Hetken pähkin erilaisia kiinnitystapoja, mielessä kävi jotain siimalenkkiä sivuperukkeeseen. Tällöin kohon tärpinilmaisemisherkkyys (hieno sana, kyllä) vain kärsii pahasti. Lopulta välähti ja rakenteesta tuli seuraavanlainen:

Otetaan yksi #6 koukku, pohjustetaan sidontalangalla.

Sidotaan siihen kiinni siimalenkki. Ensimmäisissä viritelmissä käytin sidontalampun reunassa roikkunutta ohuehkoa perukesiimaa, muistaakseni 3X:ää. Se on vähän liian ohutta, jolloin lenkillä kiinnitettyä peruketta on vaikea saada irti. Joten seuraavissa kehitysversioissa lenkki on paksumpaa, 0.41mm:stä siimaa. Tämän toimivuutta en ole ehtinyt vielä testaamaan. Idea siimalenkin käyttöön tuli yllättäen Perhokalastajat.netissä, jossa muistaakseni Hota oli viritellyt omien indikaattoripintureidensa perään tuollaisia siimalenkkejä.

Tehdään eariin reikä sidontaneulalla, joko keskelle, tai kuten itse olen tavaksi ottanut, lähemmäs jotain reunaa. Tämän jälkeen reikään tungetaan avointen sidontasaksien toinen terä, jolla hiotaan aukkoa isommaksi (ei ehkä kannata käyttää niitä ihan ykkösterässä olevia kapistuksia tässä työvaiheessa).

Kun tulppa on taas saanut muotonsa takaisin, se pujotetaan koukulle silmän yli vetämällä ja työnnetään koukun mutkaan asti siten, että runko jää paljaaksi. Jos reikä on lähempänä jotain reunaa, niin eari laitetaan koukulle siten, että koukku jää sen alaosaan. Sitten runkoon sivellään pikaliimaa ja eari vedetään siihen päälle. Varmistetaan muoto ja kiinnitys.

Tulppa1 Tämän näköinen viritys. Peruke sidontaan normaalisti koukun silmään kiinni, ja kärkiosa laitetaan lenkkiin loop-to-loop –liitoksella. Kärkiäkin on silloin helppo vaihtaa, jos se kulahtaa tai katkeaa.

Tulppa2 Kuvaa hieman ylhäältäpäin, lenkki näkyy paremmin. Tässä indikaattorissa on myös se hyvä puoli, että siihen saa tartutettua tupakantumppeja valikoivasti syövät kirjot. Kävisi varmaan leipäpalajäljitelmästä karppia kalastaessa.

Testireissussa Vilppulassa korvatulppaindikaattori toimi erinomaisesti. Se kellui hyvin ja näkyi pitkälle, joskin useamman tunnin paiskomisen jälkeen se upposi hieman syvemmälle ja havaitseminen oli vaikeampaa. Näitä on kuitenkin helppo ja nopea tehdä isompikin läjä, jolloin vaihtaminen uuteen edellisen väsähdettyä onnistuu kätevästi. Heitossakin tuo toimi yllättävänkin hyvin. Tasaisesta päästä huolimatta poikkileikkaus on kuitenkin sen verran pieni, että ilmanvastus ei kasva kohtuuttomaksi. Vitosen Z-Axiksella heitti paria kuulapäätä, lyijymötikkää ja korvatulppaindikaattoria vaivatta.

Seuraavaan innovaation menikin sitten yllättävän pitkään. Nyin litkaa jossain vaiheessa alavirran suunnasta ja katselin, että tuohan porskuttaa kuin parempikin haukipopperi. Ei sinänsä yllättävää muoto huomioon ottaen. Kaksi jäljellä olevaa aivosolua huiteli ympäri pääkoppaa hyvän tovin, ennekuin osuivat yhteen. Katselin talven aikana Eräkuksan jaksoa, jossa pyydettiin taimenta popperivaapuilla Kuusaankoskella. Otit olivat komeita, joskin harva jäi kiinni. Ja onhan tuo surffilauta tehokas näyttävä taimenenpyyntitapa. Mitäpä jos tuohon korvatulpan perään sitoisi muutaman nipun tinseliä? Jos yhdistetään kaksi tehokkainta taimenenpyyntitapaa ikinä, larvastus ja surffi, samaan litkaan, tuloksena on oltava jotain ihmeellistä, eikö?

No, ei välttämättä. Mutta ajatus on niin kutkuttava, että sitä on koitettava. Ensin litka täräytetään ylävirtaan, josta uitetaan vapaasti larvat omalle kohdalle, ja sitten aletaan mekastaminen pintaa pitkin popperilla. Niinpä tein ensimmäisen testiversion uudesta popperi-indikaattori-korvatulppa hässäkästä tänään. Tarrasilmät tuolle voisi vielä liimata, nyt ei vain ollut sopivia käsillä. Ja sitten aletaan odottelemaan salakka-aikaa.

Tinseli1 Tinselillä höystetty indikaattoripopperi. Vähän jäi tässä tuo eari kasaan, en sitten tiedä, haittaako. Siimalenkki pitää pyrstön kätevästi poissa koukunmutkasta. Vielä ne silmät tuohon. Saa nähdä, kuinka toimii vai toimiiko lainkaan. Ainakin tartutus voi olla hankalaa tuon koukun kidan ahtauden takia, mutta jos edes kunnon tällejä saisi…

Kirjolohimies

Samuli on kaikki nämä vuodet väittänyt olevansa Lohimies. On kuulemma lohestanut autossa, kaupungin bussissa ja junassa, ja lohiluukkukin sillä on tossa kakkosessa. Ja kaikenlisäksi se on miälettömän mukava jätkä.

Vaan kun vähän silmä välttää, niin johan on kassikasvatettua rehukirreä annos nokan alla, ja sitä nautitaan vielä hyvällä ruokahalulla! Onneksi valveutuneet kansalaiset ovat laittaneet kuvia moisesta maanpetturuudesta ihan julkisille liikennepaikoille, tämän löysin Helsingin matkalla Linnatuulessa. Hyi sinua, Samuli, enpä olisi uskonut. Häpeä!

 

Kirjolohimies Huikeaa kännykameratyöskentelyä ja aivan uskomattomat PhotoShop skillzit! Jokohan sitä pian pääsisi kalalle…

Kevättä rinnassa 2010

Meidän piti Jarin kanssa lähteä maanantaina kalalle, suuntana oli Kokemäenjoki ja tavoitteena meritaimen. Tiedote jokirannasta kuitenkin kertoi, että tulva on alkanut ja vettä huilaa joessa liikaa. Virtaus on valtava ja vesi sameaa, ei oikein paras mahdollinen tilanne. Pyörittelimme hetken ajatusta käydä myös merellä, mutta tulimme kuitenkin siihen lopputulokseen, että parempi odotella pari viikkoa. No, Jari soitti minulle maanantaiaamuna , että oli sittenkin päättänyt lähteä merelle tarkistamaan tilanteen. Aamuhorkassani en osannut ajatella muuta kuin tulevan päivän velvoitteita, joten en lähtenyt mukaan. Jäässä olivat paikat olleet ja mies palannut kotiin jo puolen päivän kieppeillä, eli paljon en menettänyt, vaikka mukaan en lähtenyt, mutta jäipä kuitenkin harmittamaan. Vielä kun Lauri kehuskeli tekstarissa onnistuneella sumarireissulla, oli polte onkimaan kova.

Lähdin sammuttamaan pahimpia poltteita pienellä sidontasessiolla. Kärkeensä täräytin pari liitsiä ja zonkeria. Olin pk.netissä lueskellut puppelihenkisen pään tekemisestä dubbauslenkin avulla. Päätin koestaa tekniikkaa ja testailla eri materiaaleja. Marabou osoittautui varsin vattumaiseksi, jollei peräti mahdottomaksi saada kunnolla lenkkiin. Höytyvät vain jäivät kiinni tuskan hiestä kostuneisiin sormiin. Lopulta parhaaksi materiaaliksi osoittautui zonkersuikaleesta leikattu jänis, joka sekin tahtoi kökkööntyä ikävästi, eikä muodostanut kaunista, tasaista päätä. Suuremmalla materiaalimäärällä olisi päästä saanut varmasti tasaisemman, mutta silloin myös koko olisi kasvanut turhan isoksi. Harjoitukset siis jatkuvat.

Zonker Pupujussin zonkerversio. Selkä on minkkizonkkeria, joka on minulle uusi materiaali. Aluskarvoitus on tiheää ja melko jäykkää, sen seasta pistä esiin pidempiä tuulikarvoja. Uittotestejä ei ole vielä tehty.

Tämän jälkeen väänsin parit haukiperhot. Lenkkitekniikasta innostuneena päätin koittaa myös haukiperhon tekoa ketunkarvasta. Kunnon rautalankalenkki ja XXXL-kettua. Ajatus oli tehdä perhosta hieman ilmavampi, mutta samalla hahmokas. Profiilia kyllä tuli, mutta ilmavuutta ei niin paljon. Onnituin laittamaan liikaa kettua perhoon, tämä on varmasti melkoisen kettumainen heitettävä. Lisäksi tämä perho jäi selvästi kaipaamaan epoksipäätä ja silmiä. Kai se on opeteltava niilläkin liimoilla lutraamaan.

Mustaoranssi Mustaoranssi kettuhässäkkä. Pyrstössä on häkilänsulkien lisäksi muutama strutsin siikanen tuomassa eloa.

Session päätteeksi kietaisin yhden valkopinkin HD:n. Tämä väri on ollut papukaijan ohella toimivin. Kirkkaat värit ovat muutenkin pelittäneet hyvin, varsinkin Porin alueen hieman värjäytyneemmässä vedessä. Tummia värejä en ole jostain syystä koskaan saanut toimimaan, kirkkaassa tai värjäytyneessä vedessä. Ehkäpä siksi ovat saaneet myös vähän peliaikaa, joten noidankehä on valmis.

VaPi Valkopinkki HD odottamassa kuumavesikäsittelyyn pääsyä.

Papukaija Jo vedessä ja kalan suussakin käynyt papukaija HD. Valitan kehnoja kuvia, en ole rakentanut kunnolista (tai edes auttavaa) kotistudiota perhojen kuvaukseen.

Haukikausi on onneksi jo ihan ovella, pääsee taas testaamaan uusia ehdokkaita. Kädet täräjävät jo odotuksesta. Koitin helpotukseksi katsella nettivideoita, mutta eipä tämä ainakaan vähentänyt vapinaa.