Category Archives: Reissuraportit

Paljon on vettä virrannut Simojoessa..

.. ennenkuin tämä porukka sieltä lohen (ei titin, niitä on saatu 2 sitten kesän 2003) rantauttaa. Tänään 15.5.2008 oli meikäisen lohikauden viralliset avajaiset. Jukka oli käynyt jo viime viikolla heittämässä pahimpaan hätään, joten joki oli siinämielessä jo korkattu.

Reissuun lähdettiin sunnuntaiaamuna klo 0600 tasan. Tavoitteena oli ehtiä Hanskan niskalle ensimmäisenä, ja siitä kopaista pari paikkaa ennen luvanmyynnin aukeamista klo 0900. Suuressa viisaudessaan Simojoen rahakirstun vartija on nimittäin lopettanut lupien myynnin Internetissä. No, noin seitsemän maissa on Simojoen termeissä myöhässä. Hanskan niskalla oli paikallinen lohijorma (kuten Jukka asian ilmaisi) heittämässä lusikkaa. Ei muuta kuin seuraava kohde alle – Vähä-Taini. Sitten varsinaisella koskella meitä kohtasi karu paluu arkeen.

Paikallinen lohijantteri (kuten itse asian ilmaisin) ajoi parhaan ottimontun päälle suoraan veneellä. Hetken uisteltuaan (moottorilla!! mikä vika oli lohen soutamisessa?) kaveri päätti ankkuroida itsensä keskelle ottipoolia. Kiva. No, tästä häkeltyneinä hörppäsimme kahvit ja painuimme alavirtaan tekemään pari laskua.

Ankkuri ottimonttuun

Muutama (no 5, **tti) perhoa pohjassa myöhemmin vaihdoimme koskea ilman tapahtumia. Olin jättänyt pohjaan kaikki Pupujussit ja pari muuta Simon ottiperhoa. Tähän väliin huomautus, ettei kirjaimellisesti voida puhua ottiperhoista sillä kalaa ei tavallisesti tule. Ottiperhoiksi nimitän nyt kuitenkin niitä pyyntöjä, joihin syystä tai toisesta on kehittynyt luottamus joella. Yhtä ja sama olisi kyllä uittaa märkää villasukkaa, silläkään ei nimittäin ole tullut ainuttakaan kalaa. Sinänsä mielenkiintoisen asiasta tekee sen, että niillä kahdella perholla joilla todistettavasti olemme Simojoesta lohta saaneet, ei juurikaan tule kalastettua. Tämä siksi, etteivät ne ole ns. ottiperhoja vaan epätoivossa valittuja satunnaisia perhoja. Ja kyllä, tämä kuulostaa jokirannassa pohdittuna täysin loogiselta ajatuksenkululta.

No, selitykset sikseen ja lyhyesti loppukliimaksiin.

..

..

Noniin, eli sitä ei ollut. Pari koskea, unohtunutta makkarapakettia ja noin miljoonaa sääskeä myöhemmin totesimme että tässähän se nyt oli ja mukavampi oli täällä kuin kotona ja hulluhan täällä joella käy mutta millos mennään uudestaan?

Ai niin, ja pyydettiinhän minua ja Jukkaa sentään kalastusoppaaksi Lohirantaan mikäli paikalle siunaantuu yritys- tai ulkomaalaisvieraita. Ilmoitimme toki olevamme käytettävissä jos tarve vaatii. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, vähän sama fiilis kuin olisi valittu Saharan uimamaisteriksi.

Address Unknown

Minulla on ongelma. Muutama vuosi takaperin en vihannut juuri mitään muuta kalastuksen alalla kuin sitä, kun vanhat käyrät suojelivat mustasukkaisina salaisia kalapaikkojaan ”älkää tulko perkele meitin maille” –meiningillä. Tutustuttani netin keskustelupalstoihin olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään, miksi kaikista paikoista ei haluta pitää isoa meteliä. Perusselitys on löytämisen ilon jättäminen muillekin, toinen jo hieman aiheellisempi pelko on kalastuspaineen kasvaminen kestämättömälle tasolle. Perimmäinen syy taitaa kuitenkin olla enemmän siinä, että oman El Doradonsa löytänyt haluaa pitää paikan nimenomaan omanaan, pienen piirin yhteisenä salaisuutena, josta puhutaan vain keskenään ja silloinkin kuiskaten. Nykyään nettiajalla tiedon levitessä luotijunan (ei Pendolinon, istun sellaisessa, ja olimme heti kärkeensä parikymmentä minuuttia myöhässä) nopeudella olen kasvanut hyväksymään ajatuksen siitä, että jotkut vain haluavat syystä tai toisesta pitää tällaiset tiedot omanaan. Yhtä asiaa en silti onnistunut ymmärtämään: miksi näihin paikkoihin sitten pitää viitata millään tavalla? Laitetaan kuvia ja hurjia kalakertomuksia, ja todetaan päälle paikan olevan ”siellä jossain”. Perhokalastus –lehden kuuluisat Taikajoki –artikkelit olivat huipentuma tästä: tarinoissa ei juuri alta puolitoista kiloisia harreja saatu, kalaa oli jokainen koskenniska puollollaan ja niin, joki on ”siellä jossain”. Alkoi suorastaan vituttamaan moinen.

Nyt olen kuitenkin saman ongelman edessä. Olen pitkään jo haaveillut varsinkin näin etelässä mahdottomasta paikasta: pitäisi löytä läheltä mesta, jossa on hyvin luonnon kalaa, kirkas vesi (tämä ei minulle koskaan ole ollut ehdoton edellytys, mutta kiva bonus), ei kalastuspainetta ja halvat luvat. Tällaisten ominaisuuksien kasaumaa en uskonut olevan olemassa. Kuitenkin Simo löysi hellittämättömällä etsinnällä meille vahvan ehdokkaan. Matka ei ole paha, kohde sijaitsee erittäin kalaisaksi tunnetulla alueella, näkösyvyys metrejä, kalastuspainetta ei taida olla nimeksikään ja luvan hinta mihin tahansa muuhun kohteeseen verrattuna naurettava. Vaikka kesäaikainen koekalastus on vielä tekemättä, eikä todellisesti kalatilanteesta ole siten vielä tietoa, on paikalla valtava potentiaali, jota ei viitsisi pilata toitottamalla kaikelle kansalle (tai edes meidän rajatulle lukijakunnalle) paikan sijainnista. Toisaalta olen lupautunut myös kirjoittamaan tänne Huopeeseen raportteja, ja tämä todella on mielenkiintoinen tarina. Niinpä päädyin lopulta tähän vihattuun ratkaisuun: aion kirjoittaa paikasta paljastamatta sen sijaintia, koska on jätettävä löytämisen iloa muillekin, ja kalastuspaine voi nousta liian korkeaksi, mutta ennen kaikkea koska halua puhua tästä vain meidän pienessä piirissä puskan takana kuiskien.

Simo kahlailee ylemmän virtapaikan niskalla. Kivien asettelu paljastee selkeästi ympäristöään syvemmän veneväylän reitin.

Ylempi virta alaspäin. Ei ole pitkä pätkä ei.

Kävimme huhtikussa katsastamassa paikat, ja ne näyttivät todella hyviltä. Sumariaika oli auttamattomasti ohi, vain mutta muutamia räpiköitsijöitä pinnalla vielä surffasi. Rantaruovikot olivat sen sijaan aivan täynnä tyhjiä nymfinahkoja, joita tarttui rantaan könytessä kahluuhousjen lahkeisiin melkoisia määriä. Paikassa onkin ollut varmasti melkoiset sumarifestit kevätaikaan. Muutenkin mesta oli oikein lupaavan oloinen. Aivan koskeksi ei virtaus missään vaiheessa kiihtynyt edes talvitulvavedellä, mutta selkeä virta oli näkyvissä ja jopa veden solinaa paikoin kuului. Syvä veneuoma keskellä oli ainoa suuri miinus, joskin sekin muodosti mielenkiintoisen oloisa paikkoja, kun pohja yllättäen tippui polvisyvyydestä tuonne pariin metriin saakka. Alkukesä lienee olevan hoteinta aikaa tällä(kin) paikalla, koska vesi on korkealla ja pikkukalat koskessa. Jos nyt ei tinseliin tärähtele, niin ei koskaan. Lisäraporttia luvassa tapahtumista riippuen myöhemmin.

Alempi niska.

Alemman virtapaikan yläosaa.

Simo kolaa alemman virtapaikan välisuvantoa.

Välisuvannosta alaspäin, kuva otettu edellisessä kuvassa näkyvän ison kiven päältä.

6.6.2008 Simo The Salmon River

Aikaisemmista vuosista poiketen Simojoen avaus venyi näinkin myöhään, eli kesäkuun ensimmäisen viikon lopulle. Normaalisti olen pöjöttänyt Simon rannalla 1. kesäkuuta, mutta muka pakolliset velvoitteet siirsivät avausreissua viikolla. Ei tule toistumaan.

Lauantaiaamuna Bayerin tuotos vieri nelostietä reipasta reissuvauhtia pohjosta kohti ja diisseli sammahti Mertakosken laavulle ysin pintaan. Virittelin kaikessa rauhassa…kuten tapoihini kuuluu, molemmat Raskaat lohikepakot toimintakuntoon, Lecien 55′ Machilla ja superfast sinking perukkeella ja AWM:n 65 Machilla ja sinkTippillä. Veden juoksu näytti mertakoskella kohtuullisen rivakalta ja veden lämpötilaksi arvioin peukalotuntumalla alle 15 astetta. Vesi oli Simojoen tuttuun tyyliin laadukkaan XO:n elämänvesierän väristä. Mittari näytti ilman lämpötilaksi 12 astetta, tuuli puuskittainen mereltä päin, eli povasin jo ennen ensimmäistä heittoa vaikeuksi olevan tiedossa vastatuulesta johtuen.

Päätin perhoja valitessa, että näillä sudeilla vedän tyylikkäästi koko päivän ja pysyin päätöksessäni. 65′ narun jatkoksi päätyi kultarungolla oleva oranssi-mustasiipinen 2 tuuman messinkiputki ja leCien 55′ uppoperukkeen nokkaan kakshaaranen 4-numeron Thunder & Lightning. Välineet viriteltyä tunnelma oli loistelias, syönnin täytyi olla tänään kohdallaan, koska itselläni ainakin oli jo tässä vaiheessa kiljuva nälkä. Kahvit ja eväsleivät naamaan ja AWM:n kanssa laskulle. Olen pari kertaa ihastellut ääneen Simojoen kalastettavuutta ja eritoten kahlattavuutta, eikä tämä kerta tehnyt poikkeusta. Todella läheltä piti, etten löytänyt itseäni Perämeren troolareitten ajoverkoista. Pääsin kuitenkin kompuroimaan voimasanojen saattelemana “polulle” ja aloitin kalastuksen. Todella navakka puuskittainen vastatuuli, raskas putki ja pitkä uppoava naru loivat otolliset puitteet ongelmille. Tuuli vei heittosiimaa joka heiton jälkeen Ranuaa kohti ja kalastuksesta ei tahtonut tulla yhtään mitään. Lasku meni käytännössä samaan tyyliin, kuin mäkihyppääjällä, joka odottelee sopivaa tuulirakoa.

Jokin aikaa heiteltyä pääsin kokemaan jo ensilaskulla Simojoen ihailtavaa kalastuskulttuuria. Rantapusikosta työntyi reppuselkäinen virvelimies ja posotteli suoraan eteen muutaman kymmenen metrin päähän heittelemään pulikkaa. Ja kuin tilauksesta kesän 2008 ensimmäinen lohi päätti lanseerata olemassaolonsa suurinpiirtein minun ja virvelinheittäjän puolivälissä. Siitä kehkeytyi sitten maaottelu välillä perho vs. vaappu. Tuloksena maaliton tasapeli, ei tilastomerkintojä. Virvelimies ilmeisesti ymmärsi yskän siinä vaiheessa, kun messinkiputki alkoi ropsahtelemaan tuulipuvun lahkeessa. Laskun loppuvaiheella havaitsin myös toisen pintakäynnin alempana poolissa. Valitettavasti tarjoilemani kolmenkoukun Gourmet-annos ei pintapuliveivarille kelvannut. Ronkelia sakkia nuo kirkaskylkiset, peto vie!

Heittelin päivän siis Mertakoskella ilman mainittavaa tulosta. Yksi raitapaita ja yksi pitkäleuka kävivät kuitenki morjenstamassa tarjoiluani. Ei siis MP:tä tälläkään reissulla. Sahasin Mertakosken rännin muutamaan otteeseen ja keskityin oikeen viimesen päälle perhon uittamiseen ( johtuen siitä, että heittäminen tuulessa oli niin tuskaa). Mertakoski poolina on tällä vedenkorkeudella ihan kohtalainen paikka kalastaa ja opetella perhon uittamista. Eteläpuolelta pääsee kahlaamaan kohtuu pitkälle kohti vastarannalla kulkevaa ruopattua uomaa, jonka reunalla olettaisi lohien toppailevan ylöspäin mennessä. Oman mausteensa uittoharjoitteluun antoi edellisenä iltana nautittu Henrik Mortensenin platta Scandinavian Spey Cast, jossa Henrikki opettaa hyvin perusteellisesti erilaisten poolien kalastustekniikkaa. Hiuksen hienona erona Henrikin ja minun kalastuksessa oli olosuhteiden lisäksi seikka, että Henrikki sai kalaa, minä en.

Iltapäivällä kärräsin kamppeeni Hanskakoskelle, joka on yksi Simojoen ehdottomasti hienoimpia paikkoja perhokalastusta ajatellen. Hanskan niskalla myös usein pääsee näkemään Lohien temmellystä, mikä luonnollisesti aktivoi myös muita kalastajia paikalle joskus varsin sankoin joukoin. Mutta kyllähän sopuli sialle antaa, ainahan virvelimiehet ja perhonheittäjät samalle niskalle mahtuu. Lauantaina porukkaa oli onneksi vähän, vain yksi perhostelija minun lisäkseni. Heittelimmä siinä tunteroisen pari, minä keskityin heittämiseen vastarannalle ja kollega itse kalastukseen. Molempien tulos oli yhtä huono, ei mitään.

Näin meni kesän ensimmäinen päivä oikeasti kalastaessa. Vaikka kausikorttia Simojoelle en täksi kesäksi aio hankkia, niin useamman reissun olen budjetoinut Simojoella käymiseen. Ensi Sunnuntaina on Samulin kanssa tarkoitus lähteä uudelleen haarukoimaan, että jokohan sillä joella olisi muutakin kuin kokemusta annettavana. Siihen asti, näkemiin!