Rise–leffailta Tampereelle
Viimein on mahdollisuus päästä katsomaan perhokalastuselokuvia kunnon kankaalta Tampereella Rise –perhokalastuselokuvafestivaalin (kyllä, oman kielikäsitykseni mukaan se on yhdyssana) rantautuessa Tammerkoksen laitamille elokuvateatteri Niagaraan. Olen itse osittain syypää tähän.
Ensimmäinen näytös Suomessa järjestettiin syksyllä Helsingissä. Matkakustannuksineen elokuvaillalle olisi tullut turhan tuhti hintalappu, joten vierailu jäi tekemättä, mikä sapetti kovasti. Tuntemuksia piti parhaiden nettiperinteiden mukaan mennä purkamaan pk.nettiin, vaan tällä kertaa anonyymin itkuruikutuksen sijaan päädyin ottamaa suoraan yhteyttä järjestävään tahoon. Pistin kyselyä suoraan Suomen (ja ymmärtääkseni koko Euroopan) leffailloista vastaavalle Karuvaaran Tonille, jotta josko olisi mahdollista saada leffailtaa myös tänne Hämeeseen. Tietäisin hyvän paikan, ja ajaksikin launtai Perhomessujen aikaan olisi mitä mainioin. Toni pyysi soittelemaan ja päädyin lopulta auttamaan paikan järjestämisessä.
Niinpä Perhomessulauantaina 16.4. päästään Tamperella nauttimaan Rise –elokuvaillasta. Luvassa on ainakin yksi täyspitkä DVD ja trailereita. Liputkin saa kätevästi netistä, jotta eikun paikalle.