Asiantuntijan opissa Turussa
Olen parin viime viikon ehtinyt käydä Porissa haukiongella ja avaamassa koskikauden Vilppulassa ja Kotalan suunnalla. Alkuvuodesta asetettu tavoite oli päästä kalalle vähintään kerran viikossa aktiivisen kauden ajan, ja tässä tahdissa olen pysynyt varsin hyvin. Kirjoittaminen sen sijaan on jäänyt vähän lapsipuolen asemaan (osasyy saattaa olla myös siinä, että mitään kovin ihmeellisiä tapahtumia ei noille reissuille osunut). Joudunkin nyt hyppimään ja raportoimaan suoraan pain viikon takaisista hieman totutuista kaavoista poikenneesta reissusta.
Tämä visiitti sai alkunsa, kun Pope kommentoi aikaisempia haukirapsoja ja esitti kutsun lähteä saariston suuntaan kalalle. Näissä piireissä ei moisia kutsuja pidetä vain kohteliaisuuksina, joten suoritin välittömän yhteydenoton pk.netin kautta. Nimimerkin takaa löytyi Turkulainen herrasmies Joseph Hollingworth, tuttavallisemmin Jose. Hän pitää myös mielenkiintoista blogia nimeltään 2 Sekuntia. Yksityisviestit singahtelivat suuntaan jos toiseenkin arpoessamme saaristoiskun päivämäärää. Lopulta muutaman yllättävän vaihdoksen jälkeen saimme sovittua tapaamisen päivämääräksi perjantain 11.6.
Ampaisin siis aamujunalla Turguseen, jossa Jose olikin jo steissillä vastassa. Tästä matka kaupan kautta jatkui kohti miehen Paraisten tuntumassa sijaitsevaa venettä. Kelistä oli povattu varsin sateista, ja harmaata vihmaa tippui taivaalta tasaisena virtana oikeastaan heti startista lähtien. Veden lämpötila heilui 13 ja 16 asteen välillä, riippuen siitä, kuinka syvällä lahdessa kalastimme. Kalakelit siis.
Ennen reissua olin kasannut painetta Josen niskaan julistamalla miehen alueensa asiantuntijaksi, ja odottavani erinomaisen ammattimaista opastusta parhaille paikoille. Viestijutustelussa tuli myös puheeksi Porin suunnan veden värjäytyneisyys, joten kirkas vesi olisi ihan tervetullutta vaihtelua. Ja voi pojat, olihan se erilaista, todellakin. Jo ensimmäisen, ihan sataman kulmalta löytyneen kaislikon reunassa perhoa pystyi seuraamaan koko heiton ajan. Siitä asiantuntija johdatti meidät ulommas kohti Airistoa, ja veden sen kun kirkastuivat. Lisäksi veneestä kalastaessa näkyvyys on korkeamman tarkkailupaikan ansiosta huomattavasti parempi kuin renkaalla tai kahlaten heiluttaessa. Mauin Jimpat tulivat kerrankin todella tarpeeseen. Jo seuraavan kaislikon reunalla huomasin hauentumpin seuraamassa perhoani. Koitin pari hitaampaa nykyä, mutta vasta kun otin perhoa pitkään ja vauhdilla sisään, ampaisi kala komealla loikalla kiinni papukaija-HD:iin, mutta eihän se tarttunut. No, onneksi isäntä suoritti paikkoheiton ja otti kalan seuraavalla yrityksellä veneessä käymään. Sama toistuikin päivän aikana todella monesti, minä keulahomona sössin kalan toisensa jälkeen, ja Jose joutui paikkaamaan perästä meikäläisen möhläykset. Ainakin neljän tai viiden kalan kanssa kävi sama juttu.
Seuraavat kyydit löytyivät läheisen saaren kupeessa kasvavasta ruohikosta. Asiantuntijalla rysähti ammattitaitoisesti tarjottuun siniseen HD:iin isosti ja todella pirteästi. Tämä kaveri luuli ilmeisesti kirkkaassa vedessä olevansa isommankin lätäkön hopeatorpedo, sen verran vauhdikasta oli meno. Meikäläinen joutui paatin puikkoihin, että saimme etäisyyttä kaislikkoon, sillä sinne tuntui kalalla olevan kova hinku. Lopulta hauki saatiin veneen viereen, vaan siinä touhutessa Josen perukkeesta paukahti leikari rikki, ja tämä pauttiarallaa nelosen kala palasi elementtiinsä ottiperho syvällä kidan uumenissa. Pitää toivoa, että iso perho kidassa ei haittaa menoa liikaa, sillä tämä kaveri todellakin ansaitsisi jatkaa vetistä vaellustaan.
Kolasimme ruohikon loppuun meikäläisen heittäessä ja Josen keskittyessä veneen pitämiseen sopivalla etäisyydellä. Uusia tärppejä ei tutusta ottipaikasta kuitenkaan kuulunut, joten Jose ehdotti uutta kierrosta. Kuulemma jos yksi kala löytyy, niin paikalla on yleensä muitakin. Asiantuntijan arvelut osuivat jälleen kohdalleen, tosin minun pyytöjäni eivät kalat kelpuuttaneet. Josen uuteen siniseen ja varsin hirviömäisen kokoiseen HD:iin sen sijaan tälläsi jälleen varsin tukeva merihauki. Tämän kaverin väsyttely sujui hauelle tyypillisemmin juroessa, ja hetken kädenväännön jälkeen veneeseen saatiin nostettua erittäin tukevassa kunnossa oleva vihertiikeri. Pituutta kalalla oli 82 senttiä, ja Jose arveli sen olevan todennäköisesti uusi hänen uusi perhorekordi. Mies oli ymmärrettävästi tyytyväinen asiantuntijuuteensa, vaikka vaatimattomana kaverina antoi valtaosan kunniasta vieraan mukanaan tuomalle hyvälle onnelle ja harmitteli, kun huonona isäntänä itse otti kalat pois pyörimästä jättäen keulahomon nuolemaan näppejään. Meikäläistä ei kyllä yhtään haitannut, että isompiakin kaloja veneeseen nostettiin. Hyvä vaan, että ammattimies näytti mallia, kun omat kikat eivät purreet.
Asiantuntija reissun komein pötkylä käsissään. Ottipeli lojuu veneen lattialla kuvan alareunassa. Jose oli hankkinut Canoniinsa mahtavan laajakuvalisäkkeen, jonka kanssa kittilinssikin sai aivan uusia ulottuvuuksia. Laajimmalla kulmalla jatke piirtää kuvan reunoille mustat rajat, mutta omaan silmään ne näyttävät jopa välillä ihan hyviltä. Jos ei miellytä, niin helppohan nuo on leikata pois.
Kalan jälkeen olikin hyvä rantautua lähisaaresta löytyneelle loistavalle taukopaikalle, jossa täydellisen sadesuojan tarjonneen männyn alla evästeltiin hetki. Makkara kärysi ja läppä lensi hyvän tovin, mutta lopulta takaisin vesille oli päästävä. Ampaisimme reippaamman siirtymän pitkän lahden perukoille. Täällä vesi oli hieman värjäytyneempää, tosin Porin ruskeista vesistä poiketen väri oli vihertävä. Ensimmäisen kaislikon reunasta löytyi muutama kilon kahden peruspuikkari. Yksi rotevampikin kala kävi seurailemassa sinivalkoista HD:ä, mutta ei katsonut aiheelliseksi ampua kiinni. Tämän jälkeen kalan löytäminen teettikin taas kovasti työtä, kolasimme melkein pari ilman kontakteja. Seuraava satsi kaloja löytyi laajan rakkolevän peittämän matalikon reunalla kasvavasta kaislikosta. Kaloja oli jälleen pienellä alueella useampia, saimmekohan viitisen kalaa tuolta samalta pikku pätkältä. Parhaimmillaan väsyttelimme kahta puikkaria yhtä aikaa. Tuplatärpit ovat aina kivoja, ja yläfemmat läpsähtelivät koleassa kesäillassa.
Allekirjoittanut väsyttää kalaa numero 10 tuplatärpit antaneen kaislikon reunalla. Video Joseph Hollingworth.
Illan päätteeksi ajelimme reilumman siirtymän kasvaneessa aallokossa eräälle asiantuntijan suosittelemalle kapeikon kaislikkoreunalle. Jälleen Jose tunsi omat vetensä, ja saimmekin vielä parit puikkarit mieheen (asiantuntija joutui taas suorittamaan pari paikkoheittoa minun rähmäillessä kalojen kanssa). Lopulta kaartaessamme kohti kotisatamaa ja odottavaa Tampereen junaa pysyimme ynnäämään päivän saldon, joka oli 15 paatissa käynyttä haukea. Koko oli pääasiassa kilon kahden väliin, isoimmiksi jäivät Josen kaksi raavaampaa kalaa. Itse asiantuntijakin piti päivää varsin onnistuneena, ja oli mielissään, kun pystyi näyttämään vieraalle saaristokalastuksen parhaita puolia (asiantuntijan blogista voi käydä lukemassa reissurapsan). Enkä minä voinut millään tavalla tätä analyysiä kiistää.
Josen erittäin toimiva kalavene taukopaikan rannassa männyn alta kuvattuna.
Kaloja siis löytyi hyvin, mutta ei kuitenkaan liian helposti, vaan sekä paikkoja, että perhoja joutui hakemaan. Alkureissusta sininen näytti olevan ylivoimaisesti ottavin väri, mutta loppua kohden omaksi tehopelikseni osoittautui pinkkivalkoinen HD. Jose tosin teki tappavan varmaa työtä sinisellä hirviöllään, vaikka muitakin välissä koitti. Uitto sai myös olla hyvinkin nopeaa, mikä oli selkeä ero totuttuun todella hiljaiseen nykimiseen. Kalat löytyivät yleensä paketeista, yhdessä paikassa oli lähes aina useampi kala, kun ympärillä, aivan saman oloisissa paikoissa oli aivan hiljaista. Tämä on ollut koko kevätkalastuksen kuva, myös Porissa. Kalojen etsiminen on teettänyt työtä, mutta kun ne kerran löytää, on äksöniä luvassa enemmänkin. Erona oli nyt se, että veneellä liikuttaessa on etsiminen todella paljon tehokkaampaa. Myös keskikoko on kalalla ollut koko kevään varsin pientä. Isojakin on väliin mahtunut, mutta kun syssyllä pienemmätkin kalat olivat sellaisia kahden ja puolen kilon merimakkaroita, niin nyt aikaisemmin poissaolollaan loistaneet kilopuikkarit ovat muodostaneet pääosan saaliista paikasta riippumatta. Tiedä sitten mikä tämänkin takan on.
Saaristoiskusta jäi kuitenkin erittäin hyvä fiilis. Kaloja etsittiin ja saatiin. Lisäksi kirkkaassa vedessä oli kutkuttavaa seurata perhon kulkua, kun hetkenä minä hyvänsä ympäröivästä vihreydestä saattoi ampua vihainen torpedo tappotarkoituksissa kiinni perhoon. Ennen kaikkea huippureissun takasi kuitenkin erinomaisen leppoisa ja asiantunteva kippari, hattu päästä ja iso kumarrus Joselle. Päivän päätteeksi sovimme, että tämä reissu ei todellakaan jää viimeiseksi. Syksylle on jo suunnitteilla uusia kierroksia saaristomeren helmaan, ja sitä odotellessa kutsuin Josen käymään tällä Pirkanmaan koskilla. Eikä tämä kutsu ollut todellakaan vain kohteliaisuusmielessä heitetty.
Loistava reissu, Lihis suosittelee! Kuva Joseph Hollingworth.