Kesäpäivä Tampereella
Viime sunnuntaina harrastettiin todellista lähialuekalastusta. Kaunis kesäpäivä houkutteli meidän kaksihenkisen perh
een pihalle, ja samalla pääsin täyttämään viikon kalastuskiintiöstä edes pienen siivun kaivellen Pyhäjärveen kätköistä sinne keväällä istutettuja kirre- ja taimenlauttoja. Tampereen kaupunki tiputtaa (tai on ainakin aikaisemmin tiputtanut) Viinikanlahteen melkoisen mällin onkikokoista istaria keväällä, jopa 3000 kilosta joskus olen kuullut puhuttavan. Viinikanlahti on suljettu kalastukselta ennen kesäkuun alkua, ja villit tarinat kertovat, että kesäkuun alussa, ennen kuin kakki kalat on verkotettu, on jopa rantamiehen mahdollista tavoittaa taimenta ja kirjoa. Aikaisemmin olen Tammerkoskesta näitä samoja kaloja tavoitellut ja löytänytkin, mutta järven puoli on ilmeisesti liian läheisestä sijainnista johtuen jäänyt kokematta. Merta edemmäksihän se on kalaan päästävä. Mutta ei sunnuntaina.
Meitä oli liikkeellä melkoinen seurue. Naisväki otti aurinkoa ja minä sekä virppamieheksi mukaan lähtenyt kaverini Robi kalastelimme. Onkiminen oli vähän sellaista puolihuolimatonta heittelyä ja auringosta nauttimista, nyt ei kalastettu hampaat irvessä. Tuloskin oli 
odotettu, eli lähinnä rusketusta (lue punoitusta). Kovasti liitsiä bunnyllä ja ilman sekä sivuperukkeessa eriväristä katkaa järveen paiskottiin, mutta ilman tulosta. Päämajapaikaksi valikoitu laivalaiturin nurkka ei ehkä ollut optimaalisin kalapaikka, vettä oli meinaan heti rannasta yli viisi metriä. Onnistuin silti yhden liitsin pohjaan jättämään. Myöhemmin kävimme Robin kanssa nurkan takana venerannassa tsekkaamassa paikat. Täällä olikin syvyyslukemat perholle toimivammat ja kahlaamaankin olisi päässyt. Muuten näky olikin masentava: matalan ja syvän veden välinen penkka oli hyvinkin nähtävissä veden pinnaltakin, sillä se oli aivan täynnä verkkoja. Varmaan parikymmentä verkonmerkkiä oli nätisti rivissä vajaan kilometrin pätkällä, ja ympärillä nipussa vielä muutama varmistamassa homman. Eipä siinä pitkään viitsinyt verkkojen seassa vääntää.
Leppoisa kesäpäivä urbaanissa kalastusympäristössä oli kuitenkin mukava. Lähinnä käristettiin nahkaa, mutta olipa samalla käsille jotain tekemistä. Eipä siinä kalantuloa niin jännitettykään. Verkkomäärät olivat kyllä tiedossa mutta eivät ehkä tiedostettuja, joten kyllähän se vähän ampui downiin. Pienenä lisäbonuksena kalastusympäristölle oli Sauna Open Air –hevifestareiden päälavan rakenteet. Eipä ole aiemmin festarialueilla tullut kalastettua. Kovasti aloimme jo suunnittelemaan viinapullojen hautaamista juhla-alueelle. Minulle tuo raskaampi kitararäminä ei niin tipu (harmi sinänsä, Tampereella riittäisi hyvää keikkaa tässä genressä), mutta Norjan lohimatkaa voisi rahoittaa myymällä festarialueen ulkopuolella aarrekarttoja janoisille hevimöröille (“kymmenen askelta käppyräisestä koivusta itään on aarre, X merkkaa paikan”).
Perhokalastajien parissa pk.netin perusteella hevimiehiä löytyy, joten jos Saunaan on tulossa, niin kannattaa ottaa vavat mukaan! Tai ehkä ei, jos se viina-aarre sittenkin löytyy.
Kalastusta kauniina kesäpäivänä.