Kevät on tullut taas ja sumarireissu takana (Samuli saamamiehenä voisi raportin kirjoittaa). Toinen virallinen keväänmerkki on myös täällä, kun puhelin rullaa tuossa vieressä tauotonta uudelleen soittoa Pasi Visakiven kännykkään. Tämä lienee ainoa päivä vuodesta, kun miestä ei niin kateeksi käy. Sapettaa tuo perusnokialaisen uudelleensoitto-ominaisuus: ensimmäisen kerran uusi yritys tapahtuu viidessä sekunnissa, seuraavat pari kertaa väliä tulee jo puolisen minuuttia ja siitä eteenpäin minuutti. Olen uhrannut hieman tehokkuutta mukavuudelle, ja noita 30 sekunnin rullauksia saa tuo luuri tehdä omia aikojaan. Jääpä kädet vapaaksi vaikkapa vuodattaa täällä.
Vihavuoden niska viime keväänä.
Joten aloitetaan. Ensinnäkin tämä soittorumba on saatanan ärsyttävä. Joku nettipohjainen arvontasofta olisi huomattavasti kätevämpi, niin myyjille kuin ostajillekin. Arvontaan voisi heittää vaikkapa viisi itselleen sopivaa päivää, joita yrittää saada (tässä voisi sitten taktikoida, että kuinka monta arpaa uhraa suosituille viikonlopuille, vai keskittyykö johonkin viikonpäiviin). Yhdelle ihmiselle yksi setti arpoja, varmistus voisi tapahtua kätevästi vaikkapa laittamalla ylös sähköposti ja tilinumero, josta luvat maksetaan (ehkä jopa IP tai oikein pitkälle viedessä nettipankin tunnareiden kautta varmistus. Eihän tämä poista moninkertaisia varauksia pomminvarmasti, mutta suurimman osan karsisi). Arvontapäivä on keskiviikko, eikun torstai, ja luvansaaneille ilmoitus spostiin. Tällainen systeemi olisi huomattavasti nykyistä puhelinhulluutta parempi niin myyjäpuolelle, kuin erityisesti meille ostajille. Eipä olisi tänäänkään tarvinnut könytä kuudelta pystyyn kuuntelemaan tuuttausta.
No, tässä, kuten niin monessa muussakin maailman epäkohdassa, suurin kynnys taitaa olla raha. Huopeen IT-ihme Samuli laskeskeli, että tällaisen ohjelman tekemiseen menisi noin viikon päivät, sen verran spesiaali tarve on kyseessä, että netistäkään tuskin kovin valmiita pohjia koodaamisen tueksi löytyy. Vaikka tällaisen projektin tilaisi vaikkapa Koodiviidakon hyvinkin huokeaan hintaan (product placement FTW!), olisi sijoitus melkoisen kannattamaton Vihavuosi –yhdistyksen puolelta. Helpompaa ja huomattavasti halvempaa pistää Pasi roikkumaan puhelimessa yhden aamun ajan (en itse asiassa edes tiedä, saako Visakivi mitään rahallista korvausta kosken eteen uhratusta ajastaan. Tosin mahdollisuus siivuttaa lupia päältä parhaille peliajoille Suomen suosituimmalla koskikohteella on jo sinänsä melkoisen arvokas korvaus) kuin alkaa tilailemaan arvontasoftaa ja tarvittavaa serveritilaa sen pyörittämiseen. Bisnesälyllisesti siis heikko ratkaisu.
Bisnesajatteluhan on asia, mistä Vihavuotta on jossain nettikirjoitteluissa syytetty. Melkoisen älytön idea, jos miettii paria seikkaa. Ensinnäkin tuo hinta: 100€ kosken vuokraan kuuluu majoitus. Yöpaikka ja luvat kolmella kympillä ei ole todellakaan paha hinta, vertasi sitä mihin tahansa muuhun Suomalaiseen koskikalastuskohteeseen. Toisekseen se, että lupien hinnat on pidetty näinkin kohtuullisina kertoo paikkaa hoitavan tahon halusta ajatella muutakin kuin rahaa. Jos 250€:n erikoisluvatkin menevät hetkessä, niin mitä mieltä on myydä 100€:lla normilupia, puhumattakaan mistään rauhoituspäivistä. Ylipäänsä ajatus rahantakomisesta perhokalastustouhuista on vähän älytön. Jos todella haluaisi itsensä edes elättää kalastusmatkailuyrittämällä (rikastumisesta puhumattakaan), tarvitsisi lupien myynnin lisäksi huomattavan määrän oheistoimintaa, sillä kausi on toivottoman lyhyt eikä lupatuloista mitään loputonta rahavirtaa tule. Suomessa oheistoiminnan järjestäminen menestyksekkäästi on hyvin hankalaa, sillä meillä on vahvasti vallalla perinteinen eräkulttuuri, jossa yövytään teltoissa, ruuat tehdään itse eikä käytetä oppaita. Yellowstonenkin alueella, jossa kalastuskulttuuri on erilainen, lodgeille vähintään kalastuskauden veroinen aika oli loka-joulukuu, kun metsästäjäporukat tulevat paikalle.
Eniten tässä Vihan tapauksessa närää taitaakin aiheuttaa lopulta se, että tällainen varausrumba sotii suomalaista erämieshenkeä vastaan. Ajatellaan, että veden viljan tulisi olla kaikkien korjattavissa korvauksetta. Nykyisessä etelän ruuhka-Suomessa se ei vaan enää mene niin, eikä itse asiassa koskien kohdalta ole koskaan mennyt niin. Pakko itsekin myöntää, että tässä nököttäminen sapettaa ja jumittaa pahasti (jos lopulta pääsen läpi, en varmaan saa sanaa suustani, sen verran pitkään tuota varatun tuuttausta on tässä jo kuunneltu), mielummin soittaisin koskelle vaikka viikon etukäteen varatakseni itselleni luvan. Tai optimaalisessa tilanteessa marssisin luonnontilassa olevan Tammerkosken rantaan loputtomia Itämerestä nousseita lohilauttoja jallittamaan. Mutta nyt meidän on tyytyminen tällaiseen soittelusilmittömyyteen, koska laadukkaat paikat ovat Suomessa todella vähissä. Pitää vain toivoa, että Vihavuoden suosio vaikuttaisi tähän kulttuuriin ja saisimme tulevaisuudessa lisää järkevämmin (lue muilla tavoin kuin onkikokoisia istukkaita mättämällä ja tappamalla) hoidettuja paikkoja.
