20 kilon hauki vai kesän virallinen uutisankka?
Jaahas, on taas se aika vuodesta, kun kesätoimitukset riipivät hätäpäissään juttuja kasaan ja vähän mikä tahansa kelpaa. Tämän päivän Aamulehti uutisoi näyttävästi paperiversion etusivulla (kannen pääjuttuna!) Vesijärvestä verkotetusta 20 kiloisesta hirmuhauesta. Juttua lukiessa kävi ilmi, että pituutta kalalla oli 115 senttiä. Tämän kokoinen kala ei ole kyllä millään ole 20 kiloa. Onneksi sen verran vaivaa on juttua varten nähty, että kyselty Kalatalouden keskusliiton toiminnanjohtajalta mielipidettä asiaan. Hän toteaakin, että tuon kokoinen hauki ei millään parikymppinen ole.
Taitaa punnituksessa käytetty Abun jousivaaka olla kalibroinnin tarpeessa, tai sitten todennäköisimmin on tapahtunut perinteiset: katsottu pauna-asteikkoa kilojen sijaan. Näitä samoja paunojen sekoittamisesta johtuvia uutisia on saatu nauttia tässä viime vuosina joka kesä. No, ei sitä joka kesätoimittajalta voi vaatia tietoutta kalojen pituus/paino –suhteista, hyvä että nyt on edes asiantuntijalta vähän kyselty.
Eipä siinä, komea kala joka tapauksessa, haukikauden alkua odotellessa nähdään unia moisista. Onnittelut saamamiehelle!