Huove

Kauden 2008 päätapahtuma ainakin minun osaltani on ohitse. Täytyy kyllä myöntää, että päällimmäisenä reissulta on vielä mielessä ääretön pettymys, joka ei kokonaan liity kalastukseen, vaan elämään yleensä.

Ei reissukaan mikään lottovoitto osaltani ollut, aivan käsittämättömän huonoa tuuria ja kokemuksen puutetta, mutta kerrataan nyt päivä päivältä tapahtumat, sekä minun, että Samulin osalta.

Torstai 3.7

Saavuttuamme Alakönkään leirintäalueelle oli tuttu porukka juuri palannut joelta suut maireassa hymyssä, saalista oli siis tullut kohtuullisesti. Kuikuilimme törmältä vedenkorkeutta, joka kieltämättä oli melkoinen yllätys heinäkuun ekalle viikolla. Kamppeet kasaan ja arvontalipuke vetämään, ei tärpännyt ensimmäisenä iltana, muille kuin Alelle. Kävimme Samulin kanssa illalla heittämässä Piltamon ja puronsuun, mutta vettä tuntui meidän makuumme olevan pikkaisen liikaa. Tästä siirryimme Kempin montulle, jossa parin kierroksen heittely ei antanut mitään tapahtumia. Siirryimme Kinnusen Matin vaunuun yöpuulle.

Perjantai 4.7

Nukuimme aamulla kohtuu pitkään, Ale oli mennyt Jussaan Mastokankaan Erkin mukana veneellä, ja kohta piippas puhelin, että Erkki oli rantauttanut vajaan kympin kalan ja Ale saanut titin. Me teimme Samulin kanssa pikamuuttoa vaunusta mökkiin, kiskaisimme evästä naamariin ja ajelimme Kemppiin heittämään. Matkalla puhelin piippasi ja kertoi Mastokankaan saaneen 10,4 kg kalan. Toiset ne ossaa!!! Oisko ollu eka lasku, kun näin reilunkokoisen titin posauttavan ilmaan ja viskasin 4 nron kakshaara Lakkapään hyppykohtaan ja PÄNG kala samantien kiinni. Tämä riemu loppui kuitenkin kalan ensimmäiseen hyppyyn, jostain syystä, syystä jota en vieläkään käsitä, siima oli rapsahtanut poikki ja kala jäi sinne, samoin myös ottiperho. Lopun päivää heitimme Kemppiä sitten hiljaisuuden vallitessa ( ainakin kalojen suhteen, rannalla sen sijaan toimitus tapahtui varsin vuolaana paikallisten asiantuntijoiden toimesta). Illan arvonnassa onni ei ollut taas meikäläisen kohdalla, Samuli sen sijaan onnistui Alen kanssa nappaamaan särkkäluvan. Itse painuin yöksi heittämäään Kemppiin, siellä ei mitään havaintoa kaloista.

La 5.7

Samulilta tuli aamutuimaan viestiä särkiltä, oli Pikku-Jalvesta pudottanut titin rantahietikolta. Varsinaista C & R  meininkiä, perkeleiden kera. Alelle titti reppuun. Ite otin vähän lepiä aamupäivästä, ja lähdin kattomaan, missä kunnossa Piltamo on parin päivän vedenlaskun jälkeen. Vielä oli liikaa vettä, mutta ajattelin heittää muutaman kiekan isossa peilissä ja kopasta puronsuuta. Ja puronsuun alaosasta paukasi sitten ihan hyvän kokonen kala kiinni nro 4  – kakshaaraseen Seppäsen Maunon perhoon ( runko keltasta streniä mustalla välivyöllä ja valkeakärkinen oravasiipi). Kiputin joitakin kymmeniä metrejä kalan perässä ja rupesin vääntämään pukaria rantaa kohti. Ajattelin, että otan kalan maihin niiltä sijoilta, kun ei koukkumiestä ollut näkyvissä. Tässä vaiheessa iski sitten se kokemattomuus päälle ja vedin kalan niin pahaan paikkaan, että onnistui lyömään siiman johonkin kiven kulmaan ja narut poikki. Voi että piti taas sylkeä pitkään ja hartaasti. Noin 4 kilon lohijalka, sinne meni. Keräsin kamppeet ja painuin mökille. Hiljaista oli ollut loppupäivän särkilläkin, ei havaintoja lohnakkeista. Illan arvonnassa ei taas onni potkinutkoko porukkaa. Muiden jäädessä nukkumaan, itse painuin illalla vielä Kemppiin ja pudotin samalla laskulla kaks kalaa, tittejä luultavasti. En tiedä ottivatko huonosti, mutta päräys ja irti. That’s it.

Sunnuntai 6.7

Aamulla Kemppiin, eka laskulla asiantuntijan jaloista tärppi, rullanpäräys ja irti. Tuntui Jukkapojalla olevan taas melko mollivoittoinen reissu, ei antaudu kala helpolla. Iltapäivään Kempin päivystystä, sen jälkeen Piltamossa piipahdus ja mökille syömään ja ottamaan lepiä, edessä rauhoituspäivä ja alkavan viikon uudet kujeet.

Maanantai 7.7

Pakollinen rauhoituspäivä, takana 10 tunnin yöunet ja uudet miehet levon myötä kehissä. Visiitti yläkönkäällä haistelemassa tuulia ja hetken jo mietimme leirin siirtoa loppuviikosta yläkönkäällä. Mökkikin oilsi järjestynyt, mutta saimme jatkettua mökin vuokraa alakönkäällä, joten päätimme jäädä sinne. Illan arvonnassa onni potkaisi koko mökkiseuruetta, päätimme ottaa veneen ja suunnata aamulla särkille.

Tiistai  8.7

Veneellä Välikariin, jossa vesi huilasi kohtuu runsaana. Ale ilmoitti toka laskulla, että joku kävi ropsautamassa perhoa. Tulin itse perässä ja kuopan kohdassa nykäisy vavassa, vastaisku ja siimat löysäksi. Kelan jarru oli jostain syystä mennyt täysin löysälle, enkä näin ollen saanut minkäälaista vastaiskua aikaan. Ja C & R meininki täryytti taas jonkin verran. Tämän jälkeen heittelimme muutaman tunnin melko tyhjää, kunnes veneessä maatessa kuulin vislauksen, ja vilkaisu joelle päin kertoi Samulin olevan vääntövuorossa kalan kanssa. Oli tempaissut ” helekutin” rumaan ruskeaan sarvijaakkoon, oisko ollu koko 6 tai 8. Hyvän väännön jälkeen Ale haavitsi reippaan kolmen kilon titin. Oli jo syytä hymyyn, ja ensimmäisiin kaatoryyppyihin. Loppupäivän pyydimme sitten tyhjää. Arvonnassa oli Samulin vuoro jäädä särkkien ulkopuolelle, minä ja Ale sentään saimme luvat särkille.

Keskiviikko 9.7

Itselläni alkoi univaje painamaan todella pahasti, eikä henkinen hyvinvointi muutenkaan enää ollut paras mahdollinen kalastusta ajatellen. Rimpuilimme Alen kanssa Jalven nuoraan ja Alen lähdettyä kopaisemaan karin alapäätä, lähdin itse seikkailemaan koskeen etsien sopivaa väylää kahlata päävirran reunaan. Pääsin kyllä virran reunaan, mutta kesti 45 minuuttia, kun pääsin sieltä pois. Meinasi jo usko loppua ja olin pirauttaa Sepe-kopterin hakemaan väsyneen kalastajan takaisin rantaan. Tämän jälkeen heitin kaksi perhoa kiveen, tein uuden perukkeen sivutapseineen ja heitin nekin samaan kiveen ja tuumasin Alelle, että nyt jos ei hävitä tästä paikasta, niin pörssin myyntiosastolla on kasa perhokamppeita myynnissä. Keräsimme romppeet ja painuimme Kotamontun alapuoliselle särkälle. Keli alkoi olla kohillaan ja rohkenimme jopa heittää paitasilleen ensimmäistä kertaa tälle reissulle. Aikamme tyhjää heitettyä heräsin tähän maailmaan, kun tempasin alaheiton koskeen ja perhojen noustessa vedestä koitti titti ehtiä perhojen perään, mutta perhojen lähtönopeus vedestä oli sitä luokkaa reipasta, että titti jäi nuolemaan näppejään. Huomasin myös alempana titin hypyn ja komensin Alen jokeen ja ei aikaakaan, kun GLX tanssahteli rytmikkäästi titin kiskoessa narun päästä. Parin kilon titti rantaan ja säkkiin, lupa pelastettu Alen osalta. Menin itse perästä jokeen ja huomasin taas kaukana titin hypyn ja kiskaisin perhon pitkälle poikkivirtaan ja jäin odottelemaan siiman tuloa virranreunan peilin kohdassa. Suoran siiman nokasta armoton tälläys perhoon ( iso Greenlander 2- haara nro 2) ja eiku väsyttelemään. Muutaman kevyen syöksyn jälkeen totesin, että hankkimani Greysin GRXi on kelana täysi susi, jarrun lähtökitka on kova ja rulla päräyttää helposti ylikierroksia. Tämän vuoksi rantaa kohti kahlatessani kala teki syöksyn ja vapa pääsi löystymään ja kala irti. Ei voinut enää käsittää. Loppupäivä sitten auringonottoa ja tyhjänpyytämistä. Samuli oli neppaillut Kempissa ja Piltamossa, Kempin yläpuolella oli ollut tärppi, jonka paikan asiantuntija oli 200 metrin päästä todennut lohiluokan kalaksi. Samuli itse tosin oli vahvasti titin kannalla, mutta pakkohan se on viisaampaa uskoa ;). Illan arvonnassa väki oli vähentynyt huomattavasti, ja saimme Samulin kanssa luvat särkille. Alelle tämä keskiviikon lupa oli viimeinen. Reissun saaliina 6 tittiä.

Torstai 10.7

Lompsimme kotamonttuun pikkuisen myöhässä, joten emme ihan paalulta päässeet täräyttämään monttua. Virkeä aamunavaus : Siirin paalupaikalta lähtenyt nuori kaveri tuli tuhatta ja sataa lohen perässä kotamonttuun ja pienen taiston jälkeen nostin pyrstöstä reilun kasin kalan rantaan. Pieni kauneusvirhe onnelliselle saamamiehelle oli se seikka, että perho oli kalan poskessa kiinni. Samaan aikaan kotamontossa väsyteltiin tittiä ja tämä lohi tempaisi ohituskaistaa edelle. Meininkiä kerrakseen. Klo 9:35 sitten tärähti Samulilla nro 2 yksnokkaseen lakkapäähän. Loopin Multi otti jos semmosta kumaraa, että aavistelin siiman päässä olevan reilusti tittä isompi vastapeluri. Kyllä teki hyvää ja pahaa kahtoa, kun monet reissut mukana tyhjääkin pyytänyt kaveri nauttii elämänsä huippuhetkistä kalan vetäessä väkevästi kosken niskaa kohti. Sain videoitua koko taistelun siihen saakka, kunnes työnsin kalan pyrstöstä rannalla. Voi sitä elämää, 92 senttiä kirkasta Jäämeren Lohta rannalla! Tässä kuvaajan parhaat palat ja ohjeet väsyttäjälle ( olin itsekin melkeen yhtä täpinöissään kuin itse saamamies) :

– Virrassa luonne pois ja sitten rantaan!

– Samulia tympässee, tuo se on v*****sta hommaa 😀 ( miehellä suupielet korvan takana )

– Katohan ku Luuppi rytkähtellee ( kala syöksyy vimmatusti kohti niskaa)

– Kuhan vejät rantaan ennenku kameran muistikortti loppuu ( 4 gigan kortti )

– Kohan ei -piip- karkaa niskalta alas

– Älä vaan päästä niskalle sitä ( 5 kertaa putkeen, kriittinen tilanne )

– Samuli : “pohjasiima solmussa”, Jukka : ” äää, se mitään meinaa”

– Nyt mennee jalka jo…. ( mitähän tuoki lie tarkottanu..)

– Tähän se on hyvä vettäää, ensin tullee syvä ja sitten matala ( aika looginen päättely )

– Jukka: Hyvinhän se Koma pellaa, samuli: älä älä ala maalaamaan siellä.. ( Visionin luottokela, josta jarruja poksunu useammallaki )

– Nyt kävi pinnassa, ei taida olla vielä ihan keittopataan valmis

– Kohta käy Samuli katteeksi…

– On se tuo Fröödini eri mies, se on tuo lakki niin hyvä pojalla ( Samulin paskerikin tuli tuossa mieleen näköjään….)

– Oooo hyvä kala, viijen kilon kala ( veteen eka kerran nähtynä )

– Minä sanon hep ni ota kiinni ja vejä rannalle

– Nyt kääntyy, nyt tullee….ei vielä…nyt tullee..no niin, nyt nyt nyt ( Ja tulihan se!!!)

Näin meni torstai, muita tapahtumia ei sitten meillä ollutkaan tuolle päivälle, mutta Samulin mieli oli varmasti jo saadusta kalasta sen verran tyytyväinen, että suuria paineita lisäkaloille ei enää ollut.

Itselläni alkoi paineet kasvaa kohtuullisiksi, 7 karannutta kalaa joista kaksi katkotusta. Ei hyvä saldo, ei ollenkaan. Tämä tiesi viimeiselle luvalle kohtuullista urakkaa, vaikka tervejärkinen mies olisi mennyt ja nukkunut väsymyksen pois. Minä sen sijaan otin tunnin nokoset, kävin hakemassa särkkäluvan ja painuin Piltamoon. Keli oli mukavan leppoissa, pilvessä ja tyyni, lämpötila 10 astetta. Piltamon isoa peiliä hakkasi jo viiden miehen rinki, joten jäin suosiolla alapeilin kohdalle, jossa oli kolme kaveri heittämässä. Hetken porinan jälkeen kävi ilmi, että hehän ovat kotikylän miehiä, joten juttu alkoi luistaa ja minulle vinkattiin, että keskipeilissä on hetki sitten käyny todella iso kala pinnassa möyrähtämässä. Tuumasivat, että sen verran kaukana, että eivät aivan ylety perhoa sinne tarjoamaan. Siinäkö oli minun tilaisuuteni, tätäkö varten sitä on kevät heittolaiturilla seisottu ja haettu niitä viimeisiä metrejä. Lähdetään koittamaan..

LeCien jatkeena oli Alelta lainaan saatu 10-11 Powertaper intermediate ja perukkeen nokassa Villen Villapaidan marjapuuron värinen muunnos nro 2:n kakshaaraan kiedottuna. Pitkällähän kiven nokasta piti heittää, ja ampupäällä tuollaisen + 30 metrisen kalastusheiton tekeminen ei niitä helpoimpia juttuja ole. Yks heitto kuitenki lähti todella kauas ja oikaisi perukkeen, nopea korjaus ylävirtaan ja PÄNG!!!! Ei tarvinnut kolmea sekuntia miettiä, mikä perhoon oli tarttunut. Kaks kertaa julmettu nykäsy, sen jälkeen pintaan räsähti toista metriä lohta ja irti! Taas irti!!!! En edes osannut olla kovin pettynyt, otti kokemuksena oli sitä luokkaa, että huhhuh. Tämän jälkeen heittelystä ei vähään aikaan tullut yhtään mitään. 5 minuutin kuluttua venemies tuli samaan kohtaan ja täsmälleen samasta paikasta vapa veneessä alkoi taipuilla ja kotvasen kuluttua rannalle vetästii 12,3 kiloa painanut kojamo. Paikallinen soutaja epäili vahvasti, että sama kala oli perhoani käynyt tukistelemassa. Vielä ei vaan ollut minun vuoroni, ehkä joku toinen kerta. Jonkun aikaa kolasin vielä keskipeiliä ja puronsuuta, mutta hiljasta oli. Lähdin nukkumaan muutamaksi tunniksi ennen aamun viimeistä sessiota.

Perjantaia 11.7

En ollut paljon vahingosta viisastunut, vaan huomasin aamusta räpiköiväni taas Jalven karilla heittopaikkaa etsien. Tällä kertaa ei kuitenkaan tarvinnut koko perhorasiaa jätättää kivikkoon. Parin tunnin session jälkeen totesimme, että parempi mennä kotamonttuun heittämään viimeset heitot. Sinne saavuttuamme muutama titti olikin ylös rapsahtanut. Jokin tovi siinä virvottiin ilman tulosta, ja kun selän takana Siiristä vetivät kalaa solkenaan, ei meidän auttanut kuin nöyrtyä ja pakata reput ja laahustaa Siiriin. Toiveet olivat korkealla, kun jokainen näytti saavan titin rannalle, paino kaloilla 1,5 – 3,0 kg, yksi 4,3kg jalka ja yksi kenties lohiluokan kalan karkuutus. Omalle heittovuorolle Samulin perään lähtiessä toiveet olivat siis korkealla. Samuli karkuutti laskulla pari tittiä, itselläni ei tapahtunut kerrassa mitään. Syynä kenties uppoava siima ja iso perho. Muut sai pintasiimalla ja pikkuperhoilla kalansa.

Tyhjin käsin siis laskulta pois. Seuraavaa kierrosta odotellessa päätin, että nyt ei tittiä ongita ja latasin ison tempelhund- putkiperhon narun nokkaan. Aika vierähti sen verran pitkälle, että totesin viimeisen laskun olevan edessä. Samuli meni edellä ja tällä kertaa ei tärpännyt. Itse moukaroin uoman reunaa putkella ja totesin, että taitaa olla aika epätoivosta hommaa, kun titit hyppi perhon vierestä ilmaan säikähtyneenä !!!! Tämä oli pikkusen turhan paksua jopa minulle, joten kelasin siimat pois, nostin hatun päästä ja kiitin jokea. Se oli tältä vuodelta nyt tässä.

Jukkis, Lohi, Perhokalastus, Reissuraportit, Samuli | RSS 2.0 | Comment it , or